Sivun näyttöjä yhteensä

19. toukokuuta 2024

Oppi autuuteen


 


Oli kirjoja, jotka oli tunnettava, jotta sai tuolin yliopiston kahvilassa. Porthanian ruokalassa oli niin kova vilske, ettei siellä paljon puhuttu.

Yrjö Ahmavaaran johdatus yhteiskuntatieteen kyberneettiseen filosofiaan oli SE kirja. Pian ykköskirja oli “Johdatus marxilaiseen filosofiaan”. Vilkaisin sitä useiden tuttavien hyllyssä. Joku oli päässyt sivulle 24. Useimmilta sen lukeminen oli jäänyt vähemmälle.

En tullut koskaan törmänneeksi ihmiseen, joka olisi lukenut Marxin “Pääoman”.

Ja miksi lukea, kun saattoi laulaa, ja laulaa sai vaikkei osannutkaan. 

Kuulemani mukaan Eino Kailan “Persoonallisuus” oli ollut tällainen pakollinen kirja. Ja sain tietää, että Nevanlinnan suhteellisuusteorian luennolla oli istunut ikkunalaudoillakin useiden tiedekuntien opiskelijoita, joilla ei tietenkään ennen eikä jälkeen ollut aavistustakaan, mistä oli puhe.

Luin Wrightin “Loogisen empirismin”, joka taisi tulla myöhemmin kurssikirjaksi, nimellä “Logiikka, filosofia ja kieli”. Ei ole “synnynnäisiä totuuksia”. Totuuksien on perustuttava havaintoihin ja loogiseen ajatteluun. Logiikan peruslause oli että ei voi olla samanaikaisesti A ja miinus A.

Kun opetin myös filosofiaa, mietin välillä, onko tässä Kantin ja Hegelin  vertailussa järkeä ja onko tästä mitään hyötyä. Nyt osaisin vastata. Ei ollut. Sellaiset sanat kuin “henki” ja “järki” eivät merkitse oikeastaan mitään erikoisempaa.

Mutta mainitsemalla Ahmavaaran kirjan halusin vain mainita yliopistolaitoksen tärkeän tehtävän, josta ei liene tingitty. Siellä oppii teeskentelemään.

Lopetin kun eräänä joulun aikana jouduin lukemaan yli 500 tenttivastausta luentokuulustelussani. Dosenttiluentoni korvasivat yleisessä oikeustieteessä erään ikävänä pidetyn kirjan. Vastaukset olivat tavattoman mielenkiintoisia ja kirjoittajien käsiala keskimäärin tavattoman huonoa.

Ahmavaara oli hyvin viisas mies, mutta silti hän esitti matemaattisia malleja esimerkiksi sosiologisesta päättelystä. Tilastomatematiikka oli kaikille lukijoille liian vaikeaa ja lisäksi asiaan kuulumatonta. Kohta stalinistit innostuivat ja halusivat nähdä tässä profeettansa, joka osoitti yhteyden määrän ja laadun välillä. Ihan kuin Lenin! Jos jotain on paljon, se on pahaa. Paitsi raha.

Ahmavaara sai lopun ikäänsä todistella, ettei hän tarkoittanut mitään tuollaista, ja jätti jälkeensä hyvin mielenkiintoisen ajatuksen: stalinistit, revarit ja joukko yleisvasemmistolaisia ovat vaikuttaneet tuhoisasti ajatteluun kahden sukupolven ajan. Etenkin Suomessa.

Taipuisin olemaan samaa mieltä, sanoisin tuon sukupolven viimeisenä. (En siis koskaan edennyt vasemmistolaisuuteen, ja Vanhan valtausta katsoin kadulta, kun olin tulossa ostamasta jollekin porvareille osakkeita ja menossa perustamaan demareille asunto-osakeyhtiöitä Myyrmäkeen.)

Se ajatus viehättää jatkuvasti, että kun Neuvostoliiton vaikutus jäi rajalliseksi, amerikkalaisten mainostoimistojen keksimä “cool”, Vietnamin sodan vastustaminen ja kulutuskritiikki tehosivat. Ensin humahti kukallisten paitojen kysyntä pilviin, ja tietenkin sinisten farkkujen valmistajat hieroivat kämmenensä punaisiksi.  Vielä tämän hetken sydämettömimmät infromaatio-kapitalistit, tyyppiä Applen S. Jobs ja Amazonin J. Bezos, olivat “radikaaleja” ja “edistyksellisiä”.

Ahmavaara oli myös poliittisesti erittäin lahjakkaasta pohjoisesta suvusta. Hienosta verkkopaikaasta “Biografiasampo” sain viimein tietää, että aina ihmettelemäni Eero Ahmavaara, varatuomari ja alkuun Rovaniemen kaupunginjohtaja ja sitten muun muassa Chandlerin ja Simenonin etevä suomentaja, oli Yrjön veli.

Sain tietää senkin, ettei Yrjö Ahmavaara juuri poistunut kotoaan ilman George Orwellin esseitä. Sattuneesta syystä minulla on sekä laaja amerikkalainen koottujen kirjoitusten valikoima että suomennos (“Kun ammuin norsun”).


94 kommenttia:

  1. "Yliopistossa oppii teeskentelemään" - olikohan tämä kommentti siihen, kun Hesarin mukaan Yhdysvalloissa yliopistokoulutuksen arvostus on romahtanut.

    Itse väittäisin, ettei SE enää voi olla mikään kirja, vaan vaikkapa Swiftin kappaleiden tunteminen. Vaikkei minulla ole mitään kyseistä laulajaa vastaan, niin sivistyksen arvostus on romahtanut yliopistoissakin. Nuoruudessasi typeryys tuli vasemmalta, nyt oikealta. Persut ovat onnistuneet määrittelemään, mitä oikeistolaisuus oikein on, ja sitä oppia seuraa sitten myös Orpon Taantumus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se aivan kauheeta, että valtion velkarallia edes yritetään katkaista. Sekö on sitä typeryyttä ja taantumusta, ettei velkarallia haluta hallituksessa jatkaa?

      Poista
    2. "Persut ovat onnistuneet määrittelemään, mitä oikeistolaisuus oikein on, ja sitä oppia seuraa sitten myös Orpon Taantumus."

      Tällaisenaan toteamus jää vähän ilmaan roikkumaan. Tunnelataus tulee kyllä läpi, mutta mikä on itse ajatus tuossa?

      Mielelläni kuulisin jotakin analyytista erittelyä ja perustelut teesille.

      Ja senkin kuulisin mielelläni, miksi niin itsestäänselvästi kaikki ei-vasemmistolainen on lähtökohtaisesti puhasta pahuutta.

      Poista
    3. Ne ovat määritelleet uusiksi myös sen, mitä vasemmistolaisuus ja sosialismi ovat.

      Poista
  2. ”… Logiikan peruslause oli että ei voi olla samanaikaisesti A ja miinus A …”

    Niin, noinhan se on perusmatematiikan mukaisestikin. Siis jos oletetaan yksiulotteinen akseli suoraksi. Jos taas tarkastellaan tilannetta kahdessa ulottuvuudessa ja transformoidaan tätä ulottuvuutta tietyllä tavalla, niin väite on väärä.

    Silloin kumpikin, A ja -A ovat edelleen saman etäisyyden päässä toisistaan ja vastakkaisilla suunnilla, mutta sijaitsevat kuitenkin akselilla samalla kohdalla. Kyse on nyt siis ympyrästä.

    Yleistäen vaikka politiikkaan: asiat ovat vähän niin kuin niitä haluaa katsoa. Joku on roisto tai sitten ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. myös origo on mahdollinen eli +0 ja -0 ovat samanaikaisesti olemassa.

      Poista
    2. Eräs asia näyttää olevan pysyvä: on vain yksi totuus.

      Galileo pakotettiin vakuuttamaan tämä näkemys: ”Galilein tuli julistaa Auringon liikkumattomuuden olevan "filosofisesti mieletön ja muodollisesti kerettiläinen" ajatus sekä Maan liikkumisen olevan "uskonnollisesti virheellinen"”.

      Ja mekö olemme nyt vapaita tällaisista kahleista? Mitä sanoo Turun yliopisto: ”Todellisuudessahan Maa kiertää Aurinkoa”. Voi turkulaisia!

      Maa kiertää aurinkoa, aurinko kiertää maata, aurinko ja maa kiertävät systeemin yhteistä massakeskipistettä. Ja kaikki teesit ovat aivan totta, riippuen vain siitä, mihin koordinaatiston origo asetetaan.

      Johtuukohan asenteemme siitä, että emme pysty emmekä halua ymmärtää suhteellisuusteoriaa, tuota simppeliä systeemiä?

      Poista
    3. "... Logiikan peruslause oli että ei voi olla samanaikaisesti A ja miinus A ..."

      Minulle tutumpi tapa on esittää tuo muodossa:

      "Logiikan peruslause oli että ei voi olla samanaikaisesti A ja ei-A ..."

      Tuo muoto irrottaa asian lukusuorasta, "lukuympyrästä", jne., koska niistä tässä loogiikan aksioomassa ei taida olla lainkaan kyse.

      Poista
    4. ”… Tuo muoto irrottaa asian lukusuorasta, "lukuympyrästä", jne., koska niistä tässä loogiikan aksioomassa ei taida olla lainkaan kyse …”

      Noinhan se juuri on.

      Tosin ”logiikka” saattaa olla niin kummallista, että siinä on sisään leivottuna tulkinnanvaraisuuksia. Jos A on paha, niin ei-A on hyvä, eivätkä ne logiikan mukaan ole samoja asioita. Ongelma tietysti on, mikä on hyvä ja mikä on paha. Meidän puolen tekemiset ovat yleensä hyviä, samat teot naapurin tekemänä pahoja.

      Tuosta Galileista vielä. Eihän noilla esitetyillä sanamuodoilla väitetä Galilein esittäneen perättömiä väitteitä. Galileo lytättiin siksi, että väitteet olivat sopimattomia. Auringon liikkumattomuus oli ”muodollisesti kerettiläinen” ja maan liikkuminen "uskonnollisesti virheellinen".

      Ja niinhän se on nytkin. Venäjään liittyvät sopuisat väittämät eivät välttämättä ole vääriä, mutta ovat kuitenkin ”poliittisesti virheellisiä”.

      Poista
    5. Galileo Galilein nimi muuten tarkoittaa kaksinkertaisesti galilealaista.

      Poista
  3. Noihin "pakollisiin" opuksiin kuului myös Allardtin ja Littusen Sosiologian perusteet. Siis vaikka ei olisi ollut sosiologian opiskelija.

    VastaaPoista
  4. Tasan 60 vuotta sitten valmistuin ylioppilaaksi maahan, joka oli rähmällään kaikkiin suuntiin. Maan johtava poliittinen ja kulttuurinen eliitti oli yksimielinen sekä Suomen ulkopolitiikan että esievoluutioon perustuvan maailmanselityksen lujasta ja oikeutetusta pysyvyydestä. Punaisten muistomerkillä käytiin lähellä lapsuuteni asuinpaikkaa salaa. En edes tiennyt silloin, mitä se tarkoitti. Vapaussotaa piti kaikkien ylistää ja liittyä kuitenkin (noin leikillä) YYA-seuraan, mikäli halusi nousta piireihin. En halunnut.

    Onneksi tuli chileläinen Quilapayun-yhtye kertomaan CIA:sta. Saavutin jonkinlaisen tasapainon; ei USA:kaan mikään enkeli ole. Olin käynyt pari kertaa Neuvostoliitossa ja molemmilla kerroilla törmännyt huumekauppiaisiin. Ei syntynyt kauppoja. Kai täälläkin yleisesti tiedettiin muutakin kuin juhlapuheet naapurin arjesta. Muissa yhteyksissä olin kätellyt Andrei Gretshkoa, Varsovan liiton komentajaa 1968. Se inhotti silloin ja inhottaa edelleen. Prahassa tapasin pelkästään ihmisiä, jotka eivät arvostaneet Suomen poliittista älymystöä. He eivät tietenkään tienneetkään mitään sellaisesta.

    Kaikesta opetuksesta maassamme 90% nojaa sementtiseen perinteeseen, jossa ei voitu kuvitella evoluutiota eikä epäeuklidista geometriaa. Ihminen oli jo valmiina silloin kun hedelmöitys tapahtuu. Tätä pidetään edelleen kunnioitettavana totuutena poliittisen elämän arvostetuimmalla tasolla. En ikävöi maailmanselitystä, joka nojaa menneiden vuosisatojen harhaluuloihin. 1900-luku on myös mennyt jokaisen kohdalla. Patsaille en vihoittele. Kaatukoot vanhuuttaan.

    Enää ei ole menneiden aikojen kaltaisia suuria filosofeja, jotka puhuisivat maailmasta, eivätkä vanhan laahuksen pitsireunoista. Tylsistävintä oli kuulla Kataisen tilaamasta tulevaisuusoppaasta, jota on haukuttu ja myös kehuttu puhumalla ammattikunnan kunniasta ja muuta sellaista soopaa. Kun nyt lähestymme yhteiskuntaa, jossa uuskieli on lopullisesti hävittänyt ne käsitteellisen ajattelun vakiintuneet, rajatut merkitykset, jotka ovat tosia Platonista nykyaikaan, on turha kaivata taistolaisia haukuttavaksi. Evoluutio tuottaa aina ennustamattoman. Siitä olen saanut heikon signaalin, vaikka kieltäydyn jyrkästi tutkimasta tulevaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kataisen kokoomus oli sentään humaanimpi ja sosiaalisempi kuin Orpon tiukkiskokoomus.

      Poista
    2. Kuusikymmentä.vuotta sitten synnyin hienoon itsenäiseem maahan, joka ei ollut rähmällään länteen ja jossa ainoa ohjenuora ei ollut ahneus ja tyhmyys.

      Poista
    3. Onko viisasta tai edes arkisella päättelykyvyllä jäkevää tarkastella joksikin suureksi ja mahtavaksi uskottua kunnioittaen kun on kyse sen raunioille perustetun ja mekkalaa pitävän ja valoja välkyttelevän viimeisen linnakeurhojen kerhon kunnioituksen puutteesta meidän elinolojamme kohtaan? Antaa sen nyt vain käydä kun on hiivansa keksinyt.

      Voisiko olla että pelkällä typeryydellä selittyy monimutkaiseksi moneen kertaan kaulittu ja käännetty helppo seikka, kysehän on demagogis-propagandistisesta sanasodasta joka ei oikein sovi suomalaisen suuhun.

      Suomen idea on selviytyminen, ei siinä voi olla avuksi mikään sotkeminen ja sotiminen sisäisesti.

      Poista
  5. Missähän blogisti on oppinut viisaaksi eli sanansa mukaisesti teeskentelemään eli sanomaan muuta kuin ajattelee ja tarkoittaa.

    Yliopiston tavoin työväenliike on opportunisteille hyöhyn lähde. He eivät ymmärrä mitä sanovat, tekevät ja opettavat. Opettivat jne.

    VastaaPoista
  6. Opiskelin Tampereen yliopistossa, kun Yrjö Ahmavaara oli siellä professorina, ja hänen teoksensa kybernetiikasta ja informaatiosta kuuluivat perusteoksiin, kuten kymmenet muutkin. Ajan henki oli antaa satojen kukkien kukkia. Tiedotusoppi ja sosiologia olivat pääasiassa yhdysvaltalaista perua. Mitä mieltä olemme Ahmavaaran kehityksestä, kun hän Tatu Vanhasen kanssa suuntautui sosiobiologiaan ja sosiaalidarwinismiin? En tavannut yhtään stalinistia mutta tiesin, että heitä oli Suomessakin: maolaiset. Maolaiset olivat yksi niistä ryhmistä, jotka olivat julkisesti neuvostovastaisia. Syy: Stalinin kuoltua vuonna 1953 Neuvostoliitto irtisanoutui Stalinista ja tuomitsi tämän rikokset. Asia ei jäänyt pelkkien puheiden tasolle, vaan Kiinan ja Neuvostoliiton välille puhkesi sotilaallinen rajakonflikti Ussurijoella. Raja-alueella oli moninkertaiset sotavoimat verrattuna nykyiseen Venäjän ja Ukrainan sotaan. Yhteistyön maolaisten = stalinistien kanssa käynnisti silloin Yhdysvallat (ping pong -diplomatia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa edellä stalinismia käytetään siis eri merkityksessä kuin senaikaisessa Suomessa. Taistolaisille eli stallareille maolaiset olivat vihollisia ja kilpailijoita.

      Poista
    2. Vastakohtaisuutta viestittiin ulkoisestikin: Stallarit pukeutuivat siististi ja yhtenäisesti, maolaiset rähjäisen itämaisesti.

      Poista
    3. Hienoa. Mutta miksi ei voisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Se auttaisi tekemään mielenkiintoisia oivalluksia. Omalta tontilta tulee mieleen André Bazinin klassikkoessee "Stalinin myytti neuvostoelokuvassa" (Esprit 1950), siis ajalta kun Stalin vielä eli. Bazinista tuli Cahiers du Cinéman päätoimittaja. Lehti oli epäpoliittinen eli lähestyi elokuvaa taiteen, ei politiikan näkökulmasta ja teki kulttuurihistoriallisen vallankumouksen Hollywoodin suuruudenkauden tunnistajana tuoreeltaan. Seuraava päätoimittaja Éric Rohmer pidättyi myös julkisesta kantaaottavuudesta mutta oli henkilökohtaisesti rojalisti eikä kaukana äärioikeistosta Algerian sodan aikana. Täyskäännös tapahtui uusien päätoimittajien myötä hullun vuoden 1968 aikoihin, kun lehdestä tuli maolainen = stalinilainen. Suomessa moni keskeytti lehden tilauksen silloin. Godard ohjasi hullun satiirin Kiinatar, joka perustuu osittain Dostojevskin Riivaajiin (josta on tullut juuri Martti Anhavan uusi suomennos). Maon innoittamina opiskelijat suuntautuvat terrorismiin - ensimmäisenä kohteena Neuvostoliiton kulttuuriministeri. Oheisvahingoilta ei vältytä. Oli ikävää todeta Stalinin kuvia noina vuosina uutiskuvissa ympäri maailmaa. Suomessa vain pienen maolaisryhmän tunnuksina.

      Poista
    4. Vanha vitsi: Radio Jerevanilta on kysytty kumpaa on terveellisempää juoda, mustaa vai vihreää teetä ja me vastaamme: Älkää sekaantuko suurvaltapolitiikkaan, juokaa kahvia.

      Poista
  7. Tänään on kaatuneitten muistopäivä ja ajattelemme heitä, jotka antoivat korkeimman uhrin. Ilman heitä ei olisi meitä. Eilisessä Hufvudstadsbladetissa oli Bertil Djupsundin ajatuksia herättävä insändare "De som överlevde kriget men inte freden". Kaatuneitten joukkoon kuuluvat myös he, jotka selvisivät elossa terveytensä menettäneinä ja kuolivat ennenaikaisesti pois. Heihin kuuluu paappani, johon en ehtinyt koskaan kunnolla tutustua. - Jos leikkaa Djupsundin kirjoituksen talteen, säilyy sen toisella puolella Per Stenbäckin merkittävä essee, joka käsittelee Emmanuel Toddin, Peter Turchinin, Patrick Deenanin ja Francis Fukuyaman uusia teoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "- -heitä, jotka antoivat korkeimman uhrin."
      ..

      Vieroksun tuota sanaa "uhri", jos se liitetään Suomen viime sotiin.

      Se on käsitteenä ikään kuin ylhäältäpäin määritelty ja annettu niille miehille, jotka joutuivat ottamaan vastaan sodan kaikessa kauheudessaan (ja joihin isänikin kuului sekä talvi- että jatkosodan rannikkopuolustuksessa, tosin fyysisesti vahingoittumattomana säilyen).

      Halusivatko he, rintamamiehet tai ainakaan heidän suuri enemmistönsä, vapaaehtoisesti antaa "uhrinsa"? Mielestäni heidät pikemminkin uhrattiin - välttämättömyyden pakostako, sitä emme tiedä.

      Olavi Paavolainen kulki kesän 1941 liikekannallepanon aikana TK-komppaniansa mukana junalla kohti itärajan keskitysaluetta. Tapansa mukaan hän käyskenteli paikallisilla hautausmailla. Joensuussa häntä "säpsähdytti" vuoden 1918 sankaripatsaan runosäkeistö: "Tule ei vaivatta vapaus, - - itseuhri on ihanin." Hän kommentoi: "Koko itsenäisyyden ajan on Suomen kansalle korostettu uhrautumisen merkitystä. - - Onko uhraus jo muuttunut itsetarkoitukseksi?" - Mieleeni on myös jäänyt joskus luettu Arvi Kivimaan samalla kertaa sekä morbidi että makaaberi runo uuden kevään 1942 kalseassa kirkkaudessa, kun suuri toivein aloitettu "Fall Barbarossa" oli jo luhistunut Moskovan edustalla vuoden 1941 lopulla: "Hän on kansamme veriviljaa / hän tekee toukoa Karjalaan. / Ja vielä haudastaankin hiljaa / hän taikoo keväitä kukkimaan." (Tässä uhriajattelussa kiinnittää muun ohella huomiota täysin pakanallinen, "kansallissosialistinen" väritys.)

      Meidän aikanamme historiantutkijat Tuomas Tepora ("Sinun puolestas elää ja kuolla. Suomen liput, nationalismi ja veriuhri 1917 - 1945") ja Ville Kivimäki ovat hyvin oivaltavasti käsitelleet ja analysoineet tuota uhrautumiseetosta. Mikäli oikein ymmärsin, Ville Kivimäki katsoi "Murtuneet mielet" -teoksessaan, käsitellessään "Suomen äitien antamaa uhria" jatkosodassa, että kyseessä oli ylhäältä päin annettu keino selviytyä psyykkisesti, jopa säilyä järkissään, niille lukemattomille, jotka joutuivat kokemaan rakkaan omaisensa menetyksen "mielettömässä sodassa".

      Poista
  8. Elämä on paluuta kyberfyysisten systeemien ideaan, (yhteen niistä), kuinka etsiä tasapainoa mahdollisuuksien ja rajoitusten maailmassa.
    Tasapainottaminen on tärkeimpiä tarkoituksia nykyajan talousjärjestelmässä, isoissa poliittisissa kysymyksissä. Kuinka mitoittaa verot ja palvelut ja ihmisten tarpeet ja kyvyt selviytyä elämässään?
    Teknisessä mielessä kybernetiikka tasapainoineen tulee esille laitteissa, kuten lentokoneissa, autoissa ja tietoturvaratkaisuissa.
    Tämä on sellaista viisauden tiedettä, että matematiikka ei ulotu näin abstrakteihin kysymyksiin, eikä logiikkakaan.

    Mahdollisuuksien maailmassa ratkaisijan tulee olla luova ja tuntea kognitiivisiä menetelmiä ja malleja, joilla kysyntä/tarjonta ja joustotilanteita voi tunnistaa.
    – Ernst von Glasersfeld

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrjö Ahmavaara julkaisi 1998 teoksen Hyvinvointivaltion tabut, jossa hän kritisoi mm. koulutuspolitiikkaa aika tutuin argumentein. Koulutusalan ekspertti Kari Uusikylä kommentoi SK:n sivuilla: https://suomenkuvalehti.fi/nakoislehti/lue/36-1998-pdf/82-345
      Tätä debattia 26 vuoden takaa voisi pitää kohtalaisen ajankohtaisena tänäänkin?

      Poista
  9. Wikissä oli aikanaan tieto tästä demariblogina. Miksi se ärsyttää jotakuta, ei pitäisi. On
    ihmisen asia olla mitä on, ja toisten asia arvioida sitä. On hyvä sulkea korvansa siltä mitä hänestä puhutaan. Lasten leluja ihmisten mielipiteet, Herakleitoksenkin mukaan. On jotain outoa, kun kaksi blogistia seuraavat mitä heistä puhutaan ja vuodesta toiseen määrittelevät ja luonnehtivat itseään kuin prinsessa joka havaitsee patjapinon alla olevan herneen. En ole koskaan kuunnellut väitteitä minusta. Paitsi nyt kun eräs kohdistaa minuun netissä lainvastaisesti karmeita väitteitä ja syytöksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monien ps-mielisten puheenparressa demari on yleisnimi niille, jotka eivät ajattele samoin kuin he.

      Poista
    2. Eikö se enää ole vihreä tai kommunisti?

      Poista
    3. Demarien politiikka ja puolueohjelma ovat hyvin lähellä Persuja. Persut ovat tavallaan uudestisyntyneitä demareita

      Poista
    4. "Persut ovat tavallaan uudestisyntyneitä demareita."

      Komppaan voimakkaasti.

      Persut ovat tannerilaisia demareita: taloudenpito, isänmaallisuus, tavallisen työtätekevän ja verot maksavan kansan puolustus, kohtalainen konservatiivisuus vastakohtana woke-typpiselle hörhöilylle ja jalat irti maasta -unelmahötölle, jne.

      Poista
    5. Tannerilaiset vastustivat 1930-luvun kotimaista fasismia.

      Poista
    6. "Tannerilaiset vastustivat 1930-luvun kotimaista fasismia."

      Niin tekivät ja varsin juurevasti. Siihenkään hörhötykseen he eivät lähteneet mukaan.

      Jos ajatus ja väittämä tässä on se, että perussuomalainen puolue on fasistinen liike, ollaan aikalailla salaliittoteorioiden syvässä päädyssä.

      Vastustajien omissa päissään kehittämissä strereotypioissa ja fantasioissa toki noin voi olla, mutta löytyisikö tuota väitettä tukevaa linkiä vaikkapa persujen puolueohjelmaan tai johkin muuhun kovaan faktaan? Ja mieluummin ei tahallaan väärintulkittuna.

      Ihan tavallisten, mutta vastuullisten työläisten ja yrittäjien liike se minun silmissäni on.

      Poista
    7. Persut ovat politiikan koulukiusaajia. Toimintaa ei aja mikään oikea taloushuoli vaan halu tehdä kiusaa inhokkiryhmille: pienituloiset, vuokra-asujat, sähköautoilijat, kulttuuriväki, yliopistot samalla kun omien kannattajien p-ttä nuollaan bensaveroaleilla ja vastaavilla.

      Poista
    8. "Toimintaa ei aja mikään oikea taloushuoli vaan halu tehdä kiusaa inhokkiryhmille ..."

      Jos ylläoleva on jonkun todellinen käsitys kanssaihimisistään, kannattaisi ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään ja haastaa vähän omiakin ennakkolulojaan ja viholliskuviaan.

      Poista
    9. Mutta juuri tuollaisiahan persut ovat. Vihaisuus ja vastakohtaisuus ovat niiden perusvoimia. Ja oikean laidan isohkolle puolueelle tyypillisesti raja vielä äärimmäisempiin liikkeisiin on sopivan epämääräinen. Sehän on viime vuosina moneen kertaan nähty.

      Poista
    10. onko bensiinin verotus siis laskenut?

      Poista
    11. Ei aivan, bensiini on keventynyt

      Poista
  10. Kannattaa tutkia, kenen kaikkien ihmisten, ryhmien, kirjailijoiden ja huippututkijoiden yläpuolelle blogisti minäkin päivänä asettautuu. Nykyään yleensä kaikkien. Monina menneinä vuosikymmeninä oli toisin tai hän oli toinen. Blogia tutkiva oppii paljon. Kun kaksi ihmistä keskustelee, toinen heistä oppii yleensäkin siitä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun väittelee typeryksen kanssa on väittelijöitä kaksi mutta huomenna minä olen selvä kun taas te olette yhä rumia kuten Churchill melkein sanoi.

      En seuraa politiikka -loppuisia trendejä mutta tarkkailen niitä ajoittain huvikseni.

      Poikkeuksellista etten ole yksityisyrittäjä enkä julkisonnistuja mutta vaalisalaisuus on kohdallani mitä pitävin, en kerro edes vaaleissa äänestäväni, saati että äänestäisin.

      Pidän oikeutenani piereksiä, röyhtäillä, polttaa pahanhajuisia sikareja ja arvostella kuuluvaan ääneen typeryyksien yhteisöllistä arvoa ihmiskunnan ja maapallon asumiskelvollisuuden kannalta tarkasteltuna, lisäksi pidän pekonista, terävistä teräsesineistä ja rumankauniista rohkeista naisista jotka nauttivat kehon omien endorfiinien vaikutuksesta.

      Ei kannata tutkia. En ole yksinäinen, enkä ole ainoa jota ei kannata tutkia. En ole Kemppinen. Kuka sinä et ole?

      Poista
  11. Joukko demareita ja yleisvasemmistolaisia on tosiaan ryövännyt kouluista ja yliopistoista lukutaidon, klassisen musiikin ja oppimisrauhan sekä sielunrauhan. Eli arvokkaimman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, vaan kännykkä-, peli- ja mediabisnes.

      Poista
    2. Kaikki tämä on ennalta suunniteltua, ei sattumaa

      Poista
    3. Minne ne ryöväämänsä ovat vieneet? Hae poes jos tiijät!

      Poista
    4. Ei ainakaan meidään muinaisessa koulussamme mitään sielunrauhaa ollut.

      Poista
  12. Sain ystäväni kanssa aina pöydän yliopiston kahvilasta, vaikka mikään luetelluista kirjoista ei merkinnyt meille mitään, paitsi Eino Kailan ja toisen loistavan eli Kullervo Rainion tuotanto ja erityisesti heidän persoonallisuutensa. Meillä ei nytkään ole syytä halveksia ihmisiä.

    VastaaPoista
  13. Elämää on varsinkin yliopiston ulkopuolella.

    VastaaPoista
  14. Elinaikanani on merkittävintä yliopistoissa ollut laajamittainen ryöstö. Pyrkyrit ja nousukkaat varastivat tärkeimpien oppialojen voimavarat perustamilleen haitta-aloille, kuten kulttuurihistorialle, hungarologialle, americanalle, digikulttuurille ja nykykulttuurille. Mitäpä kunnon opettajainkoulutuksesta ja Suomen klassisesta musiikista ja kirjallisuudesta, kun on suhteillaan ja röyhkeydellään raivannut elintilan pikku projekteilleen, nerokkaalle itselleen ja yhdelle tai kahdelle kaltaiselleen. Sekä lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on epähistoriallista. Opettajankoulutus oli hyvin pitkään yliopistojen ulkopuolella, seminaareissa. Sitten ne yhtäkkiä imaistiin yliopistojen hallinnon alle, kunnes monet niistä ennen pitkää lakkautettiin.

      Mitä hungarologiaan tulee, en ole kuullutkaan sen mittavuudesta tai ongelmallisuudesta. Orbanin ihmeellisessä nyky-Unkarissa totisesti kyllä riittäisi tutkimista.

      Poista
    2. Vai että kulttuurihistoria haitallista! Tai viheliäinen uusi keksintö!

      Poista
    3. Ei-haitallinen on sama kuin mitään tekemätön ja inertti ja neutraali ja kuohittu ja tyhjän väärti joten kyllähän sen ymmärtää että jokin haitta -tyyppinen juttu tässä on, piilevänä tai törröttämässä keskellä otsaa. Ei mitenkään pahanlaatuinen kuten vaikka mieluummin sensuroitu työhistoria mutta ruma.

      Haitallinen persoonallisuusrakenne on onnen omiaan perehtymään miksi on keksitty sanoa mitäkin ja miksi niin ei saa tehdä ja mikä laatusana (toki vain yksi) valitaan kuvaamaan kutistussäteellä ammuttavaa vanhaa yhdyssanaa.
      Eräs parhaista on Päärautatieasema joka aina nauratti joten nyt se on kulttuurihistoriaa ja pelkkä Rautatieasema, ainakin junien kuulutuksien mukaan pääteltynä. Etsin sieltä löytötavaratoimistoa mutta siellä oli vain Lost & Found joten menin Kauppatorille ja join vesipostista. Ällistykää.

      Poista
  15. Parhaat opettajani yliopistoissa eivät suostuneet siihen, että luennot korvaisivat kirjoja. Ne luettiin luentojen kertauksiin.

    VastaaPoista
  16. Eräs naapurini opiskeli 1960-luvun loppupuolella Helsingin yliopistossa valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Hän kävi jotain ATK:n peruskurssia, kun aikoi opinnoissaan hyödyntää äskettäin yliopistoon tullutta tietokonetta. Silloin oli käytössä paksu nippu reikäkortteja, jotka syötettiin koneen muistiin.

    Kurssin vetäjä eräs professori etunimeltään "Risto" (nimi muutettu) esitteli koko isohkon huoneen täyttävää uutta tietokonetta. Näppäimistöstä proffa sanoi, että moni käyttäjä pelkää painella nappuloita, koska pelkää, että uusi tietokone voi mennä sekaisin tai jopa rikki, jos jotenkin painaa väärin näppäimistön nappuloita.

    Professori lohdutti kuulijoita kertomalla, että USA:ssa on tehty pätevät testit siitä, ettei tietokone voi rikkoutua millään lailla, vaikka näppäimistöä käyttäisi väärin. USA:n pohjoisvalloissa testaajana on käytetty apinaa ja eteleävalloissa neekeriä. Tietokone pysyi testien jälkeen toimintakykyisenä.

    VastaaPoista
  17. Oikein, paitsi että olivat, olivat ne vahvoja laulajia.

    Ps. minä muuten pidin Kataisen kokoomuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J.Kataisen "Mahdollisuuksien tasa-arvo"-utopiako kokoomuksesta pitämiseen vaikutti?

      Poista
    2. Ohhoo no mutta nyt jopas sentään ja herranen aika onhan se kirjoitettu Suureen Pergamenttiin että koko Maailma sen saa Tietää: Meidän tulee uskoman että pidämme itsestään selvänä että Jokaisella on Mahdollisuus Onnen Tavoitteluun, ja seteleissä suurpukstaaveilla vaikka tosi pienillä että In God We Trust but all Others just pay Cash.

      Jännitys on oleva Herkullinen osa Riemuisaa Odotustamme kun Kalmentajien etsikkoaika käy kohden vääjäämätöntä loppuaan.

      Myydään ehta työeurooppa, reilusti käytetty mutta vielä ajoittain tarmokas ja reippaassa taloushuumassa jopa sievä joskin yleisluonne on vikuri ja tenikko, valmistus lopetettu mutta lisäosia tehdään, paljonko tarjotaan?

      Poista
  18. Repetitio studiorum est tai ainakin kertaus on opintojen täti kuten Olli asian pujotteli ja kun hupsvain kysyin kerran mieleen painamaani motevaa haukahdusta joka englanniksi oli lycanhtropic zombie pederast nosti tiedusteluun värväämäni hlö naisellisesti nokkaansa ja ripein joskin vihaisin askeliin lähti kertomaan mainittuun kahvilaan että kaikkia sitä onkin ja luetaankin, mutta kun se oli saiönsviksöniä ja tarinassa oli sisäänrakennettu ettei ole olemassa mitään oppimiskyvytöntä olentoa, sen nyt tietää vaikka olisi toi - joka sitten selvisi mutta vasta kun nauraminen alkoi hellittää. Ja olin vain n. 14 vee. Kumma kahvila, en oo käyny enkä meinaa edes harkita. Käyn mieluummin hammaslääkärillä, tai vaikka röntgenissä. Voisikohan ne yhdistää, siis että ei tarttis käydä, eikä edes tekis mieli kahvia?

    IH

    VastaaPoista
  19. Oli hyvä kommentti yllä. Blogisti ei tosiaankaan näy tarkoittavan sitä mitä meistä näyttää kirjoittavan. Ompa hän kaukaa viisas ja sanomansa pakattuna pinnan alle. Ota siitä selvää on aina päivän tehtävä. Kettu siinä nauraa ja kurkkii hongan takaa kommentoijiaan ketunhäntä kainalossa.

    VastaaPoista
  20. Muistan vaikuttuneeni Ahmavaaran kirjasta Esseitä tästä ajasta. Mieleen jäi pohdinnat todellisuuden matemaattisesta luonteesta ja että Saksa kuuluu orienttiin. Kirjan osoitti minulle divarin pitäjä Porthanian takana, kun kysyin hyviä esseekirjoja.

    VastaaPoista
  21. Yrjö Ahmavaara -nimi on enne. Mutta vaaraksi on aapinenkin maassa, jossa lapset opetetaan lukemaan vain propagandistisesti, vallanalaisuuteen ja pseudotiedon kuluttajiksi.

    VastaaPoista
  22. Vasemmistoaalto oli tervetullut vastapaino oikeistolaisuudelle. Demokratia ja tasaveroinen hyvinvointi vahvistuivat.

    Nyky-yliopisto on tuhoisampi. Tutkijoiden luku- ja kirjoitustaito on heppoinen ja julkaisut apinointia, puusta puuhun Tarzanina loikkivaa tai zombina kummittelevaa.

    Kaikki vähänkin arvokas oma on tuhottu yhteisvoimin ja isolla rahalla. Tietävät ja ymmärtävät opettajat ja tiedemiehet on häädetty Tupun, Hupun ja Lupun tieltä. Tieteen tekoon ja levitykseen vahvassa pilvessä opitaan Ameriikan raitilla.

    Populisti"tutkijat" levittävät "tutkimustaan" kuin kuppaa, ja sille heltiää rahaa kuin seksiyrityksille. Populismi yliopiston suuntauksena tappaa sisällä ja puutarhassa. Kunnes he alkavat analysoida omaa populismiaan, mikä ei koskaan tapahdu.

    Suomen kieltä yliopisto lahtaa nopeammin ja isommalla rahalla kuin liikeyritykset konsanaan.

    Professorin oppikirjassa samoin kuin yliopistojen periaatteissa ei ole mitään Saamen, Pohjois-Suomen ikä Suomen kirjallisuutta. On vain yksi maailman kirjallisuus, jota opettavassa kirjassa ovat Anni Swan ja englantilaiset naisroskakirjailijat merkittävien kirjailijoiden tilalla sekaisin kuin syöty aines huussin reiän alla. Suomen yliopistoissa kirjallisuus on vain skifiä kuten Amerikoissa on jo kauan ollut.

    Kuten 1918:n kieppeillä, on kulttuurin, historian, musiikin ja yleensä kaiken kuvaus tarkoitusperäistä, oikeistolaistavaa ja valheellista, ja viroissa istuu tämän varmistajia.

    Mutta tätä ei Kemppinen koskaan kirjoita, ei edes promillea tästä faktajoukosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö ymmärtänyt, että kyseessä on helppo lukemisto sellaisille, jotka eivät lue mitään kirjoja, että he pääsisivät lukemisen alkuun, ja heitähän on nykynuorissa suurin osa. Vouhkaat vain yhtä ja samaa oman erinomaisuutesi lumoissa.

      Poista
    2. Kallista on ja halvalla menee se minkä puolesta ennen teikäläisiä taisteltiin joka sodassa ja joka rauhassa.

      Poista
  23. Eino Kailan persoonallisuus olisi onnen omiaan tällaisessa rääppivässä ja itsetehoisessa blogissa.

    VastaaPoista
  24. Kemppinen on niellyt purematta demariprofessorien syötin. Kammottavassa kirjallisuuden oppilukemistossaan hän sevottaa heidän tavallaan kaiken kaikkeen eikä jäljelle jää mitään ymmärrystä lisäävää tai edes sisältävää. Kaikkia haukuskelemalla pisimmälle pääsee hän heidän tavallaan huomasi Suomen kirjallisuutta, kirjailijoita ja kirjallisuudenopetusta ja -tutkimusta vainotessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitä ne sellaiset demariproffat ovat?

      Poista
  25. Kun ammuit norsun, jäljet johtivat haittayliopistoon.

    VastaaPoista
  26. Se hetki kun pöytä vaihtuu tuoliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörätuoliinko?

      Ulkomaille viennin kannalta leikkauspöytä voitaisiin vaihtaa hetkessä mobiiliyksikköön joka kulkisi aikataulun mukaan. Voisi sanoa jopa liikkuvaan saattohoitoyksikköönkin mutta eipä ole tullut vastaan moista, muutama taitoilijadrooni on vain jalkautuneena reppuselkäisenä hoiperrellut jonkin kaupungin muoveissa tippapullon nokka vinksottaen ja letku kadoksissa, toisaalta asia on helppo ja jo toiminnassa olevia polttohautausautoja on väitetysti jokin määrä joskin vain jossain ulkomaisessa euroopan uudemmassa maassa ja nekin leasingsopimuksella tai kenties ei.

      Strategia, kampanja, myynninedistämisen kohderyhmien tarkentaminen ja kertakaikkinen poikkileikkaus. Pääsisimme eroon köyhistä, rammoista, tyhmistä ja vanhoista yhteiskunnan jäsenistä, kuluttavista ja tuottamattomista sekä samalla saisimme uutta nostetta aatteellemme joka ei katso aikaa eikä paikkaa.

      Sotaleikit ja mainosmiehet.

      Leikitäänkö leikkausleikkiä? Kukapa se pöydänkulmalla istuisi? Käykää keskustelijoiden kimppuun niin otetaan asia esiin, jopa kissa pöydälle ellei allergioita ole.

      Voihan valtakunnan tulukset!

      Poista
    2. Näkyy olevan ruokottavaa. Siksi kissa pöydälle, muija pyyhkiköön sillä.

      Poista
    3. Se hetki kun muija vaihtaa kissaa.

      Poista
  27. Vasemmistoradikaalien vaikutteilta välttyi, kun 60- ja 70-luvuilla oli paljon töitä ja kotona liuta lapsia. Sitä huutolaulua kuului radiosta, mutta sen saattoi kääntää ruotsinkieliselle kanavalle, jossa soitettiin Evert Taubea. Koulussa oli yksi lukiolaisaktivisti, joka kirjoitteli ahkerasti Hämeen Yhteistyöhön, mitä pahaa rehtori, "kauppaneuvoksetar", oli taas aiheuttanut oppilaille. Tampereen yliopistolla suoritin jatko-opintoja, eikä politiikka näkynyt mitenkään kielitieteen puolella. Hämmästyin siellä ainoastaan vaalimainosta, jossa veljeni lanko, psykologian professori, oli taistolaisten listalla. Täytyi kai tunnustaa väriä. Ystävien kanssa kuunneltiin jazzia, vanhimpien, sodassakin vähän mukana olleiden kanssa laulettiin Eldankajärven jäätä ja Kotkan ruusua... Ehdittiin pois alta, ei tarvinnut "osallistua", totesi samanikäinen kollega, pari vuotta nuorempi taas sanoi laulaneensa "niitä lauluja". Hänellä ei ollut perhettä, ja vasemmalta löytyi puoleensa vetävä yhteisö.

    VastaaPoista
  28. Karhun ampuneita vaivaa kuulemma karhuhorkka ensimmäisen kaadon jälkeen.
    Ei-ruotsalaista ja ei-norjalaista sekä ei-natomaista naapuriamme kutsutaan äitikarhuksi sikäläisittäin mutta sillä ei ole tämän horkan kanssa yhteyttä. Mainittu karhuhorkka on henkilökohtainen ja ohimenevä ja liittynee ampumiseen tai kenties ohimenemiseen.

    VastaaPoista
  29. Tiedemiehen luku- ja kirjoitustaito ja moraali eivät ole kummoisetkaan, jos hän ei näe luku- ja kirjoitustaidon heikkenemisen syitä yleisesti ja omassa toiminnassaan.

    VastaaPoista
  30. Kepun rahamassilla eläneet ja eläköityneet ovat yhtä vaarallisia kuin UKK on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... UKK on." Kas, Urkkiko ehätti takas ennen Jeesusta?

      Poista
    2. Siis täysin vaarattomia

      Poista
  31. Kuvan kirja oli yksi niistä muutamista, jotka saivat minut opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Ei haitannut, että Ahmavaara ei selvästikään juuri niistä tieteistä mitään ymmärtänyt. Muita siihen aikaan kirjoittaneita asiaan vaikuttaneita olivat Erik Allardt, Ralf Dahrendorf, Erich Fromm ja John Kenneth Galbraith.

    Ja juu, luin Pääoma Ykkösen juuri ennen lukioon menoa vuonna 1971. En tosiaan törmännyt Kemppiseen Nokialla tai Tampereella, myöhemmin HS:n sivuilla ilahduttavasti kylläkin.

    Karl Marx ei tietenkään juuri eroa Hobbesista, Humesta tai monesta muusta klassikosta siinä, että jos sattuu lukemaan kirjailijaa itseään ennen selittäjiä, jälkimmäisten suhde alkuperäiseen osoittautuu aika hämäräksi.

    VastaaPoista
  32. Nykyajan nössöyden ja ihanteitteen melkein puutteen näkee parhaiten siitä ettei yliopistoissa enää tavanmukaisesti innostuta ns. liikkeistä vaan Ellun kanoista.

    Tämä on ymmärtääkseni ollut nuorison rooli Pariista AD 1200 alkaen (ja varmaan sitä aikaisemminkin); käyttäytyä odotusten vastaisesti ja innostua mahdottomuuksista.

    Onko maailma valmis vai mistä on kyse?

    VastaaPoista
  33. Oppi tieteestä autuuttavana uskontona ei ole vaaraton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen havainnut viime vuosina ihmisillä aivan käsittämätöntä tiedeuskoisuutta. He kuvittelevat tieteentekijöiden hallitsevan kaikkea ja tieteen teorioiden olevan kiveen hakattuja ja vuorenvarmoja. Heille ei mene läpi lainkaan sellaiset ajatukset että emme tiedä oikeastaan kovin paljoa vieläkään luonnontieteissä ja biologiassa eikä matematiikassa. Liian paljon on vielä oletuksia ja epävarmuuksia ja tuntemattomia alueita on valtavasti.

      Tällaisia ihmisiä on helppo höpläyttää tiedejargonilla ja esittämällä pseudotieteellisiä väittämiä. Erityisesti juuri nyt on kyse ilmastonmuutoksen teorioista jotka joidenkin mielestä on jo kiveen hakattuja eikä niitä saa muuttaa eikä mitään muuta ole lupa edes julkisuudessa esittää ilman asianomaisten voimakkaita raivokohtauksia. Henkinen jousto puuttuu näiltä ihmisiltä.

      Poista
    2. Voi sitä mielikuvitella vaihtoehdoksi senkin, ettei koskaan olisikaan tutkivaa tiedettä maailmaan syntynyt ja että mitä siinä tapauksessa tietäisimme, tai emme tietäisi. Ja missä asennossa asumamme planeetan tila nyt olisi. Tämä pieni, avaruuden syrjäytynein planeetta voisi olla ehkä ilmaston ym. kannalta katsoen erittäinkin kukoistava avaruuden kiertolainen.

      Ainakaan atomipommia ei olisi keksitty.

      Poista
  34. Kun Neuvostoliitto oli lakannut, Marxin kolmiosaista Pääomaa myytiin kymmenellä markalla ja ostaa päräytin ne. Ajattelin, että luen sitten eläkkeellä. Olen ollut kymmenen vuotta vapaalla, kerran aloitin ja luin pari sivua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihme, jos jää Pääoma helposti lukematta.
      Tässä siteerattuna Hannu Taanilan ajatuksia Marxin Pääoman lukemisesta.
      Poimittu keskustelusta, jota hän käy Sixten Korkmanin kanssa Youtubesta löytyvällä videolla:

      https://www.youtube.com/watch?v=-Cr-w5tMSIE

      "Se on -- työlästä sen tähden että hän nimenomaan Pääomassa kirjoittaa minusta erittäin huonosti - - se on kuin vastapantua riukuaitaa, josta on äärimmäisen vaikea päästä läpi -- hän ei välitä lukijaystävällisyydestä yhtään mitään -- ja toiseksi: -- hän on ollut maailman lukenein ihminen, seurustelee sujuvasti kaiken aikaa Aristoteleesta ja Aristotelesta vanhemmista lukien kaikkien kanssa -- samoin kuin Hegel ja toisin kuin Wittgenstein tai Mauno Koivisto -- Joka tapauksessa Marx edellyttää ilman muuta, että me osaamme Homerosta ja Vergiliusta ja Ovidiusta ja kaikkea tällaista -- me osaamme kaikkia kieliä -- me osaamme Danten tuotannon -- ja sitten osin hirvittävintä on se, että Marx pitää itsestään selvänä, että me osaamme Hegelin -- Marx ei ole mikään marxilais-leniniläinen oikotie onneen vaan se on äärimmäisen vastenmielinen ja äärimmäisen vaikea kulkea -- Kun me luemme Pääomaa, niin me huomaamme, että Marx käyttää siinä -- valtavasti tilaa sen ajan Englannin, 1800-luvun alkupuolen ja 1840- -- ja 1860-luvun positiivisen empirian siteeraamiseen -- ja se meidän myös pitää jaksaa lukea. Ja Marxhan nimenomaan -- tietoisesti sijoittaa -- itsensä suureen klassisen taloustieteen traditioon. Hän keskustelee kaiken aikaa ennen kaikkea Adam Smithin -- ja David Ricardon kanssa".

      Poista
    2. Joo mut hei mitä itse saisit aikaan kun syyhy syö ja makaat ammeessa kaiket päivät ja yöt sikaria pössytellen?

      Poista
  35. Kun kerran Venäjä on aloittanut rajoista puhumisen, niin puhutaan sitten.

    Muutetaan rajat Suomenlahdella sten, että Suomi saa menettämänsä saaret takaisin. Edelleen rajat muutetaan siten, että Viipuri ja Karjala, Sallan alue ja Petsamo tulevat takaisin.

    VastaaPoista
  36. ”… Kun kerran Venäjä on aloittanut rajoista puhumisen, niin puhutaan sitten …”

    No puhutaan sitten. Meidän väen puhu onkin ollut sellaista, että ruuvit eivät ole vain löysällä, vaan ovat ropisseet jo lattialle.

    Tiedättekö, että Suomi aikoo yksipuolisesti muuttaa omaa merirajaansa? Suomi havittelee suurempia aluevesiä! Suomen lainsäädännön mukaan rajan perusviivaa ”elää”, ja se tarkistetaan 30 vuoden välein. Viimeksi se tehtiin 1995, eli nyt se homma on taas edessä.

    Rajan perusviiva on murtoviiva, joka kulkee uloimmaisten saarien, luotojen tai merenpinnan yläpuolella olevien karien kautta. Maannouseman seurauksena – etenkin Pohjanlahdella – näitä pisteitä tulee uusi. Kun tilanne on tarkistettu, lähetämme tiedot YK:n pääsihteerille.

    No, mitä sanoo Venäjän tiedote [konekäännös]: ”Venäjän ulkoministeriön on talletettava Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan jäljennös jokaisesta tämän päätöslauselman kohtien mukaisesti korjatusta ja uudelleen julkaistusta kartasta”.

    Eli ne pirulaiset toimivat ihan lain vaatimusten mukaisesti, aivan samoin kuin me hyviksetkin. Mutta nuo toiset ovat kuitenkin pahiksia, kirjoitetaan mitä kirjoitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaminen voisi riittääkin mutta kumma että Märketillä pitää olla pultit kalliossa ja sen rajan mutkat eivät ole mitkään helpot selittää vaikka jos viitsii perehtyä kuinka tuo saari on jaettu niin voisi hyvin uskoa että kyseen on jonkin opera buffan libretto.
      Hyvin viihdytte kun asiaan perehdytte, wikipediahan se taas pitää huolen teidänkin puutarhanne siisteydestä ja kysymästä mikäpä estää perustamasta eksklaavia jos naapuri tekee samoin.

      Valloitetaan jokin olennainen osa ja ehdotetaan vaihtaria.

      Turun tuomiokirkko onkin aivan möllin näköinen mutta soi hyvin ja tallenteet ovat - öh, tallessa, ja siinäpä olisi sitä vanhaa ja hankalan mallista pytinkiä ympärillä, voisi sen joulurauhan Oulunkin torilta julistaa jos saamme kirkkotilat Kremlin muurien sisäpuolelta ja siihen kätevät parkkipaikat mukaan? Totta kai parkkitalo tarvitaan siis sihen kohtaan Turkuun, ja kaupallinen ihmistenlajittelurysä oitis siihen päälle, kyllä se sinne sisään sopii se kirkko ja ne pikkuputkat niillä tienoilla. Suitsuttaminen on kyllä kiellettävä, kaikkeen ei pidä suostua.

      Poista
    2. Huvittavinta tässä koko kohussa on se, että murtoviivassa on kyse valtion sisäisten aluevesien ulkorajasta. Siitä ulospäin on, jollei toisen valtion aluevesi tule vastaan, vielä ulkoinen aluevesi eli aluemeri. Sekin on ao. valtakunnan aluetta. Tuo tarkistettava murtoviiva ei siis ole valtion raja.
      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1956/19560463

      Poista
    3. ”… Tuo tarkistettava murtoviiva ei siis ole valtion raja …”

      Käsite ”valtion raja” onkin vähän monimutkaisempi juttu; siis merellä. Sisäisille aluevesille, ulkoisille aluevesille ja talousalueelle on kullekin omat määräyksensä.

      Tuo sisäinen aluevesi tarkoittaa – karkeasti ottaen – muun muassa sitä, että sinne ei ulkomaisilla aluksilla ole lupaa tulla noin vain.

      Ulkoisilla aluevesillä voivat ulkomaiset aluksetkin kulkea ns. viattoman kauttakulun säännöksen perusteella.

      Sitten on vielä termi esteetön kauttakulku, joka on vielä laajempi. Esimerkiksi sukellusveneet voivat kulkea esteettömän kauttakulun alueilla sukelluksissa. Viattoman kauttakulun alueella sukellusveneiden tulee kulkea pinnalla ja niillä on oltava lippu liehumassa.

      ”… kumma että Märketillä …”

      Tämähän on selvä juttu; lain mukaan: ” Ahvenanmerellä Märketin luodon etelä- ja pohjoispuolella rajana Ruotsia vastaan on edellä mainitussa vuoden 1811 rajanselityksessä määrätty valtakunnan meriraja sellaisena kuin se on määrätty edellä mainitussa vuonna 1972 tehdyssä sopimuksessa, rajantarkistuksessa vuonna 1981 sekä Ruotsin kanssa Suomen mannermaajalustan ja kalastusvyöhykkeen sekä Ruotsin talousvyöhykkeen välisen rajan määräämisestä Ahvenanmerellä ja pohjoisella Itämerellä 2 päivänä kesäkuuta 1994 tehdyssä sopimuksessa (983/95).”.

      Yksinkertaista, eikös vain?

      Poista
    4. Vielä rajasotkusta. Sitä en tiedä, ovatko tiedotusvälineet täydellisen tyhmiä, vai provosoidaanko meitä oikein urakalla.

      Vielä tänään (25.5.) Iltalehti kertoi näin:

      "... Presidentti Stubbin ensimmäinen koitos ..."

      ”… mitä ylimmän valtiojohdon kulisseissa todella tapahtui kriittisenä yönä ja aamuna, kun uutiset Venäjän raja-aikeista tulivat julkisuuteen …”

      Että oikein kriittinen yö! Varmasti oli, jos suomalaiset poliitikot ja virkamiehet ovat noin pihalla asioista. Jos taas reteesti puhutaan roskaa ja provosoidaan, niin vielä pahempi.

      Poista
    5. Ei pidä provosoitua jos provosoidaan
      ei pitäisi uskoa jos uskotellaan
      jos luetellaan niin lukekaa rivien välistä.

      Poista
    6. Juuri kukaan median haastattelemista ns. asiantuntijoista ei tiennyt höykäsen pöläystä aluevesistä ja niiden rakenteesta. Merisotaopin opettaja oli poikkeus.

      Poista

  37. Luin kirjan lukiolaisena. Innosti. Mutta luin myös Jaakko Hintikan murska-arvostelun.

    MafH

    VastaaPoista