Beolab 1

Hyviä ihmisiä on vielä.

Parina päivänä olen soitellut. Asia on koskenut toista kovaäänistä, jonka nimi on otsikossa ja kuva ylhäällä.

Diskanteista toisen ripustus on rikki. Kämmenpohjan kokoinen kartio on kumisen renkaan eli kauluksen varassa. Koska itse kaiuttimen metallinen eturitilä on altis irtoilemaan, joten luulen että joku humalainen, lapsi, tai minä itse on joskus rojauttanut laitteen lattialle. Niinpä myös kartion sisällä olevassa puolipallossa on kaksi painumaa, joita en saa edes varovasti pölynimurilla vetämällä suoristumaan. Palkeenkieli ja särinää.

Varaosaa ei tehtaalla ole eikä uusia ole valmistettu pitkään aikaan. Taisi tulla liian hyvä. Laitteeni ovat vuodelta 1996. Ihmettelen, millä rahoilla olen ne ostanut, koska ne olivat silloin hyvin kalliit ja nyt eBayn listoilla ja vastaavissa paikoissa hinta on pari tuhatta egeä kappale, ja tilapäisesti loppu.

Parin tuhannen euron kaiutin on hulluutta. 

Arvioin että maassa on viime viikkoina kuollut miljoona kaltaistani tyhjäntoimittajaa, ja nyt lesket vääntelevät käsiään, että mihin tuonkin romun kanssa joutuu, kun Beolab 1 ei mahdu roskalaatikkoonkaan.

En siis olisi pahoillani vihjeestä.

Ja kiitos, tiedän, että hintaa ja laatua ajatellen B&O:n loiston päivät ovat kaukana takana.

Mutta kun kerrankin myöhästyin vain viikon lesken toimitettua T.  Köykän Voima -viritinvahvistimen roskikseen. 

En ahnehdi itselleni. Olen vain sitä sukupollvea, joka luki tuoreeltaan Roald Dahlin sadistiset tarinat (suom. ”Rakkaani, kyyhkyläiseni”). Eräässä se papiksi valepukeutunut konna bongaa lasin läpi maalaisten kamarista aidon T. Chippendalen mahakkaan piirongin ja menee sitten muina miehinä valittelemaan polttopuun hintoja näinä vetoisina aikoina.

Kaupat tehdään kympillä ja konna saa sopimuksen mukaan ylihuomenna chippendalensa – valmiiksi klapeiksi sahattuna ja pilkottuna.

Sen olen kertonut ennenkin, että paikkakuntani nuoret puuhamiehet onnistuivat hankkimaan sodan jälkeen purjelentoseuran hinausautoksi vanhan rämän, joka siis sahattiin kahtia ja ruostui aikoinaan lentokentän reunaan. Kysymyksessä oli se koriltaan kanoottia muistuttanut Mercedes 1913. 

Tehtailta Saksasta soiteltiin ja kyseltiin tuo auton perään, kun ei sitä oikein ole museoissakaan.

Ja älkää suotta neuvoko sijoittamaan Geneleciin tai vastaaviin. Ne ovat hyviä, mutta matteuspassio-vammaiselle vähän ikävän lineaarisia eli eivät parhaimmillaan klassista soitin- ja kuoromusiikkia kuunnellessa. Eikä sellaisia kuulokkeitakaan löydy helpolla.