Sivun näyttöjä yhteensä

16. joulukuuta 2005

Jatkosodan Pikkujättiläinen

(Kuvassa isäni Kullervo Kemppinen Syvärin voimalaitoksella. Kamera Zeiss Ikon Super Ikonta III ja filmi Agfa Isopan. Luullakseni oranssi suodin.)

Jatkosodan Pikkujättiläinen sai tänään Tieto-Finlandian.

Tämäm palkinto on jäänyt kiinnostamaan, koska olin eräänä vuonna itsekin valitsemassa voittajaa. Aikamoinen souvi muuten.

Ihan hyvä valinta. On tämä kirja selvä parannus Jatkosodan historiaan, joka ilmestyi runsaat kymmenen vuotta sitten. Puoli vuosisataa sitten ilmestynyt sotahistoria on vanhentunut ja puutteellinen, tuskin edes käyttökelpoinen. Wolf Halstin kolmiosainen sotahistoria on loistavan luettava mutta faktoiltaan ja painotuksiltaan epäluotettava. Halstin suosikit ja inhokit tulevat myös kovin selvästi näkyviin.

Palkittua Pikkujättiläistä lukiessa kannattaa muistaa kaksi asiaa. Ensinnäkin kirja on epätasainen. Siinä on joukko erinomaisia ja muutamia oivallisia jaksoja. Ei ole ihme, että parhaat tekstit ovat tunnettujen asiantuntijoiden työtä - Ohto Manninen, Matti Turtola, Sampo Ahto, Timo Soikkanen, Martti Turtola, Lasse Laaksonen, Matti Koskimaa, Martti Häikiö, Silvo Hietanen...

Toiseksi kirja ei kerro lopullista totuutta. Kun tietoa ei ole tai sitä ei saa käsille, muutamia hyvin keskeisiä kysymyksiä on auki. Esimerkiksi sitä ei tiedetä, miten hemmetissä Neuvostoliitto oli linnoittanut Kiteen - Ruskealan seudulla rajan niin hyvin ja puolustuksellisesti. Neuvostoliittohan "hyökkäsi" Hitlerin hyökkäyksen yllätettyä sen. Tämän kanssa ei ihan sovi yhteen se, ettei Neuvostoliiton linnoituslaitteissa eikä ryhmityksissä ollut hyökkäyssodan merkkejä.

Tämä on kiusallinen kysymys. Niitä on muitakin.

Kirjan tasapainotus kiinnostuneelle lukijalle ja jo paljon tietäville on varsin onnistunut. Kuvituksessa on uutta aineistoa.

Lukija saa myös uutta tietoa. Tykistöupseeri Jyri Paulaharju kertoo s. 207 suomalaisista innovaattoreista vähiten tunnetusta. Everstiluutnantti Unto Petäjä keksi 1943 korjausmuuntimen. Tämä oli "maailman ensimmäinen tietokone", johon tarvittiin vanerilevy, millimetripaperia ja pleksistä valmistettu levy sekä messinkinen ruuvi. Ongelmana oli nopea tulen siirto. Etenkin loppusodassa erittäin suuri määrä patteristoja saattoi ampua uusia maaleja, joille ei ollut välttämättä osoittaa absoluuttisia koordinaatteja, vaan aineistoaan suunta ja etäisyys tähystyspisteestä, jonka koordinaatit tunnettiin.

Korjausmuuntimessa huvittaa graafinen menetelmä - joka tuli fysiikassa käyttöön runsaat kymmenen vuotta sotien jälkeen, kun Feynman sovelsi sitä kvanttikenttälaskentaan ja sitten sai muotonsa vähä vähältä graafiteoria eli verkkoteoria.

Joku minua osaavampi ja minua paremman tykistökoulutuksen saanut henkilö osaisi selvittää tämän merkityseltään suunnattoman oivalluksen täsmällisesti. Toivottavasti selittääkin.

Vaikka Talissa ja Ihantalassa maalit luonnollisseti oli voitu laskea etukäteen, kyllä sinne aina ilmaantui pitkin mäkeä rynnäkköporukoita, jotka oli välittömästi tapettava. Ja tykistö oli puoliympyränä kymmenien kilometrian alueella. Järeä patteri paukutteli Lappeenrannan tietämistä ja raskaat Saimaan kanavan takaa. Silti tuli kyettiin siirtämään pistemaaleihin erittäin nopeasti.

Tämä on esimerkki Pikkujättiläisen uudesta tiedosta. Hyvin moni on luullut tätä järjestelmää kenraali Nenosen kehittämäksi. Näin ei siis ole, vaan keksijän nimi oli Petäjä, ja menetelmä ammuttiin sisään 1943.

Myös tiedustelua ja radiotiedustelua koskevissa jaksoissa on aivan uutta tietoa siitä huolimatta, että molemmista on kirjoitettu hiljan hyvin.

Oikeastaan huomaan nyt, että sydämeltäni on pudonnut kivi. Tiedän ja näen luvuista, että nuori polvi ja keski-ikäiset harrastavat sotaa ja sotakirjallisuutta ahkerasti. Aika ajoin olen pelännyt, että mielikuvat muodsotuisivat liiaksi muistelmien ja romaanien perusteella - ne kun ovat suurimmaksi osaksi tasoltaan jokseenkin heikkoja ja hengeltään lapsellisia.

Tätä kirjaa ei voi moittia kummastakaan piirteestä, vaikka painotuksista ja arvioista voisi kyllä kinata.

Herranpelon katoaminen miellyttää sekin. Sotiimme sisältyi joukko suuri möhläyksiä ja isoja epäonnistumisia - joihin muuten valmistautumattomuus Valkeasaaren läpimurtoon ei välttämättä kuulu. Myös näistä on kerrottu. Maininnatta ei ole jätetty suomalaisten moitittavaa, tuomittavaa ja rikollista menettelyä, jota esiintyi. En sano, että sitä olisi esiintynyt paljon, mutta aivan puhtain paperein ei päästy.

Sellaisen moitteen kohdistan kustantajaan, että karttamateriaali on täysin riittämätöntä. Silmämääräisesti arvioin, että aika paljon on napattu vanhoista kirjoista.

Kustantajalla olisi tilaisuus paikata laiminlyöntejään laittamalla verkkoon tarvittavat kartat - myös venäjänkieliset. Lisäksi näin laaja teos hyötyisi paljon omasta kotisivustosta, joka sisältäisi painettua täydellisemmän sisällysluettelon ja asiahakemiston.

Kustantajamme eivät ole vielä oppineet tukeutumaan Internetiin tällaisissa tilanteissa. - Monilla referenssiteoksilla on maailmassa oma sivusto. Lisäksi keskustelun avaaminen olisi hyvää mainosta.

Ilahduttavinta on, että Tieto-Finlandialla palkittu teos ei ollut keittokirja.

4 kommenttia:

  1. Olen asiaa hieman lukenut.

    Pitäisikö nyt ymmärtää tämänkin sodan teknis/taktinen luonne irrallaan sen strategisista ratkaisuista - whatever they finally were?

    Äärimmäinen tulkinta: onnistuimme pelastamaan itsemme itsestämme huolimatta...

    PS. Kuten jo kysymys implikoi - tähän ei ole eikä (välttämättä) tarvita vastausta.

    Nimimerkki: "Emme tarvinneet atomipommia vaan yksittäisten miesten taisteluvalmiutta.
    Siksi säilytimme itsenäisyytemme. Ja ilman saksalaisia täydennyksiä se ei olisi onnistunut kesällä 1944..."

    Tämä on se tavallinen tarina, johon itsekin uskon.

    Kysyn: " Näinkö asiat todella menivät: Mr. Historian Kemppine(n)?"

    VastaaPoista
  2. Mitä tulee Rauno Räsäsen kommenttiin, täytyy kysyä/todeta ykskantaan (J. Kemppisen puolesta): "Voiko asiaansa enää epäselvemmin esittää?"

    Kirjoitti nimimerkki rauno räsänen.

    VastaaPoista
  3. Kansainvälisissä tutkimuksissa on asetettu erittäin kyseenalaisiksi teoria, jonka mukaan syöksypommittajilla tai Jabon tapaisilla hävittäjä-pommittajilla olisi tuhottu suuria määriä panssarivaunuja missään taisteluissa.

    Länsiliittoutuneilla oli tutkimusosasto nimeltään The Office of Research and Analysis, joka tutki Normandian operaation (3 kuukautta) aikana ilmaiskuilla tuhottujen hyökkäysvaunujen määrän ja päätyi arvioon, että saksalaisten menettämistä 1 500 hyökkäysvaunusta vain korkeintaan 100 tuhottiin ilmaiskuilla (ml. strategiset pommikoneet).

    Kun huomioimme että osasto Kuhlmeyllä oli vain muutama prosentti siitä rynnäkkökonemäärästä mikä RAF:lla ja USAF:llä oli käytössä Normandian operaatiossa, lienee turha kuvitella, että tuo osasto olisi Kannaksella 4 viikossa tuhonnut 200 vihollisvaunua, kuten osasto ilmoitti.

    Tämä taas vahvistaa sitä arvelua, että neuvostoliittolaiset hyökkäysvaunut tuhosivat pääasiassa suomalaiset lähitorjuntamiehet sekä tykkikomppaniat. Osan tuhosivat Laguksen divisioonan rynnäkkötykit ja muutamat modernit panssarivaunut.

    VastaaPoista
  4. Sota-aikana eri maiden hallitukset seurasivat tarkasti Suomen tiedotusvälineitä ja media määrättiin vaikenemaan monista asioista.

    Myös sotalasten siirrot Ruotsiin joutuivat sensuroitavaksi. Väheksyviä, epäluuloisia tai arvostelevia kirjoituksia asiasta ei saanut julkaista. Kirjoittelu lähti silti siihen suuntaan, joten kaikki kielteiset kirjoitukset lasten siirrosta kiellettiin ehdottomasti.

    http://lyyxem.freehostia.com/sotasensuuri.htm

    VastaaPoista