Vintage II

 

Eilen panin kuvaksi naisten sukkanauhaliivit, koska yllätyin. Olisin arvannut, että sellaiset ovat yhtä mennyttä aikaa kuin miesten pohkeen ympäri kiinnitettävät sukankannattimet, mutta ei. Erittäin tunnettu verkkokauppa mainostaan noita liivejä tarmokkaasti.

 

Kuvastoista päätellen viktoriaaninen muoti on äkisti etenkin nuorten suosiossa. Rannekello ei sekään kadonnutkaan käytöstä, vaikka luulin niin. Omat tekniikan tohtorini käyttivät puhelinta ajan tajuamiseen. Itse rannekelloa sanotaan I maailmansodan uutuudeksi. Suomessa miehen arvo ja asema luettiin kellonperistä vielä vuosikymmeniä, ja valmisvaatteiden housuissa oli vyötäröllä kellotasku.

 

Suomi-verkkarit olivat virallisesti käytössä 1932 – 1964. Jo ennen sotia pusakassa oli vetoketju! Verryttelupuvun housut, viinapullo takataskussa, oli maalaisjuopon työasu kouluvuosinani. Uuno Turhapuron pussihousut herättävät kysymyksiä, mutta verkkopaita eli brynja tuli kauppoihin ennen kuin itse ehdin koulusta väljemmille vesille. Suomessa oli merkittävää tekstiiliteollisuutta, joka sitten kuoli laakista. Sattuneesta syystä sitä ei kukaan keräile. Mutta junan ovessakin luki Hyvin yllä hyv’ on olla.

 

Kuvassa on väärennettyä vanhaa kuistiltani. Valurautaiset pöytä ja tuolit eivät kaadu tuulessa ja talvehtivatkin pakoillaan pois tiehensä.

 

Kiinnostuin kotien pikkutavarasta, kun järjestimme noin viisi vuotta sitten vanhempieni asuntoa. Vaikka roskalava odotti pihassa, valokuvasimme kaiken, myös kahvilusikat, maljakot ja kirjahyllyn metri metriltä. Kaiken jälkeen vasta käsitin, että tässä on jotain, mistä keräilijät eivät tiedä eikä museoilla ole otetta: erittäin huolellisesti pidetty paremman perheen koti oleellisesti 1970-luvun hengessä Espoosta.

 

Talot kuiskivat menneisyyttä. Pitäisi kuitenkin tietää, että vanha talo on ostajalle pommi. Hyvin herkästi siinä on kuluja ja työtä loppuiäksi, eikä kunnollista tule sittenkään. Osa sodanjälkeisistä rintamamiestaloista on toki kunnossa, mutta paljon riippuu perustuksista ja katteesta. Vanhoissa kivitaloissa on sekin – kuten kotitalossani maalla - että rakennus oli valettu paikalleen, ja lyijyiset viemäri- ja rautaiset vesijohtoputket olivat valun sisällä. Käsitin että tilanne oli sama kuin monissa vanhoissa suojeluskunnan taloissa. Tekemätön paikka.

 

Tiedän remonttitaitoisen perheen, joka osti vanhan kaupan, jossa oli runsaat varastotilat ja hyvät kellarit. Hyvä löytö, heille. Ja vanhat koulurakennukset ovat asia erikseen.

 

Tämä herättää muutaman ajatuksen. Englannissa, Ranskassa ja Belgiassa olen asunut hotelleissa, joille ei ole selvästikään tehty juuri mitään sitten 1800-luvun. Pintapuolisen tietoni mukaan Keski-Euroopan syrjäseuduilla on asumuksia, joissa sama suku on asunut 500 vuotta.

 

Sellaista termiä ei ole kuin ”käytetty talo”. Esineissä tilanne on niin toinen. Pitää paikkansa, että moni tyyriskin tavara on suunniteltu kestämään vuoden ja 11 kuukautta.

 

Minua miellyttää sellainen keskivanha, johon liittyy jotain. Valkoinen, iso emalikyltti ”Asianajotoimisto Kullervo Kemppinen, puh. Kauhava 226”, on seinällä.  

 

Väärinkäsitysten välttämiseksi: kyltti ei ole ulkoseinällä, vaan tosi vintagena säältä suojassa.