Lukumiehiä

 

 

Se toinen kiinan opiskelija ja ihailija olen minä. Julkaisukelpoisina on 80 T’ang -kauden runoa eli tutut Li Bao, Du Fu ja Po Chü I, mutta muutakin, kun ranskalainen laaja Kiinan runouden antologia valmistui ja pääsin ostamaan sen.

 

Luin laajat Kiinan historiat englanniksi ja näen itseään humoristisesti kommunistiseksi nimittävän hallinnon yhtenä dynastiana usean kymmenen seassa

 

Toiseksi ihailen Venäjän kulttuuria ja surkuttelen sen huonoa tuntemusta, omaani ja muiden. Esimerkiksi musiikin kultakausi n. 1880 – 1915 ja itse asiassa siitä eteenpäin (Shostakovitsh, Prokofjev) oli maailman mitassa hurja – mutta meillä ei tunneta edes Skrjabinia. Heidän teatterinsa ja balettinsa oli valtava, mutta kirjallisuus taisi bolshevikkien ansiosta kaventua runouteen, jossa sitten oli puolen tusinaa loisteliasta.

 

Samalla surkuttelen sitä, että jätin hyvin alkaneen venäjän opiskelemisen hunningolle, vaikka minun on ollut aina helppo oppia nimenomaan kirjoitettua kieltä. Panisin syyn toisten niskoille. Meillä oltiin kotona ellei äärioikeistolaisia, ainakin ääri-kekkosvastaisia, ja pelkästään kyrilliset kirjaimet aiheuttivat epäluuloisia katseita. Näin oli, vaikka venäjä oli isoisäni toinen kotikieli.

 

Eilinen juttuni Ruotsin 1800-luvusta aiheutti joukon väärinkäsityksiä. Minulle maan nopea nousu lähti kansakulusta, josta säädettiin säätyvaltiopäivien aikaan 1842. Suomessa kansakoululaki oli periaatteessa oltava myös maalaiskunnissa vuodesta 1921.Kaupunkeja oli velvoitettu perustamaan kouluja 1866. 

 

Olen tuntenut useita ihmisiä, joille kansakoulu oli jotain rahvaanomaista ja kavahdettavaa niin että aloittivat lukutiensä ”valmistavassa koulussa”, Alli Nissisen valmistava koulu toimi vuodesta 1892, ja sieltä mentiin suoraan lyseoon. Mekillä maalla opettajani isä Kaapo (Gabriel) Orrenmaa kävellä lätkytteli Lapualle kansakouluun, kun Kauhavalla ei ollut, viisitoista kilometriä suuntaansa. Hänestä tuli yhdessä Reko (Gregorius) Niemen kanssa kaikkien hyvien hankkeiden liikkeellepanija kunnassa.

 

Ruotsin valtiopäivät irtautuivat säätypohjasta 1867. Ratkaisevat taistelut käytiin aatelin sisällä. Koko 1800-luvulla äänioikeus ei ollut yleinen, ja naiset saivat äänioikeuden Euroopan viimeisten joukossa.

 

Etenkin englantilaisen ja skottien johdolla perustetut tehtaat olivat iso juttu, mutta vielä isompi oli metsäteollisuus. Työväen asema oli todella kurja, ja ensimmäinen Sundsvallin lakko 1879 oli kaataa maakuntia. Sosialidemokratia kuitenkin tuli Brantingin johdolla saksalaisessa muodossaan ja syntyi ikään kuin linnarauha. Wallenbergit ja kumppanit hoitivat kapitalismin ja ay-liike (LO) työläiset. K;uninkaalta vietiin kaikki valta ja virkamiehiltäkin suuri osa, vaikkei tarpeeksi.

 

Huvittavasti Ruotsin suuri menneisyyden ay-mies oli historian kirjoittajan täyskaima, Herman Lindqvist. Älkääkä te uskoko Lindqvistiä. Meillä ei Suuomessa ole valitettavasti ketään, joka kirjoittaisi yhtä viihdyttävästi, mutta hänellä faktapuoli ei pidä aika paikkaansa ja eräät painotukset saavat muutkin kuin minut kohottelemaan kulmiaan.

 

Otsikko on Katariina Järvisen ja Laura Kolben kirjasta ”Luokkaretki”, joka tarkoitta sosiaalista nousua. Ihailemani professori Järvinen on minua nuoremmissa esimerkki noususta ihan pakan pohjalta ansaittuun asemaan. Tyttösenä hän oli saanut jonain jouluna lahjaksi hartauskirjasen, joka saattoi olla hindu-henkinen, ja antajalta selityksen, että ”kun minä en ole itse lukumiehiä”. – Olen törmännyt tuohon asenteeseen, vaikka en kotonani. Lukeminen on turhaa ja laiskuutta, etenkin tytöiltä, ja merkki ”oikean työn” väistelystä pojilla.

 

Kun Pentti Haanpään äiti hätisti häntä heinäntekoon ilman aikojan kirjoja selaamasta, Haanpää löi setelin pöytään ja sanoi: ”Palkkaa äiti kasakka.” – Sana tarkoitti monin paikoin suomessa päiväläistä eli sekatyömiestä.