”Armoitettu saarnamies” on kiittävä ilmaisu. Sillä tarkoitetaan ihmistä, joka latelee liukkaasti mielettömyyksiä. Sellaisia olisi syytä varoa, oli kysymyksessä uskonto, poliitikko tai muu trokaaminen.
Kaikkein karismaattisimmat puhujat ovat niitä, jotka ovat myyneet sielunsa Saatanalle.
Kauppa käy jatkuvasti. Suuria voittoja on saatavana vaihtokaupassa siihen vähään, mikä omastatunnosta on jäljelle. Riittää kun luopuu ihmisyydestään – ja jo alkaa raha kilistä ja kansa kuorona kiittää.
Jopa opettajat ja professorit tunnistaa siitä, että parhaat heistä ovat aika huonoja puhujia.
Me joilla on ollut etuoikeus istua takkakivellä hiilloksen loimussa kuuntelemassa mestarikertojaa tiedämme, että pohjimmaltaan kysymyksessä on hypnoosi eli vahva suggestio.
Hyvänlaatuisessa muodossa tuo taito purkautuu sadunkerrontana, joskus jopa keskusteluna.
Kauppiaan toiminnassa äänessä on joskus helppoheikki. Heitä ennen kierteli, ja parhaat höystivät opetellut loruilunsa kulloisenkin yleisön mukaan ja osasivat tuoreuttaa sanottavansa.
Olen tuntenut sekä vankilloissa että vapaalla aivan vihlovan hyviä huijareita. Muutamalla oli aito vuorineuvoksen titteli. Psykopaatin kirjamääritelmä on puutteellinen. Tuota diagnoosia käytetään ihmisistä, joilta puuttuu empatian taito eli kyky käsittää toisten tunteita.
Jokin osa psykopaateista on hyvin taitavia käsittämään tunteita ja käyttämään niitä hyväkseen. Omituisuus on mahdollisesti osittain biologinen kyvyttömyys eläytyä eli tuntea toisen tunteet itsessään. Monia ”normaaleja” alkaa heikottaa, kun pitäisi viiltää veitsellä kanan tai ihmisen kurkku auki. Moni tietää, että jos toista lyö vasaralla päähän, häntä sattuu. Ei tarvitse edes ajatella, että kipu on hankala tunne.
Psykopaatin sisäinen maailma muistuttaa psykoanalyytikon maailmaa. Molemmat houkuttelevat tunnereaktioita tehdäkseen niillä jotain. Ero on ratkaiseva. Hullu käyttää anastamiaan tunteita miten sattuu. Lääkäri eli siis psykiatri tai psykoanalyytikko pyrkii uusilla oivalluksillaan auttamaan asiakastaan, ja usein onnistuukin.
Äärimmäinen ”oikeistolaisuus” ja ”vasemmistolaisuus” ovat molemmat henkistä kaavamaisuutta. Kaava eli pinttynyt ajatus lähtee puhdistetulla bensiinillä, etikalla tai ruokasoodalla. Ehkä pinttymän poiston jälkeen tulee yksinäinen olo, kun pitäisi ajatella itse ja antaa tunteiden tulla.
Sanon Topeliusta ja Tove Janssonia suuriksi, koska usein etsittyjen aatteiden sijasta he kirjoittivat – niin oli ennen todella tapana sanoa – sydämellä. Topeliuksella pienet mielenliikkeet ja suuret aatteet ovat jatkuvasti törmäämässä toisiinsa. Ja se toinen – ollapa kuin Nuuskamuikkunen, tulla ja mennä täysin vapaasti ja polttaa piippua!
Totuus usein särisee suussa, mutta valhe luistaa kieleltä kuin ruokaöljy.
VastaaPoistaMika Waltari
Olen tuntenut joitakin todella ikävän psykopaattisia ihmisiä joiden sielunelämää ei vähääkään väräyttänyt lähimmäisen tuskat ja kärsimykset tai ahdinko. Ei vaan koskettanut lainkaan. Tätä voi olla vaikea muiden käsittää kunnes sellaisen ihmisen tapaa ja joutuu enemmälti tekemisiin.
VastaaPoistaMitä oudompia tilanteita näiden kanssa syntyi. Esimerkiksi erään ihmisen isä oli hetkeä aiemmin kuollut ja psykopaattihenkilö riensi paikalle raivokkaasti sättimään omaista siitä ettei tämä surrut oikealla tavalla. Psykopaatti itse oli myös omaisia mutta häntä ei menehtyminen liikuttanut. Näitä riittäisi mutta eiköhän tunnottomuus jo käynyt ilmi.
Feynman ja Gauss edustanevat luennoitsijoina ääripäitä. En ole kuunnellut. Jäi aikoinaan mieleen, kun kunnioitettu kirjallisuuden professori Aatos Ojala luennoi Suen Pariisin mysteereistä. Konsta Kuttaperkka -tyyppinen luennoitsija on paljon kiinnostavampi kuin kielellisesti elehtivä Vilkastus.
VastaaPoistaMuumihahmoilla oli esikuvansa, tietenkin, Muumimamma ja -pappa itsestään selvinä. Taikatalveen ilmestyi viisas ja käytännöllinen Tuutikki, ja tarvitsee vain vaihtaa yksi kirjain niin saadaan - ? Nuuskamuikkusessa on heijastusta Toven nuoruuden rakkaudesta Atos Wirtasesta, joka ei ollut halunnut sitoutua. Tove olisi halunnut naimisiin. Snusmumriken on peloton ja seikkailullinen, muista riippumaton, jotenkin rakastettava silti. Se vapaus tuntuu kadehdittavalta. Piisamirotassa on myös Wirtasta, epäkäytännöllinen ajattelija ja filosofi. Pikku Myyssä on Tovea itseään, iloinen ja ilkikurinen, satiirinen ja suorapuheinen kaikkien kilttien muumien vastapainona.
VastaaPoistaTove Janssonissa yhdistyivät kahden taiteellisen suvun geenit onnistuneesti. Äidinisän suvussa oli kirjallista lahjakkuutta, hän itse loistava saarnamies, - niin! - ja äidiltä tuli myös germaanisen uutteruuden ja tehokkuuden malli. Ruotsin isovanhempien kesäparatiisissa Tove leikki serkkuineen raamatullisia leikkejä, rakensi mm. kultaisen vasikan. Oli monenlaisia vaikutteita ja malleja. Eija G
Itse tunnen ja tiedän lukuisia armoitettuja saarnamiehiä mm. helluntaiseurakunnan ja myös evankelisten herätysliikkeiden piiristä; osa varsin karismaattisia puhujia, mutta eivät suinkaan mitään psykopaatteja. Jumalan miehiä kylläkin ja saaneet Pyhän Hengen täyteyden. Itse koin tämän blogitekstin pikemminkin todellisen kristinuskon vastustamisena, enkä näe, että sillä on todellisuuspohjaa. Eli ei hyvä puhetaito saati Jumalan käytössä oleminen tee ihmisestä psykopaattia, päin vastoin. Lähinnä kirjoittaja syystä tai toisesta vastustaa (karismaattista) kristinuskoa. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että jos on viehtymystä surmata eläimiä ja saa siitä jotain nautintoa, niin se voi kieliä psykopatiasta.
VastaaPoistaLapsuudessani sain yliannostuksen karismaattisista puhujista.
PoistaIstun seuratalon tuolilla, vaneri-istuimet, pinnassa tummanpunaista tekonahkaa, vaaleanharmaa teräsputkirunko. Taittuvat tuolit, joiden mekanismi kitisee. Huono ilma, ja muuttuu huonommaksi sen loputtoman pitkän puheen aikana, jota kulloinkin väkevää todistusta julistava maallikkosaarnaaja pitää. Puhe kestää ja kestää, Täysin käsittämätöntä litaniaa, johon sisältyvät Jeesuksen armo ja syntien sovitus, maailmalliset harhatiet ja pyhän hengen osallisuus. Jatkuu. Jatkuuuuuu. Loputonkin lähenee loppuaan, ja sen huomaa siitä, että puhujan äänensävy muuttuu jotenkin naukuvaksi. Seurakunta huomaa muutoksen, ja siinäkin tapahtuu jotain. Käsiä nousee, ja saarnaaja alkaa julistaa syntejä anteeksi sitä janoaville. Tunnelma tiivistyy yhä, ja etupenkissä joku nainen alkaa mumista, ensin hiljaisella äänellä, sitten niin että se kuuluu koko saliin. Jotain, josta ei saa mitään selvää. Puhuu kielillä. Saarnaajan puhekin alkaa vaientua, kun kaikki halulliset ovat saaneet syntinsä anteeksi. Hän päättää puheen tuttuihin fraaseihin, ja kielilläpuhujakin alkaa tokeutua lattialta. Järjestäjä nousee kateederille ja veisataan. Sitten toinen puhuja...
Ulkona on kaunis kesäpäivä ja raikas ilma.