Keramiikka

Erottajalta Uudenmaankadulla heti oikealla on pieni parin huoneen galleria Piirto. En ehkä olisi edes päätynyt tähän yllytyskirjoitukseen, ellei nyt esillä olevista töistä osaa olisi tehnyt sukulaiseni (Outi). Suhtaudun lasiesineisiin tietämättömästi ja keramiikkaan välinpitämättömästi. Ja se on pelkkää omaa tyhmyyttä.

Samalla tavalla kuin sitä voi poiketa kippaamassa kupin kahvia tai teetä kaupungilla, vielä vähemmällä vaivalla voi saada tervetulleet sävärit katsomalla jotain heti oloon vaikuttavaa.

Museoihin täytyy laittautua, ja Ateneumiin on pitkät portaat. Galleriaan voi astua kadulta eikä tarvitse sanoa edes päivää. Jos siellä joku katsoo kysyvästi, voi jupista, että katson vähän.  

Sitten voi katsoa vähän ja mennä matkoihinsa. 

Se on helppoa. Pariisissa minulla oli tapana varoitella toisiakin menemästä Louvreen. Siellä rikkoo jalkansa ja tulee hiukan hulluksi. Ei normaali psyyke kestä sellaista määrää maailman parasta taidetta. Käskin ihmisiä Orsayn museoon, sinne vanhalle rautatieasemalle. Monet pitävät aidosti impressionisteista, ja tuo kokoelma on sen verran pieni, että sen kestää.

Tai kyllä ainakin Degas menee katsojan uniin. 

Mutta oma suosikkini oli silloinkin kun asuin kuukauden siinä keskustan tuntumassa vaatimattomassa hotellissa tekemässä konsepteja tekijänoikeutta työsuhteessa selvittäväksi väitöskirjaksi, oli taideteollisuusmuseo, ”Beaux-Arts”, joka on samaa palatsialuetta kuin Louvre. Posliini, hopea ja keramiikka eivät revi huomiota itseensä, vaan rauhoittavat kävijää, joka kukaties harjoittaa juuri syvähenkistä elämää. 

Ei pidä antaa museoille valtaa. Useimmat ihmiset, myös tämän lukijat, ovat oppineet jo kauan sitten kilpailemaan museon / gallerian halkijuoksussa, joka on jalo laji. Tosin ennätykset taitavat olla amerikkalaisten nimissä, edelleen.

Muuten: hiljaisen hetken viettoon sopii sijaintinsa vuoksi Lontoossa National Gallery. Ainakin ennen sinne oli sisäänpääsy ilmainen. Jos oikeasti harrastaa taiteen katsomista, neuvoja ei tarvitse. Lontoossa Tate Gallery. 

Sen väitöskirjan kanssa kävi niin, että aika huolellisen analyysin jälkeen käsitin, ettei tuostakaan aiheesta kannata tehdä varmaan useita vuosia vaativaa tutkimusta, koska oikeaa juridiikkaa siinä on niin vähän. 

Ilkeä saksalainen oikeustieteilijä sanoi 1840-luvulla:”Pari lainsäätäjän sanaa – ja kirjastoista tulee jätepaperia.”

Tuo ilkiö jätti sanomatta, että kumottu laki on joskus paljon kiinnostavampi kuin voimassa oleva, mutta sellaiseen perehtyminen vaatii jokseenkin hurjat taustatyöt ja historian menetelmien osaamista.

Siksi viittaa ja viekoittelen, että kumottu kermaiikka on vaihtoehto. Jokainen pitäköön omat mielleyhtymänsä. Minua viehättää kiven jälkeen ihmiskunnan vanhin materiaali, johon arkeologian todistuksen mukaan ilmestyy myös koristelu ällistyttävän varhain. Siis – tietty ikiaikaisuus, ja käsillä tehdyn tuntu.