Sivun näyttöjä yhteensä

18. syyskuuta 2019

Luiden tie I



Pelkään ettei Ville Ropposen ja Ville-Juhani Sutisen syväsukellus Neuvostoliiton vankileirien historiaan, Luiden tie (Like 2019), herätä suurempaa kohinaa. Olen innostunut ja kiitollinen, että tällainen kirja kuitenkin tuli, sillä se perustuu kirjoittajien hyvin laajaan ja monin osin vaivalloiseen matkailuun Venäjän vankileirien saaristossa.

Vanki- ja keskitysleirijärjestelmä tietenkin tunnetaan myös meillä, ja koko maailman käsitteen siitä teki Alexandr Solzhenitsyn jättiläistyöllään Gulagista. Etenkin Sofi Oksasen omin ansaituin rahoin se saatiin pari vuotta sitten kokonaan suomeksi. Kirjan historiahan sisältää valitettavan osan Suomen historiaa. Suuri osa siitä oli aluksi täällä saatavissa vain Ruotsissa suomeksi painettuna. Meillä kustannusliikkeet, ensimmäisenä Tammi, olivat hallituksen sekaannuttua asiaan ilmoittaneet, etteivät julkaise sitä toisin kuin Solzhenitsynin aikaisempaa ja myöhempiä kirjoja.

Kovin moni ei tiedä, että kirja oli harkittavana myös Otavassa. Paavo Haavikko teki päätöksen: ei julkaista. Perustelu: teos ei ole kaunokirjallinen. Luultavasti taustalla oli myös se, että Otavalla oli hyödyllisiä afäärejä neuvostoliittolaisten kanssa: painotöitä. Ja Otavalla oli myyvä kirjailija, Urho Kekkonen.

Olin paikalla. Intin vastaan. Vuosi oli 1974. 

Suomessa julkaistiin runsaasti ja mielellään Yhdysvaltoja ja Vietnamin sotaa koskevia kirjoja, Etelä-Amerikan diktatuureista, kommunistien Kiinasta ja tietenkin Euroopan fasisteista. Neuvostoliiton toteuttamista joukkomurhista ja poliittisesta sorrosta julkaistiin yksittäisiä, hiukan hämäriä niteitä, joiden kirjoittajat ja kustantajat leimattiin neuvostovastaisiksi. Neuvostoliiton hajoamisvaiheessa Baltian maiden nousu herätti keskustelua vain vähän.

Lukiessani uutta ”Luiden tietä” yritän ymmärtää, miksi olin itse hyvin selvästi enemmistön kannalla. Neuvostoliittoa ei saa ärsyttää. Ikäviä asioita ei pidä vetää esiin.

Kirjan alussa käydään Solovetkin saarella Vienan merellä ja Stalinin kanavalla. Kanavaa kaivamassa oli myös isäni serkku Helena joka selvisi hengissä. Vorkutassa, jossa kirjoittajat käyvät, oli kahteen kertaan isäni täti Hilda, ja toinen täti Katri oli Kolymassa kolmasti. Suvun miehet eli isäni sedät teloitettiin ampumalla ja heidän hautapaikkansa on sama kuin monien muiden inkerinsuomalaisten, Levashovo, Pietarista runsaat kymmenen kilometriä Suomen suuntaan. Verkossa blogisti ”Willimies” on viimeksi kuvaillut ja kuvannut paikkaa. Siellä on suomalaisten surmattujen muistomerkkikin.

Koska oma parasta ennen -päiväni on mennyt kauan sitten ohi, tyydyn vain viittaamaan siihen, että kerran olin raadissa valitsemassa Tieto-Finlandian voittajaa. Valinta oli Ylikankaan ”Tie Tampereelle”. Jos nyt leikin vuoksi kuviteltaisiin sama tilanne, valintani olisi jo tässä vaiheessa selvä, Luiden tie.

Hahmottaisin tilanteen toisin kuin yleisin mielipide. Kirjojen ja lehtien myynti on romahtanut eivätkä ihmiset lue läheskään niin kuin ennen. Lueskelin Pauli Kopu -nimisen kirjoittajan uutta teosta ”Media television jälkeen”. Oli vaikeuksia lukea, koska kirjoittaja ei näytä osaavan muodostaa suomen kielen lauseita. Teksti on muodoltaan ja tyyliltään ja valitettavasti myös sisällöltään heikosti menestyvän seitsenvuotiaan tasolla. En tosin muutenkaan usko ajatusta, että uusi media syrjäyttää painetun, koska tämä uusi on niin paljon parempaa. On se niinkin mutta voi olla ettei ole. Ihmisten kyky lukea todellisista, raskaista aiheista ja nähdä vaivaa on vakavasti järkkynyt.

Mutta tässä olisi todellinen, raskas aihe. 400 sivua. Hinta 29,95.

43 kommenttia:

  1. "olin itse hyvin selvästi enemmistön kannalla. Neuvostoliittoa ei saa ärsyttää."

    Outo ajatuskuvio, jos "ärsyttäminen" mielletään itsetarkoitukseksi, kuten usein on tuntunut ja tuntuu tänäkin päivänä.

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut ikääni nähden paljon, mutta viime vuosina kykyni nauttia kaunokirjallisesta tekstistä on heikentynyt häkellyttävän nopeasti. Syytän älypuhelimia - netin jatkuvasta vilkuilusta on vaikea päästä eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu ilmiö, jolle on olemassa perusteltu selitys:

      Nicholas Carrin kirja Pinnalliset: Mitä internet tekee aivoillemme

      Terra cognita 2010, suom. Antti Pietiläinen

      Kannattaa lukea.

      Poista
  3. Oli eri asia sulkea silmät maan edun takia kuin todella niellä irvokas neuvostopropaganda. Ikävä kyllä 70-luvulla nousi uusi sivistynyt sukupolvi, joka nieli ja sisäisti syötetyn pupun nahkoineen ja karvoineen. Näitä tolvanoita patsastelee edelleenkin arvostettuina kansalaisina, eivätkä he tajua edes hävetä.

    Suomessa tiedettiin kyllä Neuvostoliiton vankileirit ja kommunismin todellinen luonne paljon ennen Solzhenitsyniäkin. Hän vain räväytti sen esiin sellaisella voimalla, ettei sitä voitu sivuuttaa ininöillä työväen luokan petturista... toki sitä yritettiin meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurempi ongelma ovat nämä nykypäivän "suomettuneet" trumpetistit jotka eivät tunnu tajuavan edes sitä että asuvat Suomessa ja Euroopassa.

      PS: Se että kannat stalinisteille yms. vieläkin kaunaa, osoittaa sen miten pata kattilaa soimaa.

      Poista
    2. Kaunani syytä kannattaa mieluummin hakea siitä, että niin neuvostokommunismin rikokset kuin suomalaisten stalinistienkin iljettävä puuhailu on heillä itsellään vielä tyystin käsittelemättä.

      Ei näy anteeksipyyntöjä, ei katumusta, ei entisten aatteiden demonisointia, ei mitään, vain kusta sukassa. Venäjällähän sitä paitsi stalinismin valkopesu on jo alkanut. Se on hirmuista, se on pelottavaa.

      PS. Miten helvetissä "trumpetisti" liittyy venäläisten hirmuhallintoon ja sen meikäläisiin lakeijoihin? Jos vihjaat, että kannatan Trumpia, niin erehdyt - hänhän on Putinin taskussa. Sieltä nyt ei ainakaan Suomea auteta, kun ei autettu 40-luvullakaan. Itse on pärjättävä.



      Poista
    3. Kyllä Tapsa on kulkenut silmät kiinni: entiset stalinistit ovat monessa yhteydessä jo vuosia sitten julkisuudessa tilittäneet omaa osuuttaan tuossa ajassa ja liikkeessä, kuka missäkin yhteydessä. Kovin moni ei ole ylpeänä muistellut.
      Ei kai tässä nyt tuomioistuimia tarvitse perustaa.
      Ja sekin pitää muistaa että Suomen äärivasemmalle ajautuneet nuoret eivät lähteneet väkivallan ja terrorin tielle, ei heistä maolaisiakaan tullut kuten Saksassa ja Ruotsissa.
      Kitaraa soitettiin ja laulettiin korkealta ja kovaa.

      Poista
    4. "Olettekos kuulleet mainittavan tuosta biskoppi Canterburusta /
      kun ryssien rikoksia siunata muistaa ennen joka suurusta."

      Näinhän se "koko kansan" Palle kuuluu riimitelleen kesä-heinäk. 1941. Taitavat isät taas katsoa poikiaan (ja pojanpoikiaan).

      Olenkin tässä miettinyt, paljonkohan nykyisellä kiihkomielisyyden kliimaksilla on taustansa vastareaktiona historiantutkimuksen viime aikojen "kiusallisiin" tutkimustuloksiin.

      Poista
    5. Tuntuu lähinnä siltä, että toisin kuin inhoamasi stalinistit, et ole pystynyt käsittelemään omaa menneisyyttäsi, vaan olet jämähtänyt pahasti menneisyyteen l. olet nyt pahempi "oikeaoppinen" kuin he aikoinaan.

      Poista
    6. Joo joo, ihmettelen itsekin miten nämä vanhat asiat saavat vereni niin helposti kiehahtamaan...

      Ehkä se on vain tämä epäsuhta: toisaalta muistellaan vähän naureskellen miten marssittiin ja laulettiin kommunistisen hirmuvallan puolesta, toisaalta mietitään otsa kurtussa oliko ehkä Arvo Ylpölläkin natsisympatioita, sillä hänhän opiskeli nuorena Saksassa...

      Poista
  4. Erkki Vettenniemen kirjoissa Punaisen terrorin todistajat ja Suomalaisia vankileirien saaristossa on koottu hyvin aihetta käsitteleviä suomalaisia alkuperäisteoksia, vain tietokirjoja, joita niitäkin on paljon. Ne ovat jäävuoren huippu. Tiesimme näistä myös reaaliaikaisesti. Perustamme Suomen Memorialin tammikuussa Kino Reginassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettenniemi, tosiaan... Eikö kyseessä ollut sama henkilö, joka mennävuonna teki Väinö Linnastakin "stalinistin"! Ajan merkki ajallaan.

      Poista
    2. Anonyymi viitannee parin vuoden takaiseen Parnasson artikkeliin, jossa Vettenniemi arvostelee Linnaa. Siteeraanpa asiasta Panu Rajalaa:

      "Eikö Erkki Vettenniemi syyttänytkin Linnaa äskettäin Parnassossa jopa ”stalinistiksi”? Siis sillä perusteella, että Linna ei koskaan arvostellut saati kyseenalaistanut Neuvostoliiton arvoja ja asemaa. Siinä hän oli vankasti Kekkosen linjalla. Mutta tuskin sentään stalinisti. Hän olisi toisaalta voinut akateemikkona lausua jonkun painavan sanan toisinajattelijoiden asemasta, mutta sitä hän ei tehnyt."

      Poista
    3. Liekö anonyymikin ajan merkki? Ainakin hän voisi lukea kirjoituksen johon hän ilmeisesti viittaa https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/vaino-linna-ponkitti-lujasti-neuvostoystavyytta-kaantyiko-han-stalinistiksi/ tällä kertaa kernaasti ajatuksen kanssa ja kysyä itseltään ja kertoa meille miten muka Erkki Vettenniemi teki Väinö Linnasta yhtään mitään mitä Väinö Linna ei ollut.
      Eikä olisi pahitteeksi mikäli hän pohtisi tykönään myös sitä miten hyvin hänen versionsa kuvaa Vettenniemen kirjoituksen sisältöä ja sen jälkeen kysyisi itseltään mistä hänen tulkintansa tai - jos ja kun se on parempi selittäjä - älyllinen epärehellisyys tai itsepetos oikein sikiää.

      Poista
    4. Niin, "liekö anonyymikin ajan merkki?" Jätetään se potentiaalin varaan, mutta se nyt ainakin on varmaa, että tämä "Anonyymi II" sitä on. Vettenniemen Parnasso- ja SK- artikkeleiden tulkinnasta on tällaisten kanssa turha ruveta kiistelemään. Otetaan nyt kuitenkin pieni näyte Vettenniemen tekstistä:

      "Linnan stalinistisen käänteen olettaisin silti tapahtuneen heti sodan jälkeen tai kenties jo sillä hetkellä, kun sotaonni kiepsahti Suomen kannalta ikävään suuntaan."

      Jopa itse Panu Rajala siis katsoi blogissaan aiheelliseksi hieman toppuutella, mitä hänen blogiensa tavanomaisen sävyn tuntien voidaan pitää pienenä ihmeenä. Jos ei tällaisesta ja muista vastaavista viitteistä jo ymmärrä edes "ajatuksen kanssa" tai sitä myönnä, on täysin turha jatkaa inttämistä fanaatikon kanssa.

      Poista
    5. Arvostan Vettenniemen uraauurtavaa kokoavaa työtä, ja toivon, että hän jatkaisi ja laajentaisi sitä. Hän on kirjoittanut Aleksandr Solzhenitsynistä kaksi elämäkertaa, mutta toivottavasti hän kirjoittaa vielä kolmannen, todella perusteellisen. Toivottavasti siinä on mukana myös Solzhenitsynin vastaanotto Suomessa alusta alkaen. Olemme unohtaneet paljon, mutta lähteet ovat olemassa. Stalinin terrorista on valtavasti suomenkielistä materiaalia, joka tulisi koota.

      Poista
    6. No, Vettenniemi kyllä toteaa, ettei Linna ollut "varsinainen stalinisti", mutta lopussa hän vesittää lausuntonsa: "Linnan stalinistisen käänteen olettaisin silti tapahtuneen heti sodan jälkeen tai kenties jo sillä hetkellä, kun sotaonni kiepsahti Suomen kannalta ikävään suuntaan."

      Vettenniemi samaistaa oudolla tavalla stalinismin ja Neuvostoliiton myötäjuoksun. Linna oli sairastumisensa jälkeen epäilemättä Neuvostoliiton myötäjuoksija. Hän toisteli yleistä ulkopoliittista liturgiaa, ja epäilemättä myös uskoi siihen. Tämä on tuomittavaa. On aivan selvää, ettei mikään ulkopoliittinen lähestymistapa olisi voinut pelastaa Suomea talvisodalta. Ulkopoliittinen liturgiamme ei kuitenkaan ollut stalinismia. Stalinismi oli neuvostokommunismin oma sisäinen suuntauksensa, jonka kannattajia Suomessa olivat vain SKP:n vähemmistöläiset. Kekkosen liturgia oli sen sijaan yleisesti hyväksytty poliittinen linja, jonka mukaista puhetta esittivät kaikkien puolueitten edustajat POP:n höyrypäitä lukuunottamatta. Tätä asennetta voi kyllä kritisoida, mutta silloin pitää kritisoida koko eliittiä, ei nostaa Linnaa tai jotakuta muuta kepinnokkaan. Meillä on aivan tarpeeksi oikeita stalinisteja haukuttavaksi, ettei tarvitse samaistaa demareita stalinisteihin. Siinä tehdään sama virhe, joka johti sisällissotaan; kun porvaripuolueet marraskuussa 1918 kieltäytyivät yhtristyöstä kaikkien sosiaalidemokraattien kanssa, yhteiskuntaa säilyttävät voimat joutuivat vasemmiston puolella sivuraiteelle ja kapina-aate valloilleen. Maltillisemmalla, neuvottelevammalla asenteella olisi voitu välttää sisällissodan katastrofi.

      Erityisen ikävää on se, kun käydään keskustelua nykyajasta heittämällä lokaa menneiden polvien päälle. Tosiasiassa Vettenniemi kritisoi Linnaa siitä, ettei hän ollut Sofi Oksanen. Samoin keskustelu siitä, millaisella ulkopolitiikalla talvisota olisi voitu välttää tai olisiko tällaista pitänyt pohtia 1970-luvulla, on tosiasiassa keskustelua siitä, miten Nato-jäsenyyteen tai Venäjään pitäisi nykypäivänä suhtautua. Energian voisi käyttää paremmin nykytilanteen analysointiin ja siitä puhumiseen kuin siihen, että leimataan silloisen tasavallan presidentin ulkopolitiikkaa lojaalisti tukenut sosiaalidemokraatti "stalinistiksi". Kekkosen perässähiihtäjä Linna oli, ei stalinisti.

      Näin sivunmennen: kannatan edelleen Venäjä-pakotteita. Niitä ei tule lievittää ennen kuin Krim on jälleen Ukrainalla.

      Poista
    7. Itse asiassahan Linna oli samoilla linjoilla jo Tuntematonta kirjoittaessaan, sillä kirjahan ei juuri mollaa Neuvostoliiton poliittista järjestelmää. Melkeinpä päinvastoin, sillä mollaajat ovat aina vouhottajia. Paljastava on kohtaus, jossa suomalaiset puhuttavat inkeriläistä sotavankia:

      - Mutta eikö inkeriläisiä ole viety Siperiaan pakkotyöhön?
      - Minkä vuoksi? Emme myö ole mittään pahhaa tehneet.

      Aivan loistava esimerkki piilovaikuttamisesta, sillä inkeriläinen oli aidosti hämmästynyt kysymyksestä. Eli puheet leireistä ja etnisistä puhdistuksista olivat täyttä pötyä, sillä olisihan inkeriläiselle ollut etua edes valehdella.

      Linna ei todennäköisesti tiennyt, miten asiat oikeasti olivat. Tai ei uskonut. No, tietysti inkeriläisten varsinainen kuolonmarssi alkoi vasta sodan jälkeen - ja eiköhän tuokin mies palautettu muiden mukana ja viety suoraan Siperiaan.

      Poista
    8. Elämästä tulee ihanaa, kun tekee asiat itselleen selkeiksi ja yksinkertaisiksi. Sehän onnistuu monille parhaiten siten että asioihin ei tarvitse perehtyä, niitä ei tarvitse punnita, riittää että tulkitsee ne niin kuin itselleen parhaiten sopii. Eikä kirjoituksia, mielipiteitä, käsityksiä tai kommentteja tarvitse oikeastaan lukeakaan siten että edes pyrklisi ymmärtämään esitettyä, riittää kun näkee niissä juuri ja vain sen mitä haluaa ja tyypittää ja lokeroi kirjoittajan tai esittäjän.

      Mitä fanaattista on siinä että huomauttaa 20. pvän anonyymi harrasti juuri edelläkuvattua?
      Mitä fanaattista on siinä että antoi linkin kyseiseen Vettenniemen kirjoitukseen?

      Jos todella olet sitä mieltä että 20. pvän anonyymin kommentti antoi oikean kuvan Vettenniemen kirjoituksesta, Vettenniemestä yleensä tai Stalinin ajan punaisen terrorin historioijana, en tiedä mitä sanoa.

      Jonkin verran fanaattisuutta tosin ainakin tarvitsit siihen että tiesit mielestäsi päätellä yhdyinkö Vettenniemen kirjoituksessaan esittämiin näkemyksiin Väinö Linnasta.

      Anyway, sillä ei ole minulle mitään merkitystä mitä mieltä "jopa itse" - miten se ikinä pitäisikään ymmärtää tai mitä halusit sillä oikein sanoa - Panu Rajala blogissaan kirjoitti. Ei hän ainakaan kotijumaliini kuulu, en myöskään lue häntä mihinkään leiriin tai vastaleiriin. Ensinnäkään siksi ettei sellainen ylipäätään minua kiinnosta ja toiseksi etten hänen tuotantoaan tunne enkä ole hänen blogiaan tai lehtikirjoituksiaan seurannut.

      PS Jos jotakuta vielä Vettenniemen kirjoitus, sen sisältö, tulkinta ja analyysi kiinnostavat - asioiden ja ihmisten leimaamisen ja lokeroinnin sijaan - niin suosittelen https://jojalonen.wordpress.com/2017/07/16/linnarauhaa/

      Poista
    9. Arvoisa anonyymi "Elämästä tulee ihanaa etc.". Esitin 20.9.2019 näkemykseni Vettenniemen Väinä Linnaa "stalinistina" koskevasta artikkelista, joka pudotti arvostukseni tuota tutkijaa kohtaan pohjalukemiin. Nyt tuntuu siltä, että asia jatkuvasti riipii sinua kovasti. Et millään tunnu pääsevän irti sekavasta jaanauksestasi. Ymmärrätkö lainkaan, että ainakin toistaiseksi tässä maassa on vielä jonkinlainen vapaus esittää mielipiteensä, jos ei lakia riko (eikä Kemppinen deletoi postattua kommenttia)?

      Mikä tässä sinulle oikein on ongelmana? Tavoitteletko kenties jonkinlaista itse määrittelemääsi poliittista "gleichschaltungia", jota kaikki noudattakoot? Sanalla sanoen: mitä helvettiä mielipiteeni sinulle oikeastaan kuuluu?

      Poista
  5. Ropposen Uralilainen ikkuna oli myös mielenkiintoinen teos.
    Applebaumin Gulag taitaa olla yhä kääntämättä ja hyvä että tämä tuli kotimaisilta voimilta.

    VastaaPoista
  6. Kun Kekkosen aikaan olin vielä sen ikäinen että enemmän kuin politiikka kiinnostiva pikkuautot hiekkalaatikolla, tulin vuosia myöhemmin ihmetelleeksi sukupolvea vanhemman tuttavani seurassa, että miten se nyt voi olla ollut sellaista Neuvostoliiton nuolemista että keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Uusitalo esittää Moskovan rauhan solmimispäivää Suomen toiseksi itsenäisyyspäiväksi ja Neuvostoliiton suhteen ollaan aina kusi sukassa.

    Tämä kaveri totesi, että kusi sukassa hyvinkin. Se oli vähän niinkuin samalla luokalla olisi ollut hyvin ilkeä ja isokokoinen rehtorin poika, jonka tekemisiin ei puutu mikään auktoriteetti. On vanhempiensa suosiossa ja luonteeltaan sellainen että kiusaa pienempiään oman mielensä mukaan. Siinä oppii pian muut lapset mielistelemään ja olemaan vähintään hyvin hissukseen, etteivät ärsytä öykkäriä.

    Jaha, niinpä saatoi olla, sanoin, kun kouluajat olivat vielä hyvässä muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä näissä jutuissa on syytä muistaa sekin puoli ettei esimerkiksi mainitsemassasi esimerkissä edes Uusitalo itse uskonut, kuvitellut tai tavoitellut sitä mitä esitti. Kyseessä oli hyvin usein puhdas teatteri, eräänlaista roolipeliä siis. Mikä ei tietenkään tehnyt asiasta juuri sen ylentävämpää.

      PS Sekin voi olla hyvä muistaa että aikalaiset laidasta laitaan (aivan tiettyä ryhmää lukuunottamatta) ottivat Uusitalon ehdotuksen vastaan suurella tyrmistyneisyyden ja huvittuneisuuden sekoituksella. Eikä Uusitalo niin tyhmä mies ollut ettei olisi sitä etukäteen tiennyt.

      Poista
    2. Nyt se iso koulukiusaaja on tuolla rapakon takana ja suomalaiset sinne päin yhtä kusi sukassa kuin pahimpina neuvosto aikoina.

      Poista
    3. Harmi vain, että tämä iso koulukiusaaja tuntuukin olevan lälly rauhanmies. Se paskiainen aiheuttaa meikäläisillekin rauhanpuolustajille ikuisen trauman.

      Poista
    4. No ei kyllä suomalaisten kannalta verratakaan jenkkejä sen enempää kylmän sodan aikana kuin nykyäänkään neukkuihin tai nykyvenäläishallitsijoihin.

      Meidän ei tarvitse pelätä että tunne tulisi länsimaista joukkoja muuten kuin pyydettyinä. Venäläisistä ei ole varsinkaan Krimin ja Itä-Ukrainan jälkeen mitään varmuutta. Ei Venäjästä enää mitään varsinaista suurvaltaa tule, vanheneva ja köyhtyvä takapajula. Mutta pienemmille naapureilleen aina mahdollinen riesa kuitenkin.

      Poista
    5. Ai että Uusitalo ihan vitsillä vaan? Ja toiset että olipas siinä läppä. Nykypäivänä vaikea käsittää tuollaista huumoria. Jos se sitten oli huumoria.

      Poista
    6. 25. pvää anonyymiltä melko ääliömäinen, jopa tarkoituksellisen ääliömäinen tulkinta. Kuka väistti Uusitalon tehneen esityksensä "ihan vitsillä vaan"? Ja jos ehdotus otettiin vastaan "tyrmistyneisyyden ja huvittuneisuuden sekoituksella", niin ehkä silloin eivät toiset olleet "että olipas siinä läppä".
      Jos jotain on vaikea käsittää, se on yleensä sen merkki että joko perehtyminen asiaan on puutteellista tai edellytykset riittämättömät. Ensiksi mainitulle voi sentään tehdä jotain.

      Poista
  7. Olen ajautunut samankaltaiseen johtopäätökseen nykyihmisen, etenkin nuorten, kyvystä lukea kirjoja ja keskittyä sekä syventyä johonkin. En ymmärrä kuinka he voivat edes saavuttaa flow-tilaa jos koko ajan toiminta on äärimmäisen lyhytkestoista hermostunutta nykimistä ja kännykän vilkuilua.

    Mielestäni etenkin nuoret ovat nyt vaaravyöhykkeessä erilaisten "älylaitteiden" takia. He käyttävät merkittävästi tunteja vuorokaudessa kännykän parissa sekä tietokoneen ja pelien ja pelikoneiden kanssa. Loput tunnit saattavat mennä television ja musiikin kuuntelun kitaan sekä videot joita voi määrättömästi ladata netistä sekä Youtuben viehättävät kissavideot puraisevat loput hetket. Lopputulema taitaa olla etteivät nuoret nuoruutensa aikana ehdi ajatella lainkaan omaa elämäänsä, muita ihmisiä, yhteiskuntaa ja tulevaisuutta jonne sijoittuvat. Heidän päänsä sensijaaan muuttuu netin kaatopaikaksi jonne turha moska loppusijoitetaan.

    Kuinka he ovat ajatelleet pärjäävänsä vaativissa ammateissa joissa joudutaan ratkaisemaan todella vaikeita ongelmia? Ne edellyttävät useiden tuntien, päivien jopa kuukausien intensiivistä keskittymistä joka parhaimmillaan muuttuu flow-tilaksi. Se taas on erittäin luova olotila jossa syntyy uutta ja on ihmiselle palkitseva älyllinen tunnetila. Edellinen on liian lievä ilmaus sille.

    Nuorten olisi syytä tiedostaa tämä ja nakata menemään "älyvehkeet" ja ryhtyä käyttämään omaa nuppiaan. Se vaatii rohkeutta ja vastavirtaan menemistä ja sosiaalinen paine on varmasti kova.

    VastaaPoista
  8. Eikö tamperelainen Kustannuspiste 70-luvulla loputkin osat julkaissut, vai ovatko ne jotenkin epätäydellisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vankileirien saaristo oli kokonaisuudessaan suomeksi luettavissa 1978.

      Poista
    2. Joo, kyllä sen sai suomeksi, mutta ainakin siinä painoksessa mikä meiltä löytyy painopaikka oli Ruotsissa.

      Poista
  9. Niin, oliko hyvä pitää sordiinoa päällä Neuvostoliiton menneiden tapahtumien uutisoinnissa. Luultavasti oli. Kokolailla todenmukainen kuva asiasta ihmisillä kuitenkin oli, muistan itse. Mutta muistettakoon, että oma pesäkään ei ole ollut puhdas. Esimerkiksi Pekka Railo (Helsingin apulaiskaupunginjohtaja eräässä vaiheessa) yritti saada 50-luvulla kirjoittamansa tyynen asialliset muistelmat (’Valkoisten vankina’) vuoden 1918 kauheuksista julkaistuksi, mutta Tammi ei suostunut verukkeella, että ei sovi idänpolitiikkaan. Tosiasiallinen syy oli, että ns. valkoista valhetta pyrittiin edelleen varjelemaan. Kustannusyhtiö Minerva julkaisi sitten kyseisen dokumentin vuonna 2011, vasta.

    VastaaPoista
  10. Luitten murskajaisia, päähän potkimista, polvilumpioiden ampumisia ja muuta vaasalaista kaarle xii aadof ratsukkorynnistystä viikingin kanssa ja ilman piisaa -valtion muodoskyvyllä ja ilman. Menin elokuviin katsomaan. R&A taidepurtavista tai kuvarymistelyistä valkkasin ekan päältä klo 11.45 Goliath. Piti tulla Malmön ampumisten taustaa fiksujen toimesta ja Tukholman esikaupunkiproblematiikkaa, ratkaisuineen siis. Tuli ihan toista.

    Ensin meikän silmille ja ah niin fiksulle silmänperälle esittäytyi kauhusatu ja kammottavia köriläitä, rouva sentään oli oikeasti vajaa ja lääkkeillä.

    Antaa mennä eihän tämä pitempi ole, nafti puolitoista tuntia. Miljöökin oli väärä, pienempi paikkakunta Kymmenen virran rannikolla missä juuri alkukesästä pongasin Sundsvallin ja romantisoin tukkilaisten sahakapitalistien miehisillä
    joensuilla lankuilla ahdetuista purjelaivoista. Noin Kotkassakin. Hyvä minä.

    Hotellikin oli tosi upea lautaboomin aikainen wanhaa kopioiva palatsi. Goliathissa oli toisin lähikulmatkin, sekava piha jos mitä roinavärkkiä ja asuminen romuista. Ei voi olla Ruotsia. Ja sitten rikollisuus. En kysynyt poliisia vaan heti paremmin. Eikö Ruotsissa ole vääpeliarmeijaa siivoamaan ja ah taas tiesin että nehän sen kerkesi lopettamaan ja siksi moinen pahanvalta tänne kuviteltu.

    Kunnes viimein alkoi valjeta. Mitä ne alueet ovat, minne poliisi ei uskaltaudu ja mitä se tarkoittaa ? Että tätäkö mitä vartti sitten luulin väkivaltafantasiaksi. Verille hakkaamista, uhkailua, velkojen perintää ihan itse vaikka me muut ymmärrämme sen ulkoistaa haastemies-voudittarelle.

    Että meilläkin tv-maineikkaat poliisien karttamat lähiöt ovatkin oikeita yhdyskuntia omine pormestareineen ja funktioineen. Se alkoi valjeta.

    Rahapula ja autoa perittiin sinne sveabankkiin. Ja lähipiirillekin velkaa taikka uhattiin polttaa. Kova kuri, ankarat paineet. Jälkikasvua onneksi oli. Nämä arasti ehdottelivat sossua. Ei meille kiivastui isä.

    Koulusta pojan päästi pätevä OAJ opettajatar kaikkien iloksi. Poika vielä kipunoi pois pahasta ja harjoittelijapestille naapurikaupungin kauppavarastoon, tyttöystäväkin antaisi. Kotivastuu vei voiton. Nuorukainen jäi solidaariseksi perheelleen, ei indoktrinoitunut iloiseksi veronmaksajaksi. Että siis tätä on uutissa meikällekin hoettu alue jonne poliisikin pelkää mennä. Se oli solidaarisuuden ja järjestyksen ankara ja fyysisellä pakolla ylläpidettävä yhteisö. Ei mitään luusereita. Ainut reikä ulos oli se varastopaikka. Harmaa eikä uutta Volvoa uneksittavissakaan.

    Olipa hieno elokuva. Parempaa sosiaalisen realityn tuntemista kuin tuo poliisijohtajien syytejahtaaminen ja jo puolustusvoimien komentajankin maineen iltis-isis tahriminen. Menee jakeluun kuin häkä. Yle ja HS samaa keltaista. Paitsi jos resurssoitu hakemaan itse eikä ota tyrkytetyimpiä kuten väsynyt ottaa ja suklaata kanssa kun kassa (perehdytettynä palvelushenkilönä) ehdottaa.

    Toinen missä tyttösestä omapäisestä ja omatahtoisesta kasvaa koppiarjen ja lapselle lukemisen pitkästyksessä kiltti ja tahdoton ihmisarvon prekariaatti vaurauden keskellä, oli Amanda. Pointti tuli ihan päätteeksi kun mahtavan kollektiivien marssijylisevän musiikin ylevöittämä vastakohta kohtasi Amandan ilonkyyneleet kun holhoojansa fanittama tennistähti voitti Wimpledonissa minne oltiin menty ennen kohtaamatonta isoäitiä katsomaan. Se tyttö hipaisi kassinyyttiään. Pommi? Ei. Pahempaa, tyytymistä ja jos hätä, niin Virastoon. Pissivätkin puolestasi.

    On hienoa älyllistä elämää valokankaalla. Paljon on iloa jos vain ottaa. Lokki lentää. Vaikka HS arvio Kansallisen esityksestä oli luokaton. Esitys on niin hieno kulttuurisen kehityksen ja tähtikultin tuottamisen näyttö etten viedäkseni oivaltamisen iloa sano muuta kuin Tapaus ja mene.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  11. Solzenitsynillä ja Putinille näyttää synkkaavan. https://images.app.goo.gl/VBLWsub5gELuw5WT9

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epistä, eepä toimi ei. Paappa nyt kuntoon tuo.

      Poista
    2. Edeltäkäsin tietämistä sanotaan toisinaan profetoinniksi. Parta pitää olla.

      Poista
  12. Professorin kirjoituksen loppuhuomautukset ovat tarpeellisia, samoin Stenlundin hyvät kommentit. Verkossa tuntuu katoavan vastaanoton intiimiys, mikä on kaiken keskittymisen ja nauttimisen edellytys. Mikä siinä on, että jos luen vaikka kirjaa verkosta, minusta tuntuu, että selkäni takaa olkani yli luetaan koko ajan sitä samaa kirjaa tuhansin silmäparein. Pitäisikö mennä hoitoon? Kädessä olevan kirjan kanssa tunnen olevani kahdestaan (asunkin yksin)ja paperisen sanomalehden parissa istuksin enintään kuvitteellisella leirinuotiolla. Elokuvissa ja teatterissa yksinolon illuusion luo pimeys. Vieruskaveritkaan eivät häiritse vaikkapa massaluennolla, kun on elävä ihminen esitelmöimässä. Otan kaksi esimerkkiä. Saksankielisessä Wikipediassa on kuva professori Jacob Burckhardtista kävelemässä aamuluennolleen Baselin tuomiokirkon ohi. Siinä kuvassa on jotakin Chiricoa, mutta siinä on kaikki. Professorin kainalossa on väline ja viesti. Googlettamalla löytyy saksalainen ei aivan joka kodin uutis- ja viihdekeskus Kuba Komet 1950-luvulta, hellyttävä hirviö, mutta omassa olohuoneessa varmasti intiimi perheenjäsen. Burckhardtista Kubaan on suunnilleen sama matka kuin Kubasta näihin päiviin. Sopii miettiä, millaisia kuvia nykynuorten lapsenlapset tästä meidän ajastamme kohottavat ikonisiksi. Edellä mainitut löytöni olivat vaatimattomia ja hyvin henkilökohtaisia ehdotuksia.

    VastaaPoista
  13. 1970-luvun sananvapaudesta on nykyään liian synkkä kuva. Ei itsesensuurikaan kovin paha voinut olla, koskapa Kanava-lehdellä oli varaa julkaista vuosikymmenen puolivälissä Carl-Gustaf Liliuksen artikkeli, joka toi juuri käsitteen itsesensuuri julkiseen keskusteluun. Kanavallahan oli kytkös Otavaan. - Andres Küngin neuvostovastaisen teoksen ”Mitä tapahtuu Suomessa?” taasen julkaisi 1976 Kirjayhtymä, ei Matti Arjanteen Kustannuspisteen tai Kauko Kareen Alea-Kirjan tapainen markkinoiden marginaalikustantaja. Myös WSOY julkaisi 1979 leiriasiaakin sisältävän neuvostovastaisen Taisto Huuskosen teoksen "Laps Suomen", josta otettiin neljästoista painos 1987. - JR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiahan ei ollut kovin yksioikoinen siihen aikaan. Ne jotka halusivat edistyä julkisessa virassa tai politiikassa, pitivät suunsa tiukasti kiinni. Jotka eivät niin tehneet huomasivat pian että olisi pitänyt vaan oli myöhäistä, vahinko ehti syntyä. Näistä ulkopuoliset saivat mölistä ja kirjoittaakin aika vapaasti. Itsesensuuri koski siis vain osaa kansasta "kohdistuen" virkamiehiin, toimittajiin, kirjailijoihin, taiteilijoihin sekä poliitikoihin.

      Itse olin NL-vastainen koska olin hyvin perillä siitä mitä siellä tapahtui. Se ei kovin edistänyt muttei suuresti haitannutkaan uraani.

      Poista
    2. Hyviä havaintoja. Itse olen aprikoinut, että elinkeinoelämä auttoi taloudellisesti Kustannuspistettä ja Alea-Kirjaa. Julkaisut kun eivät olleet mitään underground-tasoa, vaan huolella käännettyjä ml. kunnon sidos. Eikä halvinta paperia. Joukossa toki lentokirjasia, joita kai levitettiin alle omakustannushinnan: antologiat Varo sosialismia ja Varo vallankumousta. Näitä kyllä painettiin talkoohengessä Ari-painossa. Oliko Saarijärvellä ja liekö omistaja ollut Väinö Rautiainen? Joka tapauksessa Kristillisen liiton aktiivi.

      Poista