Sivun näyttöjä yhteensä

6. heinäkuuta 2023

Muukalaisuus



Otsikko osoittaa, että päivän teksti on muu kala.

Pihassa pyörähti poika, toisin sanoen nyt keski-ikäinen mies, joka istui aikoinaan tässä samassa huoneessa katselemassa pitkään ja kärsivällisesti tyttäreni uutta akvaarioita, jossa siis leijui joitakin muita kaloja. Sitten hän nousi ja sanoi, että kyllä teidän kolmoskanavalla on kummallinen ohjelma.

Pitää oikein miettiä, että kai näistä kanavista oli ollut pihassa puhetta. Ehkä oli jouduttu kääntelemään yhteisantennia saunan katolla, kun Kauklahteen valmistui sopivasti uusi televisiomasto vuonna 1988.

Olin kääntyä takaisin sanoakseni naapurin rouvalle, että hänet ja minut pitäisi julistaa maailmanperintökohteiksi, koska olemme kumpikin, eri puolilla pihaa, asuneet saman katon alla 50 vuotta. Muistin kuitenkin, että ainakin Lasse on asunut oman kattonsa alla tuossa tien varressa ainakin 60 vuotta yhtä kyytiä.

Ei ole ketään pitämässä meitä muukalaisina täällä, vaikka ymmärsin vuosi pari sitten herättäneeni silloin aikoinani pahennusta paikkakunnalla olemalla suomenkielinen. Silloinen tienvarren naapuri Ernst, jotka kukaan ei pitänyt aivan täysijauhoisena, kävi kyllä varoittamassa - ruotsiksi - että oli virhe muuttaa tänne, koska kohta tulee taas venäläinen ja vie kaiken. Itse hän varmuuden vuoksi jätti muun muassa heinät seipäälle talveksi. Se oli keskitalvella mielenkiintoinen näky.

En päässyt luokkakokouksen tapaiseen, joka pidettiin ylioppilaspäivänä kuukausi sitten. Selasin mielessäni, mahtaako noissa ikätovereissa olla saman katon alla istujia. Heti tulee mieleen kotitilansa perineitä ja ainakin yksi, joka viimeksi tavatessamme sanoi, että pellot ovat viljelyksessä. Mutta kaikki tämän ikäiset ovat hankkineet itselleen mahdollisemmat huoneet joko kylältä tai luultavasti joissakin tapauksissa rakennuttamalla “vasikan” kiinni kotitaloonsa. Yhden sellaisen ohi ajan nykyisinkin kirkolla käydessäni.

Ei tarvitse kysyä Panu Kailalta (vaikka varmasti kyllä voisi), että asukas ja pirtti eivät kumpikaan kestä sellaista asumista, jota noin 80-vuotias edustaa. Esimerkiksi nyt lämmitys. Kuka ne puut kantaa? Itse en jaksa, vaikka sytyttelen kyllä takat kernaasti ja taitavastikin.

Muuan asia osuu silmiini ja korviini jatkuvasti. Nytkin muistutellaan, että tämä tai tuo ihminen on käyttäytynyt häiritsevästi tai ahdistavasti toisia kohtaan, ja vielä nuoria!

Minun aikanani, siis silloin kun syyllistyin tuollaiseen itsekin, oli tapana puhua seksistä. Ihmisillä oli taipumus villiintyä toisistaan.

Minun tapauksessani seisoin kirkossa vihillä ennen kuin arvasinkaan, ja sitten ei enää tarvinnut jättää ovea raolleen, kun meni yhdessä tämän naishenkilön kanssa samaan huoneeseen, ja pian sitten syntyi lapsia.

Minusta siinä ei siis ole sinänsä mitään tuomittavaa eikä edes epätavallista, että ihmiset pyrkivät saman peiton alle. Katselen vähän hitaasti tätejä (nuorempia kuin minä), jotka vetävät jokseenkin samaa virttä kuin silloin, yli 50 vuotta sitten.

Silloin tätien suuttumusta nostattivat törkeät kuvat ja puheet. En nyt mene sanomaan naisista, kun en ole koskaan ollut, mutta kyllä meillä alle 20-vuotiailla miehillä mielenkiinnon kohde oli hyvin selvä. Jotkut tuhahtivat, että siitä puhe mistä puute, ja olivat tietysti oikeassa. Täysin oikeassa.

Isälläni ja äidilläni oli muuten tämä sama vika. Heidän kirjreensä tuntuvat nyt luettuna kovin koristeellisilta, mutta asia tulee selväksi. Yhdessä pitäisi saada olla. Ja sellaisenkin tapauksen tiedän, että mies tuli Talvisodasta kotirintamalle vihille. Kun hän lähti takaisin Summaan joukkueenjohtajaksi, arvioitiin kuulemma ääneen, että takaisin ei tule, elävänä. Tuli vain. Avioliitto kesti ja lapsia syntyi. - Pitäisin siis sellaista normaalina ja toivottavana.



21 kommenttia:

  1. "muistutellaan, että tämä tai tuo ihminen on käyttäytynyt häiritsevästi tai ahdistavasti toisia kohtaan, ja vielä nuoria!"

    Vindiciae Fennorum verum (tjsp.)?

    VastaaPoista
  2. Onko sama mies, joka otti sukset pois jalasta vasta toisena hommana kotiin tulon jälkeen?

    VastaaPoista
  3. Sain tästä voimaa. Kiitos.
    Otan kiinni siitä, mistä saan eli miehestäni. Lähden hänen kanssaan ulos harjoittamaan fyysisiä voimia.
    Terveisiä kaikille.

    Hilkka

    VastaaPoista
  4. Elämme aika merkillisiä aikoja nimenomaan seksuaalisuuden alueella.

    Uuspuritaanit koettavat kieltää miehiltä kaiken seksuaalisen käyttäytymisen väittäen sen olevan häiritsevää naisia kohtaan. Samaan aikaan he voimaannuttavat naisia esiintymään räikeän seksuaalisesti, suorastaan julkeasti mitään peittelemättä. Lukemattomat naiset ovat viestin ottaneet vastaan mitään ajattelematta ja ovat sitä mieltä että heillä on oikeus pukeutua kuten itse haluavat. Jokainen voi asian havaita vaikka markettien kassoilla jossa jonossa saattaa olla useita nuoria ja muunkin ikäisiä naisia joista voi todeta että he ovat alusvaatteisillaan liikkeellä. Miehen silmillä nähtynä mitään salaisuuksia ei ole jäljellä ja ihan kaikki on esillä. Me miehet emme kuitenkaan välttämättä ole kiinnostuneita tällaisia näkyjä katselemaan, etenkin kun useimmiten näky ei ole vähimmässäkään määrin estettinen tai edes miellyttävä.

    Jo vuosia naiset ovat miehiä moittineet verkkareissa esiintymisestä jotka saattoivat olla hieman huolimattomasti puettuna ja totta vie, eihän se kovin esteettinen näky ole. Naiset vuorostaan ovat nyt vetäneet tästäkin roimasti ohi.

    Nykyajan nuoret miehet eivät kuulemma enää uskalla lähestyä vastakkaista sukupuolta. Syitä on ilmeisesti useita. Yksi niistä on nuorten naisten merkittävä kriittisyys ja jopa aggressiivisuus miehiä kohtaan. On ilmiselvää että sellainen vie kiinnostuksen välittömästi. On odotettavissa että miehet siirtyvät etsimään perinteisempiä naisia ulkomailta, etenkin Aasian alueelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs niissä, nättejähän nuo!

      Tupakit pois! En pussaa jos polttaa, nainen. Polttas vielä sikarit talosta, ei arvaa sellasen kanssa alkaa.

      Piippu suussa nainen, rakennuksilla letka selässä, kaunisko on mutta se ei tule siihen vaikkei oliskaan.

      Poista
    2. Ano puhuu asiaa. Mutta se seksuaalisuus on kiellettyä vain suomipojilta, etelän hidalgot ja mustafat sen sijaan jatkavat entiseen malliin ja flaksi käy.

      Poista
    3. Tästä jo toisaalla sovittiin että toksinen maskuliinisuus järjestyy tuoksuisella feminiinisyydellä, mulkut ei saa pillua.

      Poista
    4. Ikävä kyllä se taitaa olla juuri päinvastoin: mulkut ne vasta pillua saavatkin. Ihan molemmissa merkityksissä.

      Poista
    5. Muuten hyvä mutta mallivastaus joka ole, ei sisällä mitään.

      Uuslukutaidottomuus?

      Toisaalla, kuten ei täällä.

      Poista
  5. Olen aikoinani käynyt tilastotieteen peruskurssin Helsingin yliopistossa. Tällä vaatimattomalla koulutuksella katselen Tilastokeskuksen tilastoa Suomen väestörakenteesta 31.12.2022. Sieltä näkyy, että 85 vuotiaita ja sen yli on porukasta jäljellä enää 2,9 %. Siis kuolleita on yli 97 %. Näin se väestö vaihtuu ajan saatossa. Eikö tälle voida mitään? Onko tämä jokin äärioikeiston juoni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, tällainen höpinä on sitä.

      Poista
    2. Joku aiemmin ihmetteli, että jos kyseessä on väestön vaihto, niin se aiempi väestö pitäisi sitten roudata jonnekin muualle. Minne muka?

      No, nyt tämäkin sitten selvisi: se viedään hautuumaalle.

      Poista
    3. Matias K tuossa juuri puki sanoiksi väestönvaihdon. Ei väestöä vaihdeta, se vaihtuu. Ja kuolee ne tulijatkin joskus.

      Poista
    4. Onko silläkään väliä millaisesta instrumentista tuhka on peräisin? Omani toivon heitettävän mereen. Uusin presidenttiehdokkaamme tiivisti tilastotiedettä kauniisti kirjoittamalla: "Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo."

      Poista
    5. Heh joo, samoista tilastoista selviää ennuste, jonka mukaan muutaman vuosikymmenen kuluttua koko väestöstä 85 vuotta täyttäneitä on jo kymmenkunta prosenttia.

      Poista
    6. Krematorion keksijä harjoitteli viidakossa ihmisyöjien apuna ja eräänä aamuna suurin päällikkö saapui ehdottamaan että 'me tehdä biig bisness, me kehittää instant -ihminen, kukaan ei enää haluta syödä tavallinen, kumma vesi vaan ja kulps!'

      Poista
  6. Muukalaisuus aikaansaako
    kuumalaisuutta?

    Vieras, uusi outo ujoutta pukkaa?

    Sen sen piirteen pikkulapsikin hoksaa että pikkuisen aluksi jännittää kun tulee vieraita mutta talo elää tavallaan ja vieraat tulevat ajallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Talo elää tavallaan ..." Vai elääkö?

      Katso vaikka Ruotisiin. Carllarssonilaisen pullantuoksun on korvannut rynnäkkökiväärien laulu kaduilla ja pommien pauke kerrostaloissa.

      Ja vasta muutama kymmenen prosenttia on saatu vaihdetuksi.

      Poista
    2. Lue vähemmän pakkoenglannin kielisiä sivuja; tiedät enemmän ja luulet vähemmän.

      Poista
  7. Kouluruokana oli joskus makrillia, kylmänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nam, ihanaa rasvaista kalaa jossa paljon hyviä asioita

      Poista