Lipas

Eilinen Mannerin runo oli lippaastani. Ennen ajattelin, että runokokoelman puuttuminen verkosta on sääli. Nykyisin ajattelen, että se on jokaisen oma asia.

Jotkut keräävät taidelasia. Olen kuullut. Ennen aikaan eräät keräilivät harvinaisia kirjoja. Taisi niitä olla minullakin, mutta vain pari sataa. Olisiko nyt muuta kuin Hellaakosken ”Jääpeili” ja Leinon ”Helkavirsien” ensimmäinen osa, koska ne ovat esineinä niin kauniita ja sisällöltään niin kovin hyviä. Ja Gunnar Björlingin  varhaisia kokoelmia ja jotain.

Yleensä olen kirjoittanut tekstit ensin kynällä mustiin vahakantisiin vihkoihin ja sitten koneella.

Kullanarvoinen vihje – etenkään runoja ei sitten kannata skannata. Omat julkaistut runoni olen skannannut ja sitten kun niitä tarvittiin uudelleen painettaviksi, kävi ilmi, että tekstintunnistuksen virheiden korjaaminen oli paljon ikävämpää ja hitaampaa kuin uudelleen kirjoittaminen. Serkkuni, faktori, sanoi että kyllä kustannusliikkeissäkin mieluummin kirjoitetaan uudelleen kuin luotetaan OCR-ohjelmiin, myös proosassa.

Mannerin Ruth Ellis sisältää sen yksinkertaisen oivalluksen, että rikoslaki oli (ja on) barbaarinen. Enää ei murhaa ja murhaa rinnasteta edes lakitekstissä. Aika kauan lapsenmurha, nykyisin lapsensurma, josta on kysymys, jos äiti surmaa vauvan synnytyksen yhteydessä tai kohta sen jälkeen, rangaistaan lievemmin, ja peruste on synnytyksen aiheuttama täysin poikkeuksellinen henkinen ja ruumiillinen tila. Niinpä Ruth Ellis -tyyppinen henkirikos, jota monissa maissa sanotaan intohimorikokseksi, on kyllä eri asia kuin ihmisen surmaaminen kiduttamalla jonkin edun saamiseksi.

Ensimmäinen koneella kirjoitettu rengaskirja runoja ja tekstinpätkiä on vuodelta 1961.

Kerran yritin selittää ystävälliselle korkeimman oikeuden jäsenelle, miten hienosti Fröding esittää ajatuksen runosikermässä kuningas Erikin lauluista, siis sen saman, josta Ture Rangströmin säveltämä ”Klunkom, Welam Welamson” on tutuin, ja kieleltään vaikein, koska Fröding luuli kirjoittavansa 1500-luvun kieltä (så klunkom och sjungom, åt Hecklon vi kommom). Tuo sijamuto lienee monikon optatiivi…

Fröding kirjoitti ”Mät mej ej med mått…” Laulu Kaarinalle vankilasta. Kaaria oli Karin Månsson eli Kaarina Maununtytär.

Älä tuomitse minua kohtuuden mukaan.

Mät mig ej med mått, men vät mig med tårar, en dåre är jag vorden, en dåre ibland dårar.

Skön var min krona och härligt var mitt rike, jag haver varit konung och kejsarens like. Olen rikkonut kruununi ja särkenyt maani ja häväissyt ne, jotka olivat uskollisimmat kaikista. Kohtuus ei auta – sillä kohtuudella olen ansainnut rangaistukseksi ikuisen tuskan. Anteeksi. Lisiä oikeusfilosofiaan: kohtuus vaatii, että hänet tuomitaan rangaistukseen. (Näin meillä tehtiin eräissä kuuluisissa oikeudenkäynneissä sotien jälkeen.) Lakimiehenkin tulee tietää, että on helppoa valita oikean ja väärän eli hyvän ja pahan välillä. On vaikea valita kahden pahan välillä.