Viipyilevä menneisyys

Teitä kiinnostivat eiliset teemat väärinkäytöksistä ja epäasiallisesta vaikuttamisesta. Niinpä väärinkäytän tilaisuutta ja jatkan vielä epäasiallisesti.

Muistan aikojen uumenista, miten rakennusvalvojia ja rakennustarkastuksesta vastaavia virkamiehiä juotettiin. Paikkakuntaa en mainitse, mutta se oli Helsinki. Paikka jääköön unohduksiin. Kalastajatorppa se kyllä oli.

Virkamiehellä ei tahtonut enää kieli kääntyä suussa, kun hän selitti, ettei hänelle kelpaa tumma huorra, kun pitää olla vaalea.

Ihmettelin jälkeenpäin, että tämäkö on aluerakentamisessa tapa. Jäin siihen uskoon, että tämä.

Meitä oli nuoria poikia vaivalloisissa hommissa. Kerrankin piti perustaa 100 asunto-osakeyhtiöitä. Yksityinen yritys teki erittäin suuren osan maasto- ja karttatöistä suunnitteluvaiheessa, toisin sanoen kun työt olivat jo vauhdissa. Ja Espoon ja Vantaan metsät täyttyivät lähiöistä.

Kokemukseni kaiken maailman menosta jäi tältä osin lyhyeksi – viisi vuotta. Tosi tekijät rakentamisen ja kaavoituksen alalla olivat muissa asianajotoimistoissa.

Joskus kyllä syntyi oikeita riita-asioitakin. Ajaessani Merituulentietä muistan joskus katselmustoimituksen, jonka Espoon kihlakunnanoikeus piti erään kerrostalon ullakolla. Rakentaja väitti, että työ oli tehty viimeisen päälle RT-korttien osoittamin tavoin. Katselmuksessa havaittiin, että peltikatto oli ullakolta katsellen kuin talvinen taivas. Ruodelaudoitukseen oli käytetty betonilaudoituksesta purettua puutavaraa sellaisenaan. Rautalanka ja kattopelti muodostavat galvaanisenparin. Kattoon syöpyy naulan kohdalle käden käänteessä reikä.

Muistan Teräskiilan ja Peruskiilan jutun, jossa rakennettavaan kiinteistöön kiinnitetyt haltijavelkakirjat oli tehty kaksin ellei kolmin kappalein. Asuntojen ostajat siis saivat aikanaan kuulla, ettei heidän asuntonsa kokonaiskustannus ollutkaan kauppahinta ja osuus yhtiölainasta, koska kiinteistö vastasi myös grynderien muista liiketoimista. Sitä en valitettavasti muista, miten asiassa lopulta kävi. Olen muistavinani, että ostajille olisi tehty oikeutta, mutta varma en osaa olla.

Tilintarkastukseen tarvittiin korillinen Koskenkorvaa. Kun se oli nautittu, oli aika ottaa esiin tilintarkastuskertomukset, jotka sitten allekirjoitettiin ahkerasti. Tätä ilmeni etenkin silloin kun tilintarkastajina oli kunnallisia luottamusmiehiä. Oikeat tilintarkastajat (HTM tai KHT) taisivat ujostella jo minun asianajourani aikoina. Toisaalta korkein oikeuskin narautti ensimmäisen kerran tilintarkastajat panemalla heidät henkilökohtaisesti korvausvastuuseen törkeän huolimattomuuden takia. Ratkaisua pidettiin Aleksanterinkadulla maailmanlopun merkkinä.

Venäläistyyppinen pikkulahjonta oli kauan eräillä aloilla maantapa. Ainakin Seinäjoella pidettiin itsestään selvänä, että ajokortin edellyttämän niin sanotun insinööriajon onnistuminen riippui oleellisesti siitä, oliko katsastusmiehelle muistettu hankkia virvokkeita. Kolmen tähden jaloviina kuului asiaan, kaksi pulloa. Joku lienee päässyt läpi pullollisella Mustaa Monopolia.

Kiertoilmaus oli ”harjakaiset”. Itse asiassa harjannostajaiset kuuluivat välttämättömyytenä kuvaan, kun rakennus oli saatu harjakorkeuteen. Mutta harjakaisia juotiin kyllä milloin minkin asian kunniaksi, yksityisten yrittäjien kesken tai sulassa sovussa virkamiesten kanssa.

Valitettavasti minulla ei ole omia muistoja menneisyyden kuntauudistuksista. Ei ole kuin mielikuva, että neuvottelu esimerkiksi tiehankkeista tai merkittävistäkin valtionavuista voitiin toteuttaa joko vauhdikkaasti tai vauhditta.

Kaikkein tunnetuin yhteiskunnallisen osallistumisen muoto taisi olla se, että jos vaikka valtion tai kunnan toimesta oltiin toteuttamassa suurehkoa hanketta, yhdelle tai useammalle hankkeen hommamiehistö kohosi kuin taikaiskusta kesämökki tai vaikkapa taloon korjattu kuisti. Puutavara, naulat ja maalit toivat hämmästyttävällä tavalla mieleen isolla työmaalla käytetyt. Ja lasit. Hiekasta ja sementistä oli paha mennä sanomaan, mutta kuljetus kumminkin pelasi.