Messutakseni kirjoista

Touko Siltala voisi lähettää minulle vaikkapa joulukortin, kun pahoittelu ei näytä onnistuvan. Pitkämielinen lukija saattaa muistaa, kun kirjoitin, että Siltala ehdotti minulle muistelevan kirjan kirjoittamista ja söimme näissä merkeissä Kiasman ravintolassa. Seuraavana päivänä tuli Toukolta viesti, ettei hanke onnistukaan, koska olen loukannut hänen nuorempaa veljeään ja heidän yhtiötään näissä kirjoituksissani. Siksi he eivät aio olla missään tekemisissä kanssani.

Viesti oli kokemuspiirissäni ainutlaatuinen. Luulin että vain Neuvostoliitossa pantiin kirjoittajia mustalle listalla. Mitä sitten tulee vastenmielisiin kirjallisuusihmisiin, sekä Touko että minä kykenisimme kevyesti kokoamaan sadan hengen listan sellaisista. Itse ilmoittaudun kenen tahansa inhokiksi. Tosin minulla ei edelleenkään ole mitään tietoa, mistä Siltalan poikien vihat johtuvat, koska mielestäni olen suhtautunut heidän toimintaansa ihastuneesti ja ilmaissut sen, ja näin on edelleen.

Nyt on kuitenkin niin, ettemme ole täällä maailmassa odottamassa hyvää kohtelua, vaan monet meistä yrittävät tehdä jotain hyödyllistä. Itse jaan ihmiset saalistajiin, joita haukun räävittömästi, ja kaikkiin muihin, jotka yrittävät ainakin välillä elää ihmisiksi. 

Meillä on kuitenkin yhteinen mielenkiinnon kohde, kirjallisuus. Haluamme molemmat edistää lukemista, kumpikin tavallamme. Koska hyvinkin pian olemme jättämässä molekyylimme kiertoon eli toisin sanoen kiirehdimme omiin hautajaisiimme, ja liikenteessä on ilahduttava määrä nuorempia ja kaikin pulin meitä fiksumpia ihmisiä, eikö olisi aika lopettaa tämäkin pelleily.

Eilen en kirjoittanut minulta kiellettyä nimeänne mainitessani Eric Vuillardin hienosta kirjasta, jonka näin teidän julkaisseen ja olin ostanut omin varoin. Olen käsittänyt, että joillekin kustantajat lähettävät kirjoja ilmaiseksikin.

Minä kyllästyn tähän meininkiin, koska seuraavaksi menen ostamaan rahalla Helsingin Sanomien historian, ja lisäksi olen jatkuvasti yhteydessä Kuisman Markun kanssa, jonka kirjoista merkittävä osa on teidän.

Minä teen itseni mielelläni naurettavaksi, jos tarve vaatii, mutta et sinä viitsisi, Touko, kun olet kunniatohtori ja kaikkea.

Sitten pääsen sanomaan, ett kustantajat ovat pulassa. Tämän jutun kuvasta käy ilmi, että Kersti Juvan kirjasta ”Löytöretki Suomeen” oli Helsingin kirjastoissa 1506 varausta. Siis 1506 varausta. Ja kirja on ainutlaatuisen hyvä ja mielenkiintoinen – mutta vaativa. Se käsittelee kirjoittajan oman tuotannon esimerkein englannista suomeen kääntämisen erikoisia ja usein odottamattomia ongelmia. Koska olen itse melkein joka sivulla hiukan eri kannallla Kersti Juvan kanssa, se todistaa, että kirja on oikein todella korkeatasoinen. Jos olen lukiessani valmiiksi samaa mieltä kirjoittajan kanssa, kysyn itseltäni, mitä minä näin aikaani tuhlaan, koska mielipiteeni ja arvioni ovat enimmäkseen keskinkertaisia, eikä sellaisia kannata kerrata. 

Juvan kirja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kustantama. Sen pitäisi kaikin mokomin olla Siltalan tai Otavan listoilla. Asian historiaa en tiedä, eikä se ole tässä pääasia. Pääasia on, että olemme kuten Kersti Juvakin kirjallisuuden palveluksessa, kirjallisuus ei meidän.

Siis näin. Sano sille veljellesi, jonka olen tavannut yhden kerran ohimennen, että kustantaja on kauppias, ja siinä ammatissa ei pidä valikoida asiakkaita esimerkiksi ihonvärin mukaan. Mutta en ole tunkemassa teille kirjahankkein enkä yhteydenpidolla. Mutta tämän mykkäkoulun voisi lopettaa. Vaikka kyllä mykillekin pitää olla kouluja.