Sivun näyttöjä yhteensä

17. elokuuta 2017

Allsång



Yksinlaulu on kaikin puolin harmillista ja yhteislaulu kaameaa.

Nämä tuntemukset ovat yhteisiä usealle sukupolvelle. Itse kuulun sellaiseen, itsetehostajien ryhmään, joka vielä lisää, että yhteislaululla tai kirkkokuorotasoin alton kiekumisella ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa.

Paljon menetettiin, kun jokirannassa juopottelu alkoi taantua. Poissa on sykähdyttävä mölinä: rannalla rommia ryypättiin, ja pullot lyötiin rikki…

Suomenruotsalaisten seurueiden heelat ja halvat nostavat nekin hien pintaan.

Jos asialla olisi merkitystä tai mielenkiitoa, antaisin tutkittaa vielä kerran pääni. Perheeni ja sukuni on aivan täynnä erittäin korkealuokkaisia laulajia. Levylle tai maksullisia konserteissa laulaneita on ainakin kymmenen, ja jos vaimojen suvut otetaan huomioon, ainakin kaksikymmentä, Minä en, minä en.

Ruotsin yhteislauluperinne, jota on nyt televisioitu pitkin kesää, on hämmentävä. Oudointa on kuvan välittämä tieto laulajien ikärakenteesta ja viitteet sosiaalisista taustoista. Niitä on todella joka lähtöön!

Kuvan esittelemä kirja on hyvin arvokasta kulttuuriperinnettä ja sen toimittaja ja  hyvin monien tekstien kääntäjä Palle eli Reino Hirviseppä eli majuri Reino Palmroth (1908 – 1992) oli kova vaskisti ja muutamankin ryssälaulun kirjoittaja. Olen tavannut hänet useita kertoja, ja hiukan ihmettelin, kun tapasin sivistyneen ja sävyisän herrasmiehen, joka oli runokielen taituri, vaikka ei omissa teksteissään mestari.

Olisiko tarkistettava mielipiteitä? Suomalaisen rekiviisun, halpahintaisten kuplettien ja rahvaanomaisten rillumarei-laulujen sekä Vainion, Salmen ja Leskisen suurena ihailijana luulen näkeväni selvän linjan. Esimerkiksi Tatu Pekkarinen – Reino Helismaa – Palle on tekstintekijöinä kuin kiinteä ryhmä.

Palle, papinpoika, oli sodan aikana kuuluisa kuin Paavo Nurmi. Hän veli yli sata asemiesiltaa Messuhallista, ja niitä kuuntelivat kaikki. Hän suomensi keskeiset saksalaiset sotilasiskelmät, nämä Kaarinat ja Tellervot ja Orvokit, ja teki sen erinomaisen hyvin. Hänen jäljiltään Schubertin Lindenbaum, Heidenröslein ja useat vastaavat ovat suomeksi aivan laulukelpoisia. Bellmanin suomennokset ovat Suomen toiseksi parhaat (Liisa Ryömä oli omaa luokaansa).

Se kabareeperinne, jonka me muistamme Lapualaisoopperan viereltä kohonneina hyvin poliittisina Orvokki-kabareina johtaa kuin johtaakin Gösta Sundqvistin ohella kohdin hyvin korkeatasoisiin nykyiskelmiin, mutta taustalla on - Palle. Radiorevyyt, kuten Palle ja Kalle, ja ajankohtaiset ja satiiiset revyylaulut, joita esitti Punainen mylly, tekivät tämän Ruotsissa vanhastaan kukoistaneen lajin (Dan Anderson, Evert Taube jne.) meilläkin mahdolliseksi ja jopa tunnetuksi.

Ja operetteja oli liuta, ja elokuvaiskelmiä tyyppiä ”Katariina ja Munkkiniemen kreivi”.

”Merehen hyöky pyyhkäis’ pois / Kap Hornin luona mun. / Paremmin tuskin käydä vois’ / kannalta urheilun. / Kimppuuni sain mä suuren hain. /  Sen tapoin nyrkilläin mä vain. / Ja sitten laivan kiinni uin. / Ja taas pelastuin. / Kas, merimiest’ ei voi se hätkähdyttää, / pelko pois, pelko pois, Rosmarie! / Jos vaikka vaarat kaikkialla kyttää, / pelko pois, pelko pois, Rosmarie! / Maapallo vaikka tervaan jäis / tai kuperkeikkaa pyllähtäis, / niin merimiestä vain se hymyilyttää, / pelko pois, pelko pois, Rosmarie!”


Lentolaivue 24 tosin taisi käyttää kutsuna ”Henki pois, Rosmarie”, mutta siinä oltiin kyllä Kannaksella tuhoamassa Stormovikeja (IL-2) , joten ennen lopullista paheksumista voinee ottaa huomioon ns. pakottavat olosuhteet.

16. elokuuta 2017

Tuomarinoppi



En siis arvioi varsinkaan lainvoimaa vailla olevien oikeusjuttujen lopputulosta. Nyt en edes tiedä, mikä oli se juttu, jonka takia Helsingin käräjäoikeuden tuomari antoi haastattelun Ylelle. Kun mainittiin puutavara ja annettiin ymmärtää, että ongelmana oli jutun epätavallinen vaikeus, arvaan että ehkä kysymyksessä oli yksi niistä puukartellijutuista, joita nyt käydään.

Ne ovat hyvin vaikeita juttuja. Jopa vanhentumista eli sitä kysymystä, miten vanhoista asioista ja miten pitkältä ajalta saa esittää vaatimuksia, käsiteltiin korkeimmassa oikeudessa asti.

Kartelliasioihin liittyy usein erittäin suuri taloudellinen intressi. Ja tuon kilpailuoikeudellisen alan jutuissa on sekä riita-asioita että sellaisia, joissa voidaan tuomita rangaistuksen tyyppinen seuraamus. Tässä saattoi olla loppujen lopuksi kysymys puun hinnasta koko maassa – siis ”oikeasta hinnasta”, jota ei tietenkään matemaattisesti ole olemassa.

Ei tunnu aiheettomalta keskustella siitä, miksi tuomareiden äänet olivat hajonneet. Joskus on aivan normaalia, että tuomarit äänestävät. Joskus on – sanoisinko – onnetonta, että eriäviä mielipiteitä tulee paljon. Kerran oli murhajuttu, jossa enemmistö eli kolme jäsentä katsoi syytteen toteennäytetyksi ja tuomitse elinkautisen, kun taas kaksi olisi hylännyt syytteen toteennäyttämättömänä ja vapauttanut syytetyn.

Itse olen tuomarina muutaman kerran ”vetänyt pois” eriävän mielipiteeni jäätyäni vähemmistöön. Olin tullut siihen tulokseen, että lopputulos ratkaisee. Useimmiten sitä äänestää. Se on vähintäänkin viesti, että asiasta on vallinnut erilaisia käsityksiä eli se on ollut vaikea ratkaista.

Aivan eri tavoin asennoituvat ne kollegat, jotka eivät käytännössä oikein kallista korvaansa toisten tuomarien käsityksille ja ajattelevat suorastaan, että sellainen vaarantaisi heidän riippumattomuutensa.

Sivullinen, ei edes tuomioistuimen presidentti, ei saa yrittää vaikuttaa kokoonpanoon eli siihen, ketkä tuomarit istuvat tietyssä jutussa.

Mielestäni korkeimmassa oikeudessa mentiin tuossa asiassa välillä lian pitkälle. Tuomarit määrättiin listan mukaan eli arpomalla. Silloin tällöin kävi niin, että juttu oli omituinen ja vaikea ja käytettävissä olisi ollut erityisesti siihen perehtynyt jäsen. Suomen liityttyä EU:iin europpaoikeus oli tietysti monille tuomareille sangen vierasta.

Välimiesoikeuksia on tapana vastustaakin ja samalla voi viitata hämärästi liian suuriin palkkioihin. Ratkaistavaa juttua varten koottu elin, jonka ratkaisu on lopullinen ja pantavissa ulosottoon samalla tavalla kuin tuomioistuimen, on ollut käytössä tuhat vuotta.

Tyypillisesti merioikeus ja muu kuljetusoikeus, tietynlainen kansainväline kauppa ja eräät rakentamista koskevat riidat pyritään viemään välimiesten ratkaistaviksi, ja päätoimiset virkatuomarit ovat siitä hyvillään. Mitä konossementti merkitsee, jos embargon vallitessa sattuu yhteinen haveri? (Esimerkki on fantasiaa.) Ei se ketään miellytä, että jutun ratkaisijat joutuvat alkajaisiksi tutkimaan tietosanakirjoista käsitteiden merkitystä.

Jutut eivät ole vaikeita sillä tavoin, että niiden ratkaiseminen vaatisi poikkeuksellista kyvykkyyttä. Ne vaativat koulutusta ja kokemusta, kuten esimerkiksi puun ostaminen tai selluloosan keittäminen.

Mielestäni tuomareiden ei pitäisi tehdä suurta numeroa erikoisaloistaan. Siihen ei tarvitse mennä, että ammattikunta jakautuisi kuten lääkärit erikoisalojen tuntijoihin. Jutun kuvana on salkku. Sillä tahdotaan sanoa, että samalla tavalla kuin valtioneuvostossa ministerillä on ”salkkunsa” eli asiat jotka kuuluvat hänen hoidettaviinsa. Ja apuna on ”esittelijöitä”, eli asiantuntevia virkamiehiä.


Lopuksi ivaa. Moni murehtii Sipilän hallituksen huonoa lainsäädäntötyötä. Eikö lainsäädännöstä kuitenkin vastaa eduskunta, jolle hallitus tekee esityksiä, siis kuin esittelijä?

15. elokuuta 2017

Oikeastaan



Suomen historia 1970…

Tämä on historian filosofiaa. Anteeksi.

Varmaan tuon niminen kirja on ilmestynyt. Hyviä ja varteen otettavia Suomen historioita on joka tapauksessa kymmeniä.

Ne ovat kaikki välttämättömästi virheellisiä.

Perustelu: historia on emergenti ilmiö. Kuten on muuten myös elämä.

Tätä asiaa olen vuosikymmeniä kutsunut nimellä Haarautuvienpolkujen puutarha. Nimitys on siis siitä Borgesin novellista.

Sekäv on Ranken ”millaista se oikeastaan oli” että Braudelin ”pitkä kesto”, la longue durée, ovat epätyydyttäviä kuvailuja historiatieteen lähtökohdiksi. Ranken ”oikeastaan” (eigentlich) tarkoittaa, että voisimme saada riittävät tiedot esimerkiksi jostain sodasta tai kansainvaelluksesta ja vain niihin tukeutuen esittää ”tosiasioita” jaj tulkintoja. Pitkä kesto kuten esimerkiksi ilmastonmuutos tai maantieteen kuvaamat joet, vuoret ja meri, sisältää ajatuksen, että nuo yksiseliteisiltä vaikuttavat ilmiöt ovat välttämättömästi tai johdonmukaisesti sellaiisia kuin nyt näkemämme. Mannerlaatta sattuikin liikahtamaan tavalla, joka aiheutti hyvin pahoja tulivuoren purkauksia maanjäristyksineen niin että vuodenkierto meni sekaisin, ja auringon valosumman vähennyttyä muutamiksi vuosiksi eräät bakteerit alkoivat toimia odottamattomasti ja kirput lisääntyivät niin että rotat alkoivat parveilla – ja kohta oli Konstantinopolisssa rutto, jonka taloudelliset ja poliittiset vaikutukset olivat peruuttamattomia.

Max Jakobsonin ”Diplomaattien talvisodan” ihailtu alku – että vuorikiipeilijän syöksymiseen tyhjyyteen vaikuttaa myös painovoima – on kielikuvana aika huono. Ajatellen Suomen joutumista Talvisotaan – mitä se ihminen siellä vuorella kiipeili? Olisi pysynyt kotona akkansa vieressä. Tai jos nyt kiipeili, oliko hän aivan selvä tai mitä hän oli aamulla syönyt?

Emergenssin käsite on leviämässä luonnontieteistä. Ehkä mammutin sukupuutto ei ”johdu” vain metsästyksestä vaan muun muassa ilmastosta. Luultavasti mammutti pärjäsi mainiosti ikiroudalla mutta oli avuton ahdistettava suolla, jolla ihmisen kaltaiset räpistelijät liikkuivat vaivattomasti.

Kompleksisuus eli monimutkaisuus on olemassaolomme avaimia. Pikku blogikirjoituksen kannalta esimerkki kompleksisuudesta on juomalasi tai pikkuleipä. Juomalasi putoaa ja särkyy keittiön lattialle. Vaikka asia on noin arkinen, sen fysikaalinen mallintaminen on erittäin vaikeaa tai ehkä mahdotonta. Joitakin lasinmurusia päätyy kenkääsi, seuraavalla kerralla ei ja kolmannella kerralla lasi säilyy yllättäen ehjänä. Pikkuleivän (tai kananmunan) paistaminen tunnetaan sekä fysikaalisesti että kemiallisesti yksityiskohtaisen tarkasti, mutta ilmiö on erikoinen, koska sitä ei voi toistaa takaperin. Ei liene tekniikkaa, jota käyttäen paistetun munan saisi tuoreena takaisin ehjään kuoreensa. Katkenneen sormen voi usein ommella paikalleen mutta kaadettu tukkipuu ei taida lähteä kannolleen nostettuna millään keinolla kasvamaan, koska sen aineenvaihduntaan ja hengitykseen vaikuttaa niin monta sataa tekijää.

Ehkä onnistuisimme rakentamaan sellaisen aikakoneen, joita kertomuksissa kuvaillaan, ja käyttää sitä matkustukseen menneisyyden ytimeen tai tuleviin tähtiin? Sen tiedon (tieteen) mukaan, joka on nyt käytettävissämme, emme onnistu. Ei ole laskettavissa, mihin menneisyyteen tai mihin monista tulevaisuuksista joutuisimme.


Pesusieni on kolmiulotteinen labyrintti. Maailmankaikkeudesta emme tiedä, miten moniulotteinen se on, mutta neljä eli 3 + 1 ei riitä. Ehkä ulottuvuuksia on n – 1 tai ääretön määrä. Siinä tapauksessa myös tapahtumainkulkuja ja niiden selityksiä on äärettömästi.