Sivun näyttöjä yhteensä

23. toukokuuta 2014

Barents



Myös mielettömillä ihmisillä on päämääränsä. Ajattelen, että Venäjän Ukrainan uhkailun tarkoitus on peittää jotakin.  Sotilastoimena Ukrainan kai tapahtumassa oleva valloitus on kuin oman kanakopin ryöstäminen takapihalla. Ukrainan vainoaminen on maassa vanha perinne mutta ei Venäjällä ole siellä muuta ryöstettävää kuin käytettyjä heinäseipäitä.

Sotilaallinen uhka on ilmaston lämpeneminen eli napajään sulaminen eli Koillisväylä. Julkisten tietojen mukaan Severmorskissa on merkittävä osa maan sotilaallisesta voimasta, ja Murmansk puolestaan on ydinsukellusveneiden tukikohta.

Osa sotavoimasta on siis suljettavissa tukikohtiinsa. Tilanne on omiaan pahentumaan, koska myös pinta-alukset pääsevät useasta suunnasta Barentsin merelle, ja siellä taas veden alla tiettävästi on Venäjän taloudellinen tulevaisuus.

Päättäjät toistavat Suomessa jatkuvasti, ettei meihin kohdistu sotilaallista uhkaa. Se tarkoittaa, että meihin kohdistuu sotilaallinen uhka. Aivan liian monet kohteet ovat taisteluhelikopterien ulottuvissa, suuntaansa. Vähän mainostetut verkkolähteet väittävät tietävänsä, että jopa Alakurttia kohennetaan nyt.

Tämä vuosi on sujunut toisarvoisten asioiden merkeissä. EU-ihmiset puhuvat televisiossa ikään Venäjää ei olisi. ”Liittovaltiokehitys”, mitä se tarkoittaneekin, on joka tapauksessa kysymys sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta. Poliitikko huomauttaa tähän, ettei EU:lla ole armeijaa eikä oikein ulkopolitiikkaakaan. Ei sillä ole muuten hallitustakaan; parlamenttivaalit on hiukan erikoinen ajatus.

Sotilaalliset kysymykset ovat aina ja keskeisesti kysymyksiä rahasta. Suomessa kaikki ovat tietävinään, että Ruotsi ei auttanut meitä sotien aikana. Talvisodan aikana Ruotsin apu oli rahana suurempi kuin yksi Suomen bruttokansantuote. Kun sota kolkuttaa, rahaa ei yleensä saa. USA:n merkittävin apu jo ennen sen liittymistä sotaan joulukuussa 1941 oli rahoitus eli luotto. Lend-lease. En muista ulkoa, mahtoiko Neuvostoliitto maksaa koskaan mitään takaisin?

Ihmisillä on myös mieletöntä käyttäytymistä. Hitlerin ja Napoleonin toiminnan todellisiksi syiksi on mainittu myös vähiin jäänyt pituuskasvu. Napoleon oli oikeasti lyhyenläntä, 168 cm, vaikka ei se siihen aikaan ollut silmiinpistävää. Hitler oli komeat 173 cm eli hän oli täysin riittävän pitkä, muualla paitsi Immolassa, koska Mennerheim oli 187. Kaikki tietävät, että valokuvaajille oli annettu sitovat ohjeet kuvakulmien hallinnasta.

Tämähän on tämä Putin 170. Se näkyy ryhmäkuvista. Olisiko tuossa kuitenkin hiukan machoilun motiivia, ja olisiko niin, että Medvedev olisi edellytyksiltään epätavallisen hyvä hänen kakkosmieheksi, koska hän on vain 163 cm eli – lyhytkasvuisten lukijoiden harmin uhallakin – vähän.

Valokuva, televisio ja elokuva kätkevät pituuden. Huomasin itse viimeksi studioissa käytyäni, että olin pannut nimenomaan merkille hahmoina hyvin tuttujen aamu-TV:n toimittajien koon ja naisten korot. Ennen muistin Hollywood-tähdistä tällaisiakin tietoja. Olisiko ollut niin, että Alan Ladd oli piilokorkoja käyttäenkin hankalan lyhytkasvuinen sankarirooleihinsa, ja joka tapauksessa oli niin, että John Wayne oli raameiltaan quarterback eli jalkapallohirmu, joka hän todellisuudessa olikin. Ja joku kuuluisa nainen oli vähän liian pitkä. Greta Garbo?

Hyvin muistamani Israelin David Ben Gurion oli löytämäni lähteen mukaan todella matala mies, 152 cm. Charles de Gaullen pituus ei ole kenellekään uutinen, 196 cm. Miten hän alun perin pääsi panssariupseeriksi?

Ranskassa kaikki on toisin. Hollander on saman pituinen kuin Putin. Luulisi herrojen löytävän yhteisymmärryksen. Sarkozy oli Medvedevin sarjaa, 165 cm. Ja kun lukija viimeistään tässä vaiheessa tulee ajatelleeksi Kekkosta, niin vastaus on 181, ja Koivistoa, n. 193, ja Lipponen sama.

Mitä kirjoittaja tässä todistelee? – Ei yhtään mitään. Asialla ei ole merkitystä – paitsi jos asianomainen itse antaa sen merkityksen. Meillä oli armeijassa monessa suhteessa epäonnistunut luutnantti, jota en muista erikoisen hyvällä. Jo alokasaikanamme hän otti asiakseen toistella suljetun osaston edessä: ”Vaikka minä olen pieni mies, minulla on suuri valta…”

Mehän havahduimme katsomaan, että ihan totta, eihän tuo ole pituudella pilattu. Emme olleet panneet asiaa merkille, koska rähinäremmit ja messinkiruusukkeet tekivät niin mykistävän vaikutuksen. Lisäksi joukossa oli juurevaa väkeä ja ajattelutapaa, että pitkä mies on pelkästään hautausmaan hupa.


Mutta toisaalta – on se Putin vähän lyhyt. Lyhyempi kuin Tarja Halonen…

23 kommenttia:

  1. Jo lapsilla on sellainen motiivi, että "en minä tästä niin välitä, mutta en minä tätä et sinullekaan anna".

    Näin ollen sopu Ukrainasta voi hyvinkin syntyä sillä periaatteella, että Ukrainalla on hyvät suhteet sekä EU:hun että Venäjään.

    VastaaPoista
  2. Kuinka pitkä Kemppinen on? Muistelen että tapanasi oli käydä aikanaan pelaamassa koripalloa mm. Erkki Tuomiojan ja Hectorin kanssa. Et kuitenkaan liene ihan koripalloilijan mitoissa. Oma arvaukseni on 178cm?

    USA:n presidentiksi ei ikikuuna pääsisi tuollaiset metriheikit kuin Medvedev tai Putin, joka lienee 170cm piilokoroissaan. Viimeisin alle 180cm pressa jenkeissä on Jimmy Carter (177cm).

    Joku lyhyenläntä senaattori pyrki USA:n presidentiksi -80 luvulla niin hänet teilattiin heti toteamalla "muuten hyvä mies mutta liian lyhyt", Nimeä en muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogisti onkin noita "takamiehiä", tuskin siis mikään donkkaaja.

      Poista
  3. Putinin kohdalla minulla on toinen teoria. Hän ei tunnu olevan naisten mies. Medvedev tuntuu, Muut mainitut lyhyet miehet myös, muttei Putin. Näen hänen käyttäytymisessä ja puheessa salaisen homokunkun piirteitä. Sellaisen jonka suurin kauhu on että sen luonne tulisi ilmi. Jos sellainen ihminen ei soti, niin mitä muuta se voisi tehdä paineen purkamiseksi? Naisten vaikutus minusta näkyy miehessä, myös niissä jotka ovat ilman, mutta haluavat naista. Putinissa mä en näe sitä halua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulitoukaja, uskon sinun osuneen oikeaan tässä(kin). Selittäisi paljon. Homofobiaa on tutkittu paljon juuri tuon suuntaisin tuloksin. Lempiesimerkkini joku kuukausi sitten Usasta. Siellä jäi merkittävä KKK-mies kiinni mustan mieshuoran kanssa.

      Poista
    2. "..käyttäytymisessä ja puheessa salaisen homokunkun piirteitä". Parhaiten nämä piirteet näkyvät monissa virallisissa valokuvissa; paidaton (!) Putin ratsastamassa ym. Ainakin (hetero)miehen ja naisten näkökulmasta hieman outoja. Kyse ei liene P:n huumoristakaan, koska sellaista ei hänellä mitä ilmeisimmin ole, valitettavasti.

      Poista
  4. Käsittääkseni Napoleon oli keskimääräistä pitempi oman aikansa ranskalaiseksi (korsikalaisesta nyt puhumattakaan). Käsitys Napoleonin koomisesta lyhyydestä todistaa brittiläisen sotapropagandan mahdista vielä kahden vuosisadan jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden selityksen mukaan ranskalaisilla ja englantilaisilla oli saman nimiset mutta eri mittaiset pituusmitat, ja britit käyttivät ranskalaisia lukuja konvertoimatta mittayksiköitä.
      http://en.wikipedia.org/wiki/Units_of_measurement_in_France_before_the_French_Revolution#Length

      Poista
  5. Blogin otsikoksi olisi sopinut myös: Suuruusluokkatarkastelu.
    Lauri Viidalta löytyy naseva runo joukon johtajan sopivuudesta, pisin, pienipäisin ja takapuoleltansa täyteläisin, vaikka naisjohtajat olivat hänen aikanaan harvinaisia.

    Äitini tapasi lohduttaa minua että iso mies on hurstin haasku tai että pituudesta ei ole muualla hyötyä kuin tuohimetsässä.

    On ammatteja, joissa pituudesta on hyötyä. Useimmat tuntemani pienikokoiset kenraalit olivat partaveitsen teräviä järjenjuoksultaan. Joistakin hongankolistajista taas sai vaikutelman, että riittää syvä rintaääni ja harvapuheisuus.

    Politiikassa pituudella voi erottua joukosta. Meillä oli hiljattain pääministeri, joka oli EU huippukokouksissa (vast) päätään pitempi muita, mutta jotenkin tv-kuvissa sai vaikutelman, että pälyili untamoulkopuolisena. Ehkä ei ollut vielä tottunut lipevään smalltalkiin.

    Suuruusluokkatarkastelu juontaa laskutikkuajoilta. Oli laskettava päässä suurusluokka, desimaaleja sai mantissa-asteikolta.

    Monia poliittisia väittelyä vaivaa se, ettei kukaan yleensä kiinnitä mitään huomiota suuruusluokkiin. Ihmisarvot ja hyväntahtoisuus keitä ja moniako kykenemme auttamaan johtaisivat resurssien ja autettavien suuruusluokkatarkastelun jälkeen lohduttomaan ja kyyniseen lopputulokseen.

    John Irving muistuttaa useammassakin romaanissaan Wienin eläintarhan johtajasta, jonka kävi sodan aikana surku nälkäänäkeviä eläimiään. Hän katsoi parhaaksi avata häkit tunnetuin seurauksin.

    Mika Waltarilta löytyy vastaavanlainen novelli.

    VastaaPoista
  6. http://www.vanhamoto.net/2014/03/off-topic-adolf-putin-vs-klitshko.html

    Pieneltähän tuo Puttiini vaikuttaa.

    VastaaPoista
  7. Heh, jokohan blogisti on naukkaillut perjantaipullostaan, koska on pääsyt jutussaan "asian ytimeen" eli "sen kokoon"?

    VastaaPoista
  8. Suomen johtavat poliitikot ovat kaikki liki kaksimetriä korstoja: Heinäluoma, Vanhanen, Lipponen, Antti Lindtman jne. Sauli Niinistö lienee alle 175 cm, samaa luokka on Katainen.

    VastaaPoista
  9. J. Kemppinen ei kyllä ole 178cm pitkä vaan selvästi alle. K. Kemppinen näyttää olevan pitempi kuin poikansa, kun googlasin netistä. Yhdessä kuvassa Jukka on Tarja Halosen vieressä ja on vain aavistuksen pitempi. Arvioisin Jukan pituudeksi 174-175cm eli vähän pitempi kuin Hitler.

    VastaaPoista
  10. Olen 177 cm, veljeni 190 cm (nuorin), 182 cm (2. nuorin) ja 184 cm (vanhin). Komea veljessarja siis.

    VastaaPoista
  11. Veikko Huovinen varoittaa "Veitikassa" parikin kertaa kansanjohtajista, jotka puhuvat rauhasta puhumasta päästyäänkin. Huovinen arveli, että sotaa ne hautovat - niin kuin hautoivatkin. Myös kaikenlaiset hyökkäämättömyyssopimukset ovat vain sen paperin arvoisia, mille ne on painettu. "Tämä pitäisi vähitellen jo uskoa", jyrähteli Kainuun viisas. Kun siis päättäjämme toistelevat, ettei meitä uhkaa mitään, voimme olla satavarmoja, että kyllä uhkaa.

    VastaaPoista
  12. Venäjän aikomukset ovat aivan selvät, ikiaikainen jo tsaarien noudattama laajentumispolitiikka on kaiken takana. Vasemmistolaisilla oli vaikeuksia hyväksyä Neuvostoliiton noudattaneen tuota samaa laajentumista ja kansojen alistamista. Saati sitä tosiasiaa, että toisen maailmansodan aloittajavaltiot olivat Saksa ja NL. Mutta eihän siitä meillä saanut puhua kahteen sukupolveen. Putin ei hyväksy vaikutusvaltansa pienenemistä, Ukrainassa on toinenkin syy, Mustan Meren öljy, 200 meri8penikulmaa ympäri Krimin niemimaan, se aarre on jo otettu.

    VastaaPoista
  13. Itävallan 1934 murhattu diktaattori Dollfuss oli 155cm pituinen. Hertta Kuusinen kommentoi miehelleen Y rjö Leinolle 1945, tavattuaan Stalinin "sellainen pieni äijänkäppänä".
    Ilmastomuutoksen on ennustettu saharoittavan välimeren pohjoisrannikon ja Ukrainan mustanmullan alueen. Lämpötila "siirtyisi" pohjoiseen. Ongelmana on ettei metrien paksuista multakerrosta pystyne kärräämään pohjoisen taigaan vahvistamaan ohutta multakerosta. Samaa ennuste pohjois-amerikassa.

    VastaaPoista
  14. Minulla on kotikutoinen teoria, joka perustuu omiin kokemuksiin. Olin pitkä poika kouluaikaan. En edes saanut "nahkapesuja" lyseon ensimmäisellä luokalla. Minun ei tarvinnut liittoutua toisten poikien kanssa koulun pihalla, kuten pienikokoisemmat pojat tekivät. Minusta tuli yksinäinen susi, jolla ei ollut liittolaisia kunnallispolitiikassakaan. Pienikokoiset vemmeltäjät jatkoivat koulun jälkeen yhteistyötä nuorisojärjestöissä ja politiikassa.

    Vain se lohduttaa, että pitkäkasvuisena sain enemmän naisia kuin nämä sen ajan "vovkat" ja "dimat".

    VastaaPoista
  15. Voihan sitä avuksi sanoa, vaikka jokaisesta varusteesta maksettiin. Niin Ruotsille kuin kommare-ryssarna yhdysvaltalaisille. Lend-Lease velka sovittiin liennytyksen aikana 1970-luvulla kommarien kanssa ja Englannin kanssa viimeinen maksuerä oli 2000-luvun puolella. Viimeistään ruotsilaiset saivat korvauksen kun suomalaisilta kerätty kulta annettiin ruotsalaisille viljaa vastaan.

    De Gaulle on mitattu sen tyhmän ranskalaisen, epäkäytännöllisen piparipurkki-kepin kanssa.

    VastaaPoista
  16. 179 cm - isä ja kaikki veljekset saman pituisia. Nyt luulisin jo menneeni muutaman sentin kasaan.

    VastaaPoista
  17. Putin ja pituus, hyvinhàn tuo sopii yhteen meidàn Silvion kanssa. Naisista en tiedà, Silvio tykkàà tytòistà ja korkokengistà. Silvio ja Vladi, ken tietàà.

    VastaaPoista
  18. Teinipoika suvussa on jo isänsä ja enonsa pituinen, he venyivät vielä parikymppisinä ja muistaakseni jokunen koulukaverikin venyi vielä jopa armeijan harmaissa 1970-luvulla.

    Pojat kasvavat nykyisin keskimäärin pidemmiksi, hyvän ravinnon vuoksi. Ja äitiys/neuvolapalvelujen sekä muun terveydehuollon vuoksi.

    VastaaPoista
  19. "Ajattelen, että Venäjän Ukrainan uhkailun tarkoitus on peittää jotakin."

    Olisiko vanhanaikainen: ensin otetiin Krimi, sitten kärjistetään tilanne muussa Ukrainassa äärimmilleen. Kun siellä sitten painetta hellitään, Krimi unohdetaan,, hyväksytään ("Pitkäkööt...")

    VastaaPoista