HS nosti vuoden levyihin
Jorma Hynnisen uuden äänitteen, jonka kokoonpanokin on erikoinen:
etelä-pohjalaisia kansanlauluja, muutamia sovituksia levyllä säestävälle
Keski-Pohjanmaan musiikkiopiston jousiorkesterille, ja Kimmo Hakalan Aleksis
Kiven laulut.
Sitä on aiheellisesti ihmetelty, että Jorma Hynninen on
äänessä vielä ohitettuaan 70 ikävuotta. En ole aivan varma, onko riittävän
yleisesti havaittu, että lavoilla ja levyillä on uusi Hynninen, ja tietysti hän
on edelleen korkeinta maailmanluokkaa.
Kauan sitten joitakin lauluja ja eräitä oopperarooleja
saattoi sävyttää jokin yksivakaisuus. Mieleen tulee Fischer-Dieskau, joka ei
kai koskaan ollut parhaimmillaan esittäessään ja ilmentäessään roistoa. Hän ja
nuorempi Hynninen eivät tullrrt ensimmäisinä mieleen esimerkiksi Don Giovannina
tai Rigolettona.
Ilmiössä on jotain samaa kuin esimerkiksi Carmenissa; Lilli
Paasikivi on loistava, koska hän ei hetkeksikään unohda, että Carmen on
pahantapainen ja ajoittain hermoille käyvä naisihminen – kuriton. Hyvin
kurinalainen laulu ei siksi välttämättä kolahda.
Näillä ominaisuuksilla ei tietenkään ole mitään tekemistä
laulajan oman persoonallisuuden kanssa.
Kysymys on näyttelemisestä.
Hynnisen tilanne tuntuu olevan se, että hän on nyt baritoni
ilman fakkia. Hän pystyisi laulamaan mitä tahansa. Hän on muuttanut kirjansa
Sorsakoskelle, mutta kuulijoiden onneksi Helsinkiin tulee asiaa usein. Sitä en
ole tullut kysyneeksi, millä ehdoilla hän lähtisi nyt ulkomaille. Luulen että
ei aivan vähällä. Eikä puhe ole rahasta.
Sain taideopetusta monesti mainitun, itse pystyyn pannun
muistokonsertin yhteydessä toista viikkoa sitten. ”Perfektionismi” on huono
sana. Se on suomennettava täydellisyyden tavoitteluksi. Kun katselin ja
kuuntelin, ei Hynninen tainnut olla edes kiinnostunut ”täydellisyydestä”, koska
sellaista ei taiteessa ehkä ole. Sitä vastoin hän teki kaiken täysin voimin ja
kokonaan keskittyen, vaikka tilaisuus oli epätavallinen ja yksityinen. Tulos
oli kyllä hiuksia nostattavan hyvä. Mutta hän mainitsi muutamankin kerran
Kilpisen laulujen vaikeudesta ja harjoitteli yhdessä mainion pianistin Jouko
Laivuoren kanssa.
Tässäkin lahjakkuus on ehkä enemmän kuin muuta
poikkeuksellista työkykyä.
Uusi levy on ihmeellinen, koska yksi laulaja laulaa
tavallaan kerralla kahta ääntä ja yhdessä ja samassa laulussa jopa neljää.
Timon laulussa (Oravan laulu) tunteet ja tunnelmat vaihtuvat kuin tuulet.
Helpoimmin perinteisessä sonaattimuodossa kuuluvat kyllä tai ei tai kysymys –
vastaus tulevat nyt kuuluville lauluna. Ääni voi olla varma ja uhmakas, kuten
eräissä pohjalaisissa kansanlauluissa, mutta siitä erottaa myös pinnan alla
vaanivan epätoivon murheen.
Tietenkin laulussa on selvä kysymys ja vastaus,
kansanlaulussa usein luonnonkuva ja mielenkuva. Niiden liittäminen suoraan
toisiinsa vaatii taituria. Myös harrastelija osaa esittää ”Kaksi krenatööriä”,
jossa ensin tuherretaan itkua ja sitten riehaannutaan aivan holtittomaan
keisarin palvontaan.
Ei kovin kaukana tästä ilmiöstä on maalaustaiteen chiaroscuro,
valon ja hämärän erikoinen, jotenkin riipaiseva sekoitus, joka onnistui Italian
renessanssin taiteilijoilta erikoisen hyvin.
Silloin mestaruus on jo sivuutettu. Keskisarjan mestari tuo
esille tulkinnan, josta kuka tahansa sanoo, että juuri noin. Suuri mestari ei
tee sitä, koska hän ei enää esitä. Hän on. Hän muuttuu itse aiheeksi.
Kuka tahansa kuulija havaitsee tämän harvinaisen levyn
erikoiset piirteet laulajan äänenkäytöstä. Nyt mukana on karheutta, joka ei
missään tapauksessa ole viimeistelemättömyyttä, vaan karheaa niin kuin hyvä
villa verrattuna jokapäiväiseen silkkiin.
Ja kuulijan ympärille kietoutuu yön villava vaate.
Kyllä. Niskakarvat nousivat pystyyn.
VastaaPoistaKirjat on muutettu Leppävirralle. Sorsakoskelta (joka on Leppävirran kylä) laulaja on syntyisin, mutta asuu sekä kirkolla että kesäpaikassaan Soisalon saaren pohjoisrannalla.
VastaaPoistaMissas lajissa Jorma Hynninen on korkeinta maailmanluokkaa?? Kyllahan kehua saa, mutta
VastaaPoistalieneeko kehujan kasitys maailmanluokasta vahan vajavainen tai "kotimainen" ? -- Pyydan perustelemaan !
Laji on lied.
PoistaKiitos!
PoistaMika on silloin liedin maailmanluokan karki?
Vaikkapa viisi ensimmaista, please!
Olen ymmartanyt, etta H. olis kakkosluokkaa?
Olenkohan erehtynyt?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaParempi sekin kuin täysin luokaton.
PoistaAvustaja kehässä!
PoistaJa mikäs tässä painetaan villasella?
VastaaPoista
VastaaPoistaOnneksi meidän musiikin kuluttajien ei ole tarpeen pohtia sitä
mitä on ykkös, kakkos tai luokkaa ylimalkaan,
vaan voimme rauhassa keskittyä nauttimaan siitä.
"Ich ruf zu dir Herr Jesu Christ"
Missä tilanteessa,
mikä panee ihmisen huutamaan luojansa puoleen?
Tämä on onnistunut levy. Siinä on vältetty Hynnisen ammoisissa gospel- ja tangolevyissä esiintynyt jäyhyys ja taannoista tukkilaislevyä rasittanut liiallinen kultivoituneisuus.
VastaaPoistaPaasikivi osaa irroitella, äänellisesti voisi rajoja yhä venyttää. Iki-ihana Ann-Sofie von Otter on mestari, mutta hänen pitkään unelmoimansa Carmen (saatavilla bluray-levynäkin) ei toiminut - joku kriitikko kommentoikin osuvasti: Peppi on tuhma.
Ainakin yksi iso ongelma piirtyy levyltä ja leimaa taidekenttää yleisemminkin, mutta ei täysin:
VastaaPoistaesittävän ja luovan säveltaiteen mestarit eivät näytä löytävän toisiaan. Olisiko jokin vuosikymmenien takainen käsitteellinen sekaannus luonut muurin heidän välilleen?
Säveltäjä Kimmo Hakola, ei Hakala.
VastaaPoistaTotta, vakava moka mösjööltä. Mutta silti ihmettelen, miksi säveltäjien nimi tai signeeraus on niin tärkeää? Siis niiden säveltäjien kohdalla, jotka heittävät noppaa hiljaisuudessa (esim. Cage) tai koikkelehtivat oopperan historiassa (valmiista) teoksista toisiin (Hakkola)? Tai sitten näitä "kenen tahansa aloittelevan opiskelijan" tekemiä kansallisromanttisia tyyliharjoituksia :)
Poistaterv. Palopäällikkö
http://www.iltalehti.fi/iltvhullumaailma/20130107018027550_a6.shtml
VastaaPoistapst. tässä on ns. intertekstuaalinen viittaus Hakomaan oopperaan Fa Lenince