Sivun näyttöjä yhteensä

2. joulukuuta 2005

Lämmintä, hienotunteista

Kotipitäjässäni huumori ja samoin kanssaihmisten kohtelu on tunnetusti lämmintä, hienotunteista ja huomaavaista. Olemme kuuluisia siitä. Vanhoja ihmisiä, etenkin omia vanhempia, kohdellaan kunnioittavasti.

Professori Pentti Virrankoski, saman pitäjän miehiä, kertoi minulle aikoinaan Kalliokosken isännästä - saattoi olla Pollarin puoleltakin kyllä - joka oli vanhoilla päivillään leskeksi jäätyään ruvennut tillukoimaan.

Paappa meni pahaksi. Aikamiespojat ajattelivat, että oli annettava opetus ja sellainen että tehoaa.

Se oli syksyä, teurastusaikaa. Pojat pistivät lampaan. Paappa oli körmähtänyt päästävedettävään sänkyynsä. Pojat veivät lampaan sisälmyket äijän viereen ja vetivät vällyt päälle.

Illalla pojat palailivat larvamailta töistä. Paappa istui vesiselvänä ja totisena soutulavittassa eli keinustoolissa ja sanoi:

"Poijaat. Se on niin, että teirän faarinne on ollu huano ihiminen. Mutta ny' se on loppu. Enkä enää ikinä viinan märkää ota. Se oli poijaat niin jotta ku mä tästä ehtoopuolella heräsi niin oli tullu sualet alaha. Minä meinasin, että tämä on kauhiampaa kuin Lapualle häissä kun porstuassa pääsivät viiltämään puukolla niin että ei muuta kun sualet sylihin. Se oli oma erehrys. Kuka käski lähtiä häihin ilman kirvestä.

Mutta tämän teki viina ja itte Paholaanen niin että sualet sänkhyn ja verta niin maharottomasti. Tämän kerran, Jumalan avulla ja luudanvarrella, sain vielä tukittua takaasin.

6 kommenttia:

  1. Hahhahhhaahhhaahaaahhhaaaaa! (=naurukohtaus)

    Pääseeköhän tästä enää kauppoihin, kun naurattaa niin helkutisti.
    Mahtavat linjapiilissä ihmetellä hytkymistäni.

    Alkossa täytyy puolustautua sanomalla, että ei se ole kännin vaan Kemppisen syy, kun naurattaa....

    Toteavat siihen luultavasti, että "herran ei pidä lukeman Kemppistä moneen tuntiin, jos aikoo tulla tähän myymälään..."

    VastaaPoista
  2. Ihan hervoton juttu. Kiitos makeista nauruista!

    Matti

    VastaaPoista
  3. Ihan hervoton juttu. Kiitos makeista nauruista!

    Matti

    VastaaPoista
  4. "Vanhusten kotona asumista on tuettava." Virke löytyy kaikkien puolueiden ohjelmista ja jokaikisen kunnan sosiaalitoimen taloussuunnitelmasta.

    VastaaPoista
  5. :)))

    Hyviä juttuja tässä blogissa! Kiitos!

    VastaaPoista