Uusi

 

Uutuus on uusi keksintö.

 

Sanoisin että noin vuodesta 1070 hyväksyttiin virallisimmin, että jokin voisi olla uutta. Paavin tuomioistuin (curia) oli vähä vähältä hankkinut itselleen valtaa, ja nyt ei tarvinnut aina edes valehdella, että tässä tulkittiin vain vanhaa ja vakiintunutta, vaan antaa mäjäytettiin uusi laki.

 

Merkittävä nimi oli Gratianus, vähäläntä munkki, joka kasasi valtavat tekstimäärät ja järjesti ne tolkullisesti ja selitti ymmärrettävästi. Paavi ja hänen porukkansa innostuivat, että näillä mennään. Ja mennään edelleen.

 

Vanha 500-luvun Justinianuksen laki oli ja siis on edelleen kokoelma sääntöjä ja määritelmiä ja enemmän tai vähemmän nerokkaita päähänpistoja. Suunniteltua kokonaisuutta ei suoraan sanoen ole.

 

Nyt ”uusi oikeus” (jus novum) otti kantaa niinkin vaikeisiin asioihin kuin vilpittömän mielen merkitys esineen siirryttyä kaupoilla sivulliselle vastoin oikean omistajan halua. Ainakin viime viikolla lapsia kiusattiin vielä panemalla heidät oppimaan sanat ”vindikaatio” ja ”ekstinktio”. Älkää te opetelko. Näin ammattilaiset voivat laskuttaa sieltä, että ovat tuntevinaan nuo sanat ja kukaties osaavat heittää kyytipojaksi, että jos kysymyksessä on lisäksi perusteeton etu, se on sitten kahta kauheampaa ja kaksisataa euroa päälle, kiitos.

 

Oikeastaan juutalainen, kristillinen ja islamin sävyttämä opi on, että Kirja-kulta sisältää kaikki viisaudet ja että jokainen ehdotettu muutos on luultavasti syntiä ja jumalanpilkkaa. Höyrykoneitakaan ei ole olemassa, koska niitä ei mainita Raamatussa.

 

Uutuuden nälkä oli keskiajan tauti. Se jatkuu edelleen. Siirtyäksemme syvällisyyksistä käsitettäviin esimerkkeihin, koko konserttimusiikki toimi kuten nykyinen viihdemusiikki – uutta, ja sen jälkeen uutta. Bach itse sävelsi noin 1080 teosta ja itsestään selvästi uuden kantaatin joka kirkkopyhälle, koska vanhaa ei voinut esittää. Olen epävarma, esitettiinkö Matteus-passio Bachin eläessä ja sen jälkeen yhden kerran vai kaksi kertaa.  Bachin kaveri, yhdessä Händelin kanssa aikakauden suosituin ja siis parhaiten ansaitseva säveltäjä vetäisi etenkin Venetsiaan ja Napoliin noin 100 oopperaa. D. Scarlatti sävelsi muina miehinä 555 sonaattia, kaikki muuten laatukamaa.

 

Filunki kuuluu asiaan. Bach ja Mozart ja itse asiassa kaikki muutkin plagioivat sekä itseään että toisia tarpeen mukaan.

 

Sellainen ilmiö kuin konsertti, oikeastaan resitaali, jossa joku soitti vähän kaikenlaista, oli suurten nimien, Paganinin ja Lisztin uudistus. Ennen pitkää kuka tahansa siivosti käyttäytyvä ja kohtalaisesti vaatetettu saattoi päästä kuulemaan, varsinkin kun keksittiin liput ja rahastaminen. Vielä ja Mozart ja Beethoven, jotka olivat aikansa kuuluisimpia virtuooseja, innostuivat tosissaan, jos käskettiin soittamaan johonkin kruunajaisiin tai diplomaattipäivällisille ja luvattiin kohtuuttoman kova palkkio. Tekijänpalkkiopohatta oli Rossini ja hänen jälkeensä Brahms.

 

Näitä juhannusajatuksia tuli mieleeni, kun katselin, miten naapurin yksivuotias nuolaisi kunnioittavasti Audin merkkiä auton nokalla ja mietin, olisiko tuolla päässyt juhannuksenviettoon Kauhavalta Evijärvelle vuonna 1948, minkä itse muistan, koska huvila valmistui silloin. Sanoisin että ei. Vähintään olisi saanut maantieltä lehmän konepellillä ja humalaisen renkimiehen talikon kanssa kimppuunsa. Ja joku puhelimen omistaja olisi soittanut poliisille…