Sivun näyttöjä yhteensä

8. joulukuuta 2012

Kangas




Kun katsoin itseäni peilistä, en tietenkään pitänyt näkemästäni. Muistin silti kulttuuriradikaalien univormun. Käytin sitä. Siitä on pitkä aika. Vakosamettipuku, Marimekon Jokapoika-paita, ei solmiota, pitkänlainen tukka, arasti orastava parta.

Luokkayhteiskunnassamme esiintyy onneksi ulkomaalakisia yrittäjiä, jotka pistäytyvät muutamia kertoja vuodessa kangasnäytteineen keräämässä suljettujen ovien takana tilauksia kanta-asiakkailta. Kahdet sammarit, kahdet kotihousut (mikrokuitua ja silkkiä), viisi kauluspaitaa, mittojen mukaan, yhteensä viisisataa.

Iso raha, mutta kun viimeksi etsin juhlatilaisuuteen täysin perinteistä valkoista paitaa, itse Stockmann, tai joka tapauksessa hänen työntekijänsä ilmoitti, ettei valmisteta enää läskeille.

En ole enää lihonut. Ennen pitkä alan laihtua. Ensin hupenee oikea rasva ja sen jälkeen alkavat muutkin lihakset supistua. Termi on atrofia, ja se liittyy ikään. Terveellinen ja järkevä syöminen ja liikkuminen eivät vaikuta paljon asiaan, tai ehkä ne estävät romahduksen.

Muoti on muuttunut. Sen panin pahakseni, ettei siis enää myydä kauluspaitoja, joiden nappirivi ei menisi istuessa haitarille. Muutamat jäljellä olevat vaatturit ja se yksi hienostoliike Bulevardilla kiskaisevat sellaisen hinnan, että sitä en suostu kuteista maksamaan.

Aloin pohtia: miten stalinistit pukeutuivat? Tyttöjen kukkahuivin muistavat kaikki. En muista, en muista.

Mutta nyt mietin, miksi halusin vakosamettihousut, ja vielä kahdet. Ehkä siinä on jokin tuulahdus menneisyyden yliopistoa. Ehkä siinä on pientä protestia. Voi olla että tavoitteena on taiteellinen kokonaisvaikutelma, vaikka en välitä baskerista.

Ennen oli tapana sanoa, että on lähdettävä sorvin ääreen, jotta vaimo voi kulkea silmissä ja lapset sametissa. Yli sata vuotta sitten sametti, varsinkin takki, oli ainakin eräille merkki. Oscar Wilde taisi suosia sitä vaatteissaan ja hänen kannattajansa myös.

Outoa että mies äänestää housuillaan. Sametti siis viittaa jonkinlaiseen piittaamattomuuteen. Ainakin oopperassa puvustaja varustaa boheemit samettihousuilla. Lisäksi kangas on jollain kumman tavalla antimilitaristinen.

Tosi miehen kangas oli sarka. Tosi virkamiehen kangas oli verka. Tosi työnjohtaja verhosi kinttunsa gabardiiniin tai diagonaaliin. Ja sitten oli tweed, joka taisi kadota housujen kankaana samoihin aikoihin kuin ne kamalat golffarit. Ja vielä flanelli.

”Mies harmaassa flanellipuvussa” siirtyi romaanista elokuvaksi ja siitä yleiskieleen – mahdollisimman sovinnaisesti pukeutunut ja esiintyvä liikemies, jota jäytää jokin.

Ehkä joku viisaampi valistaa – oikea flanelli on housukankaana melkein yhtä kamala kuin pellava. Aina rutussa. Taika lienee tämä: ennen vanhaan miehenkään ei sopinut pitää kahtena peräkkäisenä päivänä samaa pukua. Kampavilla asettuu päivässä. Flanelli vaatii parin päivän levon. Vastaus siis taitaa olla, että flanellipuvulla viestitetään täydestä ja kalliista vaatekomerosta.

Farmarihousut voivat olla mutkan kautta sukua merimieshousuille. Ranskan suuressa vallankumouksessa tasavaltalaisia sanottiin ”polvihousuttomiksi” (sansculottes). Ehkä purjekankaasta tikatut pitkät housut kertoivat, että tässä tulee merimies, kalastaja tai vaikkapa teurastaja ja herrat kyykkyyn.

Elokuvissa ”farmarit” ja karjapaimenet käyttävät hyvin vahvasta kankaasta kursittuja housuja. Todellisuudessa siitä kankaasta tehtiin väljempiä haalarimaisia pöksyjä, jotka sopivat työntekoon. Ja tässä vastaus vakosamettihousujen ostooni. Viestitän niillä: tässä tulee mies, joka ei tee rehellistä työtä.

19 kommenttia:

  1. Noista farmarihousuista: käsitykseni on, että tuosta farkkukankaasta tehtiin niin haalareita kuin housujakin. Työtehtävät määrittävät, kumpi on parempi valinta. Maanviljelijälle ja työläiselle yleensä haalarit ovat tosiaankin paremmat. Sen sijaan karjapaimen joutuu ratsastamaan ja hän tarvitsee ensi sijassa kestävät ratsastushousut. Siihen taas lantioilta tyköistuva ja matalavyötäröinen housu onkin oivallinen valinta..

    VastaaPoista
  2. wanna be kulttuuriradikaalin univormu.

    VastaaPoista

  3. Kenen elokuva se nyt olisikaan ? Sanoisiko että Helge Heralan Pohjantähti esitetään ensi maanantaina tv 1 klo 11.55 - 14.55, vai Kauko Helovirran ja poikansa Jannen. Olisiko Jannen kun hän tiesi Pentinkulman isoimpien talonpoikaistalojen muodostuneen ostamalla vähempiä sen jälkeen kun isojako oli ne tasaosina kyläläisperheille jakanut suitten ja käsivarsien suhteissa. Ja sitä ennenhän ne olivat periodeittain uudelleen ositetut jotta kullakin olisi tarpeenmukaiset sarkansa ja vielä yhteismaat kaikista tarmokkaimmille. Asian tunsi myös Juutas Käkriäinen ja poikansa Malakias.

    Alunpitäenhän konnut oli väkivalloin vallattu -Suomenniemimaan kohdalta maanpintaa lappalaisilta, kun en parempaa keksi eikä tila suo. Alavilla mailla oli viikinkihallanvaara. Sieltä saapui vihdoin länkisääristen ja rumien alkuasukkaiden pariin solakkaa ja hyvännäköistä ainesta jotka esittäytyvät aarinkokoisella mainoksellaan Kontsamfundetin katuseinässä Simonkadun ja Manskun kulmassa. Rääkäisevät julkeasti, että näitä säihkysääriä et saa ostamallakaan. Ja mikäänhän ole tavoiteltavampaa kuin ne sääret ja mistä ne alkaa ja mihin ne johtaa.

    Polvisukat,silkkiä ja askel eteentyönnettynä oli poseerausasento Versaillesissa ja kohta yltympäri Europpaa rokokoistuvissa palatseissa. Soturiaika oli ohi. Yläluokka löysi uudet kujeet hovioopperoineen ja kamarikonsertteineen ja paraatisotilaineen. Esteettisnarsisinen idelogia alkoi tunkea peruukkien alle.

    Tähän liityvät nämä myöhempien aikojen golfhousut, joilla äidit oppikoulujen tulevia juristeja ja lääkäreitä ja muilta diplomeita puvustivat herrasmiehiksi. Samassa koululuokassa istui pitkähousuisia säärensä kätkeviä tehtaalais-sansculotteseja. Siis puntilliset suorat housut olivat työläisluokan asu, hyvinmuodostuneet suorat polvenalus- ja kokosääret esiin ja ihailtaviksi jättävä asu oli yläsäätyinen -ja miehellä. Ranskassa ero oli syvin. Se valitsi toiset giljotiiniin ja toiset Ruotsin kuninkaaksi.

    Gary Gorton sanoo,että nykyisestä kriisistä ei olla esitetty narratiivia. 1933 sellainen tuotettiin Rooseveltin lausua. Puheen jossa keskeistä oli sallia ihmisten itsensä keventää taakkaansa oli että "probleemi on Sinun my friend vähintään siinä mitassa kuin minun presidentin." Voisiko Katainen itseänsä näin turhaksi ilmoittaa. Ei, se otettaisiin kirjaimellisesti. Miksi se tosikertomus viipyy ? Koska se on pöyristyttävä.

    Varjopankki varasti finassilaitokset sisäpiiriläisten kaskimaiksi ja riistametsiksi ja kalavesiksi. Se kykeni lisäämään näitä fysikaalisia luonnonolosuhteita ja liiastansa täyttämään marketit halvalla kenenkään kyselemättä että äiti mitä mä sitten tekisin (kun navettahaareissa älyantureineen ei löydy lapsikokoja).
    Talentit miehittivät esikunnan eli rahayhtiöt,kloonasivat taikavoimaa ja nostivat tätä rahamaljaansa lahjuksina huulillemme. He julistivat markkinointisanomissaan tavarataivasevankeliumia. Tukeudun taas isompiin. Harold James,Princeton, kertoi kriisin alussa että globaali moniosastoinen rahaliikeyritys on liikenteeseen irrotettu, jotta amerikkalainen ideologiaimperialismi levittäytyisi ja vanhakantainen syntyperädominoiva kulttuurivaihe peittyisi rahajäristysaaltoihin. Goldman Sachs oli Moskovassa ennen romahdusta niissä pyödissä joissa jaetaan upseerien kesken jalkapallomarkkinoita, jos myös nikkeliä Harjavaltaa myöten. Burmassa kansallisen perinnön monetarisointi kenraalisukujen kesken ja budhalaisen taikauskon perikato on juuri nyt vauhdissa, kiitos Hillaryn ja Obaman ja Nobelin rauhanpatsaan.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. "Aloin pohtia: miten stalinistit pukeutuivat? Tyttöjen kukkahuivin muistavat kaikki. En muista, en muista."
    Johtavilla nuorisotovereilla oli polviin ulottuva musta nahkatakki,usein myös salkku. Muistan 70-luvulta kuinka seisoivat Mannerheimin patsaan tasanteella tervehtien joukkojen anti-EEC marssia kuin itä-euroopan isot pojat konsanaan.

    VastaaPoista
  5. Niin

    Minä pidän talvisaikaan vakosamettihousuja pelkästään niiden pehmeyden ja lämpimyyden vuoksi.

    VastaaPoista
  6. Vakosamettihoust ovat kutakuinkin huolettomat JA lämpöiset, farkut ei niinkään. Huolettomat kyllä. Farkuista vielä, jo viisikymmentä vuotta stten Leellä oli, todennäköisesti salonkikelpoisiksi tarkoitettuja, vaaleita farkkupukuja. Tosiasiassa melkein valkoisia. Eivöt varmasti olleet tarkoitettu leipureille työasuiksi?

    VastaaPoista
  7. Irtotakki ja puuvillahousut on hyva yhdistelma. Voi menna minne tahansa eika ole liian prameileva

    Vakosametti on hankala; rypistyy lyhyen kayton jalkeen.

    VastaaPoista
  8. 1970-luvun loppuvuosina ja 1980-luvun alussa nuorten herrojen puku vaihteli. Jotkut muusikot harrastivat -- siis ne, jotka tunsin -- väljiä intialais- tai afrikkalaisvaikutteisia päällipaitoja; sitten oli tukholmalaisvaikutteita saanut kansanosa joilla olivat kuluneet farkut, väljä maalaistyylinen flanellipaita housujen päälle sekä villasukilla pehmennetyt puukengät. Kulttuuriväellä tuppasi olemaan ihan puku ilman liivejä ja solmiota, kaulus ylös asti napittamatta (ks. Godard).

    VastaaPoista
  9. Vieläkin naurattaa aikoinaan koulussa kuulemani letkautus:

    Hei, sullahan on uusi puku, kun se niin kiiltää.

    VastaaPoista
  10. Flanelli = lämmin, mukava, kestävä, tyylikäs. Paljon huonomminkin voisi miehen valinta mennä. Tosin nykyään vaatteiden valinta ei juuri tuollaisia kriteereitä seuraa...

    VastaaPoista
  11. Farkkujen patentti on niitatut taskunsuut. Kankaat ohentuneet ja siksi eivät enää nii hyviä työhousuja. Sametti sopii aivotyöhön ja viestii luovuutta ja suvaitsevaisuutta.

    VastaaPoista
  12. Minä en muista kyllä mitään univormua, joka olisi liittynyt sammareihin. Sen muistan että ne olivat sentään lämpimämmät kuin ne kammottavat terylenestä tehdyt pitkät housut, jotka olivat ilmeisesti jostain syystä kunniallisemmat pöksyt.

    Onneksi ei koulussa eikä kotona ollut pakko pitää hametta. Joissakin kouluissa sellainen pakko oli ollut vielä silloinkin, 50-luvun lopulla.

    Marimekot olivat aina liian kalliita vaatteita että niitä olisi ollut varaa hankkia. Niinpä päättelin että turhaa meteliä koko pukeutumiskoodin puhuminen. Ei kai niitä kovin moni tosissaan ottanut?

    VastaaPoista
  13. Sinänsä jännää, että ei valmistettaisi enää läskeille, kun läskiys jatkaa kasvuaan koko länsimaailmassa ja myös Suomessa.

    VastaaPoista
  14. Oikean stalinistin tunsi aikoinaan sinisestä paidasta. Sen niskalapussa piti lukea jotain erinomaista, en nyt muista mitä, kun oli niin kiire kiskoa niitä paitoja tyttöjen yltä.
    Stalinistipoikien asu oli muistaakseni sekoitus tyyliä ja rähjäisyyttä, mutta niin taitavasti aseteltuna, ettei voinut sanoa, snobbailiko stalinisti vai oliko hän tosiaan kansanomaisen rähjäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SDNL tilasi aikanaan punaiset paidat ja siiitä tuli siis enemmistön vaa´te. Sitten kuitenkin SOL tilasi sinisiä paitoja, kai DDR:stä, stallareiden käyttöön ja niiden suurempi määrä ainakin osaltaan lopetti tai vähensi noiden punaisten käyttöä. Tälläkin tavalla tunnustetttiin väriä.

      Poista
    2. Stalinistien siniset paidat tilattiin DDR:n mallin mukaisina Berliinin festivaalien jälkeen 1973. Tuolloinen isäntäjärjestö oli FDJ, jonka pääsihteerin Frank Bochowin kanssa esiinnyin Jugendfernseher DDR:n ohjelmassa ”Rund” Itämeren viikolla 1974 Elbeltä Tyynelle merelle. Kirjaimet FDJ tarkoittivat Freie Deutsche Jugend eli Saksan vapaa nuoriso. Me kyllä käänsimme sen näin: Freiet die Deutsche Jugend eli Vapauttakaa Saksan nuoriso.
      Paidoissa oli aika paljon tekokuitua, ja ne alkoivat haista hieltä melko nopeasti. Jalassa oli farkut ja samettitakin tai nahkatakin lisäksi käytettiin kulunutta maihinnousutakkia imperialistien jäännösvarastosta.

      Minulla on kuva Teiniliitossa työskentelyni ajalta vappuna 1974. Sinipaitaiset taistolaiset seisovat "smirnaa" Suomen lipun vieressä ylioppilaslakki päässään. Aivan yhtä hehkuvin mielin seisoivat AKS:n jäsenet keväällä 1937 Vilho Helasen ja Sinimustien Elias Simojoen johdolla ja olivat valmiina vetämään rajan Vienanlahdesta Laatokkaan. Taistolaiset puolestaan halusivat "pankkien vallasta tankkien valtaan" ja Suomeen neuvostojärjestelmän. Suurin osa nuorista ei oikein tiennyt, mitä halusi, paitsi tietysti turvallista pikkuporvarillista elämää kuten aina. Ihme kyllä, ainakin yksi porilainen demarityttö kääntyi taistolaiseksi Leningradissa Itämeren rauhanpäivillä 1974, vaikka muille totuus reaalisosialismista valkeni viimeistään siellä kirkkaana. Ehkä kyseessä oli ”pöksylähetys”.

      "De mortuis nil nisi bene", mutta kun oman aikani Teinilehden päätoimittaja Pepe Repo kertoo Reijo Kalmakurkea koskevassa nekrologissaan Sosialistisen Opiskelijaliiton ajaneen vain samoja kauniita tavoitteita kuin kaikkien muittenkin poliittisten opiskelijajärjestöjen, kuten opintorahaa ja demokratiaa, tämä on vain osatotuus ja siis täydellistä historian vääristelyä. Tunsin Kalmakurjen, jonka huulilta ei huumorin sanaa lähtenyt, vaan pelkästään tiukkaa Neuvostoliiton ihailua. Nähtävästi on itse ulkopuolisena kirjoitettava taistolaiskauden historia, kun kaikki mukana olleet kaunistelevat: "Me tarkoitettiin vain hyvää."

      Stalinistien laulut olivat kyllä reippaita. Tahditin aina 70-luvulla sonnanvetoani vanhempieni emakkosikalan porsitushäkeistä vanhalla kunnon Warschavjankalla: "Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa, vastassa valkoinen armeija on. Pakko on taistella, kuolla tai voittaa, ratkaisu eessä on tuntematon." Koneellinen lannanpoisto asennettiin vasta 80-luvun puolella. - Muistutan lisäksi aina oikein kunnon töppäyksestä radion "Työväenmusiikin toivekonsertissa": De facto Pentti Kemppainen soitti kerran siinä Jussi Raittisen "Etappijääkärit" eli oikein lahtarien perusvalssin. Ja se oli stallareille ihan oikein.

      Poista
  15. 70-luvulla Turussa tunnettiin mm. ilmaisut 'iltapäiväsosialistin vakosamettitakki' ja 'Hämeenportti'. Yleensä esiintyivät aina yhdessä.

    VastaaPoista
  16. Aikoinaan Texasissa asuessani opin, että "corduroy" oli selvä homon merkki. Syytä en tiedä ja unohdin kysyä.

    VastaaPoista
  17. Ruotsissa vakosamettihousut ovar "manchesterbyxor". Jos farkut olivat amerikkalaiset työhousut, niin sammarit ovat englantilaisen herrasmiehen maaseutuvapaa-ajan housut. Mutta vakosamettipuku oli pitkälle 80-luvulle yleinen työasu arkkitehdeille, lukion matematiikanopettajille ym sellaisille korkeakoulutetuille joiden ei ollut pakko pitää pukua. (Arkkitehdeillä musta, muilla joku rohkeampi väri, ruskea tai jopa vihreä, yleensä Jokapoika-paidan kanssa.)

    Muuten: paino- eli puntti- tai saliharjoittelu on tutkitusti hyödyllistä vanhuuden lihaskadon torjumiseksi (tai ainakin lykkäämiseksi). Se sopii myös niille jotka eivät ole koskaan perustaneet räkä poskella juoksemisesta tai muusta kilpakuntoilusta.

    VastaaPoista