Eilen tulin kirjoittaneeksi hyvin itsevarmasti, miten porvarillisen epäpoliittinen järjestö partio oli. Olisi ollut hyvä selittää, että ainakin Pohjanmaalla oikeistolaisuus käsitettiin epäpoliittiseksi.
Ensimmäiset jääkärit lähtivät 10-luvulla maailmansodan aikaan Saksaan ”partionjohtajakurssille”. Se oli peitetarina. Partio eli Pfadfinder säilyi muistissa. Osallistujat teettivät itselleen muistosormuksia, sellaisia kuten kuvan esittämä.
Isäni kertoi, ettei hän 30-luvulla halunnut liittyä partioon, ei edes NMKY:tä ja kirkkoa lähellä oleviin sinisiin, vaan suojeluskuntapoikiin. Partio ei ollut tarpeeksi isänmaallinen järjestö.
Ehkä siinä isänmaallisuudessa onkin vikaa, koska Neuvostoliiton valtapiirissä partiota ei suvaittu. Lisäksi liikkeellä oli sellainenkin synti kuin kansainvälisyys, jota korostettiin veljeyden elein.
Liikkeen perustaja, englantilainen aatelismies Baden-Powell oli kenraali myös, ja hän oli keksinyt, että nuoria voi käyttää varsinkin gerillasodassa sanansaattajina.
Minua viehättivät lukemissani kirjoissa komea lierihattu, vaellussauva ja polvihousut. Partiopuukosta en välittänyt, koska tiesin, ettei siitä ole mihinkään ja lisäksi se putoaa tupesta ja menee hukkaan.
Suomen oloissa nämä tunnukset olivat tietysti naurettavia, paitsi polvihousut kesäaikaan. Englannissa ja Ranskassa näki vielä hiljan hienompien koulujen poikia, jotka kärvistelivät pakkasella pilvihousuissa. Siihen liittyy jokin viesti. En vain tiedä mikä.
Keskeinen osa kulttuurihistoriaa on perinteen keksiminen. Asiasta on paljon tutkimusta. Esimerkiksi skotit keksivät ihan tyhjästä kiltin ja tartaanikuviot, jotka muka vanhastaan olivat liittyneet tiettyihin sukuihin tai heimoihin. Tämä tapahtui 1700-luvulla.
Sitä komeaa lierihattua käyttivät Suomessa ruotsinkieliset partiolaiset, ja on se muualla käytössä edelleen. Meillä siirryttiin vaivihkaa suikkaan eli venelakkiin, ja sitten tuli tämä väinämöispäähine, joka voisi hyvinkin olla Gallen-Kallelan keksimä. Ainakin sellainen esiintyy jossain hänen kalevalaisessa maalauksessaan. (Sarjakuvissa viikingeillä on kypärässään sarvet, eikä ajatuksella ole vastinetta todellisuudessa.)
Sitä sauvaa olen miettinyt saamatta selvää. Liittyisikö se jotenkin vuoristoon, alppiseutuihin? Hyötyä sellaisesta olisi vuolasta ja matalaa puroa ylittäessä mutta muuten ei.
Komentosauva saattaa olla samaa sukua kuin valtikka. Marsalkan kapula on komentosauvan pätkä. Kirkko on ottanut tunnuksensa piispansauvan paimenen ideasta. Paimen on latinaksi pastor. Sauvan koukkuinen pää on oikea ja hyödyllinen. Lammas kiskaistiin takajalasta esimerkiksi teurastettavaksi.
Nykymaailmassa etenkin pikkutytöt hallitsevat hyvin taikasauvan käytön. Ja kyllä sellainen olisi kieltämättä joskus hyödyllinen.