Pehmeä talo ja kova

 

 

 

Pelle Peloton oli nimensä (Gyro Gearloos) mukaan aluksi tyyppi, jolla oli ruuvi löysällä. Ensimmäisessä jutussa hän yritti kirnuta voita hyppykeppiä käyttäen. Minulla meni vähän ohi, koska en ollut kuulutkaan sellaiselta. Vaikutti mielenkiintoiselta. Olin minä kuullut rullaluistimistakin.

 

Keksijän urallaan Pelle saa tehtävän keksiä pehmeän talon. Asiakas, joka on pukua ja solmiota käyttävä sika, kertoo aina haaveilleensa sellaisesta. Ja talohan valmistuu, mutta siinä on vika. Pikku apulainen puhkaisee sen vahingossa, ja talo menee lyttyyn.

 

Thomas Alva Edison ei ollut yhtä fiksu kuin Pelle, mutta hänestä tehtiin kuuluisa. Tekijä oli hän itse.

 

Taistelun Edisonin tasavita vastaan Teslan vaihtovirta hän hävisi. Mutta hänen suuri haaveensa oli kova talo. Talo olisi kokonaan betonista valettu. Myöös pöydät, sängyt, tuolit, lipastot ja laatikot.

 

Lukemani mukaan hankkeeseen meni erinäsiä miljoonia ja tuloksena oli vesiperä. Vesiperä on alkujaan nuotta, jonka perässä eli pussissa ei ole yhtään kalaa, vettä vain.

 

Ongelma oli rotankolot.

 

Betonissa on sementtiä eli kalkkikiveä ja kivimursketta tai luonnonhiekkaa. Betonirakenteet vahvistetaan raudalla, joka on käytännössä harjaterästä. Raudoittajat ovat taitavia ihmisiä ja osoittavat käyttäytymisellään tietävänsä, että ellei raudoitus tule oikein, rakennelma voi vaikka sortua. Tarkoitus on tuke rakennetta, kun betonin ja betoniraudan kyky vastustaa painoa, vetoa ja muita voimia on erilainen kuin kiviaineksen.

 

Rotankolo on valun yhteydessä betoniin jäävä kupla, varsinkin pinnassa oleva ja siis näkyvä. Eräässä kirjassa kerrotaan, että 1944 taisteluiden Siiranmäen muuten poikkeuksellisen hyvät rakenteet jäivät hiukan kesken ja paljon miehiä kuoli, kun tunnontarkka rakennusmestari teetti uudelleen bunkkerinseiniä ja suojavarusuksia havaittua niissä rotankoloja eli siis kauneusvirheitä. Toisessa kirjassa mainitaan, että Hitler lähetti kymmeniä uusia ja ylivoimaisia panssarivaunuja tehtaalle juuri ennen Kurskin panssaritaistelua, koska vaunujen maalipinnassa oli huomauttamista, Hitlerhän oli kiinnostunut maalaamisesta.

 

Tämä aihepiri on vaivannut ihmisiä ainakin sata tuhatta vuotta. Maassamme tunnettu keino, joka tuskin oli pelkästään saamelaisten käytössä, eläinten taljoist koottu kota, jonka tukirakenne saatiin lähimetsästä, missä metsää oli. Laavulla on tullut itsekin nukutuksi, ja pehmeässä talossa eli teltassa. Saksalaiset ja venäläiset kuulemma kadehtivat armeijamme puolijoukkuetelttoja, jollaisia heillä ei ollut. Minä en kadehtinut, koska jouduin joskus kantamaan, vaikka en olisi jaksanut. Vai olisiko se ollut sissiteltta?

 

Julkaisussa ”Kolme ientä porasta” on pätevä historia taloista: heiniä ja korsia, risuja ja oksia ja sitten tiiliä. Mutatiilen (adobe) rinnalla poltettu tiili oli melkoinen keksintä. Ja mongoleilla oli jurtta, jonka raaka-aineena ovat puusäleet ja huovutettu eläimen karva. Kukaties meissä kaikissa on atavistisia piirteitä, koska niin moni olisi halunnut muuttaa puuhun asumaan. Kauhistuen mainitsen metallin: ”nissen hut” eli aaltopeltiparakki ei hivele silmää. Keksijä oli majuri Nissen Kanadasta ja vuosi 1916.