Valokuvassa on lukijan mieli.
Muisti on väkevä voima, joka muuttaa.
Abstraktinen muistin sisältö, esimerkiksi se, että viisi kerta viisi on kaksikymmentäviisi, pysyy muuttumattomana niin kauan kuin muisti toimii.
Taiteen, esimerkiksi runon tai romaanin, ydinsisältö on muistikuvien muuttuminen. Jos kuittaan asian sanomalla, että olen lukenut tuon kirjan, en oikeastaan tunnusta syvällistä totuutta, vaikka se tarvittaisiin selittämään, miksi luemme, ja miksi lukeminen on meille hyväksi.
Lukemamme muuttuu mielessämme ja samalla mielemme muuttuu lukemamme johdosta.
Tähän on syytä vetää viiva. Muuttaako lukeminen meitä haluamaamme tai pelkäämäämme suuntaan eli hyvään vai huonoon, se riippuu tietysti sekä siitä, mitä luemme, että siitä, millaisia olemme.
Jos olet lukenut esimerkiksi Huxleyn kirjan ja pitänyt siitä, ehkä se on erikoisen vahva syy lukea se uudelleen.
Turvaudun empiriaan. Mielestäni joukko ”klassikkoja” eli sata tai viisisataa kirjaa, joista muuten ollaan siedettävän yksimielisiä olennaisin osin, ovat mittaamattoman paljon parempia ja ruokaisampia kuin se, mitä tänä vuonna ilmestyy ja mitä kenties mainostetaan korvamattomaksi ja ennennäkemättömäksi.
Ne keskeisset Tshehovin noin 100 novellia kannattaisi lukea aina kymmenen vuoden välein eli siis ensimmäisen kerran 10-vuotiaana. Dostojevski on huono esimerkki. Hän oli suuri kirjailija, mutta kova poika sekoilemaan.
Valitettavasti muun massa tekijänoikeuslaki on sotkenut selvän asian. Hyvää taitoa ja kokemusta tarvitaan kuvaamiseen eli kuvailuun. Todella hyvä kirjallisuus luo todellisuutta. Lähin vertauskohta on metsän istuttaminen, paitsi että tässä tapauksessa istuttaja on keksinyt siemenkin itse.
”Seitsemässä veljeksessä” on kolme tai viisi kohtaa, jotka ovat ”todellisempia” kuin juuri mikään itse kokemasi. Kaiken huipuksi yksi näistä kohdista on uni! Mutta mikä toisaalta olisikaan sen todempaa. Uni on aidoista raaka-aineista kehrätty, hygieeninen, terveellinen ja hyvin maukas.
Taidanpa lukea nyt neljännentoista kerran ”Putoamisen”. Vaikka se on niim epätavallisen hyvin suomennettu, Amsterdamin ja siis Euroopan sumu, sillit ja synnit tuleva todellisiksi alkukielellä.
Camus’n palkitseminen niin nuorena oli täysin perusteltu teko, koska ilmavan keveyden (Mozart) sekoittaminen mahtavaan ja pohjaltaan sekasortoiseen tunteeseen (Beethoven) niin että lukija kuulee kaiken, on taitotemppu vailla vertaa.
Ja erityisesti mainitsisin melodisuuden, juuri se saman, joka Bachin tulkinnoista jää usein puuttumaan (paitsi kun pianoa soittaa Marija Judina). Sellainen on Camus. Sellaista voi olla kirjallisuus.
Tuon luettuaan Camus kääntyy haudassaan.
VastaaPoistaMuisti on erityisesti luovaa tieteellistä työtä tekeville keskeisen tärkeä. Pelkkä äly moottorina ei kyetä juuri mihinkään luovuuteen. Hyvin kehittynyt harjaannutettu muisti toimii luomisen moottorina ja synnyttää hermoverkoissa yhä uusia yhdistelmiä ja impulsseja joita äly voi sitten ihmetellä ja viimeistellä hyödyllisempään käyttöön. Tämä ajatus sisältyy myös Matti Klingen mainioon kirjaan "Euroopassa, Pietarissa" vuodelta 1993, samankaltaisena oivalluksena.
VastaaPoistaKirjan haluaa lukea uudelleen, jos se ensimmäisellä lukukerralla on jostain syystä tuntunut erityisen läheiseltä. Irlannin matkan jälkeen luin Heinrich Böllin "Irisches Tagebuchin" pitkän aikaa joka kesä mökillä. Tavoitin siinä vielä 70-luvulla saman tunnelman kuin Böll 50-luvulla. Tove Janssonin "Bildhuggarens dotter" oli myös sellainen jokakesäinen, Toven hiljaisesta huumorista ja itseironiasta nautti ja nauttii aina.
VastaaPoista"Seitsemästä veljeksestä" löytyy joka kerran jotain uutta, jokin uusi taso. Lukiolaisena luin sen kaksi kertaa peräkkäin, kun se oli niin hauska ja muu joululukeminen oli loppunut, myöhemmin, noin kymmenen vuoden välein olen nauttinut sen luontokuvista, henkilöhahmoista, herkkyydestä, kuvitelmista, kielestä, milloin mikin puoli painottuen.
Lapsena luin Pekka Töpöhännän ja Kiljusen perheen seikkailut moneen kertaan, ehkä siksikin, että kirjoja oli niin vähän käytössäni. Vähän myöhemmin runokirjat alkoivat kulkea mukana.
Pari kolme kertaa luettuja on paljon. Taidanpa ottaa nyt kesällä taas kerran esille "Putkinotkon". Uusiinkin kirjailijoihin sitä haluaa tutustua, tietää, missä nyt mennään, mihin nuoret pystyvät. On siellä miellyttäviä yllätyksiäkin, ja jos kirja ei kiinnosta, sen voi lopettaa lyhyeen. Vanhojen tuttujen kanssa on kuitenkin helppo keskustella.
Korkean tason lukija ottaa vastaan tietysti paremmin ja Yagi-Uda -antennin tuoma vahvistus on mitä suotavin vastaanotossa. Sodanajan tutkakehityksen tuote, osoittatutui tv -vastaanotossa ylivertaiseksi häviten ainoastaan kaapelille. Olisiko suoraan kytketty lukija vielä parempi? Kytkisin useampia rinnan, en sarjaan. Kommenteissa voivat lukijat sitten kytkeä kuinka tahtovat. Koskahan muuten saadaan langattomat kynttilät?
VastaaPoistaTuosta on yagista kerrankin komea artikkeli wikissä, tiivis ja tarkka. IEEEn paperit ovat tietenkin parhautta pohjatyössä mutta sitä on silti ihailtava.
Redondan kuninkaat, Javier Marias, joka lisäsi listaan Arturo Perez-Reverten ja kirjalliset kapakat ja kahvilat. Niitä ehkä on mutta en käy niissä, sillä kuten luterilaisuus, ovat ajatukset kirjoista ja kaikkivaltiudesta privaattia.
VastaaPoistaPuhun siis Dumas-kerhosta.
Mitähän eroa on sillä lukeeko kirjan vai kuunteleeko sen? Kun olen totuttanut itseni kuuntelijaksi, niin minun on kovin vaikeaa ryhtyä taas lukemaan kirjoja. Aivoissani on ilmeisesti jotkut neuroverkot vinksahtaneet.
VastaaPoistaPystyy se Camus iskelmiäkin joukkoon sirottelemaan. Rutossahan virkailija Jopeph Grand varioi loputtomiin tulevan romaaninsa aloituslausetta pääsemättä sen pidemmälle. Yksi versio kuuluu Mannerkorven suomennoksessa näin:
VastaaPoista"Eräänä kauniina toukokuun aamuna ratsasti Bois de Boulognen kukkivia kujia komean raudikkotamman selässä istuva solakka nainen." Raviaskelten rytmiähän siinä tapaillaan, ja sanat ovat varmaan ranskaksi elegantimmat. Miten tuota jatkaisi: "Valo siivilöityi lehvästön läpi... eiku..."
"Putoaminen" on romaanein romaani jonka olen lukenut. Kerran osui Tillikan pöytään punkkari, joka kehuskeli ettei ollut koskaan lukenut romaania. Sanoin sille että jos yhden luet, niin lue "Putoaminen". Se on niin ohutkin. Luki, ja oli vaikutettu. Olen sitä mieltä että Juice Leskisen "Dokumentti"-LP:n nimikappale on parafraasi tästä Camus'n kirjasta.
VastaaPoista