Sivun näyttöjä yhteensä

18. toukokuuta 2014

Rutimuljus





Toistaiseksi emme ole siis ole saaneet selville, oliko Veikko Huovinen lintu vai kala, ja hänen elämänsä kertoja Panu Rajala. Ainakaan joku kommentoija ei tuntunut tietävän, että näillä kirjallisuuden ammattilaisilla on ollut totiset tuskat elämäkerroista. Puoli vuosisataa vallitseva mielipide oli, ettei kirjailijan elämän kuvaaminen ole oikeaa tiedettä ollenkaan. Siitä oltiin hissukseen, onko muukaan kirjallisuuden tutkiminen.

Tuo etenkin Amerikassa tähdennetty uuskritiikki meni sitten mailleen. Suomessa Pekka Tarkka nimenomaan keskittyi tutkimuksissaan kirjailijoihin vielä enemmän kuin heidän kirjoihinsa. Ei tämä ole pelleilyä – mitä lakimiehet ajattelisivat väitöskirjassa, jossa haettaisiin selitystä eri ihmisten tutkimustuloksille heidän elämänvaiheistaan? (Minua kiinnostaisi, ja onhan Kangas tällaista hahmotellutkin. Nähdäkseni esimerkiksi Kivimäen siviilioikeudesta näkyvät hänen vaihtuvat suhteensa Saksaan, ja lukisin kernaasti toisen maailmansodan vaikutuksista oikeudelliseen ajatteluun täällä.)

Tässä blogissa hakusana ”Rajala” antaa paljon tuloksia. Olen maininnut hänet vähän väliä. Hänen varhaista Sillanpää-tutkimustaan pidän joka tapauksessa erittäin hyvänä ja valaisevana.

Mutta Huovinen – hovioikeudenneuvoksena opastin kollegoitani menemään kotona sängyn alle piiloon ja huutelemaan sieltä hävyttömyyksiä vaimon vieraille – ”kikkeli”, ”perse”! Kollegat eivät lämminneet ajatukselle, vaikka Huovisen ”Jutta Granin uudessa miehessä” tapahtuu juuri tällaista, ja eräs hovioikeudenneuvos saa rouvaltaan kyytiä tuollaisen toimeliaisuuden puutteesta.

Veikko Huovinen oli vihainen mies, samoin kuin nulju veljensä Pentti. Edellisen kanssa olin hiukan tekemisissä, jälkimmäisen kanssa paljon. Rajala sivuuttaa kirjassaan Huovisen ”Talvituristin” vähällä ja niputtaa sen heikkoihin teoksiin. Minusta se on Huovisen paras, ja myös avain hänen tuotantoonsa.

”Talvituristi” on vakava kirja. Ihmiset kulkevat Pohjoiseen, kuolemaan. Tilanne on ikään kuin suuren, menetetyn sodan lopulta. Asetelmasta tulee mieleen Stephen King, mutta Huovinen kirjoittaa paremmin.

Hänen kirjojaan ja elämäänsä varjostaa Suuri Pelko. Joku voisi puhua lievästä vainoamisharhasta. Itse varoisin kyökkipsykiatriaa (paranoidinen psykoosi) ja puhuisin ”henkilökohtaisesta painajaisesta”. Jokin sellainen ajaa kovin monia taiteilijoita. Huumori, etenkin irvokkaaksi kääntyvä, on se kaikkein paras keino pelkojen pidättelemiseen. Konsta Pylkkänen souteli salaa suomalaisten sydämiin hyvin kauan sitten, mutta 2009 viimeisin elokuva ei sitten puhutellut yleisöä. Olisiko siinä unohdettu, että Veikko Huovinen kuitenkin oli vähän kuin Mikko Niskanen selvänä, raivoisa ihminen, monessa traaginen hahmo?

Suuri Sosialidemokraattinen Kertomus (hyvinvointivaltio, kansalaisyhteiskunta) ei kiinnostanut Huovista lainkaan. Hän vain istui Sotkamossa ja juputti. Mieleeni tulee epäajanmukaisuudessa Volter Kilpi, jolla tosin oli yleisiä mielipiteitä vaikka kuinka, mutta oman tiensä kulkija hänkin oli.

Tutkimus edistää asioita paljastamalla uusia yhteyksiä, jotain mitä ei ennen oikein tiedetty. Tutkijan on hallittava aikaisempi tutkimus, ja osoitettava se. Kirjallisuudessa arvokkainta on omakohtaisuus eli itse ajateltu, itse koettu, itse kivulla ja säryllä synnytetty.

Lyhyiden erikoisten Huovisen rinnalla on pitkien erikoisten Päätalo. Eikö olekin erikoista, että metsä ja maakunta voivatkin synnyttää näin erilaisia ihmisiä, vaikka ongelma on aivan sama, kova kipuilu, maailmassa viihtymisen vaikeus?

Rajala tuo usein esiin Huovisen myrrysmiehenä. Hänellä oli kaamea kyky nähdä tulevia. Hän kiihtyi 70-luvulla tosissaan ympäristön puolesta (Ronttosaurus) ja raivosi ökytaloista, höpöveneistä ja pösilöautoista, vaikka oli toki Tekniikan Maailman ja Tuulilasin kestotilaaja. Yhteys tämän päivän Perussuomalaisiin ei jätä hätkähdyttämättä. Huovinen ei välittänyt peitellä edes vihamielisyyttään muukalaisia kohtaan; hänelle tosin epäilyttäviä neekereitä ja vilunkimiehiä olivat myös useimmat helsinkiläiset, puhumattakaan oululaisista, varsinkaan läänintaiteilijoista.

Tämä viittaus ei tarkoita politikointia, jota Huovinen ei harjoittanut. Puhe on karsaudesta ja mielenkarvaudesta, sivistyssanalla resentimentistä. Ei siitä mihinkään pääse, että oudosti kirjailija puhuu parhaiten toisten, äänettömien puolesta pitämällä ääntä omasta puolestaan.

Kunpa joku kirjoittaisi vääränlaisen ja virheellisen tutkimuksen kustantajista. Miten paljon surullisia ja hiukan katkeriakin ihmisiä! Ei Hannu Tarmio sittenkään tainnut löytää onneaan varhaiseläkkeeltä. Ville Vikstenistä ei ole kuultu mitään eläkkeelle jäämisen jälkeen, vaikka hän oli niin keskeinen toimija. Entä Paavo Haavikko Otavasta tai suuri lahjakkuus veljen varjosta, Ville Repo? Minulle jäi vaikutelmaksi laajoista retkeilyistäni kirjakulttuurissa, että ainoa järkevä keino tulla toimeen kustannusliikkeen kanssa on omistaa se. Vaikka näyttää tämäkin Bonnierin oppi valuvan reisille…


34 kommenttia:

  1. Oma rakkauteni Veikko Huoviseen perustuu siihen, että hänen kirjansa ovat kieliherkkua, sanarieskaa, jatkumolla Agricola - Lönnrot - Kivi - Paulaharju - Haanpää. Sanamagiaa alkulähteellä, jossa havainto muuttuu sanaksi kuin pienellä lapsella.

    Toisaalta Huovisella on alkuhumanismia, joka välittyy Koirankynnen leikkaajaan tai Konsta Pylkkänen etsii kortteeria -romaaniin asti. Huovinen on omintakeinen konservatiivi, mutta perimmäisellä ekologisella tavalla, johon liittyy vakaumuksellinen pasifismi ja jokaisen ihmisarvon kunnioitus sekä rakkaus originelleja kohtaan.

    Huovisen suhde siihen juonteeseen, joka nykyään ilmenee perussuomalaisuutena, on irvaileva. Siitä on esimerkki jo 1950-luvun lyhyt erikoinen "Varjopuolia ja epäkohtia Euroopassa", joka julkaistiin äskettäin Huovisen ennenjulkaisemattomien lyhyiden tarinoiden kokoelmassa Luonnonkierto. Huovinen saa makeat naurut populismin kustannuksella.

    Loistava kirja kustantajista on Jarl Hellemannin Kirjalliset liikemiehet, kohteina Alvar Renqvist, Yrjö A. Jäntti, Martti Haavio, Holger Schildt, Untamo Utrio, Esko Aaltonen ja Mauno Salojärvi. Sekä S. Fischer, Leonard Woolf (The Hogarth Press) ja Maxwell Perkins (Fitzgerald, Hemingway, Wolfe). Teos tukenee Kemppisen väitettä, että ainoa järkevä keino tulla toimeen kustannusliikkeen kanssa on omistaa se.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Teillä Orionissa esitettiin äsken Truman Capote. Siinä New Yorkeriä varten lähtee yksityisetsivä tai -sosiaalitutkija tai sosiaalipsykologi, vaiko lautamies eli kaupunginvanhin ottamaan selvää asiasta. Ryöstömurhasekoilu vaiko pikaistustappotapaus selviääkin poliisikuulusteluja ja hirttotuomion pöytäkirjauksia perusteellisemmin ja häkellyttävämmin. Tapauksessa on vivahteita ja niin Capotessakin. Mies on itse metodi,ihmistuntemustaan ja manipulointikykyjään, koejärjestelyjä, käyttävä todellisuuden esiin kääntäjä.

      Minusta nuo allamainitsemani "kirjailijat" ovat omia tiedekuntiaan, silmin korvin havaintoja vastaanottavia, sen mielensä tajuun teorioihin kytkeviä ihmisympäristön oivaltajia ja huonommilleen paljastajia. Tällaisia lainsäädännön valmistelijoita ei enää liene eikä kaivatakaan Johannes Koskisen ministeriössä eikä Jan Vapaavuoren. Nämä turvaavat ihan toisiin asiantuntijoihin ja kalpeisiin asioihin, vivahteista pestyihin asianlaitoihin, joita voisi hallita kuten golfviheriötä, ja kuten ketoa ei.

      Tänään puhkeavat tuomet tuoksuun. Nuuhki.Kääri filtteri,ime kevääntuoksuja läpi, pane filtteri liuottimeen, uuta myrkkyjäämiä ja allergiamolekyylejä.Pane anomus vetämään tekeseihin vtt:teihin. Tee reklaamia kymmenien miljoonien tulevasta liikevaihtovirrasta,Kauppalehti tarjoaa sivunsa.

      Viikko sitten maanantaina 12.päivänä ilmeistyivät Timothy F. Geithnerin selkosanat valtiovarainministerin kaudeltaan. Ajattelin jättää väliin,lukemattomien tornit jo kiipeävät yli hilseen konkreettisesti.Toisin kävi.Ensinnäkin präntti on isoa ja hinta shokeeraavan halpa -ainakin Euroopassa 20,90 €. Olen lukenut vasta kuudenneksen.Sävy eurooppalaisia finanssibyrokraatteja kohtaan on kummastelevan halveksiva.

      Geithner kertoo strategian valtiovarain ministeriöön haetun Pentagonista, peittoa ne massiivisella iskulla, hukuta rahaan -ja kas teet jopa prosenttia. Vaikka ei siinä hurraamista, kriisi vei jalat alta miljoonilta kanssa-amerikkalaisilta. Ovat sentään jo pääsemässä uusia tilaisuuksia kärkkyvien ja avaavien tarmokkaimpien yhteiskuntaveljiensä kelkkaan. Geithner ja edeltäjänsä ministerinä kriisin silmässä Henry Paulson kertovat ihmisen kokoisesta nöyrästä palvelupestistään, kun asiat olivat lipsahtaneet, siis rahainstituutiot panikoituneet ja ruvenneet istumaan rahojensa päällä.Pysähdys. Siitä irti mäkistartilla. Sentään tiedetään missä rahat.

      Suomessa on toisin,kaikki säästöt toimitettu ulkomaille. Ja kotona tehdyt ulkomaiset kiinteistöhankinnat -Investoi Suomeen kampanja- ovat nekin rahoitetut suomalaisista varjopankeista telleistä. Onneksi ei enempää tuhlattavaa ole. Nyt eläkemaksut vastaavat "rahastoitavaa" kassavirtaa. Ja tuskin tel-maksuja enää korotetaan koko kauheuden alkaessa lemuta. Ja tuo kaikki siis rahalaskennon,kaupanvahvistaja KPMG sisusovellutusten, sukupolvenvaihdos perijä/fokusoija CapManin tarjoamasta kädestä syöty ja maksettu.

      Ilokseni kirjoittelen vielä kuinka Harold James Princetonista esittää omaisuusveroa Sisiliaan ja Hellaaseen, koska perheet pohjoiseuroaluetta vauraampia ja sitten välimeriset velat maksettaisiin tästä omaisuudenluovutusverosta kuten hävittyjen sotien (eurorynnäkön) jälkeen tavataan tehdä ensimmäisinä rauhantöinä. -Suomessakin setelinleikkaus mustan ja natsipörssihaitten romauttamiseksi. Sekin valvontakomission määräyksestä ja tajuamattamme.Siitä puhkesikin PankkiAleksi.Se luhistui. Nyt sen seuraaja Telli makaa sekin ketarat sojossa. Äänestä näitä?Jukka Sjöstedt

      Poista
    2. Bennett Millerin Capote-ohjaus Dan Futtermanin käsikirjoituksesta Gerald Clarken kirjan pohjalta on myös askarruttavaa kritiikkiä siitä miten suuri kirjailija kohtelee tositragedian osapuolia "suuren amerikkalaisen romaanin" ja oman julkisuuskuvansa välineinä.

      Poista
  2. Vanha totuus on että ne joista ei ole kirjailijoiksi, alkavat kirjallisuuden tutkijoiksi. Ja ne joista ei ole muusikoiksi, alkavat musiikkikriitikoiksi. Panu Rajala on hyvä esimerkki ensinmainitusta. Tekisi mieleni niputtaa Kemppinenkin samaan kastiin. Moni kirjailijaksi kykenemätönhän alkaa runoilijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ne, joista ei ole mihinkään muuhun, ryhtyvät tuollaisiksi piikittelijöiksi kuin sinä.

      Poista
    2. Kirjoitustaidottomat heittäytyvät trolleiksi

      Poista
    3. (60-luku.Kotiportaat.)Äiti:...ja jos et muualla pärjää niin aina voi mennä rakennuksille töihin.

      Poista
    4. Ja hönöttäjät taas hönoiksi!

      Poista

  3. Välillä havahtuu pohjattomaan tietämättömyyteensä,typeryytensä hoksaa harvemmin. Ensi hätään luin, ei kauankaan sitten, tuoreen Bonnierhistorian, tekijä kustantamon entisiä palkkajohtajia ja kirjakulttuurin mies.

    Mieleen jäi päällimmäiseksi -mieleni vika- kuinka homman päätarkoitus -jo tai ainakin sukupolvia sitten- oli tuoda rahaa luksuselämää varten. Siihen sitten istui myös Strindberg, jonka räävittömyyksiä ja ihmisten paheissa piehtarointia luetiin ja ostettiin. Kirkollisempana aikana nämä huutelut olisivat tukahtuneet jalkapuuhun ja tekopyhyys jatkaisi kauppiassääty hegemoniassaan. Ei aikaakaan kun luin Palkkapiian pojan. Hieno olojen ja itsetuntemuksen paljastus. Sitten jossakin välissä Dramatenissa,jossa meni Drömspel josta en paljoa tajunnut. Mutta viehko talo ja teatterivieraat. Tyyliä arjenoloisissa vaatteissa, miehiä solakoita ja teräväkatseisia puhumassa skandinaavikauniitten rouviensa ja tuttujensa kanssa asiaa Strinbergistä ja illan näytelmästä, kyttäsin heitä.
    Esitys oli myös akrobaatillinen eli kieltä taitamatta voi viihtyä ihan hyvin.

    WSOY Otava olivat suomalaisen kulttuurin rakennusvirastoja. Ne lukuisat isot tietokirjat ja -sarjat! Omin professorivoimin tehdyt tai käännetyt, joita divarien ylähyllyillä yhäkin on somisteina ja pölynkerääjinä. Oli uskoa Suomeen ja sivistykseen.Oli.

    Egutenbergin kautta ja muutoinkin olen lukenut sadan vuoden takaisia pikkuromaaneja eli sosiologisia olosuhdekuvauksia, pakon ja valtasuhteiden todellisuutta, havaintojen tekijäin ja näkijäin kynänpiirroista, herrojen kuten Alkio,Virta,Päivärinta. Ne ovat raaán ihmispelin kuvauksia ja useassa suhteessa kuvaavat nykyistä saalistuselämäämme uhrin näkökulmasta.Ehkä voittajan osa nykyisessä sieluttomuudessa on prekariaattilävistettyä siskoaan surkeuteltavampi.

    Sitä kuitenkin halusin sanoa että lukuisat pikkukustantajat ja kauppapuodit sadan vuoden takaa tuottivat kirjavasti painokasta sanottavaa ilmoille ja esille. Tuskin kansanvaltainen projekti ilman näitä lähtöloitsuja olisi rynnännyt eteen ja ylös.Samalla kuitenkin kirja-alakin keskittyi, pari hallintokonsistoria siisti sanat, vähittäisjakelu keskitettiin, kirjastoilmaisella lahjottiin. Kun lehdistö ylti samaan ammatilliseen malttiuteen ja vastuullisuuteen Valtiollista johtoa, sen hyväntahtoisuutta ja edistystä kohtaan, niin ollaankin siinä, että kestävyysvajeella ahdistajat ovat ainuita asiantuntijoita itse aiheuttamassaan asiassa !

    Somesyntyinen sukupolvi muuttaa jahka ehtii. KOM ravintolassa hoilattiin ylenkatseella ja pilkalla viime torstaina Opetusministeriön toimialansa kuvausta. Siis tätä underground MA Nummisen metodia. Eikä asiaa enempi välitetty perustella tai alleviitata, tyhmät jotka moisia kirjoittavat eivät ole ponnistuksen arvoisa ja fiksuille tuontikulttuurin elähdyttämille, ei tarvitse selitellä.

    -Ja sitten fiksideani kautta pyhäpäivän pyöräilylle. Tämä Juhanna Vartiainen. Kuuntelin pariviikkoa sitten radiosta.Mies selitti rahaa jonakin moottoriöljynä ja kansantalouden infrana kuin tiestö. Oikeasti rahasta ei ole kysymys kansantalouden opeissa ja ohjausryhmässä. Hassunkurisempaa puhetta ei voisi kuvitella eikä herttaisempaa vaalimista työnhedelmien jakamisesta ja tuottamisesta työ+raaka-aineet+koneet (=pääoma) yhdistelmällä, kuten jo viisivuotissuunnitelmista tiedetään.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Onneksi on kirjailijablogit ja desktop-publishing, jos kirjaksi tahtoo.

    Itse asiahan tulee kaiken lahjomattoman taiteen suhteen pomppaamaan näkösälle.

    "Talvituristia" pidän Huovisen parhaana minäkin. Huovisen kirjat eivät ole elokuviksi parhaita, liian valmiita ja tarkkaan toimivia teoksia mutta "Hamsteri" on onnistunut, paljolti Siimeksen ansiota.

    Saiko kukaan muu niin paljon toivomuksia jatkaa hahmon tarinaa kuin Huovinen Pylkkäsensä?

    "Puukansan tarina" on parasta Huovista ja siinä ei tunnu tuota mainittua sahanteroituskatkeruutta
    ".. kaikki ne tahtovat osansa, kirkko, valtio ja vielä se yksi... Ehkäpä olivat vielä yön pimeinä hetkinä viilanneet hänen sahansa purevaan kuntoon."
    Huitaisin hatun alta ulkomuistista.

    Rutimuljus? Olen kuin Sauli Pihatto.

    IH

    VastaaPoista
  5. "- - oikeaa tiedettä - -"

    1970-80-luvuilta muistan kiivailun siitä, mikä kaikki ei ole Taidetta ja 1980-90-luvuilta itsetunnon kolhimat Tieteen leimasta kateelliset. Ajoitus johtunee henkilöhistoriastani, mutta olenko "oikeassa", ettei kumpaakaan juuri esiinny tänään?

    VastaaPoista
  6. Onko Erkin blogissa käynyt vieläkään yhtään kommentoijaa? Ei vai, no ilmankos hän niin kovasti saa palstatilaa Kemppisen blogissa!

    VastaaPoista
  7. Kyllähän hyvin kirjoitetun elämäkerran mielenkiintoisesta ihmisestä lukee mielellään. Toinen asia sitten on, voiko ja missä määrin kaunokirjallisuuden pohjalta tulkita kirjailijan elämää ja päinvastoin.

    Nyt näyttää uusissa Minna Canthin ja Tove Janssonin elämäkerroissa olevan vastakkainen linja.

    PS. Kirjasi on hieno.

    VastaaPoista
  8. "Talvituristi" on herättänyt monenlaisia ajatuksia. Itse en näe siinä menetetyn sodan jälkiä vaan inhimillisen vaelluksen lopun minä tahansa aikana. Siinä olisi suomalaisista suomalaisin road movie, jos joku uskaltaisi tarttua aiheeseen. Vai onko joku jo tarttunut?
    Talvituristien automatka päättyy Skibotniin. Vielä 60-luvulla kirjassa mainittu pitkä laituri oli jäljellä ja maiseman saattoi muutenkin tunnistaa.
    Mielestäni Huovisen hämmästyttävin kirja on "Veitikka". Itse keksittyjen "faktojen" lomaan on sijoitettu todellisia asioita, jotka panevat miettimään kahteen kertaan, kuinka kaikki oikein kävi. Voi olla, että Huovinen näki syvemmälle kuin muut historioitsijat. Blogistimme mukaan "Hänellä oli kaamea kyky nähdä tulevia". Kenties hänellä oli kaamea kyky nähdä myös historiaan.
    Konsta Pylkkäsen suosiota en ole koskaan täysin ymmärtänyt. Koko Konsta vaikuttaa jotenkin keksityltä. Sen sijaan "Koirankynnen leikkaajan " henkilögalleria vastaa varmaan pitkälti sodan jälkeisen ajan tuntoja. Kaikki olivat olleet sodassa ja tiesivät, mitä se voi miehelle tehdä. Niinpä tarinan sankari kohtaa paljon ymmärrystä ja saa tarvittaessa apua. Tarinasta tehty elokuva on mielestäni eräs kotimaisen elokuvateollisuuden harvoista helmistä.

    VastaaPoista
  9. Niin,

    Luen juuri lahjaksi saamaani Simo Hämäläisen viimeisintä Kätkäläistä. Olen havaitsevinani siinä vaikutteita Konstasta ja Simpauttajasta. Mihin lokerikkoon blogisti luokittelisi Kätkäläisen?

    VastaaPoista
  10. Nyt pitää minun sanoa Huovisen omilla sanoilla: Tuule Jumala, sada Jumala, kyllä lenkit kestää!
    Saapi Kemppinen viisastella nyt Hienon Kirjailijan mentyä ihan niinkuin tahtoo. Rajalakaan ei ymmärrä tuheroa kummemmasta mitään.

    VastaaPoista
  11. Huovinenkin sen todistaa, että humoristit ovat aina julistajia.

    VastaaPoista
  12. Kemppinen sanoo että Huovista ja
    Päätaloa vaivasi maailmassa viihtymisen vaikeus.
    Päätalon kohdalla saattoi niin olla vaan kun en ole asiantuntija Kemppisen tavoin, en ole Kallestakaan varma.
    Huovinen sanoi että:
    - Osallistu, viihy, elä turhauvu.
    Mikäs kumma nyt on kun verrataan Päätaloon Huovis-Veikkoa. Ihan eri sarjan taiteilijoita.
    Ajatus on hiirihaukka.
    Jaakko Järvikyliltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri sarjojen edustajat eivät kilpaile keskenään. Vertailu taas käy.

      Ehkä tuo lainaamasi Huovisen lause on paras esimerkki - käänteishuumoria.

      Pidän ihan varmana, että henkilönä Huovinen ei osallistunut, ei viihtynyt mutta turhautui.

      Tuota osallistumista Huovinen pilkkasi oikein urakalla.

      Poista
  13. Anonyymi - Jukka Kemppisen, kuin myös kollegansa Virolaisen blogi poikkeaa merkittävässä määrin. Molemmat herrat ovat alansa huippuja oikeustieteen saralla! Heidän bloginsa on ns. "keskusteluforumeita", toisin kuin omani, joka on omaelämänkerrallinen julistusblogi. Siellä on muutaman "rohkean" kommentointi, mutta paljon olen joutunut paskaakin suodattamaan juuri siitä syystä, ettei se ole eikä tule miksikään "pulinapajaksi".

    Olen jo useita vuosia aina silloin tällöin kommentoinut tätä Jukan erinomaista blogia, kun aihe on riipinyt läheltä tai muutoin vain sattunut kiinnostamaan. Alkuun varmasti muutaman kerran kommentoin siitäkin syystä, että "saapi huomiota omaansakin teelmykseen", mutta ei enään pitkään aikaan. Olen ajatellut, että kävijämäärissä painelen tuon Jukan ohi syksymmällä ja se, että miksei niin ole vielä tapahtunut, johtuu siitä, että Jukan kävijälaskuri toimii, kun taasen minä manuaalipäivitän muutaman tunnin päivässä silloin, tällöin itse. Olen sitäkin Google Finlandin "ongelmaa" selostanut blogissani.

    Jos esim. se on joku "mittari", niin sanottakoon, että +google tilastot näyttävät, että blogiani on jaettu 1.300.000, eli mikäli tuon nyt kertoo jollain luvulla esim.15/20, niin siittä voi arvailla kävijöitä. Kolme vuotta itse satunnaisesti päivitelleenä voin sanoa, että hyvänä päivänä on sen verran liikennettä, kuin monella kuukaudessa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän näitä paskan puhujia ja lukijoita riittää! Erkki on siitä elävä esimerkki molemmissa suhteissa.

      Poista
  14. Kemppinen, Tuomioja, Vihavainen, Virolainen, Rajala, Ylikangas. Anonyymille siinä on ajankulua. Harmi, että Jokisipilä lopetti hulvattomat juttunsa ja vakavoitui. Kaiki kirjoittavat Suomen historiasta, mutta näkemyseroja on jopa laidasta laitaan. Kiinnostavinta on suhtautuminen punaisiin v. 1918. Joittenkin mielestä Leninin huligaaneja ja toisten mielestä heilläkin olisi ollut oikeus elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaasia on vieläkin sankoin joukoin keskuudessamme! Esimerkiksi nämä putinilaiset ja tää IPU:n eurovaaliehdokas IH, joka moitti Karita Mattilaa "natsien huoraksi" ja uhkasi raiskata tämän.
      Harmi, ettei vaaliehdokkailta vaadita minkäänlaista mielentilatodiststa ennen kuin heiitt asetetaan ehdolle vaaleihin.

      Poista
  15. Jostain, tai kai kovin inhimillisestä, syystä, monella on mielessä ajatus, että koska tuo henkilö tekee erityisen hyvää taidetta, joka koskettaa minua syvältä, hänen täytyy olla ihmisenä loistava. Tämä siitä huolimatta, että olemassa olevat esimerkit näyttäisivät viittaavan pikemminkin siihen suuntaan, että monasti suuremman taiteen luominen on edellyttänyt poikkeuksellista henkilökaraktääriä, jossa miellyttävyys tai sosiaalisuus ovat olleet varsin vähäisellä sijalla. Milloin tahansa nämä henkilöön kohdistuvat ajatukset sitten osuvat omaan suosikkitaiteilijaan, ollaan kovin helposti myötäloukkaantumassa. Tosin ajan myötä tuo näyttää helpottavan, Mozartin, Beethovenin ja vaikkapa Wagnerin vaikeuden ihmisenä toteaminen ei enää aiheuta moniakaan vihanpurkauksia.

    VastaaPoista
  16. Veikko Huovisen "Pojan kuolema" kertoo tarpeeksi kaikille uteliaille myös itsestään kirjoittajasta, isästä surun, sairauden ja elämäntuskan kanssa. Myös kirjailija Veikko Huovisesta.

    Inhottaa ajatuskin, että ihmisten elämistä (omistaan puhumattakaan) sensaatioita hakeva julkinarsisti Panu Rajala on mennyt sorkkimaan Veikko Huovisen elämää vaikka olisi kohtalaisesti kirjallisessa/teknisessä mielessä onnistunutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pojan kuolema" on toinen avain Huovisen maailmaan. Humaani humoristi eli raastavan kymmenien vuosien piinan poikansa mukana ja se heijastui kirjoittamiseenkin.

      Huovista nauttinut Kunnaksen Ilkka

      Poista
  17. Tuomas Anhava on muuten lukenut pätkän Talvituristia Huovisen kirjalliselle äänilevylle 70-luvulla.
    Jotenkin Talviturististista tuoksahtaa muutenkin Anhavan vaikutus.

    VastaaPoista
  18. Ehkä yllättäen Tuomas Anhavan henkilökohtainen vaikutus Huoviseen oli erittäin suuri - moniin teoksiin. Sama muuten koskee Eeva Joenpeltoa.

    Kunpa nämä tiedot saisi joskus talteen. Toisin kuin halutaan nykyisin muistaa, Anhava osasi olla erittäin hyvä esilukija myös teksteille, jotka eivät olleet alkuunkaan hänen (luullun) lajinsa kaavaisia. Ja toisin kuin uskotellaan, Anhava tietenkin meni arvioissaan joskus metsään, kuten kaikki muutkin ihmiset.

    Huoviselle WSOPY:n Ville Vikstenin merkitys ja vaikutus oli hyvin suuri, ja myöhemmin Touko Siltalan myös.

    VastaaPoista
  19. Ad Omnia: Huovisen omaelämäkerta "Muina miehinä. Kirjailijan muistelmia. 2001" oli luonteenomaisen hyvä vaikka ei tietenkään paljasteleva.

    VastaaPoista
  20. Jos väitetään valehtelijaksi tms. "paskanpuhujaksi", niin pitää kyllä pystyä edes osoittamaan missä?

    Tuokin anonyymi olisi juuri sitä itheään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erkki se vaan jatkaa p:n puhumistaan!

      Poista
  21. Olimme kutsuneet Veikko Huovisen Orioniin Metsähallituksen juhlavuoden Kino Metsä -sarjan päävieraaksi syksyllä 2009, mutta force majeure, suurin niistä, tuli esteeksi. Koirankynnen leikkaaja on Huovis-elokuvateatterielokuvista sykähdyttävin. Pauli Virtanen ohjasi MTV:lle neljä hienoa Huovis-sarjaa:Hamsterit (1982), Lyhyet erikoiset (1984-1986), Lentsu (1990) ja Konstan Pylkkerö (1993). Huovinen itse oli käsikirjoittajana ja päivitti tekstiä mm. Ammattimaiseen puolueenhaukkujaan. "Meillähän on tämä Väyrynenkin vielä käsittelemättä", perustelee isäntä (Ismo Kallio) nälkäisen puolueenhaukkujan (Erkki Saarela) saamaa illalliskutsua. http://blogit.hs.fi/dvdklassikko/category/huovinen-veikko/

    VastaaPoista
  22. Lampaansyöjät ei ollut filmatisointina kovinkaan onnistunut. Lastumäen ja Kinnusen repliikit olivat kuin suoraan kirjasta luetut. Eihän kukaan normaali ihminen tuolla tavoin juttele keskenään, varsinkaan kaverukset. Se häiritsi ainakin itseäni.

    Huovinen totesi jossain haastattelussa ettei hän tarkoittanut elokuvaa noin viinanhuuruiseksi, mitä siitä lopulta tuli. Siinähän juopoteltiin melkein läpi elokuvan. Jossain välissä sitten syötiin sitä lammasta. Kinnuselle ja Lastumäelle elokuvan teko oli varmasti mieluisaa kun saivat ottaa kuppia oikein olan takaa, ja ajella ympäri Lappia, Norjaa myöten. Viina virtasi ja päivärahat juoksi. Olen ymmärtänyt että herrat olivat ihan oikeasti kännissä kun esittivät humalaisia.

    VastaaPoista