Maanpetos… Puhe ei ollut vakoilusta, vaikka se on tuon säännöksen otsikko. Katso rikoslaki 12 luku 7 §. Asemansa tai tehtävänsä vuoksi tietoon saadun seikan ilmaiseminen maan turvallisuutta vaarantavalla tavalla on maanpetosrikos. Ei siis sellaisen tiedon hankkiminen, vaan tiedon kertominen taholle, jolla ei ole oikeutta sen saamiseen. Sellainen tieto on muun muassa, onko itärajamme takana juuri nyt jotain vaarallista. Tuollaista tietoa armeija hankkii ja jakaa muutamille harvoille.
Puhe ei ollut Mökö eikä Luru Kiljusesta, vaikka Jalmari Finne oli ahkera tiedustelumies.
Nämä kirjoitukseni säilyvät aika hyvin, ja jo nyt hakuruudusta löytää asian tai henkilön. Sitä ei löydä vielä, mutta tämän jälkeen kyllä, että tapasin Tapio Kaitaharjun pari kertaa ja luin joitakin hänen kirjojaan. Olen pohjaltani mystikko ja säälin ihmistä, joka ei ole saanut happea Einsteinin lauseesta “Kauneinta mitä voimme kokea on salaperäinen. Se on kaiken taiteen ja tieteen lähde. Joka ei tunne tuota, on kuin kuollut, silmät suljettuina.”
Kaitaharju oli erittäin sympaattinen ihminen ja hänen kirjansa, jotka olivat mielestäni täyttä pötyä, loivat miellyttävän ilmapiirin.
Kälyni Inki - siis tämä Proustin suomentaja - tunsi tyttövuosistaan asti vetoa hullutuksiin, ja Kaitaharjua hän piti profeettana. Hänen myöhempi miesystävänsä A-kauppias, oikeastaan juutalainen Maurice T., joka oli teini-ikäisenä auttanut kymmeniä muita juutalaisia Pyreneiden yli turvaan, oli hyvin vakuuttunut steinerilainen ja mystikko. Kun tapasin heidät viimeisen kerran yhdessä elossa Pariisissa, asuntoon tuli vanhoja miehiä supisemaan heidän kanssaan salatuista asioista.
Kun Inki oli kuollut, suuresta krematoriosta (Pêre-Lachaise) menivät arkun lähtiessä liikkeelle sähköt. Henkilökunta väitti tilaisuuden jälkeen, että se oli tieteellisesti mahdotonta. Maurice sanoi, että näin oli sovittu. Tyttäreni muuten oli paikalla.
Einsteinin lause on Carlo Rovellin uudesta kirjasta “Valkoiset aukot”. Luen sitä juuri samalla tavalla kuin kälyni teosofiaa kivahtaen, ettei tätä pidäkään yrittää ymmärtää. Samassa huoneessa saattoi istua Herra Kukkanen (P. Fleury), joka luki Genetteä tai Deleuxea tai jopa Althusseria, eikä ymmärtänyt niistä mitään. Huomasin sen kyllä keskusteluissa. Hän oli ammatiltaan lehtori ja hänellä oli arvosana filosofiasta hyvästä yliopistosta.
Rovelli on ansioitunut fyysikko, joka on mukana “painovoimasilmukka”-ryhmässä, ja on vakavasti otettu akateeminen tutkija ja lisäksi aivan erinomainen kirjoittaja. Mutta asiat, kuten ajan (aika-avaruuden) suunta suujnattomassa painovoimakentässä, eivät tule koskaan olemaan todistettavissa eivätkä ne ole ymmärrettäviä. Niitä voi kuitella yhtä vähän kuin kventtidynamiikkaa, joka kaatuu kaikilla jo yli neljäulotteiseeen vektoriavaruuteen, jota kuaan ei pysty kuvittelemaan. Paitsi ehkä taiteilija Albrecht Dürer, jonka “Melankoliaan” Rovelli viittaa.
Lähetin Topparin Jussille tiedoston skannaamastani runokansiosta, jota naputtelin 16- ja 17-vuotiaana hiljan saamallani kirjoituskoneessa. Olin niin iloinen siitä, että hän on hengissä, toisin kuin Isosompin Sakari, joka kuoli hiljan.
Olimme kokeneet nuorina miehinä hyvyyttä, joka huokui öisin suosta Haukkavuoreksi sanomassamme yöretkipaikassa Kakkurin nevan lähellä Kauhavalla. Hyvyydellä en tarkoita hyviä tekoja, vaan tunnetta, että on hyvyyden kietoma. Jussi sanoi voivansa hyvin kuvitella, että minä istuin uppoutuneena runoihin samaan aikaan kun hän rasvasi autoja Nurmen korjaamolla Lauttamuksessa. Hän lienee huomannut, että tavoitin tuon saman tunteen ja julkaisin siitä runoja 1980-luvulla Savossa, Possulassa.
Suomensin partiopoikajoukkomme tunnukseksi Wallace Stevensin runon. Kirjoitin sen polveani vasten kuistilla siinä, missä on graniitissa kvartsijuomu.
Siinä se oli, sana sanalta,
runo joka otti vuoren paikan.
Hän hengitti sen happea
jo kirja käännettynä pölyiselle pöydälle.
Se toi mieleen miten hän oli tarvinnut
paikan, johon mennä omaan suuntaansa;
miten hän oli järjestänyt männyt,
siirtänyt kallioita, hakenut tien pilvistä,
jotta näkymä olisi se oikea
ja hän tuntemattoman täysi:
määrätty kallio ja hänen epämääräisyytensä
löytäisi lopulta maiseman, johon he olivat tulleet,
jossa hän lepäisi ja meren nähden,
tuntisi ainoan ja yksinäisen kotinsa.
Jo kyllä Venäjän tiedustelu olisi tapansa aivan radikaalisti muuttunut, jos ei Kiljuselta olisi kaikkea mahdollista yrittänyt nyhtää. Ja kun vaimollaankin on vielä noita tunnettuja velvotteita venäläisenä Venäjän valtiota kohtaan.
VastaaPoistaIdioottimaisen lipputankoprojektinsa ongelmien syyksi aikoinaan kertoi johtuneen siitä, että luotti venäläisiin. Ehkäpä luottamusta edelleenkin on ollut/on jäljellä. Voi näitä hyödyllisiä...
Sveitsiin muuttanut venäläinen kirjailija Mihail Shishkin kertoo viimeisimmässä suomennetussa kirjassaan "Viha ja kauneus: kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideasta", että hän lapsena pelkäsi mustia aukkoja, joista oli lukenut joistakin aikuisten kirjoista. Nyt hänestä tuntuu, että, Vladimir Putin on musta aukko, joka on alkanut imeä itseensä Eurooppaa, tarkemmin sanottuna hänen sielunsa on se musta aukko. Uhkaava kuva. Valkoinen ei olisi yhtään vähemmän pelottava.
VastaaPoistaTuo runo on jotain täysin päinvastaista, tuttua, turvallista, oma paikka, kallio, merikin mainittu, mäntymetsän tuoksua, helppoa hengittää.
Ad Omnia: Sanoi arvoituksellisesti: "Minä olen tie, totuus ja elämä."
VastaaPoistaTao on tie, polku ja Lao Tsen mukaan ikuisesti nimetön.
Tao josta voi puhua ei ole tao.
PoistaEihän Lao Tse ollut henkilö, nyt on jo sekin unohtunut että kyse oli nimimerkistä, Kootut viisaudet toimittanut Lao Tse.
PoistaNykyisin:
Lisäksi saatte kehittäjäyhteisöltä ilmaisen lahjan, kanonisoivan suullisen todistuksen jota voitte käyttää väittelyissä, takuuvarma ja kestävä oppi voi olla myös Teidän kun vain muistatte mainita Lao Tsen jolle tekijänoikeudet kuuluvat ikuisesti.
Ryhtykää Tekin taolaisuuteen, monet ovat jo tehneet niin ovat tyytyväisempiä elämäänsä.
Kvanttimekaniikan ja kenttäteorioiden voima on oikeastaan siinä ettei niitä tarvitse kuvitella kovin konkreettisina. Sekä mitattavia että mittauksiin kelpaamattomia suureita varten on joukko matemaattisia työkaluja joilla asioita voidaan veivata ja saadaan ulos hyödyllisiä tuloksia. Kaikkea kannattelee kvanttimekaniikan ja kenttien struktuuri. Kun siirrytään atomimaailmaan, esim. kemiallisiin yhdisteisiin, asiat mutkistuvat entisestään ja yhdisteiden mallinnus muuttuu erittäin työlääksi. Jos otetaan kohteiksi biomolekyylit, alkavat ratkaisumenetelmät muuttua enimmäkseen numeerisiksi. Pelkin teoreettisin keinoin on vaikea niistä saada otetta.
VastaaPoistaSensijaan kiinteän aineen maailmassa, etenkin kiderakenteissa, teoreettiset menetelmät todella näyttävät voimansa ja hämmästyttäviä asioita voidaan suhteellisen helposti ratkoa pelkästään kynällä ja paperilla. Tietenkin monimutkaisten seostettujen kiteiden selvittäminen usein edellyttää numeerisia toimia jotta ne saadaan ratkaistua. Kvanttimekaniikka, vaikka sitä moititaan epätäydelliseksi, mtä se tietenkin on, tuottaa hämmästyttävän suurella tarkkuudella tuloksia erilaisissa atomaarisissa järjestelmissä. On harmillista ettei kvanttimekaniikan perusteorioissa olla edistytty juuri lainkaan vuoden 1927 jälkeen.
Tapio Kaitaharjun kirjat ovat eräissä suhteissa kuin tämä blogi.
VastaaPoistaMutta hän ei koskaan ollut ilkeä, ei koskaan sanonut eikä ajatellut pahasti eikä korostanut itseään. Hän ei ikimaailmassa sanonut sellaista, mitä minulle ja minusta on sanottu näissä kommenteissa.
Aili ja Tapio Kaitaharjun perhe täälläkin viime elämässä oli valtava. Minä olen heidän sajonesa mukaan heidän lapsiaan, sen tunnistivat heti. He auttoivat jokaista mutta tarvittiin kyllä autettavan omaa tahtoa tulla autetuksi. Joka tapauksessa he toimivat laajasti. Usein he pesivät ihmisten vaatteet tai vaihtoivat puhtaisiin sunnuntai-iltana ennen työviikon alkamista. Ymmärrys ja toimintatavat heillä ylittivät kaiken mitä voi sanoa.
Heidän lähimpiin ystäviinsä kuului useiden eri yliopistojen nimekkäimpiä eri alojen professoreja. Musiikki, kirjallisuus ja luonto olivat Kaitaharjujen kenttää, kuten oikeastaan kaikki muukin.
Elin useita vuosikymmeniä heidän seurassaan. Kertaakaan he eivät puhuneet pahaa kenestäkään eivätkä mistään. Se ei ollut pahaa puhetta vaan viisautta, että he varoittelivat psykiatriasta ja sen harjoittajista. Muistan sanamuodonkin: he eivät hyväksyneet tai pitäneet hyvänä sitä, mihin psykiatrit pyrkivät. Olin kysynyt heiltä asiasta.
Kaitaharjut eivät korostaneet perhettään. He mainitsivat usein, että ponnistelu kasvattaa voimia, eivätkä he auttaneet taloudellisesti lapsiaan edes näiden opinnoissa. Ainoa minkä he olivat lahjoittaneet toiselle näistä oli laveri. Se lapahtui silloin, kun tämä muutti opiskeluasuntoon.
Minulla on heidän kirjeitään ja korttejaan aarteena. Ja muistoja ja tietoja sen verran, että niistä syntyisi kirja. Mutta en näe syytä sen kirjoittamiseen. Joka ymmärtää, ymmärtää. Joka ei ymmärrä, ei ymmärrä vaikka lukisi tuhat kirjaa. Elämä on kirjoista tärkein.
Bach sanoi puolisolleen viimeisinä sanoina, että tämän ei pidä surra: hän lähtee sinne mistä musiikki on lähtöisin. Mitä Tapio Kaitaharju sanoi minulle viimeisessä kirjeessään?
Ajan suunnan pohtiminen on ehkä yhtä turhaa kuin tutkia tilan suuntaa. Ajan ”suunnassa” kyse on kai enemmänkin siitä, että ”tapahtumilla” on maailmassamme oma sisäinen järjestyksensä - lasinen esine voi törmäyksessä hajota osiin, ei syntyä itsekseen sirpaleista.
VastaaPoistaOn sielulle terveellistä yrittää ymmärtää edes se, miksi ei ymmärrä. Joskus se on ylivoimaista: kuinka tyhjästä - ”ei mistään” - on tullut ”kaikki”, alkuräjähdys, laajeneva avaruus, elämä, oman olemassaolonsa tiedostava ihminen.
Joku viisas kiteytti asian näin: Emme tiedä. Kutsumme sitä jumalaksi.
Isäni, Tapio Kaitaharjun kollega Valtion rautateiltä, kertoi joskus paljon myöhemmin, kuinka Kaitaharjua oli oikein viranomaisten toimesta käytetty Lapin aavoilla avohakkuuaukeilla, ne kun eivät millään enää suostuneet taimettumaan ja lähtemään uuteen kasvuun. Todelliset syyt lienevät metsäekologisia, mutta Kaitaharju oli kuitenkin kirkkain silmin kertonut, että metsänhaltijat, sen väki oli niin suuttunut osakseen tulleesta kurjasta kohtelusta, ettei metsä tule enää milloinkaan kasvamaan entisenlaisena takaisin.
VastaaPoistaSuomalaisen metsäpolitiikan suuri yksinäinen, toisinajattelija Erkki Lähde oli muuten Kaitaharjun ystävä ja taisipa kirjoittaa lehteen hänestä kauniin nekrologinkin.
(Toisaalta... kuka sen tietää, vaikka Kaitaharju olisi ollutkin oikeassa. Ehkä hyvinkin niin!)
"Juuri ajasta on ihmiskunta tekevä suurimmat keksintönsä."
VastaaPoista- Tarkovski
Stevens arvosti Hessen tavoin Paul Kleetä ja luonnollisesti aloitti suureksi runoilijaksi synnyttyään Readingissä.
VastaaPoista