Kevät ja takatalvi

 

Areenassa oleva12-osainen ”Raid” vuodelta 2000 näyttää minun silmissäni edelleen suomalaisen televisiosarjan huipputuotteelta, ja niin siitä näkyy äänestetynkin vielä hiljan.

 

Kerronta on ehkä hitusen hidasta. Minusta niin on hyvä. Ohjaaja Taio Piirainen, jonka juorun mukaan joku kateellinen työnsi sivuraiteelle, oli suurenmoinen, ja näyttelijöistä monet tekivät unohtumattoman roolin. Oiva Lohtanderin tosi erilainen komisario Jansson ei unohdu.

 

Sen sijaan minulta oli unohtunut, miten kiinteästi Harri Nykäsen tarina kiertyy ”rötösherroihin” ja ajatuksiin omien Nokia-henkisten kapitalistien kierouteen, jota tukee poliittinen vehkeily.

 

Lukijoista kukaties jotkut eivät tiedä ”rötösherroista”. Se oli Veikko Vennamon keksimä termi, joka upposi kansaan kerrasta. Suomalaiset eivät ottaneet uskoakseen, että pahat taloudelliset vaikeudet 1990-luvun alussa liittyivät ennen kaikkea idänkaupan katkeamiseen, kun Neuvostoliitto kaatui, ja sen ohella taitamattomaan taloudenpitoon, jota nimitettiin kasinotaloudeksi.

 

Se oli synkkää aikaa, etenkin siksi, että niin monet täysin syyttömät ja pelkästään hyväntahtoiset ihmiset menettivät omaisuutensa muun muassa takausten myötä.

 

En luennoin tässä pidempään enkä esitä asiantuntijaa, koska tunnen asian. Olin tuomarina käsittelemässä näitä raha-asioita, tuomitsemassa kiinni jääneitä keplottelijoita ja toteamassa lainsäädännön tehottomuuden. Erikoisesti mieleeni jäi juttu, jonka keskiössä olivat kuoriyhtiöt ja minuuttiraha eli miten meillä kommunistinen puolue menetti sekin varallisuutensa. Ja perässä meni suuri osa punapääomaa, kuten rakennusliikkeitä ja vakuutusyhtiöitä. Ja monta pankkia.

 

Noiden kaukaisten tapausten rinnalle haluan nostaa tämän päivän. Silloin raha-asioissa juuri kukaan ei oikeastaan tiennyt, kenen syy. Nyt saamme, tänäänkin, lukea miten johtavat poliitikot muistelevat Putinin kummallista muuttumista. Venäjästä piti kehittyä suhteellisen demokraattinen maa, jonka kanssa tulisi toimeen. Nyt jo melkein kaikki suomalaiset ja suuri osa ruotsalaisista ei luota muiskuhun, vaan puukkoon ja kuularuiskuhun. Nykykielellä: vaikka eläisimme miten sievästi, se ei ehkä riitä.

 

Hyvin hoidettu sisäpolitiikka ei riitä. Olemme joka tapauksessa sidoksissa lukuisiin muihin valtioihin. Luultavasti saimme korkean teknologian etelästä ja kielen kaakosta. Tai sitten ei. Joka tapauksessa jo keskiajalla olimme hyvin riippuvaisia monen muun maan, kauppaliiton ja ritarikunnan asioista. Jos kuppi katui Bysantissa, se tuntui Suomessa asti (vaikkei siis mitään ”Suomea” silloin ollut).

 

Otsikkoni on viisto viittaus suomalaiseen perinteeseen. Tuo romaani on Juhani Ahon huonoja kirjoja. Hänellä on niitä koko lailla monta, eräiden loistokkaiden pikku lastujen rinnalla. Mutta viimeistään Aho vakiinnutti Aleksis Kivi -tyyppisen ajatuksen, että meillä on vain kylä ja kaupunki, Jukola ja Impivaara.

 

Oikeastaan en ihmettele. Snellman ja esimerkiksi Aug. Ahlqvist olivat matkailleet ja saaneet laajasti oppia Venäjällä ja Saksassa. Topelius plagioi parissa viikossa Helsingin lehtiin omissa nimissään Ranskan kirjallisuuden m merkittäviä uudistuksia. Ja alkava teollisuutemme loi nopeasti hyviä suhteita Englantiin. Paasikivi ja muut ajattelemattomat sanovat, että maantieteelle ei kukaan mahda mitään. Noinko on? Entä jos itänaapurimme olisi Novgorodin kauppavalio ja Arkangeli tasavalta keskittyisi öljyn pyydystämiseen pohjoisessa?