Oliko Aleksis Kivi hyvä kirjailija?
Kieli on kummallisia, ihmiset ihmeellisiä ja meno vanhanaikaista.
Kivi sai apurahoja mutta joi ne ja kuoli mielisairaalassa, jossa lääkäri merkitsi mahdolliseksi kuolinsyyksi juoppohulluuden.
Toinen merkintä mainitsee loukatun kirjailijan kunnian. Se on viittaus professori August Ahlqvistiin, joka kokonaista neljä kertaa haukkui eri lehdissä Kiven ja etenkin hänen Veljeksensä maan tomuun. Arvostelut panevat tänäkin päivänä nielaisemaan. Mieleen nousee kysymys, kukahan tuossa porukassa oli oikeasti hullu. Meneillään oli 1870-luku.
Antti Pirinen on julkaissut pari vuotta sitten hyvin laajan kirjan “Perkeleitä ja enkeleitä. Ahlqvistien maailmat”. Luin sen.
Yllättäen tämä kirja asettuu samaan kehumaani luokkaan kuin Immosen Rahvaan historiat - arjen historia; pienten ihmisten historia.
Stä ei huomaa heti, koska Ahlqvist oli muidenkin mielestä suurmies, ja hänen saavutuksensa olivat hätkähdyttävät: kuopiolaisen pyykkärin aviottomasta pojasta Helsingin yliopiston suomen kielen professoriksi ja useita tutkimusretkiä kauas, Siperiaan asti ja M.A. Castrénin jälkeen selvästi merkittävintä kielitiedettä. Hän oli runoilija (nimimerkki A. Oksanen) eikä sellaisena alkuunkaan niin huono kuin muistin, ja väsymätön lukuisien lehtien avustaja. Hän otti rajusti yhteen Y.S. Yrjö-Koskisen kanssa, ihaili Runebergia - jonka tunsi - ihaili pohjattomasti Lönnrotia - jonka tunsi, ja kaikkein eniten Snellmania, oman kaupungin miestä. Venäläisiä hän piti yleisesti ottaen kehittymättöminä ja pintapuolisina ihmisinä, jotka ovat erittäin kovia sotkemaan paikkoja ja asioita.
Pirisen kirjasta tekee mielenkiintoisen riittävät tiedot Ahlqvistin oikeasta isästä eli siittäjästä, joka oli yksi maan mahtavimpia ja rikkaimpia miehiä, J.M. Nordenstam, eräässä vaiheessa mm. yliopiston kansleri (varakansleri). Lisäksi on mukana kolme hänen veljeään. Äidillä oli sellainen harrastus. “Pyykkäri” oli peitenimi eräälle elämäntavalle.
Toinen veli opetteli erinomaiseksi kirjapainomieheksi ja käänsi lähes ensimmäisenä maassa lasten- ja nuortenkirjallisuutta suomeksi, mutta ajautui lopulta rappiolle samoin kuin veljistä nuorin. Yksi veli, joka käytti sukunimeä Kivinen, oli kunniallnen ja vakaa tehtaan kasööri Värtsilässä.
Näiden kaikkien ja lisäksi naisten, myös vanhan ja kynältään tietysti kankean äidin kirjeitä on kirjassa runsaasti. Niistä raottuu 1800-luvun sielunmaisema lähes ennen näkemättömällä tavalla. Loputon puhe “kansanluonteesta” väistyy ihmisen äänen tieltä. Lukijan on osattava hiukan lukea rivien välistä, mutta kyllä sielllä on ei seitsemää veljestä vaan seitsemän tuhatta sisarusta, joille ei ole lauluja lauleltu ja joiden lankunptkästä sipaistut hautamerkit ovat lahonneet kauan sitten. Elämä oli raakaa, ja siihen vastattiin raakalaismaisesti. Ja seassa oli hyvyyttä, lämpöä ja ymmärrystä.
Yllättäen aika harvoin nähty Eero Järnefeltin muotokuva, joka on tässä kirjoituksessa otsikon alla, näyttää sen Ahlqvistin, jota emme tunne. Ei tuo ole enkeli eikä perkele, vaan sekoitus molempia ja jo pettymystäkin kokenut mies, joka katselee yhteiskunnallisesta korkeudesta vähän pettyneenä ja kamppailuihin väsyneenä.
Entä vastaukset retorisiin kysymyksiini? Kivi oli kirjailijana nero, käyttääkseni 1800-luvun sanaa. Ohje: lukekaa “Seitsemän veljestä” modernistisena romaanina, ikään kuin se olisi ilmestynyt 1970-luvulla. Ihmiset liikkuvat kielessään, kieli liikkuu ihmisissä.
Ahlqvist - tuhoisan lahjakas poikkeusyksilö, mies miltei Lönnrotin vertainen (joka kirjan mukaan osasi Kalevalansa ulkoa). Mutta mutta. Luonto on paha äiti. Suuri lahjakkuus maksaa liian paljon. Mies oli myös pyöveli ja nautti siitä.
Goethen legendasta muokkaama “Faust” ei ole uskonnollinen, kuten ei Goethekaan ollut. Faust ei tee kauppoja paholaisen kanssa, vaan tavoittelee ylivoimaista tietoa eli lahjakkuutta. Ja se hänet tuhoaa. Samaan tapaan Don Juan (Giovanni) oli Kierkegaarfin mielestä eroottinen nero, joka oli valmis maksamaan kaiken suurimmasta nautinnosta - ja maksoi. Ihmeellisellä tavalla Mozart kiinnitti tämä psykoanalyyttisen tarinan oopperaksi, joka vain ei vanhene. Senkin päähenkilö on yks enkeli, yks perkele.
Vanhaahan Kiven kirjallinen kieli oli. Koulussa opetettiin, että Kivi oli vanhan kirjasuomen viimeinen edustaja. Mutta oliko hän oikeasti lähempänä Agricolaa kuin seuraavana jälkeensä tulleita kirjailijoita?
VastaaPoistaIhan täysin luetttavaahan tuo on edelleen. Tai jos tarkoittaa, että kirjallisuuden kielen luojana Agricolan veroinen, niin sitten kyllä.
PoistaMuitakin sikoja kuin Ahlqvist. Ainoakaan saavutukseksi tässä nimetty juttu ei ole saavutus.
VastaaPoistaMonesko naula oikeiden kirjailijoiden arkkuun tässä blogissa, jossa perästä kuuluu kuuluvan.
Jutussa käsiteltyyn proffaan mutta ei maan suurimpaan kirjailijaan pätevät blogista löytyvät väitteet Tolstoista sekopäänä ja Dostojevskista hihhulina, sodassa sairastuneitten kirjailijoitten pilkka, kokoomuslaisten sanominen mielisairaiksi, kommentoijan sanominen vainoharhaiseksi, hauskoina pidetyt asiavirheet esim. tässä jutussa, yms.
PoistaOlen tuumiskellut oliko Juice Leskinen eräs merkittävimmistä sanataiteen sepoista. Turhaa sekin on; epäillä moista, monelle on Kivi. Ei toinen sulje pois toista. Virsikirjassakin on uusia virsiä. Juiceltakin on Virsi, vaikk'ei virsikirjassa.
PoistaNo kyllähän nyt siis aamulla 2. elok. esim. oli telkussa Pekka Toverille omiaan esitelmöimässä R. E. J. Penttilä. En tullut katsoneeksi mutta kyllä sen kuuli että ei Toverin mielisairaaksi sanominen olisi oikein, eikä sopivaa.
PoistaTäällä sitä ei tehtäne.
Penttilästä en sano mitään.
" 'Pyykkäri' oli peitenimi eräälle elämäntavalle." Se elämäntapa lankesi monen köyhän nuoren naisen osaksi siihen aikaan. Ahlqvistin isän, nuoren upseerin, keisari kutsui itään, mistä hän palasi aikojen päästä venäläisenä marsalkkana. Äiti jatkoi piikana ja taloudenhoitajana parilla poikamiestuomarilla, sai toisen pojan ja ukko Steniuksen kanssa vielä kaksi, ja piti mennä ottamaan kuulutukset, mutta mies kuoli. August oli ensin ollut mummolla, Steniuksen, isähahmon kuoltua äiti hoiti koko pesueensa pitokokkina. Hän oli tiukka ja rakastava, koti oli sillä lailla hyvä, mutta aina tuli vertailua koulutovereihin, sivistysperheiden lapsiin. Lahjakkaana August sai stipendejä, ja jo koulupoikana hänen runokäännöksiään julkaistiin rehtori Snellmanin Saima-lehdessä.
VastaaPoistaAhlqvist ehkä koki Kiven kilpailijaksi eikä pystynyt näkemään tämän uudentyylisten kirjoitusten raikkautta, hänen omat runonsahan olivat enempi korkealentoisia, mutta hän oli uranuurtaja, oli kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen sonetin, taideballadin ja maakuntalaulun, sen Savolaisten laulun. Siitä vähän plussaa. Ehkä Stenvallin köyhyyskin toi mieleen oman lapsuuden olot, joista oli päässyt eroon.
Kielimies hän kyllä oli, keksi paljon uudissanoja, opetteli monia sukulaiskieliä hankalilla matkoillaan ja julkaisi mm. mansin kieliopin ja sanakirjan. Elämässä oli vastoinkäymisiäkin, neljä ensimmäistä lasta kuoli, heistä kolme poikaa samaan aikaan samaan tautiin, mutta sitten tuli vielä Väinö, vanhempien silmäterä. Hänkin kyllä kuoli nuorena, tosin isän jälkeen. Kollegojen kanssa tuli oppiriitoja ja politiikassa takapakkia.
Varakansleri-isä oli pyynnöstä antanut opinnoissa menestyvälle Ahlqvistille stipendin mutta ei tunnustanut tätä pojakseen. Kun hän myöhemmin halusikin tunnustaa, poika ei enää halunnut. Pärjäsi hyvin omillaan. Mutta olihan se erikoinen sukutarina, monia tarinoita ja kohtaloita, ja hyvin mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu kirja. Ja hyvä esittely yllä.
Näistä korkea-arvoisista siittäjistä tuli mieleen, että kuinkahan monta maailmassa hyvin menestynyttä ihmistä on kirjattu väärän isän nimiin. Nuoret miehet ovat liikkuvaisia. Ei tarvitse lukea kuin esimerkiksi Boswellin Lontoon päiväkirjaa ja sen puskapanoja. Korkea-arvoisia siittäjiähän on voinut olla vaikka päivän välein ja sitten vähäarvoisempia välillä, mutta joku korkea-arvoisista on saanut "kunnian".
VastaaPoistaAhlqvistin tapausta en epäile. Niin, ja ehdotettiinhan Kivelle itselleenkin myöhemmin isää paremmista piireistä, mutta se onkin ihan toinen juttu, ja nämä arvelut osoitettiin vähän aikaa sitten vääriksi.
Saa nähdä, aletaanko hautoja kaivella vielä lisää näissä isyysasioissa ympäri maailman, kuin on nyt nuo DNA-testit.
Kirjassaan "Muistiinpanoja" Alex Matson kertoo erään tanskalaisen kriitikon olleen sitä mieltä, että "Seitsemän veljestä" on keskiaikainen teos. Matsonin mielestä arvostelija oli osaksi oikeassa, sillä siinä on ikiaikaisia historiaan ulottuvia arkkityyppejä, mutta se olisi paras todiste Kiven neroudesta, sillä sielujen syvyydessä ei ole aikaa vaan kaikki on siellä olemassa samanaikaisesti. Tavallinen ihminen voisi saada siihen kerrostumaan kosketuksen unissa mutta Kiven tapainen nero valveillakin ja Kiven aika olisi vasta tulossa. Uusi estetiikka ymmärtäisi häntä!
VastaaPoistaTämä on kerrottu Yrjö Varpion uudessa kirjassa Alex Matsonin elämästä "Elää, kokea, ymmärtää."
Veljeksien ja Aino Kallaksen tekstien englanniksi kääntämistä varten Matson oli opiskellut kirjallisuudesta arkaaista englantia, mutta se Kiven käännös ei ollut onnistunut.
Itseoppinut Alex Matson ymmärsi yleensä hyvin lukemansa taiteellisen arvon mutta ei Haanpään ja Meren kohdalla, mistä Tuomas Anhava oli häntä moittinut. Matsonin mielestä he kirjoittivat juttuja, joita kaikki sotilaat kertovat, ei ymmärtänyt, että nämä kirjailijat loivat samalla myös jotain taiteellista kokonaisuutta.
Kriitikkokin voi olla erehtyväinen.
Tämä oli hyvin sanottu.
PoistaKiven tekstit, etenkin Seitsemän veljestä, on melkoisen ajaton tuote. Vain kasakat sitovat sen jotenkin aikaan mutta ihmiset voisivat olla satojen vuosien takaa ennen sitä. Maassamme ei kovin paljoa tapahtunut niinä vuosisatoina tavallisten ihmisten elämässä maaseudulla. Kiven kirjasta voi jokainen tunnistaa myös nykyihmiselle ominaisia piirteitä eri henkilöissä, emme me mihinkään ole muuttuneet.
Joo-joo mut se pressa?
PoistaMahtoiko sentään tuota "elämäntapaa pyykkärin peitenimen alla" monikaan ihan ilokseen harjoittaa? Professori Kirsi Vainio-Korhonen on parissa kirjassaan selvitellyt Turun kaupungin osalta näitä kysymyksiä.
VastaaPoistaMinulle ei ole oikein selvinnyt tuon 1800-luvun lopun ja seuraavan sataluvun alun "prostitutsionikysymyksen" varsinainen luonne. Toisaalta muistetaan usein mainita, että vuoden 1889 uudessa rikoslaissa, jonka pääarkkitehtina pidetään Jaakko Forsmania (pentinkulmalaistenkin nimeltä tunteman "Koskisen Yten" veli), prostituutio kriminalisoitiin. Ja kuitenkin: samaan aikaan, ilmeisesti jo varhemminkin, luotiin ns. ohjesääntöisen prostituution järjestelmä "tarkastusnaisineen". Mahdollisesti siten haluttiin minimoida tuon väistämättä jatkuneen "elämäntavan" haittapuolet, mutta jonkinlainen luokkaluonnekin tuntuu yhdistyneen tuohon ohjesääntölaitokseen: säätyläistön nuoret miehet tarvitsivat niin kuin nerokas, erakoitunut linssinhioja Jaan Krossin "Vastatuulen laivassa" ajoittaisen (anteeksi nyt, paikalla olevat sivistyneet) "tussarin tyhjennyksen", ja vastaavasti ei voinut kuvitellakaan saman yhteiskuntaluokan herrasneitejä "turmeltavan" sellaisella asialla. - Naisasialiikkeille oli jo varhain ohjelmassaan "ohjesääntöisen" vastustaminen, mutta vasta vuoden 1905 suurlakko voimansa tunnossa olevine työväenliikkeineen ajoi asian liikkeelle, niin että vuonna 1907 järjestelmä kiellettiin. Itse "elämäntapa" ei tietenkään siihen loppunut.
Aikoinaan hyvin arvostettu psykiatrian professori Kalle Achté kirjoitti 1980-luvulla kirjan Aleksis Kiven sairauden luonteesta ja päätyi diagnoosissaan skitsofreniaan. (Sivumennen sanoan äskettäin sattui luetusta silmään, että tätä nykyä Achtén nimeen on liitetty myös eräänlainen kirouksen juonne, koska hän päätyi psykopatologisoimaan "aivan vääriä asioita"). Sittemmin toinen suomalaisen psykiatrian professori, Raimo K. R. Salokangas, puolestaan julkaisi eräissä yleisesti saatavilla olleissa lehdissä samaa aihepiiriä koskevan artikkelin. Hän arveli Kiven potilaskertomuksissa toistuvasti valittamien "rynkäysten" yms. perusteella eräänlaisella todella pitkän aikaviiveen behaviorismilla, että Kivi todennäköisesti sairastikin tertiäärivaiheeseen edennyttä kuppaa.
Salokangas taisi sittemmin laajentaa artikkelinsa myös kirjaksi.
PoistaMainita saattaa, että senaatin talousosaston varapuheenjohtajan ("pääministeri") J. M. Nordenstamin ja hänen vihityn vaimonsa Olga Panovan tyttäret pääsivät hyviin naimisiin: hovineiti, vapaaherratar Sofia (1849-1914) avioitui toimitusjohtaja, kamararijunkkari, kreivi Carl Robert Mannarheimin kanssa ja Anna (1854-1944) kauppaneuvos Nikolai Sinebrychoffin kanssa. Tämä oli C. R. Mannerheimin toinen avio ensimmäisen vaimon Hedvig Charlotta Helana (Hélènen) kuoltua 1881; lapset marsalkkaa myöten olivat Helènen kanssa, paitsi kuopus, Olga Sofia Margareta (Kissie) Mannerheim (1882-1941) Sofian kanssa.
VastaaPoistaHänen terveytensä ei ollut kovin hyvä, aliravitsemus, mielenterveysasiassa ei voitane sanoa juuta eikä jaata, niinhän se aina on jäljestäpäin.
VastaaPoistaHän kyllä puhui, rajoitetusti.
"Satan concordia." tai "Satan non concordia."
Ensimmäinen tepsivä antipsykootti oli pelkkä toive, Largactil ja muutklooripromatsiinit pelastivat tilanteen valtavalla tavalla.
Peltoja paketoitaessa höpöttivät ihmiset sujuvasti omiaan, suunnilleen samoihin aikoihin vaiettiin eri syistä kummallisesti.
Kyllä minä rasitustilanteessa teen sitä estoitta. Höpötän enkä kysele lupia.
mä kiroilen. Sen kyllä muutkin kuulee.
PoistaNo varmana. Ei mitään vissyvesiä, perkele.
PoistaNämä luotettavat tiedot siittäjästä ovat esillä äsken ilmestyneessä kirjassa Paavo Talvelan tyttärestä.
VastaaPoistaSiinä kirjassa asia - isän henkilö - todistetaan, mutta Ahlqvistin osalta ei.
No, itse asiassa se ja sama.
Mielenkiintoinen kuitenkin, tämä perkele, vähän samanlaatuinen kuin nykyisen valtionvarainmisterin mies ja isä.
Molemmat lappilaista, ounasjokivarren ja Korkalonvaaran arkikauraa.
Toinen julkaisee blogia nimettömänä saadakseen vaimon hallituksen ja puolueen kaatumaan, toinen kuoli aika varhain.
Itse perkeleitä, siis.
..ja hyviä siinä.
PoistaJos Aleksis Kivi kuoli mielisairaalassa, mitä virkaa on sitten hänen Tuusulassa sijaitsevalla "kuolinmökillään"?!
VastaaPoistaNo, oikeasti asia taisi kuitenkin mennä niin, että potilas Stenvall kotiutettiin Lapinlahden mielisairaalasta ns. toivottomana tapauksena. Koska poloisella potilaalla ei ollut kotia, minne mennä (mitä oli tässä vaiheessa tapahtunut Charlotta Lönnqvistille?), yksi isoveljistä otti ystävällisesti Aleksin hoteisiinsa (ja sai tästä laupeudentyöstään kunnalta viljaa maksuksi). Viimeisen elinvuotensa kirjaton, karjaton mies vietti sitten milloin peräkammarin puusohvassa makoillen, milloin - totta tai ei - riehumisen jälkeen vintille teljettynä. - Väkijuomia oli siis kaiketi saatavilla Tuusulassakin. Lapinlahdessa tarjoiltiin vaan kiniiniä ja morfiinia.
Aleksis Kivi ei muuten ollut ainoa mökkiin kuollut Stenvallin sukukunnan edustaja. Albert-veljen vaimo tapasi kohtalonsa pudottuaan mainitun vintin tikkailta ja kolautettuaan päänsä. Albert eli ikämieheksi ja ehätti uusiin naimisiinkiin, mutta hänkin päätti päivänsä perin ikävällä tavalla: vuonna 1913 vanha Stenvallin pariskunta murhattiin raa'asti omaan sänkyynsä.
Lapsena varmaan vaistosin tämän kotimuseon pahan karman, koska kieltäydyin ehdottomasti menemästä sisään. Hauska(?) kotiseuturetki sai kiusallisen käänteen, kun nolostuneet vanhemmat ja vielä mummo ja vaarikin joutuivat antamaan periksi hurjasti huutavan, huitovan ja potkivan kakaran raivolle ja palaamaan takaisin autolle.
Tai sitten se oli Aleksis Kiven henki, joka hetkeksi otti minut valtoihinsa.
Mutta Impivaaraa, ensin rakettua, hallitsi omanansa Tuomas, mies harteva ja vahva. Missä löytyi se uros, joka olisi rohjennut röyhistää rintansa Yli-Impivaaran isännän edessä? Suuri oli hänen voimansa, ja mahtia, vakuutta oli hänen olentonsa täynnä. Talonsa töissä ja toimissa ei hän käynyt käsiin menolla ja pauhinalla; kuitenkin piti hän kuria ja Herran nuhdetta yllä sekä huoneessa että ulkona vainiolla. Hän oli anteliain
VastaaPoistakaikista veljeksistä ja kohteli aina laupeudella ja hyvyydellä kärsiviä, kovan onnen lapsia. Ei hän tuossa kysellyt, ei hän tutkistellut juurta ja perustusta apua-etsivän kurjuuteen. Ei käynyt hän moittimaan miestä, jonka käteen oma syynsä oli saattanut kerjäläissauvan. Kaikille hän antoi, antoi ilman välitystä, aatellen: olethan kuitenkin onneton. Enimmin kaikista hellitteli hän pieniä käypäläistyttöjä, jotka, kainosti
katsellen, astuivat pelosta vavahtelevalla sydämellä mieron tietä. Kaksi tällaista matkustajaa oli hän ottanut huomaansa, ja heitäpä kasvatettiin ja suosittiin yhtä armaasti kuin omia pienoisia talossa, joita ei puuttunut, ja olivat he ravakkaita poikia kaikki.
Kaikkea sitä..
PoistaTästä pidin tavattomasti. Kiitokset ja noin sen suuntaiset jutut muutenkin.
Vielä jää läksyksi tuo miero.
Heti ottamaan siitä selko.
En sitten ehkään ehdikään tänne sitä tarkastamaan, sen enemmiitäepäilyksettä
..enemmittä epäilyksittä piti olla mutta juuttaan nappulankuva kun lipsaa.
PoistaHattulassa on Mierolan silta. Vanha puusilta paloi Vapun-päivän tienoilla 1918 ja tilalle valettiin uusi betonista. Appiukkoni isoisä oli kylän siltavouti tuohon aikaan. Väinö Kamppuri on uuden sillan maalannut useampaan otteeseen, se on kestänyt aikaa hyvin.
PoistaSateen ropinassa Kunnaksen Ilkka
Maalauksessa kuvataan ilmiselvästi eräs tänne usein kirjoitteleva henkilö. Joka onkin uudestisyntynyt Ahlqvist, erään toisern tavoin.
VastaaPoistaRäkääkö takana olevalta kipsipäältä nenästä tulee?
Sellaisiksihan ikämiehet haluavat ja sellaisia ovat, ahlmullkvisteja ja kipsipäitä. Kuvottavinta muuten hyvässä kotomaassa. Onneksi eivät oikeat ihmiset vaan vain virkaeliitissä olleet ja kaiken haluamansa saaneet. Muut jalostuvat ikääntyesään kuten viinikin.
Hei juttele sinä vaan, kyllä sinut tunnetaan ja vaikka sen valheeksi vannotkin niin kyllä sua uskotaan.
Yhden totuuden on lukija tästä blogista löytänyt: professorit = tappajat.
Onpa erityisen katkera kommentoija. Mikä on hänellä mennyt elämässä vikaan?
PoistaUhriutumistaipumuksinen pyöveli on jotenkin epätodennäköinen.
PoistaOisko sama vika kuin twitter/X-väellä for to day: jääneet lääkkeet ottamatta?
PoistaOdysseuksen merimiehet muutettiin sioiksi koska olivat sikoja. Kaiken takana on totuus.
VastaaPoista"Goethen legendasta muokkaama “Faust” ei ole uskonnollinen, kuten ei Goethekaan ollut. "
VastaaPoistaSe nyt täytyisi määritellä mielellään aika tarkkaan, mitä on, tarkoittaa `uskonnollinen´?
Koska henkisen kehityksen reunaehtoja hän kirjoitti Jacob Böhmen tapaan.