Menestyneet ihmiset kertovat joskus salaisuutensa: he todella ovat niin hyviä. Ja ilman joidenkin vihamielisten tahojen kateutta ja konnankoukkuja he olisivat menestyneet vielä paremmin.
Kinosto-nimellä tunnetun Mäkelöiden suvun nokkamiehenä oli eräässä vaiheessa Mauno Mäkelä, joka oli koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hoidin kaikenlaisia vähemmän tärkeitä lakiasioita myös elokuvayhtiöille jo 60-luvulla, ja kuulin Mäkelän omasta suusta ajatelman: on käsittämätön, miten elokuvayleisö tietää perjantaina tuntia ennen ensi-iltaa, ettei se pidä elokuvasta.
En tiedä, mistä hän oli kuullut tuon, mutta siinä on kyllä asian ydin.
Tietysti viidakkorumpu kumisee ja ihmiset uskovat toisiaan paremmin kuin arvosteluja. Tietysti maailma on täynnä vaivalloisia uran aloituksia. Korkeintaan keskinkertaisina kotimaassaan Englannissa pidetyt komeljanttarit Stan Laurel ja Charlie Chaplin tulivat samalla laivalla muiden onnenonkijoiden kanssa Amerikkaan.
Mutta suhteellisen harva ihminen kuitenkaan kertoo menestyksestään niin kuin asia on: olen todellisuudessa kaikin puolin keskinkertainen. Menestykseni syy on ollut sattuma.
Ja kuka ei tuntisi ihmistä, jota päivitellään jo varhain, että mitähän mahtavaa tuostakin tulee kun jo on noin osaava. Ja vastaus ilmenee aikanaan: ei mitään.
Lausuntoni painettiin pienellä, kun Kaliforniassa tosi tekijämiesten seurueessa siipimiehenä kulkiessani jouduin vastaaman reportterille, että miksi suomalaiset ovat niin eteviä. Saattaa muuten olla, että tämä tapahtui, kun juteltiin Berkeleyssä Linus Torvaldsin kanssa. Hän oli ja on iso nimi oman alansa ulkopuolellakin.
Sanoin että kai vaikuttamassa ovat mittakaavat eli välimatkat ja pieni väestö, koska ihmiset ovat hyvin tavallisia. Jätin selittämättä, että käsittääkseni tavallisuus on sekä paras päämäärä että suurin voima.
Siinä on eroa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa eläessä ja heidän kirjallisuudestaan ja elokuvastaan saa sellaisen käsityksen, että amerikkalaiset arvioivat olevansa poikkeustapauksia. Kaikki.
Kommentoijan mainitsema tekoälykone löytyy verkosta. Roald Dahlin tarina ”The Great Automatic Grammatizer” kertoo lahjakkaasti herra Knipestä, joka keksii syöttää kieliopin ja keskeiset juonet yhdessä Mr. Bohlenin kanssa luomalleen koneelle ja valtaa kirja- ja lehtimarkkinat koneen kirjoittamilla kertomuksilla ja romaaneilla. Tarina on vuodelta 1953 ja kommentoijan mainitsema hieno sana, jollainen kirjoituksesta pitäisi löytyä, on epexegetically.
Dahlia on hyvin suomeksi. Saarikoski suomensi muinoin niteen ”Rakkaani, kyyhkyläiseni”. Jotkut saattavat muistaa mustavalkoisen television aikakaudella esitetyt sarja Dahlin julmimmista jutuista.
Ellen aivan erehdy, Dahl toimi aikoinaan haavoituttuaan lentäjänä sotilastiedusteluun liittyneissä tehtävissä ja tutustui samankaltaisissa puuhissa olleeseen Ian Flemingiin, jonka kanssa syntyi myös yhteistyötä.
Kuulun niihin, joilla on takanaan loistava tulevaisuus. Mutta mitä mahdoin sille, etten taipunut niille mutkille, joita "menestyminen" vaatii.
VastaaPoistaTeemu Pukki on "tavallinen" suomalainen, siis nöyrä ja ahkera. Sitä kummastellaan muualla, mutta ymmärretään sentään kiittää, kun hän epäitsekkäästi auttaa muitakin loistamaan.
VastaaPoistaRoald Dahlista luin jokin aika sitten, että hänen norjalaiset vanhempansa asettuivat aikanaan asumaan Walesiin, ja nyt vähän lisää: kotona puhuttiin norjaa, nimi oli annettu Amundsenin mukaan ja poika vietti kesälomat isovanhempien luona Norjassa, kun vanhemmat olivat hänet hylänneet sisäoppilaitokseen Englannin puolelle. Siis ei yksiselitteisesti britti. Itselläni on kummasti ollut huono omatunto siitä, että en koskaan tullut hankkineeksi pojille hänen kirjaansa "Jali ja suklaatehdas". En siitä vielä seitsemänkymmentäluvulla ollut kuullutkaan, mutta olisivat he varmaankin pitäneet sen huumorista. EG
Dahlilta on suomennettu hienoja hauska teos "Poika,yksinlentoon" joka kertoo elämästä kamalassa sisäoppilaitoksessa ja lentoseikkailuista Afrikassa.
VastaaPoista