Teetä sinäkin ruumiinavaus

Yritän usein tässä kirjoittaa asioista, joita en itse oikein ymmärrä. Eräs peruskoulun ala-asteen opettaja, hyvin viisas, kuten niin monet työtoverinsa, kiitteli työtään sanoen, että hän oppii jatkuvasti niin paljon uutta. Siis lapsilta. Koulussa.

Mutkien kautta tuli eilen puheeksi menneisyys. Olin usein vankiloissa. Tunsin oppivani valtavasti rikoksista ja rikollisilta. Oli myös tilaisuus miettiä, miten vaikeaa auttaminen ja ymmärtäminen on. Esimerkiksi keskustelua kaipaavat ja avun saajiksi ilmoittautuneet oli syytä kiertää. Vaikeassa asemassa ovat joskus ne, joilla ei ole kieltä ongelmilleen eikä käsitystä tilanteestaan.

Tuosta syystä aina suosittu elämäntapakirjallisuus sietää hieman irvistelyä. Se on kuitenkin vanha ja kunnianarvoisa ala, esseekirjallisuuden äiti. Mutta menneisyyden hullutuksia ei aina haluta muistella. Kauan sitten kuollut lääkäri-appeni kertoi, että hänen opiskeluaikanaan oli muotia sellainen oppi, että jokaista suupalaa on purtava ennen nielaisemista kaksikymmentä kertaa. Ja hän esitti, miltä kaurapuuron syöminen sitten näytti.

Ei pidä innostua. Olen elänyt ajan, jolloin mahahaava oli. Aikanaan käsitettiin, että syy olikin helposti hoidettava bakteeri ja koko tauti alkoi unohtua.

Kuten edelle kirjoitetusta on jo ilmennyt, mielessäni liikkuu edelleen tekoäly. Joku kommentoi, että neuroverkot on tunnettu vuosikymmeniä. Niin on. Mutta mitä on se ”digitalisoituminen”, joka ajaa palkoilta työntekijöitä postissa ja myös pankeissa ja kohta kuljetuspuolella?

Otsikkoni tarkoittaa, että nyt olisi mahdollista tehdä ruumiinavaus elävälle potilaalle. Yhdistämällä algoritmien avulla oppivaa ohjelmistoa voi saada ”näkyville” maksan ”leikkauspinnan” ja rasvaisuuden tai aivorungon.

Seinän läpi näkeminen kuulostaa kiinnostavalta. Tiedelehdestä luin, että kaikkien aikojen suosikistani Gentin alttaritaulusta (van Eyck) on nyt mainiot kuvat, joissa runkona on kaksi röntgenkuvasarjaa ja joukko tavallisia korkean erottelukyvyn kuvia ynnä muuta. Kerralla on kuvattu puulle maalatun alttaritaulun etupuoli ja takapuoli, ja yleisemmin taidehistorioitsija kykenee kuvaamaan päälle maalatun taulun alla olevan aikaisemman maalauksen oikean värisenä. Tekoäly.

Pari vuotta sitten kysyin itseäni viisaammilta, päästäänkö joskus käyttämään laitteita, joilla lehti tai kirja on skannattavissa yhdellä napin painalluksella, kannen läpi, lehden molemmat puolet, ja tulos millä tahansa fontilla tulostettavissa.

Vastaukset olivat torjuvia tai empiviä. Nähtävästi kone on olemassa, mutta vielä liian kallis. Ajatus viehättää minua suuresti. Viisisataasivuinen käsikirjoitus sekunnissa pdf:ksi. Tutkijoita huvittaisi ajatus osittain mädäntyneen ja repeilleen pergamenttikäärön tekstin ja muiden merkkien kuvaamisesta ja täydentämisestä kääröä avaamatta. (Ajattelen Kuolleen meren kääröjä, jotka olivat melkein Raamattua.) 

Pontevasti toimien tunnistusohjelmalle on melkein samantekevää, lukeeko se tätä tekstiä, joka lukijalla on nyt edessään, vai paperin läpi kääntöpuolelta skannattua. Hahmon tunnistuksessa peilikuva on sama tehtävä kuin oikea kuva esimerkiksi kirjaimesta, ja röntgen-tyyppisten kiinteän aineen läpi luettujen hahmojen irrottaminen kohinasta siis on jo käytössä ja todettu toimivaksi.

Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että saisin skannata kirjahyllylliseni kerralla ja tulostaa siitä kulloinkin istuen, seisten tai maaten luettavan version, mielellään ohuen, kierrätyskelpoisella  paperilla olevan kirjan kaltaisen.