Terapia

 

Tuli silmiini viesti, jossa luki ”Minä käyn terapiassa”.

 

Ihastuin.

 

Tuo tapa ja asenne ei tietenkään ole kaikkien käytettävissä. Silti viesti on todella tärkeä. Sangen usein psykoterapiassa ei ole mitään häpeämistä eikä siis sen suurempaa salaamista kuin muissakaan terveyttä koskevissa asioissa.

 

On tilanteita, joissa on suuri virhe olla käyttämättä ammattilaisen apua. On tilanteita, joissa terapia on lähes välttämätöntä. Suuronnettomuuksien ja pahojen rikosten yhteydessä syntyy vaikeuksia, joihin voi olla apu. Tarkoitan esimerkiksi kouluampumisia. Liikenneonnettomuus, jossa pahimmassa tapauksessa joku omainen saa surmansa, altistaa mukana olleet lapset.

 

Viimeksi mainittu esimerkki on todellinen. Siitä on vuosikymmeniä. Mukana oli koko perheeni. Itse en sattunut olemaan. Mäenharjan jälkeen tuli vastaan traktoria ohittava auto, joka sulki tien. Tapaus oli niin paha, etten kysynyt eikä isäni kertonut, oliko se pelkkää onnea vai myös taitoa, että hän onnistui pyyhkäisemään auton vastaantulijoiden edestä vasemmalle ja tien kaiteessa olevasta aukosta penkereelle.

 

Tiedän useita tapauksia sodasta. Taitavaksi ja urholliseksi tiedetty lentäjä on käytännössä joutunut siirtymään kirjoituspöytätöihin pahan pakkolaskun jälkeen.

 

Ja sitten ovat nämä itsemurhan partaalle ajautuneet. Olen ollut itse taivuttelemassa yllättäen erittäin pahaan tilaan joutunutta tuttavaa Hesperiaan. Vakuutan että se on vaikeaa. Silloin kuten nytkin tahdonvastainen hoitoon ottaminen on vaikeaa ja hidasta; niin kuuluu ollakin. Tuossa tapauksessa tuttavani oli sellaisessa tilassa, että hän epäili henkensä olevan vaarassa ja kantoi vaatteissaan ja kassissaan kymmentä puukkoa ja veistä ja kertoi ostaneensa juuri kaksi asunto-osaketta, vaikka rahaa ei ollut.

 

Tuo tapaus päättyi hyvin onnellisesti. Aina niin ei käy.

 

Nyrkkisääntönä: kukaan ei ole haavoittumaton. Kuka tahansa saattaa pudota suorastaan psykoosiin. Ja sana ”depressio” on jatkuvan väärinkäytön kohteena. Sillä tarkoitetaan puhekielessä usein alakuloisuutta tai voimattomuutta. Niin sanottu kliininen depressio on jotain aivan muuta.

 

Kun kauan sitten olin paljon tekemisissä ymmärrystä vailla olevien tai vain osittain syyntakeisten väkivaltarikollisten kanssa, olin paljon tekemisissä psykiatrien kanssa. Syntyi myös pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Eräs monessa mukana ollut psykiatriystäväni antoi neuvon, jonka toistan tässä: ei pidä auttaa.

 

Neuvo on tuossa supistetussa muodossa, muistisääntönä. Mielenterveyden petettyä ihmisen auttaminen on vaikeaa ja ammattitaitoa vaativaa. Yli normaalin inhimillisyyden ja ystävyyden ei pidä luulla liikoja maallikon mahdollisuuksista.

 

Nykyisin, toisin kuin ennen, hyvin kriittinen tilanne voi olla laukaistavissa lääkkeellä ja lyhyellä terapialla. Ja mielikuvanne psykoterapiasta ovat luultavasti vääriä. Ne perustuvat amerikkalaisiin elokuviin ja pilakuviin. Mutta siis ajankohtaiseen tilanteeseen viitaten: usein on oikeasti hullua olla hakematta ammattilaisen apua. Ja mielenterveydessään järkkyneet pitävät joissakin tilanteissa itseään harvinaisen tasapainoisina ja terapiasta vihjaavia pähköhulluina.