Sivun näyttöjä yhteensä

14. lokakuuta 2020

Eksytys



 

Apulaitteet tekevät helposti elämän vaikeaksi.

 

Ystäväni lähetti iltarastikartan Korpilammelta. Otin heti esiin marssikompassini. Ennen luulin, että siinä oli verta. Se oli isäni tavaroista. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että uhkaavan näköinen läikkä taitaa kyllä olla suksivoidetta. Saattaisi olla vaikka Valttia. Kun itse hiihtelin nietostuneita lehmipolkuja suksien tervalla oli jo kyytipoikana Rexiä tai Swixiä. Voitto-siteet olivat vaihtuneet Rotanloukkuihin.

 

Pariisissa 60-luvun alussa käytin samaa keinoa kuin Berliinissä ja Lontoossa ja toden sanoakseni muutaman kerran Tukholmassakin.

 

Noustaan kulkuneuvoon, mielellään bussiin. Myös raitiovaunu on oikein hyvä. Sitten kun on aikanaan jääty pois, alkaa mielenkiintoinen tehtävä. On otettava selvää, missä on, ja miten täältä pääsee pois. Tehtävä sai särmää, ellei mukana ollut Hallwagin tai kilpailijan karttaa. Pariisin ”L’Indispensable” on vieläkin tallessa; siinä on karttojen lisäksi listattu nähtävyyksiä ja käymisen arvoisia paikkoja.

 

Kerrankin päädyin Pariisin Halleille, jotka siis olivat vielä olemassa vanhalla paikallaan, ja kurkistelin herrasväkeä lusikoimassa sipulikeittoa maailmalla myrtyneiden kantajien seassa, jotka kannattelivat kyydissään teurastusmärkää lehmänruhon puolikasta.

 

Tästä syystä saatan tuntea pienoista haikeutta, kun puhelimenikin kartoissa on nappi ”sijaintisi”.

 

Ja kun oma sijaintini on asia, jota en välittäisi kysyä toisilta.

 

Ainakin Stalin ja Hitler olivat valtansa täyteydessä oman aikakautensa ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan käyneet ulkomailla eivätkä osanneet kieliä. Niinpä Stalin piti 1939 Trotskia suurempana vihollisena kuin ketään toista ja oli mielessään todennut eksyttäjäksi Churchillin, kun taas Hitler ei ystäväänsä pettäisi. Näinhän mies järkeili 1941. 

 

Ja Roosevelt samana vuonna luki mieluummin vakoilukuvitelmia lehdistä kuin sitä tietoja toisiltaan pimittävien armeijan ja merivoimien ilmoitusta, että Hawaijin Pearl Harbourin saarta lähestyy vesitse ja ilmasta suuri määrä outoa väkeä.

 

Churchill itse oli entinen vakoilija jo buurisodan päiviltä, mutta se kielitaito… Koko suuren sodan 1914 – 1918 ajan englantilaiset ja ranskalaiset tarvitsivat avukseen tulkkeja. Sellaisia olisivat tarvinneet myös saman armeijan miehet, koska murteet olivat niin murhaavia, ettei solttupoika välttämättä ymmärtänyt, käskikö honottava upseeriksi naamioitunut yliopistopoika hyökkäämään vai juoksemaan karkuun.

 

Tässä mielessä eksymättömiä olivat kuninkaalliset ja aateliset. ”Ryssän Niku” eli tsaari Nikolai II puhui kotioloissa rouvalleen englantia, koska tämä oli saksalaissyntyinen ja kasvatettu ranskaksi.

 

Noilla henkilöillä oli sitten ymmärtämisen esteenä se etteivät he olleet koskaan nähneet tavallista ihmistä. Aiheesta kiitetään, että Maksim Gorki tunsi työläisen maailman, mutta keskiluokan, jonka toiminnasta paljon ellei kaikki tuntuu olevan todellisuudessa kiinni, löysi ja kuvasi oikeastaan Anton Tshehov. Ja teki sen ylittämättömän hienosti. Ei puhu, mitä tarkoittaa, eikä tarkoita, mitä puhuu…

30 kommenttia:

  1. Voiko tänne laittaa tällaista linkkiä leimautumatta vihapuhujaksi ja rasistiksi:

    https://www.dailymail.co.uk/news/article-8818631/Swedish-police-chiefs-plead-resources-migrant-mafia-gangs-terrorise-country.html

    Ruotsista on tullut mafiaklaanien ja rikollisten paratiisi. Vallassa olevat poliitikot eivät myönnä mitään, eivätkä kädettöminä osaa tehdä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Voiko tänne laittaa tällaista linkkiä leimautumatta vihapuhujaksi ja rasistiksi:"

      Ei voi laittaa.

      Kun näistä asioista ei puhuta, niitä ei ole. Ja me emme halua, että niitä on. Joten ei puhuta.

      Poista
    2. Ei, olet jo leimautunut.

      Poista
    3. Ei liity käsiteltävään aiheeseen. Asialla tunnettu valemedia joka oli keskeinen brexit-propagandan levittäjä.

      Poista
    4. Kirkkoslaavisivari laittaa näljäisimmät kätyrinsä tänne sönköttämään asiaankuulumattomia.

      Poista
    5. Salaliittoteoria - en tiedä miten vakava.
      Mutta ko. toipilas oli täällä jo, kun viitattu kansanjohtaja mesos sisupanssina, aluksi nimimerkin suojista.

      Poista
  2. Lainaan, koska se on imartelun toiseksi korkein muoto:

    "Chekhov's expenditure on drugs was considerable, but the greatest cost was making journeys of several hours to visit the sick, which reduced his time for writing. However, Chekhov's work as a doctor enriched his writing by bringing him into intimate contact with all sections of Russian society: for example, he witnessed at first hand the peasants' unhealthy and cramped living conditions, which he recalled in his short story "Peasants". Chekhov visited the upper classes as well, recording in his notebook: "Aristocrats? The same ugly bodies and physical uncleanliness, the same toothless old age and disgusting death, as with market-women."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Chekhov lienee meillä tunnettu Tsehovina.

      Poista
  3. "kun taas Hitler ei ystäväänsä pettäisi"


    "Ystäväänsä"? Mistähän voisi johtua, että esim. Pekka Visuri, luotettava tutkija, ei ole havainnut mitään tällaista mutta Kemppinen alinomaa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se olekaan historioitsijoiden yleisesti tuntema tieto, että Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon Stalin lamautui, ja hyökkäyksen edetessä nopeaa vauhtia kohti Moskovaa vetäytyi datsalleen tavoittamattomiin. Kun vasta oli Puola ja muu itäeurooppa jaettu hyvässä diktatorillisessa hengessä, Hitlerin hyökkäys oli peräti järkyttävä.

      Kun sitten kävi ilmeiseksi että vallankaappausta ei ollut odotettavissa vaan hallintokoneisto ja neuvostokansa odotti vain maan isän ryhtyvän johtamaan, hän sai itsensä koottua ja palasi Moskovaan.

      Kemppisen lausahduksen sisältö taisi olla suunnilleen tuo, vetävämmin ilmaistuna.

      Poista
    2. Kemppinen siis puhui Stalinin ja Hitlerin "ystävyydestä". Viittasin Pekka Visurin useisiin teksteihin ja esitelmiin - ennen muuta hänen yhdessä Murtorinteen kanssa 2019 julkaisemastaan kirjasta. Hän ei havaintojeni mukaan puhu ystävyydestä, ei liioin "ystävyysliitosta", eipä edes liitosta vaan taktisesta ja tilapäiseksi tarkoitetusta sopimuksesta, jonka tarkoituksena Hitlerin näkökulmasta oli välttää kahden rintaman sota ja Stalinin näkökulmasta ajan voittaminen, koska siellä kyllä tiedettiin, mitä oli tuleva. Maailmanhistorian "turning point" oli 20., ei 23. elokuuta 1939. Näiden pitäisi nyttemmin olla aivan perusasioita, kun ne kerran on selvitetty.

      Niin että kyseessä ei taidakaan olla "historioitsijoiden yleisesti tuntemasta (tunnustamasta) tiedosta - edellyttäen että tulkitsen oikein. Huomaa vielä: käytin Visurista luonnehdintaa "luotettava tutkija". Sillä oli vissi merkityksensä.

      Poista
    3. Meillekin sotakoulussa neuvottiin tiukan paikan tullen vetäytymään datshalle tai sen puutteessa istumaan kannolle meditoimaan.

      Poista
  4. On tosiaan erikoista, että ratkaisevalla hetkellä Stalin kaikista ihmisistä luotti juuri Hitleriin. Stalin ei selvästikään tiennyt, ettei bolsevismi ollut sosialismia vaan juutalaisten juoni saavuttaa maailmanherruus.

    Samassa väärinkäsityksessä olivat monet kansallissosialistitkin varsinkin 20-luvulla, jolloin muuan Strasser ja muuan Göbbels pitivät bolsevikkeja liittolaisina ja suosittivat voimien yhdistämistä.

    Hitlerin työnohjaus tuotti Göbbelsin tapauksessa tulosta, mutta Strasserista täytyi tehdä selvää muutamien muiden kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi kommunistit auttoivat natseja nousemaan ja saamaan valtaa.

      Esimerkiksi sosialidemokraatit julistettiin "sosiali-facisteiksi" ja osa kannatuksesta häipyi tämän takia.

      Weimarin loppuaika oli hyvin sekavaa ja presidentti ja hänen "hovinsa" hallitsivat maata "diktaateilla".

      Hovi on tässä hieman nurinkurinen asia, presidentti oli tietenkin "hovin" johtama, ohjaama ja suostuttelema ja tämä hovi lopulta sai aikaan sen että mösjöö hilteristä tuli Valtakunnankansleri.

      Raha tietenkin oli kaiken takana ja se on helpompi reitti selvittää kytkentöjä ja verkostoja kuin poliittinen kähmintä ja korruptio.

      Eli ketkä olivat pumpanneet rahaa sekä Neukkulan paratiisiin että Weimarin dystopiaan?

      Ketkä olivat olleet tekemässä sopimuksia esimerkiksi "ympärysvaltojen" puolelta Saksan asioiden hoitamiseksi?

      Suurten korporaatioiden kädet näkyvät kohtuullisen selvästi.

      "Politiikassa ei ole sattumaa"
      - Franklin Delano Roosevelt

      Poista
    2. Visurin ja Murtorinteen tuoreessa kirjassa kuvataan ansiokkaasti tapahtumia 30-luvun lopulla, eikä sen perusteella kyllä mistään luottamuksesta voi puhua. Se oli kylmähermoista peliä, jossa yritettiin maksimoida oman maan etu ja kilpailutettiin mahdollisia kumppaneita.

      Stalin pelkäsi koko ajan Saksan hyökkäystä, etenkin ällistyttävän helposti sujuneen Tanskan, Norjan ja etenkin Ranskan miehityksen jälkeen 1940.

      Eiväthän Stalin ja Hitler koskaan edes tavanneet.


      Poista
    3. Kun Saksa vaivihkaa aloitti joukkojen siirrot itään, Hitler kirjoitti Stalinille ja vakuutti, että niillä pyritään vain saamaan joukot Englannin pommituslentojen ulottumattomiin. Tämän vakuutuksen Stalin uskoi, minkä seurauksena hän ei uskonut,

      kun mestarivakooja Richard Sorge raportoi Venäjän Tokion suurlähetystöstä Saksan hyökkäyksen ajankohdan

      kun Neuvostoliiton sotilasattasea Berliinissä oli saanut selville, että Neuvostoliiton rajalle oltiin siirtämässä 140 saksalaisdivisioonaa

      kun Saksan Moskovan-suurlähettiläs kreivi Friedrich Schulenburg, natsien vastustaja, varoitti hyökkäyksestä (Stalin oli raivonnut, että ”Väärän tiedon levittäminen on saavuttanut jos suurlähettilästason”)

      kun viimeisellä viikolla ennen hyökkäystä saksalaiset alukset poistuivat Neuvostoliiton satamista

      kun viimeisellä viikolla ennen hyökkäystä Saksan suurlähetystön henkilökunta evakuoitiin

      kun kesäkuun 21. päivänä iltana Stalinille ilmoitettiin edellisenä päivänä tapahtuneen 39 ilmatilanloukkausta

      kun Stalinille kerrottiin Saksasta loikanneesta entisestä kommunistista, joka oli tullut rajan yli varoittaakseen hyökkäyksestä (Stalin määräsi ammuttavaksi väärän tiedon levittämisestä).

      Kun hyökkäys alkoi, Stalin oli nukkumassa datsallaan. Zukovin vaatimuksesta hänet herätettiin ja kerrottiin Saksan pommituksista Sevastopoliin. Hän uskoi edelleen, että saksalaiset kenraalit yrittävät provosoida sodan alkamisen Hitlerin tietämättä. Hän määräsi Molotovin kutsumaan paikalle Schulenburgin ja kielsi vastaamasta tykkitulella.

      Vasta kun Schulenburg saapui ja ilmoitti maiden olevan sodassa, todellisuus alkoi valjeta järkyttyneelle Stalinille.

      Kokeilkaa Anton Beevorin teosta Toinen maailmansota.

      Poista
  5. Isäni sai apurahan ja oli vuonna 1949 Andre Lhoten (en jaksa ihmetellä aksentteja) akatemiassa Pariisissa. Kun itse olin turisteilemassa ensimmäisen kerran vuonna 1975 oli taskussani hänen käyttämänsä "Paris par arrondissement"-kirja jonka bussi-ja metrolinjakartalla pärjäsi täysin. Seuraavalla kerralla ei enää.

    VastaaPoista
  6. Tuli mieleen eräänlainen sterotyyppinen vertailu täältä meiltä...

    "Hienoissa perheissä" puhuttiin tai hiukan osattiin saksaa - tai luotiin vaikutelma siitä.

    Linna kirjoitti idean Sotaromaaniin ja idea haluttiin pilata, kuinkas muuten.

    "Upseerit saivat nimensä oppikoulujensa seinään kunniatauluihin. Muut kuolivat kansakoulupohjalta".

    - huom. muistinvaraisesti noin.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaiset laatat ne saivat niin päällystö kuin sotamiehetkin kirkonkylien hautausmaille. Se, että upseeristo tapaa olla enemmän koulutettua kuin rivimiehet, ei kai hämmästytä ketään, enkä kykene näkemään siinä mitään vääryyttä.

      Poista

  7. Eihän kohta kieliäkään tarvita. Koneet kuten telkkari puhuvat. Ja suomeakin. Juuri siihen ääntä kerätään alkuun kummastuttaneissa tv-pyynnöissä. Konekieli tehdään luonnolliseksi. Myös savo käy. 5 G tulee. Kuulin bussikuskin italian tai napolin viäntyvän suomeksi olisiko puolisentoistavuotta sitten. Kuski luuli leikkiään meille tutuksikin, mutta ällikällä lyötyjä olimme Rysänperältä saapuneet.

    HS pääkirjoittaa Karin 100v. merkeissä hienosti ja moderni.mentaali.kliinikko patsastelijoiden patsaskaatoihin vihjaten. Yksi iki-ilkkumisen kohde oli risupartainen sosiaalitutkija, sosiologi. Mutta tuskin koko opinalansa, joka kyllä kattaa katollisenkin etiikan. Mutta tamperelainen sortti ei.

    Tätä pilkkasi -ja Rooman klubin öljypulaa ja hiilen ehtymispelkoa Aarne Simonen. Mies oli viimesen päälle moderni aikansa kasvatti. Atomivoimaa ja isompaa Veitsiluotoa-Kemiä. Mitäkö saatiin kuoleman jälkeen ja ideologian kuoleman jälkeen? Stora mutta Wallenbergeille ja sitä kautta IIF Osuuskunnalle jollainen ihmiskuntaa nyt johtaa.

    Shareholder value maksimoinnin sijaan tulee hiiliminimointi. Just eilen luin kuinka BoE edellinen pääjohtaja -siis yksi tärkeimmistä kulloisenkin aikakautensa ÄLY perämelan vääntäjista fokustajista ja purjeiden levittäjistä, Mark Carney, vaati nyt IIF finanssikartalle pankkiireille Pohjantähdeksi bonusperusteisiin hiilittömyystähtäintä.

    Se tulee ja kaikki pannaan matalaksi, ja rakennetaan taas mutta ilman co2 myrkkyä. Eikö nyt aaltoteoria tai ainakin Aaltoyliopisto saisi tota O:ta erilleen piipun hengityksestä kun viruksenkin saavat ihan vaan nenääkaivelemalla. FinanssiOsuuskunta pelasti muuten maailman maaliskuussa 2020 lopettamalla poismyynnit kun keskuspankkikunta salli taivaiden revetä ja rahan sataa.

    Ihan lukemalla, välitunneilla ainakin, saa noista selvää ja Carney onkin asialla kun tietää välkkyjensä kurittomuuden ja omapäisyyden ja isottelun. Motiiveista on kyse. Ikävä kyllä psykologiasta. Mutta terveiden.

    Aarne Simonen muuuten kehui Krista Kiurun tilanteessa olevansa hallituksen ainut ministeri joka on saanut Eduskunnalta eksplisiittisen luottamuslauseen. Kai Korte oikeuskansleri veisteli kilvan Sapelin kanssa kompia ja satiireita. Simonen kävi Valtakunnanoikeudenkin läpi sellaisessa kätilöopiston jutussa. No olipa toinen iso, Armas Puolimatkakin hyvinvointiSuomea kaverinaan nostamassa. Armaksesta on muistopatsas uljas Kakkostien varressa. Torninosturi. Maan eka ja hyvä, siis kaiken pahan alku väärissä käsissä. Siksi tuo Mark Carney on niin tuskallista pakustakin lukea. Tuskallista kun kiireellisimmillä ohituskaistoilla Jaguaareilla ei ole aikaa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea nimi on Aarre Simonen - ei siis Aarne.

      Eikä CO2 ole mikään myrkky. Ihmisen verenkierrossakin on sopivasti CO2:sta. Elintarvikkeiden suojakaasu on CO2:sta eli hiilidioksidia.

      Poista
    2. Hiilidioksidi on niin paha myrkky ettei sitä voi käyttää kuin:

      1) uusittaviin kylmäjärjestelmiin joiden "ympäristöystävällisyys" paranee ehkä juuri ja juuri jollakin mittarilla.

      2) kasvihuoneissa kasvun lisäämiseen. Eli kaasuja myyvät yritykset myyvät järjestelmiä millä hiilidioksidin määrää saadaan nostettua, koska on kasveja joiden kohdalla pitoisuus pitää olla jopa noin 3 kertaa suurempi kuin mitatuksi väitetty hiilidioksidin pitoisuus olisi.

      Ihan kauhea myrkky...

      Toki muitakin käyttöjä on, mutta tässä pari esimerkkiä märehdittäväksi.

      Hiilidioksidin pitoisuus ei ole vakio, vaan esimerkiksi auringon toiminta vaikuttaa. Eli tiettyyn aikaan saatu mittaustulos joko vääristää tai oikaisee pitemmän ajan keskiarvoa.

      Toki oikeisiin ongelmiin ei saa puuttua, kuten tuhlaamiseen tai myrkkyjen pääsemiseen vesiin tai maaperään.

      Eräs ilmastoprofeetta on mukana tuhoamassa elintärkeäksi väitettyä Amazonian aluetta - koska rahaa on ja maailma tarvitsee palmuöljyä polttoaineisiin.

      No, "tarvitsee" ja "tarvitsee".

      Naomi Kleinin kirja "Tämä muuttaa kaiken" kertoo osan "ympäristöliikkeen" kaksinaismoralismista.

      Ruususen unesta herääminen on tuskallista, mutta prinssi- tai prinsessa-oletettua ei ole tulossa antamaan herättävää pusua.

      Väitetty ilmastokatastrofi on tuonut satumaiset voitot niille joilla oli varallisuutta jo ennestään.

      Ja koska se kuuluu asiaan, elämästä tulee sietämätöntä tämän luomalla luodun kriisin seurauksena.

      Toki se tuo helpotusta että "kriisi" maksetaan verovaroilla ja näin pääsee varallisuudestaan eroon.



      Poista
    3. Hiilidioksidilla on tapettu sikoja ja kanoja.

      Poista
    4. Ilman hiilidioksidia kaikki vihreä kasvillisuus loppuu maailmasta heti.

      Poista
    5. Hiilidioksidia ihminen itsekin tuottaa mutta määrät ovat pieniä. Suurempina pitoisuuksina ilmassa se muuttuu tappavaksi. Kun paikkakunnan leipomon CO2-säiliön venttiili räjähti ja alkoi rajusti vuotaa ja vieressä on hoivakoti, ilmoitin hätäkeskukseen. Palokunta saapui paikalle nopeasti ja eristi alueen. Kun he saivat tietoonsa että kyse oli "vain" hiilidioksidista, heidän mielenkiintonsa loppui ja poistuivat paikalta. Säiliö jäi vuotamaan. He eivät käsittäneet että jos kaasu olisi vuotanut hoivakotiin, kaikki siellä olisivat kuolleet hetkessä. Onneksi tuuli vei toiseen suuntaan.

      Poista
    6. Herrajjumala sentään teidän kanssanne! Onko joku hiilidioksidia myrkyksi väittänyt? Totta kai CO2 on elämälle välttämätön ja sen pitoisuus voi nousta ulkoilmassa huonon sisäilman tasolle ilman että kukaan tukehtuu. Mutta kun se on kasvihuonekaasu ja pitoisuuden nousu ilmakehässä vaikuttaa ratkaisevasti ilmakehän ylimääräiseen lämpenemiseen.

      Poista
    7. Ilmasto-oppaasta poimittuna:

      ..."Vesihöyry on luonnollista kasvihuoneilmiötä aiheuttavista kaasuista tärkein. Ihmiskunnan tuottamilla vesihöyryn päästöillä ei silti ole käytännössä lainkaan vaikutusta ilmaston muuttumiseen"...

      Eikä sitä hiilidioksidia päästetä kasvihuoneeseen sen takia, että se lämmittäisi vaan, että fotosynteesi tehostuisi. Jumankauti juun nääs päivää, ei ole huolen häivää...

      Poista
    8. Hyppää järveen niin huomaat että vesihöyrykin on riittävänä pitoisuutena "myrkky".

      Poista
    9. Kaikki hakeutuu "automaattisesti" kohti tasapainoa, eli hyvin pieni CO2:n vaikutus - se on kasvihuonekaasu mutta hyvin heikko - kuitataan pois tämän "automaation" kautta.

      Ilmankosteus hakeutuu tasapainoon ja on erittäin tärkeä lämmönsiirtomekanismi.

      Planeettamme on toiminnaltaan hyvin lähellä kylmäkoneen toimintaperiaatetta, eli välittäjäaineen olomuoto muuttuu ja tuottaa ilmiöt joita mitataan eri mittareilla.

      Normaaliin kylmälaitokseen nähden suuriin ero ovat tuulet eli ilmavirtaus.

      Kylmälaitoksessa on hyvin heikkona iholla tuntuva ilmavirtaus, mutta luonnossa se voi olla hyvinkin voimakas.

      Mutta kosteuden hallinnasta on kyse molemmissa.

      Tämän ilmiöiden sarjan tuottajia ovat aurinko ja kuu.

      Magnetismilla on suuri merkitys myös mutta siitä ei ehkä uskalla puhua.


      Poista
  8. Vielä voisi ajatella olevan tulkkauspalveluja byrokraattien näppärien yhdyssanojen merkityksiä pähkäileville.
    Jollekin taholle Kansalaispalkka ei kelvannut joten Perustulohan siitä muotoiltiin ja näin ollaan tultu Nuorison Perustulon ääreen.
    Toinen mokoma on kaamea ja julma sana vanhus. Ehdotanpa joutessani että Perusedenneen henkilön ansiokerrytteisyysperustainen jatkotoimeentulotuki korvaisi sanaa eläke, ainakin kunnes keksitään parempi.
    Syrjintä on niin vaikea seikka että sivullisena siihen en suoraan ilkeä puuttua mutta onhan sekin ilkeää joten Joukkoarvoisuudesta etääntyneiden yhteensaattamistoiminta saattaisi olla sopiva kasa sanoja tässä käytettäväksi.
    Tässä piilee se pikkuvika että pianaikaan kukaan ei usko että on aivan Tavallisia ihmisiä joiden päähän ei ole pälkähtänyt että he kuuluvat kansalaisiin joilla on samat oikeudet ja jotka työllään tai toisten töihin sotkeutumatta kansantuloon vaikuttamalla aikaansaavat vauraudeksi kutsutun seikan johon koko höskä nojaa.
    Sellaisia hyödyllisiä henkilöitä tarvitaan.

    Niin että siis, työtyyppistä toimintaa tarttis olla ja joidenkuiden sitä harrastaa. Jonkun valtion tai mielellään jonkun muun pitäis se palkka maksaa.

    Olisi keksaistava sellainen vaatimaton ja helppohoitoinen ilmaishenkilö joka ei osaa puhua eikä kysellä älyttömiä. Ja sille tulkki. Tai jos johdonmukaisuuden vuoksi nyt kumminkin Merkityssisällön selvennyspalvelutuottaja.

    Esim.

    Maalari maalasi taloa = pintakäsittelijä suoritti rakennuksen maalipinnan uudistamista.

    Tässä pätee sana, asia kuin asia, siitä tulee melkein kuin uusi kun se on pintakäsitelty.



    VastaaPoista