Enkku

 

Lukija kysyy englannin opetusta Suomen kouluissa. Luullakseni peruskoulun tiedot löytää helposti. Oma muistisääntöni on, että vanhempi poikani kävi viimeisenä Suomessa vuoden kansakoulua 1974 Kirkkonummella. Peruskoulu aloitettiin porrastetusti pohjoisesta.

 

Samassa yhteydessä saan tilaisuuden kiinnittää erittäin myönteistä huomiota opetusminiteriön entisen kansliapäällikön Jaakko Nummisen hyvin laajaan muistelmateokseen, josta oli juttu Hesarissa pari päivää sitten.

 

Kun sain, muutama vuosi sitten, kutsun käydä Sipoossa tapaamassa Nummista ja katsomassa hänen sinne siirrättämäänsä lapualaistaloa, menin vähän hymähdellen. Hymy hyytyi heti. Nummisella on siinä talossaan suunnaton arkisto, joka on aivan käsittämättömän hyvin järjestetty. Mukana ovat peruskoulu, vapaa kansansivistystyö ja ylimalkaan kaikki. Numminen oli kaikessa mukana aloitettuaan opetusministeriössä 1966 ja noustuaan nopeasti kansliapäälliköksi. 

 

Hän kertoi, miten hän oli ottanut Jukka Liedeksen hiukan empien ministeriöön virkamieheksi, ja minä kerroin hänelle, mitä asiasta oli nyt jälkeenpäin ajateltava.

 

Kustaa Vilkunan ohella hän on Suomen tärkein virkamies kaikessa kouluja ja kulttuuria koskevassa. Yksi asia, jonka hän esittää melkein omana saavutuksenaan on peruskoulu ja siihen liittyen kielten opetus.

 

Siis: englanti tuli oppikouluihin toden teolla 1941. Tyttökouluissa se oli ollut mahdollisuus jo 20-luvulla. Käytännössä vapaaehtoisen englannin opetus oli saattanut olla yhtä tyhjän kanssa.

 

Maalaisoppikoulussa, jonka satun tuntemaan hyvin, pitkä englanti alkoi 1955 ja minulle siis 1956. Lehtori (Pekka Lakkonen) oli juuri valmistunut ja hyvä. Yllättäen hän pysyi paikkakunnalla koko ikänsä. Englanti vieraana kielenä syrjäytti saksan käytännössä yhdessä vuodessa. Pitkä saksa oli muuten ollut erikoisen heikoissa kantimissa, koska viran vakinainen haltija oli niin heikko, että saksasta kirjoitettiin jatkuvasti huimaava määrä improbatureita.

 

Mutta englantia alettiin oppia heti. Hyvä olikin, koska tenttikirjat olivat meillä 1964 ja suurelta osin englantia, paitsi siis juristeilla ja teologeilla. Valtiotieteissä käänne oli erikoisen raju ja samoin filosofiassa.

 

Käänne englantiin oli totaalinen. Se heijastui esimerkiksi äidinkielessä. Luettaviin kirjoihin syöksyivät vasta nyt Tammen julkaisemat Hemingway, Steinbeck ja Faulkner, ja muistan hyvin, että J.D. Salinger oli sensaatio Kauhavallakin.

 

Opettajat keskittyivät ylioppilaskirjoitusten kannalta tärkeisiin asioihin. Kielen puhumista ja ymmärtämistä ei erikoisesti korostettu. Populaarikulttuuria ei oikeastaan vielä tunnettu. Minua opettajat saattoivat pitää keskinkertaisena oppilaana kielissä, mutta kaverit panivat minut selvittämään, mitä Paul anka tarkoitti laulaessaan salaperäisesti ”You are my destiny”. Sanakirjan omistajana osasin raportoida, että kohtalohan se on. Elokuvasta huolimatta ”jailhouse” aiheutti kysymyksiä. Muistan selittäneeni värillisen väestön äsityksiä oikeakielisyydestä, koska Aexander’s Ragtime Bandissa oli rivi ”it’s the bestest band what am”.

 

Kuva on vihkosarja, jonka isäni luki. Hän oli kirjoittanut 1944 ja pitkänä kielenä saksan. Englannin hän oppi näistä ja joutui heti käyttämän taitojaan Amerikassa ja kansainvälisessä järjestötoiminnassa (Rotary, partio).

 

Oikeasti ja ammatillisesti englantia osasi vasta nuorin veljeni, mutta hän kävikin koulunsa Tapiolassa 60-luvulla ja oli ollut vaihto-oppilaana. Kollegani Shosta (s. 1945) opiskeli väitöskirjaansa varten Stanfordissa. Ruotsalaiset olivat silloin jo kotiutuneet Kalifornaan.