Tosi vale

 

Odottelen keskusteluun termiä “tekototuus”.

Trump ilmoittaa: olen viaton ihminen. Putin ei välitä muistaa, mitä hän kertoi eilen totuutena ja minkä hän leimasi edellispäivänä totuudenvastaiseksi.

Asiat ovat niitä arkisia. Ydinsota, tuhansia kuolleita päivässä pommituksissa, omia tai vihollisia - kuka sellaisesta välittäisi?

On kirjoitettu, että elämme nyt totuuden jälkeistä aikaa. Olen eri mieltä. Totuuden kertominen ei ole milloinkaan ollut tyylikästä. Siihen on syy. Totuus vahingoittaa.

Olen selityksen velkaa. Miksi näin pitkä tauko kesken kirjoitusten? Selitys: uppouduin kahteen kirjaan. Toisen nimi on “Tekstin kohina”. Se ilmestyy näinä päivinä. Siinä on pätkiä erilaisista kirjoista ja omia huomautuksiani ja luonnehdintoja. Tavoite on mahdoton: kirja niille, jotka eivät lue. Olen ajatellut lukiolaisia ja korkeampiin kouluihin pyrkiviä.

Silmiini osui kustantajien sommittelema ilosanoma. Lukeminen olisi lisääntynyt. En valitettavasti uskonut tietoa. Jos esimerkiksi Otava, joka omistaa Suomalaisen kirjakaupan, merkitsee lähetyksensä sille myynniksi, numeroita voisi pitää näyttävinä.

Hiukan minulla on tietoa kirjastojen lainausluvuista, vaikka ne eivät ole julkisia. Vaikeaakin niiden käyttäminen on, koska seassa saattaa olla kirjoja, jotka on luettava jotain tutkintoa varten. Ja tieteellisten kirjastojen ja aluekirjastojen erot ovat suuret.

Mielenkiinto kyllä herää, kun näkee, miten valtava määrä varauksia joillekin kirjoille kertyy.

Tämän pikku lomani aikana käsitin, että kirjoituksen pituus on kaikki kaikessa. Kirjoittajan on myös ymmärrettävä, että oli hän vähäsanainen tai pitkäpiimäinen, lukijat jättävät jutun joka tapauksessa kesken.

Luin eräästä Englannin kuninkaasta. Hänestä sanottiin, ettei hän milloinkaan elämässään ollut lukenut kirjaa kannesta kanteen, ajatellut mitään asiaa loppuun asti tai purrut ruokaansa ennen kuin nielee. Hänpä taisikin menettää päänsä, kun lyötiin kirveellä. Sellaisella pitkäteräisellä, jota nimitettiin piiluksi ennen, kun ei niin välitetty väijyvistä kirjoitusvirheistä.

Tuo toinen valikoima, jonka nimeksi panen “Tekstin jyly”, tukeutuu tapahtumiin. Ensimmäinen valikoima sisältää myös ihan keksittyä, Jälkimmäisessä saattaa olla kertomusta esimerkiksi, millaista oli olla talvetkin pakkotyössä Siperiassa (Shalamov), tai retuuttaa pahasti vahingoittunutta ystäväänsä selässään yli kahdeksankilometrisen vuoren (Annapurna) jäistä ja tuulen liehtomaa kylkeä.

Suunnilleen tästä olen nyt innostunut. Totuus. Viis filosofiasta, sillä tarkoitan asioita, jotka kertoja itse tietää tosiksi.

Millaista on, kun isä on autotehtaassa töissä ja palkka on kovin huono? Kun isä ja äitikin ovat lisäksi mustaihoisia, kertojakin on. Ja kun kirjan kirjoittaja (Studs Terkel, Working), osoittaa tavattoman harvinaista tarkoin kuuntelemisen taitoa, lukijakin joutuu käymään välillä katsomassa peilistä oman ihonsa väriä.

Eräässä toisessa tekstissä kerrotaan, miksi vesi jäätyy, ja Siamin kuninkaasta. Molekyylit hidastuvat nollassa asteessa ja vievät vähemmän tilaa. Rakenne muuttuu. Jää on erilaista kuin vesi, vaikka aine on samaa. Ja erilaista on tietenkin myös höyry.

Siamin kuningas istui koko pitkän iltapäivän keskustelemassa ja kuulemassa kiinnostavia asioita kaukaa lännestä tulleelta kävijältä.

Kaiken muun hän sanoi käsittäneensä, mutta sitä hän ei uskonut, että ihminen voisi, oli syy mikä tahansa, kulkea vajoamatta hyytyneen veden päällä.  Ja se lännen mies väitti, että vaikka elefantti. Tästä kuningas ymmärsi, että häntä oli vedetty huulesta ja toimitti vieraan tiehensä.