Kommentoija heitti mielenkiintoisen ajatuksen. Millaisia
blogisteja Haavikko Ja Erno Paasilinna olisivat olleet?
Yhtyäkseni ajatusleikkiin: eivät kummoisiakaan.
Molemmilla oli se ominaisuus, joka tekee blgistista suuren.
He olivat kovia poikia rähisemään. Jyrki Virolainen on esimerkki todella
merkittävästä blogin kirjoittajasta. Hänellä riittää sinnikkyyttä nälviä
jotakuta, vaikka hän kirjoittaisi hovioikeuden äänestysmenettelystä.
Paasilinna pommitti havaitsemiaan ja otaksumiaan epäkohtia
eikä tuntenut sen suurempaa halua ottaa nimettyjä ihmisiä tikun nokkaan. Tässä
hän poikkesi kriitikoista. Seppo Heikinheimo, Pekka Tarkka ja myös Tuomas
Anhava suorittivat joukon mieleen jääneitä ruumiinavauksia eläville potilaille.
Haavikko jahtasi mielellään korkeassa asemassa olevia
henkilöitä, kuten oikeuskansleria (samoin kuin Virolainen). Molemmilla.
Haavikolla ja Paasilinnalla, oli sama ongelma. He eivät juurikaan tehneet
journalistin jalkatyötä, eikä heillä ollut aina vainua aavistaa, milloin
asiatiedot olisivat olleet tarpeen.
Mikkelin panttivankidraaman röykytys tuntui oudolta.
Muistelen että Haavikko väitti poliisin ”murhanneen” panttivangit ja ehkä myös
vankikarkurin. Siinähän kävi niin, että auto räjähti. Minulla ei olisi kanttia
eikä kokemusta opastaa poliisia tuollaisessa äärimäisen vaikeassa tilanteessa,
jossa pommimies voi tappaa panttivankinsa, vaikkei häntä kohti ammuttaisikaan.
Toisaalta olen itse sitä mieltä, että maan laki on oikein
kirjoitettu. Poliisi saa ampua toisen henkeä uhkaavan ihmisen, jos mitään muuta
keinoa pelastaa viaton ei ole käytettävissä. Tavallisesti piirityksessä tehoaa
uuvuttaminen.
Hyvän blogistin pitäisi olla samanlainen ihminen kuin Erno –
varma siitä että ymmärtää asiat paremmin kuin kukaan muu. Tai ellei ole varma,
olisi ainakin osattava teeskennellä.
Minusta ei koskaan tule merkittävää blogistia, koska en ole niin
hyvä kirjoittaja ja lisäksi olen joutunut viettämään niin paljon aikaa itseäni
fiksummassa seurassa, että olen hyvin selvillä tietojeni ja mielipiteitteni
hataruudesta. Ei siihen tarvita aina ulkopuolisiakaan. Olen riittävän monta
kertaa ponnistellut kovasti ja pitkään ratkaistakseni vaikean kysymyksen ja
löytänyt ratkaisun, jonka olen sitten itse huomannut vääräksi. Silloin tekee
mieli ryhtyä tekemään jotain kykyjensä mukaista, esimerkiksi tiskaamaan astioita.
Painavin peruste olla haikailematta menneisyyden
kirjoittajia verkkomaailmaan on tekstin lyhyys. Paasilinna kirjoitti monta
ikimuistoista juttua pariin sivuun. Käsitykseni mukaan verkko ei kirjoituksen
alustana siedä kahta liuskaa pidempää tekstiä.
On keskitettävä, ja se puolestaan edellyttää löysyyden
(lavertelun) vaikutelman luomista. Lukija luulee, että tämähän on helppoa, ja
tulee nielaisseeksi myrkkypillerin. Dostojevski ja Tshehov olivat mestareita
kirjoittamaan ohipuhumista. Kaikki puhuvat, mutta kukaan ei tarkoita, mitä
sanoo.
Viisaat kirjoittavat rahasta, kuten luullakseni Haavikko ja
Paasilinna. Tyhmät kirjoittavat ilmaiseksi ja haluavat lisäksi kuulla
lukijoiden kannanottoja. Kuulun itse tuohon onnettomien ryhmään. Minusta on
mukavaa, että kirjoitukseni luetaan. Muulla ei ole niin merkitystä, ei
silläkään, onko lukija samaa mieltä.
Kirjoittelin aika lailla arvostettuihin julkaisuihin
(Parnasso, Kanava). Havaitsin pian, että tunnollisimmat ihmiset lukivat
otsikon, varsinkin jos se oli lehden kannessa, mutta en muistaakseni ole
koskaan tavannut ketään, joka olisi lukenut koko kirjoitukseni. Ne henkilöt,
jotka suuttuvat ja kirjoittavat vastakirjoituksen, eivät tapaa lukea vihansa
nostattanutta tekstiä, ainakaan kunnolla. Kunnolla lukemisella tarkoitan valmiutta
ymmärtää, mitä kirjoittaja sanoo. Kovin moni lukee kuin sensori – lukee että ”vittu”,
kun kirjoituksessa itse asiassa on ”raavittu”. Jos ensimmäinen tavu on
edellisellä rivillä, kirjoittajan kohtalo on sinetöity.
Suurimmalla myötätunnolla ja pieteetillä lukisin itse kuitenkin Kalle Päätalon blogia, se luetteloitaisiin ja osastoitaisiin varmaankin johonkin "harrastukset, puutyöt" ja "keskustelu, ihmissuhteet" välimaille.
VastaaPoistaVaikka uumoilenkin tässä sarkasmia, niin ajatus on kuitenkin loistava. Tiedän sen siitä, että minulle tuli sama ajatus.
PoistaMutta ei se harrastuksiin menisi, sillä Kalle harrasti vain yhtä asiaa: kirjoittamista. Muu oli työtä. Ihmissuhteet sen sijaan osuu ja uppoaa. Niistä Kaarlo Alvar kirjoitti. Ihmisistä töissä.
Niin ja vielä: tässä Kemppisen esittämään kahden liuskan sääntöön Kallukka todennäköisesti toteaisi Dean Martinia siteeraten: "Kaksi liuskaa? Sen verran minä jo läikytän."
VastaaPoistaTämä blogi, kuten valitettavan moni muukin tuo mieleen kakofonisen ruokailuhetken keittiössä, jossa perhe ei istuudu yhdessä pöydän ääreen, vaan kukin huutaa vuorollaan ”Onko täällä syötävää?”, ja sen jälkeen nappaa hirmuisessa kiireessä helpoiten saatavilla olevan makupalan jatkaean matkaansa ties minne.
VastaaPoistaLäsnäolo maksaa, mutta kenties myös itsensä takaisin.
Jukka muistanee hyvinkin Ernon ja Raimo Ilaskiven ympäristöaiheisen väittelyn Parnasso lehdessä -70 luvun alkuvuosina? Olisipa mukava lukea näin jälkikäteen mitä herrat kirjoittelivat tuolloin. Voiko noita vanhoja Parnasso lehtiä lukea netissä? Väittely kesti kuulemma peräti kaksi vuotta. Ernohan kulki tunnetusti voitosta voittoon joten Ilaskivi kaiketi jäi tappiolle tuossa (kin) väittelyssä..?
VastaaPoistaJos ja kun Ernon kanssa ei edes koko maailma pärjännyt väittelyssä niin tuskin Ilaskivikään.
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Erno+Paasilinna+kirjasi+40-vuotisen+sanasotansa+suomalaisessakeskustelussa/HS971213SI1KU0689n
Erno Paasilinnan olemus oli jo uskottava. Ernon sanomisia kovasti arvostin, mutta kovin positiivisia ne eivät olleet.
VastaaPoistaBlogistien hyveisiin kuuluvat minusta: aktiivisuus, avoimuus, asiatuntijuus, ajankohtaisuus ja aitous nyt ainakin.
Ruotsi ei vielä ole siirtynyt pääoman rajasäännöstelyyn, tarkkailuun kylläkin. Suomiko se Ruotsin mainetta varjelee ? Joo kai, mutta ennen kaikkea Bundesbank. Kun kreikkalais-roomalainen ihminen siirtää eurotilinsä Deutscheen tai sikäläisiin osavaltio/kunta-säästöpankkeihin -holvisäilöön- niin talletuspankki Saksassa siirtää edelleen rahan Frankfurtin EKP:hen saksalaisen jäsenpankin tilille. Ja näin on Saksan keskuspankki tullut lainanneeksi Välimeren rannoille 620 mrd € ihan vain EKP:n maksujärjestemän kautta kuin vahingossa. Ihan tavalliset työtä- ja liiketoimintaa hoitavat ihmiset siirtävät rahojaan suojaan, ei tässä enää spekulantteja tarvita. Jokainen täysjärkinen tyhjentää tilejään kreikkalais-roomalaisista pankeista. Ne sitten täyttävät talletusvajeen tuolla 620 ja lisäksi suoraan pääkonttorista -EKP:stä.
VastaaPoistaEikä tässä kaikki. Eivät ihmiset -jokamiehet- pelasta vain tilejään, vaan säästönsä erilaisissa rahastoisssa joiden tietävät sijoittaneen heidän säästöjään etelä€:n valtiolainoihin. Ei euron nakertaminen ole enää mitään spekulanttien havittelua. Harmittomana hedgepelinähän se Kreikasta alkoi CDS (=palovakuutus naapurin taloon + sytkäri talon nurkalle+huhuja paloalan kauppalehtiin) , mutta nyt asiat ovat edistyneet sinne ei-tarkoitettujen seurauksien kuoppakentille ja suosilmäke/-mätäs loikkelihdannaksi.
Niin, Liikasen pankin kreikkakirurgi/taksi-isäntä/hotelliyrittäjä -tileistä on turha kysyä.
Eikä osuutta edes EKP:n yhteisistäkään etelä€ tilitilkkeistä. Tai että mikä rahastopako vuotaa etelä€ valtioiden obligaatiorahastoista. Turhaa olisi kysyä myöskään Ilmarisen
likvideinä arvopapereina ostamista Irlannin asuntolainoista tai rahastojen rahastojen
vastuista Espanjassa. Mistäs ne tietäisivät kun konsultti Kämpissäkään poiketesaan ei kertonut.Ja Lontoossahan ei ilkeä mokomia udella. Pitää säilyttää suhteet. -Rahojen -toisten rahojen- ei ole niin väliä. Kerkiäähän tästä duunista pois -bonusten kera, jos mitä häikkää joskus ilmenisi.
Kirjoitelenpahan asiaa kun eduskunta huomena näistä on puhuvinaan. Ja varsinkin kun jotain toivoa pilkottaa. Toivo Kärjen kuoleman 20-vuotispäivää vietetään pikkuparlamentissa huomenna illansuusssa, Kimmo Kivelä (ps) on aloitteentekijä. Lumoava Eila Pienimäki ilmaantuu tilaisuuteen.
Jukka Sjöstedt
Siviilissä kirkkoherran virkaa hoitavalle kIvelälle taisi käydä köpelösti kun meni irvailemaan lappilaisen edustajan murresanoille.
PoistaPaljasti minkä ammattikunnan parista ilkeimmät huutelijat löytyvät.!
Tää oli niin hauska, sä olet niin hemmetin hyvä! Rento käsiala on parasta sinua, varsinkin kun lukija lopuksi saa nenilleen pinnan alle upottamasi tosiasian!
VastaaPoista"Mikkelin panttivankidraaman röykytys tuntui oudolta. Muistelen että Haavikko väitti poliisin ”murhanneen” panttivangit ja ehkä myös vankikarkurin. Siinähän kävi niin, että auto räjähti. Minulla ei olisi kanttia eikä kokemusta opastaa poliisia tuollaisessa äärimäisen vaikeassa tilanteessa, jossa pommimies voi tappaa panttivankinsa, vaikkei häntä kohti ammuttaisikaan.
VastaaPoistaToisaalta olen itse sitä mieltä, että maan laki on oikein kirjoitettu. Poliisi saa ampua toisen henkeä uhkaavan ihmisen, jos mitään muuta keinoa pelastaa viaton ei ole käytettävissä. Tavallisesti piirityksessä tehoaa uuvuttaminen."
Käsittääkseni poliisi teki ko. tilanteessa virheen, kun ei turvautunut uuvuttamiseen vaan sulutti auton Mikkelin torille. Lisäksi käskysuhteet eivät olleet selvät. Suurena syynä oli kokemattomuus.
Toisaalta murhasta ei voi puhua. Pankkiryöstäjä oli ottanut kolme panttivankia ja varannut dynamiittia eli *hän* oli valmis murhiin pikemmin kuin antautumsieen. Mahdollisuutta pakoon hänellä ei oikeasti ollut.
Voi hyvinkin olla, että poliisin tyoiminta pelasti kaksi panttivankia. Toisaalta nykyisin ei panttivankia ajettaisi tahallaan pakkotilanteeseen.
Korkein oikeus tuomitsi toukokuussa 1993 Mikkeli torilla operaatiota johtaneen Karhu-koplan komisarion tuntuvaan rangaistukseen kuolemantuottamuksesta ja virkavirheestä.
PoistaTämän blogin suurimpia heikkouksia on se, ettei blogisti välitä tarkistaa helposti tarkistettavissa olevia faktoja, vaan syöttää suurpiirteisyydessään lukijoille tuon tuosta väärää faktatietoa.
Mutta ehkäpä näin tekivät myös hänen esikuvansa ja oppimestarinsa ohipuhumisen saralla eli Tsehov ja Dostojevski!
Tomppeliherrain veljeskunta.
VastaaPoistaAd Anonyymi: - hertit mielenkiintoni. Minäpä otan esiin 70-luvun Parnassot ja verestän muistiani.
VastaaPoistaMiksipä se sillä tulisi, jos ihmisen toimien kritisoija Erno Paasilinna eläisi ja kirjoittaisi päivittäistä blogiaan kun hänen sanomansa löytää vielä kansien välistä ja sieltä voi poimia aikaansa sopivia kirjoituksia jotka eivät vieläkään kuittaannu millään puolihalveksivalla, suuntaansa summassa nakatulla, halventavalla lauseella. Näitä tällaisia kirjoittajia vain ei synny eikä kehity ajan vaatimusten mukaisesti pikavauhtia, eli hiiren klikkauksella ihan joka päivä. Mutta vain rohkeus olla esillä kaikkinensa merkitsee jotain silloin, kun kokee ajavansa muidenkin kuin pelkän itsensä etuja. Rohkeudesta Erno kirjoittikin paljon, ja kauhistuisi tätä nykyistä nimimerkkien takaa töpeksivien tulvaa kun ei uskalleta ottaa vastuuta sanomisistaan. Nimettöminä röyhistellään lauseidensa karvaisia rintoja joiden takaa ei lihaa ei luuta löydy tarvittaessa. Toisaalta hän myös joskus puolusti yleisönosastoihin kirjoittavia nimimerkkejä joilla oli ankaraa asiaa ja nimimerkkiys oikeasti perusteltua. Paasilinna kirjoitti ennen kuolemaansa sellaisen satiirin, jonka otsikon muistan: "Köyhien kotisivut", mutta en sitä löytänyt muistellakseni tarkemmin. Siinä hän kuitenkin ehti ottaa kantaa jo internetinkin maailmaan köyhän ihmisen näkökulmasta, olemassa olevan kansanosan puolesta, jolla ei edes varaa näihin laitteisiin ole perustaakseen "kotisivut".
VastaaPoistaPaasilinnan nasakka tapa kirjoittaa säväytti minua aina. Hänen "äänensä" kuului tiukoissa, oikein kirjoitetuissa lauseissa. Esim. vuodelta 1997 löydän E.P:n ennusteita tulevasta ja sen hän varmaan kirjoitti ilman minkäänlaisia silmälaseja kun se sattuu kovin kohdalleen: "Kohta Aasian kaksi miljardia ihmistä ja heidän teknologiansa tuottavat länteen kännyköitä niin että niitä voidaan tunkea jokaiseen korvaan viisi kappaletta sadalla markalla. Ja silloin Eurooppa on köyhä poika ja alkaa uusi aika. Tai loppuu nykyinen aika, joka lepääkin jo aivan tyhjän päällä, vaikka sitä eivät kaikki oikein vielä käsitäkään."
Nythän täällä lellutaan köyhän Euroopan saasteisessa ilmanalassa, kilometrin korkeudessa totuuden maankamarasta "tulevaisuuteen tähtäävine", peleihin keskittyvine koulutuslaitoksinemme (pelilukiot!)?
Kun itse, suhteellisen mitätön mies, jolla juuri ja juuri on varaa pitää yllä internetyhteyksiä, luen Jukka Kemppisen kirjoituksia tulee välillä avuton olo, kun läheistä asiaakin sisältävät kirjoitukset hujahtavat menneisyyden roskalaatikkoon ennen kuin niiden sisällön merkitystä ehtii hidas ajattelija ymmärtämään, saatika että kommentoimaan asiallisesti. Vain sen haistaa, että tuossa nyt jotain olisi kun jo uutta pukkaa laariin (tämä hitaus on tietenkin ihan oma syntymävika).
Asiat tietenkin löytyvät kaikki tuolta hännän alta. Mutta sitä ajatusta, joka kirjaa lukiessa joskus hetken häivähtää ja sen voi sitten huomenna uudestaan kerrata tajutakseen sen, ei blogialustalta löydäkään enää uudestaan. Se voi olla meidän, kirjoihin tottuneiden, vanhenevien ihmisten ongelma. Nuoret näyttäisivät vähät välittävänkään enää eilisen ajattelemisesta.
Kunnioitan omalla tavallani (kansakoulupohjalta epäluuloisena) kansalaisen, paljon kouluttautuneen, monessa ansioituneen Jukka Kemppisen laajaa ymmärrystä/tietämystä ihmiselämästä ja löydän joskus hyvin paljon lohduttavaakin näistä kirjoituksista. Ja että hän tätä kaikkea ilmaiseksi tyhmillekin jakaa. Viimeiseksi kannanotostaan Wahlroosin kirjaan joka esilletulonsa voimakkuuden (taustavoimien mahtavuuden) vuoksi masensi täällä pohjalla tallaajaa aika rajusti ja jolle (masennukselleen) ei itse sanoja löydä saatika että osaisi muutenkaan puolustautua tuollaisia yhteiskunnallisia röyhkimyksiä vastaan.
No kehuihan se Kemppinen itseään. Vai että hyvä tiskaamaan.
VastaaPoistaNiin.
VastaaPoistaEntäs sitten jos olisi tuntemattoman Pekka Peitsi`n blogi ja siihen kovasti vastakkaisia kommentoitaisiin.
Saatanan tunarit tulisi takaisin jo muutaman postauksen jälkeen ja perässähiihtäjät alkaisivat peesin, moderaattorit ympärivuorokautisen urakkansa.
JK: "Minusta ei koskaan tule merkittävää blogistia..."
VastaaPoistaSanoo mies, jota monet pitävän maan merkittävimpänä blogistina. Tässä on malliesimerkki päätalomaisesta vaatimattomuudesta. Kallehan kirjoitti 25 tiiliskiven paksuista kirjaa kertoakseen, kuinka vaatimaton hän on. Se on syy, miksi olen Päätalo-fani.
Kuinkahan vanhaksi Kallen olisi pitänyt saada elää voidakseen kirjoittaa "nyt olen kirjoittanu tähän hetkeen asti kaikesta kaiken"? Jollain matematiikalla tämä olisi ehkä laskettavissa.
Poista(Blogivaeltaja)
Mitä vaatimattomuutta se on, jota täytyy esittää koko ajan!
Poista--Erno Paasilinna
Tästäkin huomaa, että Ernon älyllisen yrmeyden takana piilee synkkä tosikkous, ja sama vika vaivaa hänen opetuslapsiaan.
PoistaMikä mahtava näkijä meillä olisikaan, jos samassa henkilössä yhtyisi Ernon terävä järki ja Arton riemastuttava luovuus. Jaa, mutta onhan meillä Reino...
Kuvassa taitaa olla kaikkien blogistien esi-isä! :-)
VastaaPoistaJäämme odottamaan blogistin jälkimietteitä 70-luvun Parnassojen ääreltä.
VastaaPoistaMiten ollakaan, samaiset vuosikerrat ja jonkin verran lisääkin levitteleikse parhaillaan työhuoneeni ahdingossa. Yritän keksiä, miten niistä pääsisi eroon, kun edessä siintää muutto pienempiin piteisiin. Niitä ei voi pudottaa paperinkeräykseen, eihän? Ilta jos toinenkin on vierähtänyt niitä selaillessa. Netissä nykyisin kaikki. Ehkä saan tämänkin paperitavarani sinne, Huutonettiin edes...
Tässä yksi.
PoistaAivan sama
puhuuko, piereekö Meandros.
Sama henki päässä kuin päässä.
Ad Omnia: - oikein nähty. Kuvassa on kaikkien blogistien esi-isä Montaigne.
VastaaPoistaJa toistan varoitukseni - älkää lukeko niitä pisimpiä juttuja, vaan pikemmin lyhyitä.
Montaigne korjasi ja paranteli jatkuvasti varhaisempia juttujaan ja jotenkin löysi itsensä vasta vuosia kirjoitettuaan.
Ranskalaiset oppineet valokuvauttavat itsensä mielellään M:n La pleiade -nide kädessä. Viimeksi pisti silmään toissa päivänä.
Ad Omnia: - tiskaamisesta minulla on PohmTR:n huoltopäällikön kiitosmaininta - olin keittiömiehenä usemapia kuukausia. Niin että valtion opissa!
VastaaPoistaMikä yhdistää liberaaleja Sarasvuo, Soininvaara, Siimes, Wahlroos ja Kemppinen?
VastaaPoistaNo yksikielisen angloamerikkalaisen kulttuurin ihannointi. Se taas on jotakin ihan muuta kuin monikielinen eurooppalaisuus.
Jos Italian tv:stä otettaisiin mallia, niin päivittäin parhaaseen aikaan kisailtaisiin paikallisten murresanojen tuntemuksesta. Ja oltaisiin niistä ylpeitä.
Alkaisi siinä Wahlroosin puntit tutista.
A propos Parnasso. Kolme muuttoa ne vanhat numerot ovat kanssani tehneet. Pitääkö jaksaa neljäskin (jos asunto menee kaupaksi?) vai joko voi hellittää otteensa? JOtain olen saanut poistettua 'kirjastossa on veronmaksajien varoilla maksettua tilaa näille' mutta Parnassoja ei. Huolisiko joku kirjasto epätäydellisen sarjan vuosikertoja?
VastaaPoistaNo tänne vaan määrä, kunto ja hintapyyntö, niin päästään kauppoja hieromaan. Siitä se lähtee.
PoistaTerve, kohtalotoveri. Meitä on siis useampia. Mihin nämä vaivoin kootut paperiaarteet pannaan, kirjat, lehdet, leikkeet? Uusissa asunnoissa ei ole ehyttä seinää edes kohtalaiselle kirjahyllylle. (Älkää vain alkako puhua käärinliinoista.)
PoistaTerveisin
nimim. Simonides jos oisin (23.4. 04.21 AM)
Saada naiset nauramaan blogeillaan, onhan tuokin saavutus sinänsä. Mutta mitä saikaan Paavo Haavikko - naisilta?
VastaaPoistaPaasilinnan ja Ilaskiven väittely käytiin sitten vuosina 1972-3, ja siihen osallistui myös Pentti Linkola. Jos Parnasson yleisönosasto kiinnostaa, kannattaa lukea myös Paavo Haavikon humoristiset mietteet 70-luvun politiikasta, jotka julkaistiin vuoden 1976 nelos- ja kutosnumerossa. Ja Parnasson nettihakemistosta (ilmeisesti 1951-1985) voi haeskella lisää:http://www.varastokirjasto.fi/digiphpt/dump_parnasso.txt
VastaaPoistaOn välillä hyvä tarpoa syvässä suossa ja tuntea miten masentavaa eteneminen on. Sanovat, että jälkeenpäin aika kultaa kokemuksen.
VastaaPoistaMuistaakseni kirjoitit myös Hesariin. Ja sekin meitä ilahdutti.
Kahdessa liuskassa on paljon tyhjää, mutta on osattava myös lukea "rivien välistä". Viisaus piilee sanomattomissa sanoissa.
Ja kirjoitetusta sanasta siinä, että se herättää ajatuksia.
Et sä huono ole. Kiitos.
- kale -
Ad Kamunen: tämä oli ensimmäinen kerta, kun minua mainittiin yksikielisen angloamerikkalaisen kulttuurin ihailijaksi.
VastaaPoistaTaisi tulla arvio vähän kevyesti. Luen viikoittain kirjallisuutta sangen useilla eri kielillä.
Päivän blogissa oli ranskalaisen kirjailijan kuva.
Tarkemmin ajatellen Mikael Jungner sopisi hurmahenkisten USA-fanien listaan Kemppistä paremmin. Selittyisi sekin miksi Yle ei hänen tj-ajalla muuttunut eurooppalaisemmaksi paikalliskulttuurien esittelijäksi.
PoistaVaroitus: Anonyymi Apr 22, 2012 11:32 PM lienee tämä ahkera henkilö, joka levittää kommenteissaan virheellistä tietoa, jos arvelee sen olevan kirjoittajalle epäedullista.
VastaaPoistaJutussa puhuttiin murhastsa. Mikkelin jutussa (KKO 1993:50) tuomittiin äänin 3-2 yksin teoin varomattomuudesta tehdystä virkavirheestä ja kuolemantuottamuksesta sakkoon. Kaksi jäsentä olisi hylännyt kanteen.
Jutussa aiheena ei ollut Mikkelin panttivankidraama, vaan muutama etevä, jo kuollut kirjailija.
Blogijutussa puhuttiin kyllä myös Mikkelin pankkivankidraamasta, kun oli puhe Haavikon viranomaisiin kohdistamasta "jahdista." Toki Haavikko liioitteli murhasta puhuessaan. Kun blogisti on juristi, olisi toki ollut hyvä mainita, miten tuo blogistin esille ottama oikeusjuttu päättyi KKO:ssa, koska blogisti myös nimenomaan itse puuttui poliisin vastuuseen. Poliisi ei selvinnyt tapauksesta rangaistuksetta. Sillä, että jutussa äänestettiin KKO:ssa, ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä.
PoistaEdellisellä anonyymillä on ongelma. Älä kuitenkaan missään tapauksessa lopeta jähnyämistäsi, katkeroituneen ihmisen touhuja on miellyttävä seurata. Vähän kuin loppukevennys Kemppisen asiakirjoituksen pääteeksi, auttaa ruuansulatukseen.
PoistaOngelma on kyllä kirjoituksestasi päätellen itselläsi.
PoistaMutsis on.
PoistaTomppeli!
PoistaJos ollaan ihan tarkkoja, ei pelkästään poliisi saa ampua toista ihmistä, vaan hätävarjeluna saa tappaa myös yksityinen henkilö. Tapauksessa KKO 1997:182 henkilö oli ampunut kotonaan vieraana olleen häirikön, joka oli alkanut ammuskella haulikolla ja uhonnut tappavansa muut kolme paikalla ollutta. Ampumahetkellä tapettu oli kohottanut haulikkoa kohti ampujaa. Käräjä- ja hovioikeudet taisivat katsoa, että huumehörhöjen välienselvittelystä joku kuuluu aina linnaan. KKO vapautti kuitenkin syytetyn taposta ehdoitta, ja tyytyi antamaan tuomion huumausainerikoksesta.
VastaaPoistaTosin on sanottava, että ne olosuhteet, joissa tuo hätävarjelutapaus sattui, eivät varmaan toistu ainakaan vuosisataan. Niin puhdasta pikatilannetta ei saa aikaiseksi kovin helpolla. Onpa kuitenkin tapaus, jossa aseella toisen tappanut on selvinnyt tuomiotta.
Tuon lukeneena toteasin, että tilanteita voi syntyä huomattavasti useammin, mutta että saataisiin tapauksesta siinä määrin uskottava todistelu, että voidaan tehdä moinen päätös, lie paljon harvinaisempaa.
PoistaEhkä jollekin juristille nämä ovat sama asia, mutta minulle maallikkona ne eivät ole.
Tilanne ei ollut erityisen pikainenkaan, kyllä vaiheita oli paljon. Puolustautujalla on ollut aikaa miettiä useita menettelytapoja tilanteen kehittyessä. Ei valinnut väärin, ei. Siis huono lopputulema, mutta ei lainkaan huonoin mahdollinen.
Runoilijoille, kuten esimerkiksi juuri Paavo Haavikolle, näyttää olevan yleensä ominaista ylenmääräinen halu liioitteluun, ohipuhumiseen ja kerskailuun! Hehän näet "runoilevat"!
VastaaPoistaErno Paasilinnan "Kahden vuoden väittely" löytyy vanhojen parnassojen lisäksi E.P:n "Riita maailman kanssa"-kansien välistä (Otava 1997). Po. sanasessio näemmä alkoi Juha Virkkusen kanssa ja laajeni vasta sitten Linkolan ja Ilaskiven keralla pompotteluksi; herkullinen lähimenneisyyden "blogi"väittely!
VastaaPoista