Sivun näyttöjä yhteensä

3. maaliskuuta 2019

Tämä on kysymys



Käymme keskustelua Markku Kuisman kanssa käytännön syistä etenkin sähköpostilla. Jos meidät näkee Hakaniemessä, se ei kuitenkaan ole näköharha. 

Mielenkiinnon yksi kohde on kartelli, laajemmin kilpailunrajoitus. Aineisto etenkin metsäteollisuuden järjestelmistä on hyvä ja valmiiksi painettu. Mutta lisäämistäkin olisi. Monopolit.

Televisiossa näytetty ja uusittu ”United Fruit” eli tarina banaanitasavalloista on kyllä hyvin tuttu, mutta toivoisin sen häiritsevän joitakin katsojia. Otin esiin Pablo Nerudan samannimisen runon kokoelmasta Canto general ja katsoin hänen muistelmiaan (”Tunnustan eläneeni”). Kälyni (ensimmäisestä avioliitosta) tunsi Nerudan ja tapasi häntä usein Chilessä asuessaan. Hänestä kysymyksessä oli yksi vuosisadan taiteilijoista.

Tällaisen muistelemisen kautta mieleeni tuli, miten minusta melkein tuli kommunisti tai ainakin vasemmistolainen. Ei sitten kuitenkaan tullut. Kuvan Baranin ja Sweezyn kirja ilmestyi 1971 ja teki vaikutuksen. Siinä väitetään, että kapitalismi on liian löyhä sana. Monopoli sitä vastoin selittää jotain. United Fruit (Chiquita-banaanit) on vain yksi esimerkki, miten monikansallinen monopoli tuhoaa pienen valtion, kuten Guatemalan, kerää valtavat voitot, kehittää valheellisen ja kuluttajaa kierittelevän mainonnan ennennäkemättömiin mittoihin, ja parempien investointikohteiden puuttuessa sijoittaa ylijäämänsä Yhdysvaltain armeijan hankkeisiin ja kiihdyttää näin militarismia eli kilpavarustelua. 

Juuri näin kehitettiin myös transistorit ja erilaiset tietokoneet (ja matkapuhelin). Armeijan ja ilmavoimien kiire meni ohi, kun sota loppui, mutta asiakkuus jatkui. Piilaakson nyt suurimpien jättiläisyhtiöiden suhteet Pentagoniin ovat julkinen asia. Internet oli Pentagonin tilaus. Sen avaaminen kaikella kansalle oli valtava asia, tosin epähuomiossa toteutettu. Armeija tarvitsi vain hajautetun järjestelmän, joka kestäisin jonkinlaisen ydinräjähdyksen eli megapulssin.

Suuryhtiöt syöttivät suuret voittonsa kysynnän kiihdyttämiseen markkinoinnilla. Yksi tapa oli tavaroiden ja palvelujen sisään rakennettu vanhentuminen. Luulen että flash-muisti ja suoratoisto olivat valmiita jo kun CD-levy tuotiin markkinoille. Luulen että akkutekniikka ei ole lainkaan niin vaikeaa kuin väitetään; ennen sen uutta ”keksimistä” pitää saada myydyksi mahdollisimman monta sataa miljoonaa polttomoottoria. 

Monopolin oloissa lentäminen Kuuhun tai Marsiin tuottaa paljon paremmin kuin sijoitukset terveydenhoitoon, kouluihin tai hyvinvointiin. Tuhlaus, esimerkiksi jätteen tuottaminen ja päästöt, on järjestelmän poliittinen piirre, ei seuraus. Tämä on Trumpin ja republikaanisen puolueen todellinen yhdysside. Talous kasvaa komeasti. 

Ja Trump käyttää 1930-luvun mainonnan keinoja (polta sinäkin tupakkaa – se on terveellistä).

Sosiaalidemokraattisen Kiinan rinnalla Yhdysvallat on kommunistinen valtio. Baran ja Sweezy eivät nähneet monopolifinansseja, jotka ovat olleet kärjessä vallankumouksesta 2007-2009 (”taantuma”) alkaen.

Tämä siis kommenttina soteen ja keskusteluun ympäristön myrkyttämisestä.

17 kommenttia:

  1. Monikohan on kaiken sote- ja tiedustelukohinan keskellä ehtinyt huomata, että perustuslakivaliokunta teki äsken oikeuden perusrakenteissa historiaa. Se esti ympäristöperusoikeutta vahvasti painottaen hallituksen esittämän konkurssilain täydentämisen oikeudenalarajat ylittävällä uudenlaisella rakennelmalla, joka olisi säätänyt konkurssipesän ympäristövastuut hyvin suppeiksi. Viime kädessä kyse on siitä, menevätkö konkurssifirman vastuut jälkeen jättämistään päästöistä, jätteistä ja myrkyistä veronmaksajien piikkiin vai ei:
    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/PeVL_69+2018.pdf

    Ja kuten nykyäään vähän väliä, perustuslakivaliokunta antoi hallitukselle kovat moitteet esityksen perustuslakiosion kelvottomuudesta.

    VastaaPoista
  2. Sosiaalipalvelujen tason kriisiytyminen on väistämätön seuraus EU:n vuoden 2006 palveludirektiivistä, jolla perusoikeusherkät sosiaalipalvelutkin pitkälle markkinaistettiin. Iänikuista pahaa Brysseliä ei tässäkään kannata syyttää, vaan vastuu on kyllä jäsenvaltioilla ja unionin parlamentilla. Olisinkin näin vaalien lähestyessä äärimmäisen kiinnostunut tietämään, mitkä meikäläiset puolueet olivat parlamentissa keikauksen takana ja mitkä eivät.

    VastaaPoista
  3. On tämä niin veikeetä. UPM paljasti hintakartellin, kun pelkäsi seurauksia USA:ssa. Tuomiolle olisivat voineet joutua UPM:n hallituksen jäsenet, joihin kuuluivat Nokian ja Shellin puheenjohtaja Jorma Ollila ja presidentti Martti Ahtisaari.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksen mukaan Metsäliiton, Stora Enson ja UPM:n kartelli alensi kuitupuiden hintaa 8–18 prosenttia. Kartellin mahdollista vaikutusta tukkien hintaan Luke ei ole tutkinut, koska kartellin arvioidaan vaikuttaneen enemmän kuidun kuin tukin hintaan, sillä tukkipuulla on enemmän ostajia.

    Korvausta hakeneet merkittävät tahot kuten mm Metsähallitus, muutama iso kaupunki ja seurakunta ovat hävinneet korvauskanteensa. Ongelmana on mukamas ollut pitävä näyttö vahingon määrästä. Eikö tuomioistuin lainkin mukaan voi arvioida kärsityn vahingon määrää, vaikka aivan prikulleen tarkka vahingon määrä jäisikin näyttämättä?

    Kartelli on varmuudella ollut olemassa, se ei ole kiistanalainen asia. Suomalaiset metsäjätit UPM, Stora Enso ja Metsäliitto syyllistyivät vuosina 1997–2004 laittomaan hintayhteistyöhön eli kartelliin. Markkinatuomioistuin tuomitsi Stora Enson ja Metsäliiton kymmenien miljoonien seuraamusmaksuihin vuonna 2009. UPM paljasti kartellin kilpailuviranomaisille ja välttyi näin oikeustoimilta.

    Sellunkeittäjät tekevät miljardivoittonsa nimenomaan sellun valmistamisella. Siksi sellunkeittäjät hakkaavat ostamistaan leimikoistakin surutta selvää tukkia sellukattilaan. Tukkipuun hinta on yli kolminkertainen kuitupuuhun nähden. Siitä vaan tukkia sellukattilaan. Harva metsänomistaja ymmärtää miten moto katkoo tukkirungoista sellupuuta ja tukkia näön vuoksi vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt omien kokemusteni perusteella ihan noin negatiivinen olisi. Aika lailla oikeansuuntaiselta tuo tukin ja kuitupuun saanto on myymissäni leimikoissa vaikuttanut olevan. Usein kuitu on mennyt eri taholle, tukki toiselle firmalle ja energiapuu kolmannelle. Meidän alueella kun ostajia on kuitenkin useampia.

      Kartellissa lienen jonkun kymppitonnin hävinnyt. Mistä tuon tietää. Eihän tuo nyt mukavalta tunnu, mutta nykyään koetan kilpailuttaa huolellisemmin.

      Poista
  4. Detaljina tarkentaisin että tallentavat puolijohdemuistit olivat hyvin alkeellisia vielä 1970-luvun lopulla. Tallentavia muisteja ei oikeastaan ollut kuin kahdentyyppisiä, poltettavia eli matriisi poltettavia sulakkeita sisältävät piirit sekä EPROM-tyyppisiä. Molemmat olivat hitaasti sähköisesti ohjelmoitavia ja jäkimmäisen saattoi UV-valon avulla tyhjentää. Lisäksi olivat magneettinauhat ja magneettikiekot ja disketit jotka perustuivat samaan tekniikkaan kuin nauhurit. Välineiden kapasiteetit olivat aivan mitättömiä nykyisiin verraten ja hitaita sekä magneettiset olivat lisäksi epäluotettavia ja erinomaisen kalliita rajoittaen tekniikan edistymistä.

    Olemme voineet todistaa suunnattoman kehityksen 40 vuoden aikana. Muistaakseni vuonna 1981 tuli markkinoille IBM PC joka räjäytti kotitietokonemarkkinat vaikka se oli tarkoitettu yrityskäyttöön ja oli kallis. Siihen asti oli tarjolla ollut parisataa erimerkkistä "kotitietokonetta" joilla oli ylipäänsä kovin vähän yhteensopivuutta keskenään. Siitä se alkoi, Microsoftin käyttöjärjestelmän suunnaton vallankumous ja laitteiden kehittyminen yhteensopiviksi.

    Arvelisin ettei digitaalista suoratoistoa vielä ollut, ainoastaan CD musiikin kuunteluun tuli juuri siinä 1979 paikkeilla tarjolle. Harvalla oli varoja hankkia laite jolla olisi voinut omaa musiikkia sellaiselle välineelle tallentaa. Nettiä ei silloin vielä ollut. Oli ainoastaan yritysten bulletin boxeja (BBS) joista voi hakea tiedostoja puhelinmodemin avulla, äärettömän hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa historiaa. CD-musiikkilevyt ja niiden kuunteluun sopivat laitteet tulivat kyllä markkinoille vasta 1982 lähtien.

      Poista
    2. CD tuli markkinoille Japanissa syksyllä 1982 ja länsimaissa vasta keväällä 1983.

      Siitäkin syystä tämä suoratoistoa koskeva teoria on epäuskottavan tuntuinen, että olisi saattanut hyvinkin olla taloudellisesti kannattavampaa siirtyä analogisesta äänestä ja kuvasta suoraan siihen. Tällöinhän nettipiratismin valtakausi olisi hypätty kokonaan yli: milläs panet mitään CD-levyjä verkkoon ladattavaksi, kun mitään CD-levyjä ei ole olemassakaan?

      Poista
  5. Nigerian suistoalueiden saastuttamisiin, alkuperäisväestön kaltoinkohteluun ja erimieltä olevien hirttämisiin (Ken Saro Wiwa jne.) syyllistynyttä öljyjätti Shelliä ollaan vasta nyt kunnolla haastamassa rikollisista teoistaan kansainvälisille käräjille kun se olisi pitänyt tehdä kilvan Nurnbergin natsituomioistuimen rinnalla onhan yhtiöllä ollut takanaan jo silloin pitkä, natsihallintoon tai bolsevikkeihin verrattava raiskaushistoria takamaiden viidakoissa bisnestensä elintilan takaamiseksi.

    Ja millaisten tuhotöiden parissa puuhastelevatkaan meidän ”rakkaat”, suomalaiset metsäyhtiöt UPM ja "kutsetin miehet" eukalyptys bisneksissään maailmalla...

    Muistutuksen Storaenson toimista antoi viimeksi MOT: https://areena.yle.fi/1-4530608

    Entä mitä tulee paljastumaan aikanaan (myöhässä siis) niiden kauppojen takaa, joita edellä mainitut metsäyhtiöt tekevät Suomessa omistamilleen maa-aloille. Nehän ovat keksineet vähintään epäilyttävän markkinaraon siten, että myyvät ulkomaisille sijoittajille (keskieurooppalaisille ym) muutamien kymmenien vuosien ikäisiä taimikoitaan satojen hehtaarien aloilta ollen itse niiden "pehtooreina", elikä teistöjen ja taimikoiden hoitajina, harventajina ja myös päätehakkuun ja harvennustuoton ostajina ja sellukattiloihinsa rahtaajina.

    Keitä sitten noiden keskieurooppalaisten, pääosassa saksalaisten, ”sijoittajien” takaa löytyy, niin vahva epäilys voidaan esittää, että samat suomalaiset liikemiehet ja heidän bulvaaninsa. Elikä kyseessä voi aivan hyvin olla veronkierto ja pääomatulojen ohjailu vähemmän verotettuihin maihin ja uusiin paratiisisaari-kehitelmiin. Tai kokonaan uusi, rikollinen rahananasainta keino.

    VastaaPoista
  6. Huomasin itsekin olevani vain yhden kädenpuristuksen päässä Nerudasta. Ystävälläni kirjastoihmisellä oli useitakin runoilijan signeeraamia kirjoja hyllyssään, mutta anoppinsa oli Pinochetin vuosina niin pelokas että hävitti ne.

    VastaaPoista
  7. Teoria akkusalaliitosta on kohteliaasti ilmaistuna tyhmä.

    1 Autotehdas joka toisi vaikkapa 40 kg painavan 500 kwh:n akun autoonsa tyhjentäisi pajatson ja tyrkkäisi kilpailijansa perikatoon. Se, että polttomoottoreita ei enää menisi kaupaksi ei kiinnostaisi käytännössä autojen myynnin monopolin vuosiksi saajaa pätkääkään.

    2 Puhelinvalmistajia ei pikkuverstaiden, ford, ww, gm, ym kitinä paljon hetkauta. Ja akun kilohinta on sivuseikka.

    3 Jos jokin laivasto, usa, venäjä, kiina, saisi torpedoihinsa nykyisiä akkuja kertaluokkia tehokkaamman akun, se voisi pyyhkäistä vihollisensa ydinsukellusveneet noin vain pois pelistä. Hinnasta tai mahdollisten patentinhaltijoiden tai muiden kverulanttien jupinoista ei tarvitse välittää.

    Akkurevoluutiota ei ole näköpiirissä, vain evoluutiota.

    Realisti

    VastaaPoista
  8. Huh ! Amsterdamin Pankki piti jöötä alkaen 1600-luvun alusta. Niin piti Cityn Bank of England alkaen vuosisadan lopulta, ja niin mallu voittikin galuannin.

    1700-luvun kärkeen Ludvigien XIV ja XV välissä sukulaismies oli valtionhoitajana, järjesti todellisen manimanian transAtlantisella alueella. Se innovoi yhä. Sekin välillä näytti hiipuneen, mutta roihahti 1789. Miksikö ? Ensinnäkin kriisistä pelastettiin viattomat, ja mestattiin isoiset 1720-luvulla.

    Vallankumouksessa rääsyläiset pukeutuivat univormuihin musketteihin ja kaluunakauluksiin. Siitä tuli uusi rotu kenraaleita ja jokunen marsalkka kuten tuon Kalle Kustaan esi-isä Bernadotte.

    Uusgeeniset hovimiehet räjäyttivät tajunnan ja todellisuuden heti perään. Nyt on sitten jo tämä soma Netti vihastella. Keisarit tietty panivat kullan holviin ja syöttivät kansalle paperirahaa. Sekin pelasi. Eikä kasautunut röykkiöiksi vaan suli omia aikojaan inflaatioon ja siksi aina tuoretta kävi syöttäminen, Saimaan setelitkin kaivoivat Isoa ojaa.

    Vaan ei unohtunut Assignaattienkaan purevuus millä sotilassuvut oli masennettu. France vai oliko frangi vai frankki, oli Habsburgien ja Napoleonin siemenraha teollistumiseksi mitä salaa loordeilta oli jo päästy testaamaan. Patentoimatta jäi tehdas ja paperiraha.

    Bismarck sen Deutsche Bankin lukuisine kilpakumppaneineen pani toteuttamaan Reichin uudelleen syntymistä Reichbankin ja sitten Bundesbankin koordinoidessa voimaantumista ja Porchen kiihtymistä. Tehtaissa oli työläisiä ja säästöpankeissa myös.

    Rupesivat isottelemaan Suomea myöten. Asia autettiin takaisin feodaalisukujen hanskaan ja pois siis pankkivaltuusmiehiltä jollaiset olivat jossakin Suomenperälläkin riehuneet 1918, miehittäneet Suomen Pankin ja jäivät taloksi vuoteen 1987 saakka.

    Tuolloin otettiin helibor. Ja interbank. Suomessa isolla IILLÄ, julkeasti kunnes Wahlroos sen kätki mandaattiinsa. Ja sai Postisäätöpankinkin, kun ainut osaaja -Barcleyltä oppinut.

    Vanha järjestys hävisi missä kansanmiehet ja työväki päätti mitä uudella lisärahalla Rauhankadun setelipainosta oikein olisi asiallista tehdä kuten hyvinvointivaltio ja sen tuotantoperusta. Ikiaikainen synti korkonkiskonta nähtiin takapajuiseksi piispojen kaihilaser kirkassilmäisyydessä.

    Kohta saatiin BIS minkä perästä pankkivaltuusmiehistä tulikin -valtuutettuja ja kai siinä toimenkuvakin muuttui. Viimeinen mies muuten taisi olla Järvenpäästä kansanedustaja Tuulikki Hämäläinen.

    Pankkikriisi saatiin kun jengi ei tiennyt entisen keskikorkosäätely-instituution menneen pesuveden mukana. Se oli pitänyt Suomen lukkona teollistumisen ja hyvinvointirakennustyön aikautena. Se taisi olla sitä mäihää Tornista kun Kremlin älypäiden ohessa siellä majaili Brittien (sotavastustajamme) ovelia Citymiehiä, vielä Atleen työmieshaalareihin verhoutuneina.
    He tekivät Rauhansopimuksen Pariisiin ja Suomi uitettiin Gattiin ja IMF ja Maailman-dollari-pankkiin. Se oli ihan jees. Mutta BIS tuli.

    Pankit alkoivat tehdä tilirahaa oman päänsä mukaan -ja tietysti kaveripiirilleen ihan vaan kynänvoimalla eikä koskivoimalla. Sellaiset jäärät kuin vuorineuvokset häädettiin Mäntästä Lauritsalasta Myllykoskelta Karhulasta ja mistä kaikkialta. Nopea muutto. Tilalle jäi komeita Kaupungintaloja ja meritoituneita sosiaalijohtajia, ja niitähän siellä tarvitaankin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Porsche, ei Porche. Eikös herra Sjödtedt ole sen ikäinen pappa että on aikoinaan opetellut saksaa koulussa.

      Muuta huomattavaa sisältöä tuossa ei näyttänyt olevankaan, paitsi se tavallinen ja jokakertainen vuodatus, että rahapolitiikka ja talous on mennyt persiilleen viimeiset muutama sata vuotta.

      Poista
  9. Olisi kiva kuulla blogissorin näkemys aamun Hesarin väitteestä, jonka mukaan perustuslain omaisuuden suoja estäisi "valinnanvapauden" perumisen, jos laki joskus astuisi voimaan.

    On katastrofaalista, jos lainsäädäntö on räikkä, jossa askelia voidaan ottaa vain yhteen suuntaan, tässä tapauksessa yksityistämisen suuntaan. Sote, koulutus ja moni muu ovat aloja, joissa julkisen ja yksityisen rajapinta on epätriviaali. Tehtyjä virheitä on pakko voida korjata, muuten on pakko vastustaa kaikkia muutoksia riskin minimoinnin vuoksi.

    Esimerkiksi luonnollisia monopoleja pitää voida tarvittaessa sosialisoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole blogissori, mutta tajusin tämän yksisuuntaisuuden jo sotefarssin varhaisissa vaiheissa, kun täysin pihalla olleet vastuuministerit ja jopa jotkut oppositioedustajat sanoivat, että kun tämä on jo näin kauan kestänyt, niin päästetään läpi ja korjataan sitten joskus toiste. Ei mediakaan koskaan kyseenalaistanut tätä järjettömyyttä, kun kaikki aina vain nähtiin tavanomaisen politiikan linssien läpi.

      Poista
    2. Olispa Stalin. Poweria peoplelle.

      Poista
    3. Olikohan hän seksuaalisesti pahoinpidelty, tuo oppilasaika josta ei saa mitään tietoa?

      Olihan hän sentään pelkkä diktaattori ja pelasti Leniniltä. Sähköt saatiin, babushka mökistä saatiin, ruokaa riittää ja sota voitettiin. Autoja tehtiin, jotkut saivat ostetuksi.. Hyvä mies, Stalin oli.

      Poista
  10. Tänään pöllöuutisissa valitetaan, että maakuntien sotabyrokratian rakentelu investointeineen jää turhaksi, jos lainsäädäntöä ei tulekaan. Kovin typerä näkökulma. Pikemminkin pitäisi kysyä, miten tällainen rakentelu ja julkisen rahan käyttö on maassa voitukin täysin ennenaikaisesti sallia ilman pienintäkään varmuutta maakuntasoten toteutumista. Yleensähän lakeja saadaan lähteä toteuttamaan vasta, kun ne on on hyväksytty. Väärin niitä ihmisiäkin kohtaan, jotka on mukaan värvätty, veronmaksajista puhumattakaan. Laillisuusvalvojille on tässäkin töitä. Vai riittääkö kaikkeen tähän valta ja sen vallantäyteys?

    VastaaPoista