Pihvi on asia

 Kuva: Wikipedia

Ystävämme tuli sopimuksen mukaan ja toi aineet ja salaatit, napsautteli lieden ja uunin päälle ja pani toimeksi.

 

Olen asunut tämän katon alla pitkälti yli 40 vuotta mutta en ole ennen syönyt yksityiskohtaisesti mietittyä, viimeisen päälle valmistettua Michelin-tason ateriaa tässä.

 

Salaatin pienet viikunatkin oli käytetty rasvatulla pannulla. Kastikkeen sitoi ja maustoi homejuusto. Perunat olivat viipale viipaleelta herkkupaloja. Koska olemme Suomessa ja vanhoja, ydin oli sisäfilee, paistettunakin nesteinen ja murea. Jälkiruokana oli Tampereen kunniaksi kullekin pieni punainen rahkaleivos, katolla marsipaanista muotoiltu pikkuruinen liikennemerkki.

 

Kiitos kysymästä – tämä saattoi olla toinen tai kolmas annos punaista kokolihaa tänä vuonna.

 

Näitä suuren kulinarismin tähtiä jaan kaiken hörhellyksen puuttumisesta. Sellaisena ei toki voi pitää paahdettuja kukkakaalin palasia salaatissa.

 

Joskus olen jäänyt kaipaamaan musiikillisuutta silmäillessäni ruuanlaittoon eli aterian valmistukseen liittyviä ohjelmia tai kirjoituksia. Eilinen osoitti sen, minkä Schubert ja Bach ovat todistaneet. C-duurissa ei ole mitään vikaa. Sielun tavoittaa kirkas askellus sävellajista toiseen ja sävelmä, josta on jätetty pois kaikki epäoleellinen.

 

Hiukan emmin kirjoittaa tästä kokemuksesta, aistien juhlasta. Tuntuu melkein salaiselta henkilötiedolta, että monessa asiassa ansiottoman etuoikeutettu ihminen saa vielä tällaisenkin ilon.

 

Keskustelu, joka oli aterian päämäärä, kuten pitää ollakin, kesti yhtä kauan kuin valo. Tähtiä voi tarkkailla veden kalvolta, mutta Lapin noidat tietävät, että järven alla voi olla… toinen järvi.

 

Illalla luin loppua kohti Orlando Figesin uusia näkymiä avaavaa Venäjän kulttuurihistoriaa (”Natasha's Dance: A Cultural History of Russia”, 2003). Sitten odottaa vuoroon Molotovin taikalyhty.  Kilpaileva brittihistorioitsija Rachel Polonsky kertoo päätyneensä asumaan Moskovassa Molotovin entiseen huoneistoon, jossa väitteen mukaan oli tallella edellisen asukkaan edustava kirjasto. Molotov näyttäisi olleen Ahmatovan, Dostojevskin ja etenkin Tshehovin suuri ihailija.

 

Kirjoittaja käy Tshehovin asunnolla Moskovan lähellä, arolla ja pohjan perillä. Hän arvioi näkevänsä jotain toisenlaista venäläisyydestä.

 

Itse jäin iltamyöhään selaamaan Isaac Levitanin maalauksia, joista keskeiset ovat hyvin esillä Wikipedian osana.

 

Tämän kirjoituksen kuva on Vladimirkan tie. Sitä kulkivat sadat tuhannet Siperiaan, osa kahleissa. Kuvaa katsoen käsittää, että Tshehov rinnasti ystävänsä Levitanin Cézanneen, joka puolestaan oli taidemaalareista se, jolla oli kyky kuvata maiseman sielu.

 

Herrat olivat hyviä ystäviä jo nuoruudestaan. Heillä oli yhteisiä mielenkiinnon kohteita, kuten kirjallisuus ja huonot naiset. Kun Tshehovin sisar aikoi kihlautua tämän veljensä henkiystävän kanssa, veli antoi neuvon: älä.