Sivun näyttöjä yhteensä

24. huhtikuuta 2012

Myötälukijat


Kukaties vastailen välillä liian kiukkuisesti kommentoijille. He osaavat kuitenkin lukea. Televisiossa kerrottiin eilen poikien lukemisesta, joka on huonoa. Siitä ei kerrottu, että poikien netistä lukeminen lienee vielä huonompaa. Ainakin joskus minua harmittaa, että kommentoija ei ole jaksanut lukea lauseita loppuun, puhumattakaan näistä kahdesta liuskasta.

Tässä on nimittäin edessä juhlallinen hetki. Bloggerin sisällä on tehty suuria muutoksia. Nyt kirjoittaja saa itse suoraan näkyviinsä erilaista tilastotietoa. Eilen blogikirjoituksia oli julkaistu yhteensä 2 363 kappaletta ja kommentteja 49 234.

Jälkimmäinen luku on vaikuttava. Ohjelman rekisteröimiä käyntejä sivuillani on päivässä 4 000 – 8 000.

Jostain syystä tämä tuottaa suurempaa mielihyvää kuin jonkun kommentoijan muistama Helsingin Sanomien kolumnini, joka ilmestyi noin 10 vuotta (tarkka tieto on olemassa, mutta en kaiva sitä esiin) joka maanantai. Lukijamääristä ei ollut koskaan puhetta. Tietääkseni kaikki järkevät ihmiset hyppäsivät silloin kuten nykyisinkin kulttuuriosaston yli.

Kolumnin ja blogin ero on suuri. Pakina on sekin aivan eri asia.

Blogeja saa ja voi kirjoittaa millaisia vain. Tyyppi ”kirjailijan päiväkirjasta” on aivan hyvä. Kirjailija voisi kirjoittaa kaksi riviä tai kaksi sivua tai enemmänkin. Tyyppi muistikirja olisi myös toimiva. Kuuluisissa esimerkkitapauksissa merkinnät vain ovat yleensä aineistoa tulevaisuudessa käytettäväksi. Tshehov taisi kirjoittaa jossain välissä ”balettitanssijat haisevat samalta kuin hevoset”. Tuo havainto olisi istunut hyvin pitkään novelliin. En tiedä, käyttikö hän sitä; muistaakseni ei.

Goncourtin veljesten päiväkirja vaatii lukemistottumusta. He pohtivat ja päivittelevät lehtiarvosteluja, jotka koskivat kauan sitten unohtuneiden kirjoittajien mielipiteitä teoksista, joita kukaan ei muista. Mutta joukossa on vahvoja kuvia, tunnelmaa. Ihmisiä ja luonnollisesti kirpeitä arvosteluja kollegoista, esimerkiksi Maupassantista.

Tässä puheena ollut Olavi Paavolaisen ”Synkkä yksinpuhelu” on esimerkki päiväkirjamuodon vaaroista. Jos päiväkirja on aito, se vajoaa vähän väliä yhdentekeväksi. Jos sitä on paranneltu, se ei oikeastaan ole päiväkirja eli autenttinen todiste, vaikka kirjoittaja sellaista väittäisikin.

Olen kuullut pahaenteisistä päiväkirjoista ja nähnytkin muutamia. Martti Anhava oli eilen kirjastossa vieraanani. Puhuimme suomentamisesta ja etenkin vanhasta venäläisestä kirjallisuudesta.

Illalla kotona mieleeni tuli ajatus. Jos joku henkilö, esimerkiksi Tuomas Anhava, olisi kirjoittanut kerran tai kaksi kertaa vuodessa omaelämäkertansa, tulos olisi ollut kiinnostavin mahdollinen. Se olisi ollut paljon kiinnostavampi kuin Parnasson vuosikerrat kuin – melkein mikä tahansa, mihin verrata.

Siinä olisi blogille muoto. En usko, että kukaan toteuttaa sitä koskaan. Yksi, korkeintaan kaksi kirjoitusta vuodessa. Pituus 200 – 300 liuskaa. Kertomukset lapsuusvuosien pipolakkien kohtaloista voisi jättää huoleti pois. Sitä vastoin kunkin vuoden ystävien ja vihamiesten perusteltu lista olisi yhtä kiinnostava kuin pätevän kirjoittajan katsaus uutuuksiin ja uutistapahtumiin.

Päiväkirjan vika on ajankohtaisuus. Ei minulla ainakaan ole kunnollisia, esiteltäväksi kelpaavia mielipiteitä tärkeistä asioista. Ajaudun vain julistamaan tai väittämään. Mutta jos aineistoa säilyttäisi järkevästi, noin vuoden kuluttua tapahtuneesta osaisi kenties jotain oivaltaakin.

Artikkeleiden ja esseiden vika on sama kuin kolumnien. Niissä täytyy olla aihe. Melkein aine annetusta otsikosta johdonmukaisesti kirjoitetut tekstit ovat ikäviä ja vanhentuvat ennen aikojaan.

Ilman aikojaan kirjoitettu saattaa olla eläväistä. Tekstin pyörteisiin saattaa pysähtyä asioita, joista kirjoittaja itsekään ei ollut oikeasti selvillä.

35 kommenttia:

  1. Ei se määrä vaan se laatu!

    VastaaPoista
  2. Nythän kyllä, Jukkis, on niin, että yksi kuva todistaa enemmän kuin kaksi liuskallista sanoja. Kaikkein huithapeleimmankin, kaikkein pinnallisimmakin urbaanin katseen nonsalantti ja aina uutta spektakulöösiä silmänruokaa isoava kaari, joka ohimennen pyyhkäisee otsikkokuvaa ja siinä synkeinä kädet munilla luimistelelevaa veljesparia rekisteröi vaistonvarmasti kuvasta hahmottuvan objektiivisen tilanteen ja siihen johtaneen kausaaliketjun, ja vaistomaisesti päätyy lopputulokseen: nämä miehet pitivät päiväkirjaa - don't try this at home!

    VastaaPoista
  3. "..Artikkeleiden ja esseiden vika on sama kuin kolumnien. Niissä täytyy olla aihe. Melkein aine annetusta otsikosta johdonmukaisesti kirjoitetut tekstit ovat ikäviä ja vanhentuvat ennen aikojaan.

    Ilman aikojaan kirjoitettu saattaa olla eläväistä. Tekstin pyörteisiin saattaa pysähtyä asioita, joista kirjoittaja itsekään ei ollut oikeasti selvillä."

    Tuosta tulee mieleen kolme asiaa. Enskiksi Edward Tuften (googlatkaa, tietodatan graafinen esittäjä) ajatus siitä että alkuasetelma lukkiuttaa ajatuskuvion siten ettei "uusi ajattelu" oikein onnistu. Tulee tehtyä niinkuin ennenkin. Viittaus liittyy PowerPointin "cognitiiviseen vaikutukseen".

    Toiseksi. Ilman aikojaan kirjoitettu teksti on alkuperäistä, sitä mikä kirjoittajan aivoissa tuntuu hetkellä tärkeältä; siinä on asioita jotka pyrskähtelevät"annettujen aitojen" reunojen yli. Jos kirjoittaja ei ole turhan kiltti.

    Kolmanneksi. Julkinen kirjoittaminen on eräänlaista tarot-korttien lukemista. Mitä mä olen sitä harrastuttanut, on kyse siitä että se joka haluaa itselleen "ennustettavan" voi siinä tilanteessa nähdä peilin tavoin itsessään asioita, joista voi syyttää ulkopuolista välinettä -- peiliä, kortteja, korttien latojaa.

    Tällainen bloggailu on siis kunnoitettavaa ja tarpeellista itsensä tutkistelua. Osaisinpa minäkin.

    VastaaPoista
  4. Kun tuo päiväkirja autenttisena todisteena tuli mainittua, en malta olla kommentoimatta mitenkä markan aikaisen pankkikriisin jälkeisissä oikeudenkäynneissä muudan ratsastusta harrastava Säästöpankkimies nosti oikeudessa pöydälle tiukan paikan tullen sanoisinko ainakin itse asiaansa uskovan oloisesti päiväkirjansa ajatuksenaan jos totuutta ei muualta löydy niin täältä löytyy mutta olivatko päiväkirjat rittäviä todisteita tapahtumien kulusta jäi minulta tuolloin seuraamatta. Ihmettelin kuitenkin, että ison pankin pääjohtaja sellaista edes yritti, tuntui maallikosta päiväkirja riittämättömältä oikeudessa todisteeksi vaikka musteella vihkoon kirjoitettua päiväkirjaan jo kirjoitettua tekstiä on aika mahdotonta väärentää jälkeen päin, toisin kuin muistititkulla olevia joten eipä käy kateeksi tulevia historian tutkijoita.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on kuultavana todistajana niin kyllä kai päiväkirja lisaa
      kerrottujen detalien uskottavuutta. Jos on syytettynä, niin sittenkin kai vähän sama juttu. Ei päiväkirja ainakaan yleensä vähennä uskottavuutta.

      Poista
  5. Välikysymysäänestys oli eilen, keskustelu tänään klo 14 alkaen. Edellinen oli pörsseissä jälkimmäinen Eduskunnassa. Yhtäkkiä politiikka kiinnostaa, kiitos jytkyn. Harmittaa että kiinnostaa. Katselin ratikassa kolmea nuorta huivipäistä äitiä neljine viisine lapsineen. Että heillä oli hauskaa,lungia ja nautinnollisen tuntuista eloa yhdessä ! Ja minä tyhmä luen jotain itseni yläpuolista historiallis-yhteiskunnallista kirjaa -ja näinä aikoina siis jonkun amerikkalaisen kuvausta rahasosiologian itsensä-uudelleen-luomisen prosesseista. Miksi en laulaa rallata,lörpöttele ja naura ja naurata sukkeluuksien ja tuttujen parissa ? Kiva kun tulee noita maahanmuuttajia näyttämään ihmiselon ihanuutta.

    Kirjoittiko Olavi Paavolainen huomioita nykyajassa vaiko post festum ja tulevaisuutta varten kuin paraskin totuuskomissio ? Suomen Pankin historiajärkäle hinautuu vaihtolavalle. "Verotus kevenee" ja yrityskauppaboomi 1988-89 puolalaiskreikkalaisin pankkikirjanpidoin, ei ollutkaan kasinotalouden ylikiehauttamista. Valtiovarainministeriö (Liikanen) koetti kuulemma ottaa peräti
    luotonannon limiitti-ukaasejakin käyttöön. Suomen Pankki (Kullberg ja Puntila) ei ottanut kuuleviin korviinsa -tai korvienväliinsä. Vihdoin tulivat, myöhässä siis, lisäkassavarantotalletukset jarruttamaan rahanmättöä. Historiakirjan osa 2 sivu 581 päättää ao.luvun että "Vasta pelko valtiovarainministeriön puuttumisesta luotonannon kasvuun -siis rahapolitiikkaan- aktivoi Suomen Pankin toimintaan." Kukahan aktivoi kirjoittajat instituuttionsa itseruoskintaan ? No vitsi vitsi. On muuten hyvä kirja ja tämä pankkikriisin pohjakuvaus perinjuurista verrattuna totuttuun ohkaisuuteen ja sievistelyyn.

    Tänään HS Mielipide, korjaa johtava neuvonantaja Snellmanin seläntakaa kuinka eteläeurojen pako rantalomavaltio-obligaatioista (uudelleenostot maiden pankkeihin sillä Draghin biljoonalla) ja yksityisihmisten rahansiirrot Saksaan holviin, eivät ole seurausta eurokraattien hapuiluista (ymmärtäväisesti ilmaistaksensi) , vaan että velkakriissä on perimmältään kysymys juuri tästä yksityisen rahan pakenemisesta etelästä pohjoiseen. Syysuhde olisi toisinpäin kuin meikätörttö luulee , ja lisäksi minunkaltaisten vika, huonopäisten ja heikkohermoisten suhteessa Päättäjäkastiin !

    Hulluja ovat mutta olkoot, minäkin pelastaudun balkkanilaiseksi äidiksi, oman elämäni herraksi. Edessä odottava katastrofi betonoi sääty"yhteis"kunnan ylösnousemuksen.
    Ehkä suunnitellustikin. Suomen tienviitasta ja intrumenteista polkaista uusrikkaita kaunistukseksemme Kuusterä & Tarkka raportoivat järkyttävän kirkasälyisesti ja siis mieskohtaisella talentilla paljastaa totta. Julkeutta kuitenkin tarjotaan säästeliäästi,minkä tähden kirja vaatii rivienvälien lukemista eli ainakin aikaa ja harrastuneisuutta. Minusta se on vahinko.Olisi asiat voinut aukikin kertoa kun kerran demokratiaa leikitään -ja nämä kaverit ovat asioiden tasalla ja ylikin.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: - kuika ollakaan, Edwar r. Tuften "Envisioning Information" on taas pöydälläni ja ne kaksi muuta hyllyssä. Suosittelen. powerPoint -juttu on sirpale. Nämä kolme kirjaa muuttavat lukijansa maailmankuvaa.

    Tuften kolme kirjaa ovat kulttimaineessa mutta harvojen tuntemia. Kirjaan otettu Menardin kartta Napoleonin sotaretkestä lienee tuttu.

    Esimakuka:

    http://www.edwardtufte.com/tufte/posters

    VastaaPoista
  7. Ad Omnia: - erinäisistä syistä jouduin tutkimaan Christopher Wegeliuksen paperit 90-luvun alussa.

    Mielestäni hänen menettelytapansa oli esimerkillinen. Jos päiväkirjaa pitää mustekynällä vanhanaikaiseen tilikirjaan, jossa on numeroidut sivut, sanoisin muun tekstn keskellä olevaa mainintaa henkilön tapamisesta ja keskustelun aiheesta hyvinkin todistusvoimaiseksi.

    Kriminaalilaboratorio kykenee monissa tapauksissa vahvistamaan vuosien jälkeen kirjoitusajankohdan analysoimalla kemiallisesti ja spektrometrisesti musteen. Sehän muuttuu ajan kuluessa, joten lausunto peräkkäisten rivien kirjoittamisesta samaan aikaan on painava.

    Tämä on tärkeä vihje eräisiin ammattatteihin. - Oman tietoni mukaan PC:llä kirjoitetun aikaleimat ovat liian helppoja väärentää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Ile olis pitänyt päiväkirjaa ja merkinnyt 50,000 EUR hyvältä ryyppykaveriltani. Ja jos Topi olisi pitänyt päiväkirjaa ja merkinnyt annoin 50,000 EUR hyvälle kaverilleni IK:lle. Vaikeutuiskohan syyttäjän näyttö?

      Poista
  8. Artikkeleiden ja esseiden vika on sama kuin kolumnien. Niissä täytyy olla aihe. Melkein aine annetusta otsikosta johdonmukaisesti kirjoitetut tekstit ovat ikäviä ja vanhentuvat ennen aikojaan.

    Nyt pitäisi kirjoittaa Nokian romahduksesta, koska se kertoo suomenkielisen maailmanvalloittaja-ajattelun katastrofista kaiken tarpeellisen.

    Luultiin, että Kiina on täynnä herran nuhteessa eläviä suomalaisia, jotka ostavat sen kännykän minkä Firma heille lähettää. Ja että sillä voi soittaa ja vastata viestillä, eikä muuta.

    VastaaPoista
  9. Mistä muutoksista Bloggerin sisällä Jukka Kemppinen oikein kirjoittaa?

    Olisko sinulla ollut vain vanha versio Bloggerista, kun esimerkiksi minulla on tilastot näkynyt Bloggerin sivulla jo yli vuoden siis aloittamisestani asti.

    Vai onko niin, että Bloggerin tilastointiin on tullut oikeasti muutosta myös uudemman version käyttäjille?

    VastaaPoista
  10. Muuten, Timo T.A. Mikkonen on Iltalehden mukaan kuntoutunut siinä määrin, että pääsee kotihoitoon.

    Eikös tässä juorublogissa joskus puoli vuotta sitten Timo T.A. julistettu lähes kuolleeksi? Siinä yhteydessä, kun blogissa moralisoitiin kovasti Seiskan juttua kuolemansairaasta Timo T.A:sta.

    VastaaPoista
  11. Nyt just on jotain ajankohtaista.
    Mr. I Kanervan julkinen sumuutus vain jatkui, kun hän jätti Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen puheenjohtajan tehtävät: nyt, hänen mukaansa, maakuntahallituksen pj. on vain yksi 19:sta pöydässä.
    Ei ole: pj. osallistuu sekä suunnitteluun että eritoten päätösehdotusten valmisteluun.

    Miksi media antaa disinformaation virrata lävitseen noin vain?
    Se on kai jotain "hyvistystä".

    VastaaPoista
  12. Folkloristikko-piirtäjä Reetta Laitisen sarjakuva-albumi Kirjailija ja Madame lähestyy uudella tavalla historiaa.
    Kuvakertomuksen Oskar Pekkala on aloitteleva kirjailija. Mimi Creutz on hämäräperäinen seurapiirimadame. Epäsuhtainen rakkaustarina huipentuu traagisiin käänteisiin. 1920–30-luvuille sijoittuva albumi pohjautuu tositapahtumiin, kirjailija Olavi Paavolaisen ja madame Minna Craucherin väliseen suhteeseen.
    80 sivua, B5, sidottu, 2-värinen.
    Lempo Kustannus, 2012.
    Albumia myy mm. Turun Sarjakuvakauppa, ja kai Akateemisestakin löytyy.

    VastaaPoista
  13. Sain kympillä divarista kaksi kirjaa, "jotka muuttavat lukijansa maailmankuvaa."
    1)Väinö tanner puolustautuu (puolustuspuhe H:gin raastuvanoikeudessa 17.3.1919) 2)Kuinka se oikein tapahtui (Vuosi 1918 esivaiheineen ja jälkiselvittelyineen) Omistatko tai oletko lukenut? Olisiko niissä bloggausaihetta? Kunnioittavat onnittelut hurjasta kävijämäärästä!
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Edellinen kommentti taisi mennä taivahan linnuille, mutta yritetään uudemman kerran:

    Vaikka suu tässä todistaa mutkan kautta päiväkirjanpidon hyödyllisiäkin piirteitä, itse otsikkokuvan liikkeelle sysäämä induktiivinen ketju kertoo päinvastaista: kuvassa synkeinä, käsillä muniaan suojaten istuksivat kameraa kyräävät notoriset päiväkirjanpitäjäveljekset ovat kuin vanhan ajan koulun opetustaulu, jota opettaja käytti päiväkirjanpidon synnin aikaansaannoksista oppilaita varoitellessaan. Karttakepin avulla on helppo noukkia koko saldo: lasittuneiden silmien pälyilevä paiväkirjanpitäjänkatse, ennen aikojaan vanhentunut harmaa iho ja kiillottomat hiukset - lisäksi ruumiinnesteiden kuivumisesta aiheutuva yleinen heikkous ja selkäytimen näivettyminen sekä taipumus raivokohtauksiin ja melankoliaan. Tässä kohtaa on sitten hyvä jokaisen omasta kohdastaan miettiä, kannattaako sentään ruumiin ja mielen terveyttä uhrata päiväkirjanpidon alttarille.

    VastaaPoista
  16. Miten "Jukka Sjöstedtin" loputtomat kommentit liittyvät tämän blogin kirjoituksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Jukka Sjöstedtin kirjoitukset eivät liity päivän aiheeseen aina ihan jetsulleen, mutta kiinnostavia ja informatiivisia ne ainakin ovat.

      Poista
    2. En väittänyt, että ne olisivat huonoja. Itseäni ne eivät kummemmin kiinnosta, mikä on tietenkin makuasia.

      Ihmettelen vain sitä, miksei hän perusta omaa blogiaan. Kuvitteleeko hän saavansa paremmin lukijoita Kemppisen siivellä?

      Poista
  17. Pankkioikeudenkäynneissä "time managereita" selailtiin ahkerasti, mutta itse näin vain W:n prujuihin suhtauduttavan mainitulla vakavuudella. Hänhän kävi todistajana monessa muussakin jutussa kuin oman pankkinsa ja Juhantalon jutuissa.

    VastaaPoista
  18. Toivon, että vastausten kiukkutaso säilyy vähintään nykyisenkaltaisena.

    VastaaPoista
  19. Kuka on se Tuomas Anhava, jonka nimen blogisti niin kovin usein tempaisee esiin?

    VastaaPoista
  20. Ad Anonyymi: - mmaiitsemasi Tannerin kirjat tunnen vuosien takaa. Uskomattoman rohkeaa tekstiä, ajankohdan huomioon ottaen.

    Samaan asiayhteyteen kuuluisi ministeri Onni Talaksen "Ei se niin tapahtunut". Kirja on vastakirjoitus Tannerin muistikuville.

    VastaaPoista
  21. Ad Anonyymi: Wegeliuksen päiväkirja ei siis ollut time manager, vaan harvinaisen huolellista ja järjestelmällistä työtä.

    VastaaPoista
  22. Kävin vertailun vuoksi vilkaisemassa oman - eri alusta! - blogini tilastotietoja.

    Kirjoitin Lapin Kansa sanomalehteen ja paikalliseen Uusi Rovaniemi lehteen kolumneja 1980-luvulta alkaen vajaat 700 kpl.


    Suurin ero (kaikki erot ovat suuria, merkittävin - Kemppisen eduksi - on laatuero) oli se, johon Kemppinen ei anna vertailulukua: blogauksiani olen editoinut 13.5 miljoonaa kertaa (olen kirjoitellut päivittäin helmikuusta 2007 alkaen).

    Kemppinen ei blogejaan editoi. "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin".

    Hän "kunnioittaa" vieraitaan, joiksi lukijoita itse nimitän.

    Minä olen vierailleni epäkohtelias ja editoin kirjoitustani pitkin päivää.
    (käyntejä on APK:ssa vajaa puoli miljoonaa)

    Laskin liuskojen määrän ja muutin sen kirjan sivuiksi: 5800 sivuinen kirja "Arktisesta puskurikapasiteetista" tulisi.

    Näin ollen Kemppisen "kirja" olisi kait likemmäs 10 000-sivuinen.

    Jatketaan harjoituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tuo julkaistujen kirjoitustensa jälkikäteen korjailu ole historiadokumenttien väärentämistä. Vai mitä se editointi tarkoittaakaan, kysäisenpä hra Googlelta.
      (Blogivaeltaja)

      Poista
  23. Blogistin huomio lukutaidon heikkenemisestä lienee oikea. Nuorista pojista en olisi niin huolissani, mutta kun ammattitoimittaja ei osaa lukea, ollaan liukkaalla jäällä. Viimeksi näin kävi, kun Turun Sanomien toimittaja/tar (tarpeeton ylipyyhitään) luki Helena Erosen hihakirjoitusta. Edes lehden päätoimittaja ei osaa kunnolla lukea, se kävi ilmi a-studion suorassa haastattelussa.
    Siinä ihmetellessä kävi mielessä epäilys, että lehtien omistajat ovat jo heittäneet pyyhkeen kehään. Netti kuristaa heidän elinkeinoaan joka suunnalta niin pahasti, että on pakko palkata, mitä halvalla saa, lukutaidottomia toimittajia ja päätoimittajia. Uskoisin, että heidän listapalkkansa ovat 40-60 prosenttia alle käyvän normaalihinnan. Palkkakulut puienenevät entisestään, jos toimittajat ovat sekä luku- että kirjoitustaidottomia. Hehän eivät voi silloin edes valittaa liittoon.

    VastaaPoista
  24. Haukutaanko noissakin Tannerin kirjoissa äidinisäni lyttyyn siitä että hän olisi yrittänyt valehdella Tannerin ammuttavaksi? (kuten Tannerin muistelmissa) Jaakko Paavolainen otti Tanner-elämäkerrassaan asiaan varovaisen "ei se ehkä ihan niin ollut"-kannan. Olisi kiva tietää millainen konna ko.henkilö jota en koskaan tavannut oikeasti oli.

    AW

    VastaaPoista
  25. PC-ajan dokujen väärentämisestä..
    Emailit (gmailit jne) ollee yksityishenkilöille vaikea väärentää edelleen, siis jossa pääpaikka on jossain ulkomaan pilvessä.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  26. Miksi täällä on niin paljon anonyymeja?

    VastaaPoista
  27. Ad Omnia: - kiinnostavaa. Omien blogien editointi jälkikäteen ei ole käynyt mielessänikään. Jonkin numerovirheen olen joskus korjannut.

    Ehkä se on perua sanomalehtikirjoittamisesta. Kun juttu on painettu, on myöhäistä katua.

    VastaaPoista
  28. Editoimattomuus antaa äärimmäisen aitouden vaikutelman.

    LinkedIn:illä on hyvä tapa antaa 15 minuuttia aikaa tehdä muutokset ja that's it. Tässä, mielestäni, on molempien maailmojen parhaat puolet. Omaa tekstiään ihailevat - siis lähes kaikki - lukevat julkaistun tekstin tarkasti (eikä esikatselu ole lainkaan samaa, ei, ei ole) ja muutos mahdollisuuksin heti miten on kiitettävä ominaisuus. Toisaalta, jos on loputon korjailumahdollisuus, on se vain yksi tapa kiertää totuutta. Sanottu mikä sanottu. Jos myöhemmin hävettää, mieti hetki ennen. Ei se niin vaikeaa ole.

    Blogistin luonne tulee esiin sitten paremmin kommenttikäsittelyssä: ai jai kun on välillä oudon kypsymätöntä ärähdystä, jos väärin sattuu arpaa raaputtamaan. No, tämä luonteenpuute sallittakoon.

    VastaaPoista