Sivun näyttöjä yhteensä

23. heinäkuuta 2017

Selostus




Sukujuhliin tulikin yli 60 ihmistä ja vielä kaikenikäisiä. Asiana oli eräiden paikalla olleiden isän, monien isoisän syntymän 130-vuotispäivä. Se oli oikein hyvä syy kokoontua miettimään ja muistelemaan, vaikka mikrofoniin puhuneet sanoivat hämäläisittäin, etteihän tässä ollut mitään varsinaisesti merkillistä. Sen voi silti mainita, että talo ja suku olivat viihtyneet samalla paikalla ja sukunimellä nyt 300 vuotta.

Puheissa esitelty Juho oli elänyt vanhaksi ja elättänyt suuren perheen arkistonhoitajana. Äiti oli vallankouluja käymätön, mutta kaikki seitsemän lasten oli koulutettu ylioppilaiksi ja siitä loppututkintoihin.

Esi-isä oli taiteellisesti lahjakas, monien kuorojen kantava voima alkaen itsensä Klemetin johtamista, ja Ateneumin iltaluokat hän oli käynyt.

Olin saanut tehtäväkseni valokuvata kaikki papan taulut, joita kertyi paikalle lähes 70. Niitä ei kukaan ollut koskaan nähnyt yhdessä, koska jo alkujaankin niitä oli annettu lahjoisi ja sijoiteltu eri suuntiin. Kysymys ei ole mistään taiteellisesta sensaatiosta. Oman arvioni mukaan kysymyksessä olivat hyvät harrastelijatyöt, mutta öljymaalauksista, akvarelleista ja kynäpiirroksista kyllä näki heti, että oppia oli saatu ja omaksuttu.

Tämä pieni kirjoitus koskee oikeastaan valokuvausta. Taulujen kuvaaminen on kirotun vaikeaa, varsinkin kun kehyksiin ja laseihin ei ollut viisasta kajota, ja valoa ja heijastuksia tuli eri suunnista.

Ylhäällä on sama taulu pienenä tiedostona kameran jäljiltä ja sitten raw-tiedostosta tietokoneella illalla kotona paranneltuna.

Sanoisin että ero on suuri.

Omissa kirjallisissa ja muissa töissä vastaan on tullut valokuva-albumeja. Mustavalkoisten kuvien paranteleminen ei ole erikoisen vaikeaa. Postimerkin kokoisesta, vähän revenneestä ja pahasti haalistuneesta kuvasta saa useimmiten oikein käyttökelpoisen, ja tulos voi olla hauska. Tutussa palvelutalossa on asukkaiden nuoruudenkuvia seinällä. Sellainen on hauska muisto.

Sääli että valokuvausliikkeitä ei ollut kovin paljon ja että niitä vähiäkin käytettiin kitsaasti. Isolla negalla ja kiinteällä kameralla tulos oli usein hyvä, vaikka asettelu oli tietysti tavan mukaan jäykkä. Rullafilminaikakaudella arjen kuvaaminen jäi kovin harvinaiseksi, koska se on vaikeaa. Nyt puhelimella kuvaa melkein mitä tahansa. Tulokset vain tahtovat olla yhdentekeviä. Itse esimerkiksi en oikein käsitä selfie-innostusta. Ajoittain tulee mieleen, että onko sosiaalinen media jokin merkki suhteellisuudentajun romahtamisesta. Onko todella kertomisen, kuvaamisen ja vidoimisen arvoista, että ei ole mitään asiaa, ei mitään kuunneltavaa eikä näytettävää.

Eilen sattui myös niin hyvin, että pääsin harrastamaan kaukomatkailua. Ajo Helsingistä Hämeenlinnaan on tuskin elämys. Nyt annoin navigaattorin osoittaa ”ekologisen reitin”, ja sepä oli jotain, pikkuteitä Mommilan ohi Lammin kirkolle hurmaavan kesäaamun keskellä. Tiesin kyllä,  että moottoritie on keino eristää ihminen kaikesta niin ettei Helsingin ja Oulun välillä ole paljon nähtävää. Mutta Uusimaa ja osa Salpausselkää kiemurtelevineen sorateineen on elämys. Jopa vanhat, harmaasta graniitista hakatut kilometripylväät ja vain sata vuotta vanhat punaiset tienristeyksen merkit valkoisina viittoineen toistivat samaa. Täällä on eletty ja enimmäkseen tultu toimeen sata tai viisisataa, itse asiassa tuhat vuotta.

Ja kaikki on kiinni reitin valinnasta. Ja kaikkialla vallitsee järjestys ja kunto ja mieltä hivelevä hiljaisuus. Räikeiden puuhamaiden ja täysin synteettisten bensiinin ja mauttomien ruokapalojen jakelupisteiden läheisyydessä joka puolella on kulttuurimaisema. Ja kun vastaan tulee kirkko, se on keskiajalta, ja hautausmaalla toistuvat samat nimet. Ja vieressä on Syrjäntaka, todella pahojen sotamuistojen nyt täysi unohtunut paikka. Maisema on limittynyt kuin kerroksiksi.


Ja sitten valokuvaamaan pieniä mutta vaivaa ja taitoa vaatineita maalauksia niistä samoista paikoista. Päivän kaukomatka menneisyyteen: ajelua pitkiin ylistä Viipurintietä.

19 kommenttia:

  1. Niin, olen ajanut polkupyörällä Kirkkonummelta Turkuun vanhaa turuntietä ja toisella kertaa autolla Espoosta Hämeenlinnaan vanhaa hämeenlinnantietä. Suljettuja baareja ja huoltoasemia sekä joitakin kauppoja katsellessa tulee mieleen miten moottoritien vaikutus elinkeinoihin on samaa maata kun globalisaatio on ollut suomelle.-Murphy_

    VastaaPoista
  2. Rippola, Jahkola,Poikmetsä ja Arrankorpi ovat kyliä ennen Mommilaa, kun Lammilta tullaan vanhaa Nelostietä Hyvinkään suuntaan. Olin koulupoikana siellä päin kesätöissä mittaamassa paikallisteitä, joita kunnostettiin valtion teiksi. Tiellä on pitkä ja kaartuva Vääränmäki, josta paikallisilla on pitempikin nimen muoto.
    Käytän tällaisia ajeluja varten vanhoja tiekarttoja, joista näkee ajoväylien entisen sijainnin. Kaikki vanhat tiet eivät ole tosin enää ajettavissa mutta reipas ajelumieli auttaa.

    Ratin väännössä Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  3. "Syrjäntaka, todella pahojen sotamuistojen nyt täysi unohtunut paikka"

    Hämäläisen Matti Kurjensaaren, "Salosen pojan", muistelen vuosikymmeniä sitten kirjoittaneen osapuilleen niin, että Syrjäntakana hurjistuneet punaiset vaimot heittivät asein tieltään baijerilaiset ulaanit. - Sekö tekee paikan sotamuistoista niin "pahoja"?

    Kirjastossa lehteilin vastikään varhemmin suht objektiiviselta vaikuttaneen mutta nyt vapaussotahistorioitsijaksi herenneen Tuomas Hopun kirjoittamaa historiikkia Kristinaan pataljoonasta "vapaussodassa" 1918. Siinä urhokas lähdemies selittelee tappiota Alvettulan sillalla jotenkin niin, että "kun niillä punikeilla oli niin kova ylivoima" tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://kemppinen.blogspot.fi/2010/07/syrjantaka.html

      Poista
    2. En tiedä mikä blogi-isännän kanta tämmöiseen on, mutta rohkenisin kysyä suositusta/-ksia siitä missä semmoisista vanhoista, osin revenneistä ja haalistuneista valokuvista voisi teettää laadukkaasti paranneltuja, seinällekin kelpaavia kuvia?

      Poista
    3. Onnistuu. Yliterävöittäminen on vaara. Itse käytän patch-työkalua aika häikäilemättömästi. Yksittäien tahra tai täplä saattaa kadota vähällä.

      Poista
    4. Eikös se ollut Syrjäntaka, jossa Kivivuoren Osku sai surmansa. Hieno mies, hyvä taistelija ja yksi Leppäsen Valtun isäukoista...
      Periruotsalainen herrasmies oli kerran ruotsinlaivalla juovusten käsissä ja toisteli Linnan olleen ilman muuta Nobel-kirjailija. Kolmesta pisteestä tämä herrasmies oli oivaltanut, kuka Valtun oikea isä on. Itki sitten: "Varför inte Linna? Varför någon Sillanpää?"

      Poista
  4. Vallankouluja käymätön. Vallan mainio esimerkki yhdyssanojen merkityksestä! Kiitos siitä, merkitsen muistiin. Kuopus ei ihan vielä ymmörtäisi, mutta ymmärtää myöhemmin.

    VastaaPoista
  5. Vanha konsti löytää hauskoja ajoreittejä, ainakin jos oli menossa muualle kuin Nelostien suuntaan, oli laittaa kartalle viivotin lähtöpaikasta määränpäähän ja ajaa sitten pitkin sitä reittiä joka kulki sitä lähinnä. Yleensä se koostui erilaisista hauskoista vanhoista kyläteistä.

    VastaaPoista
  6. Niin, lasitettujen teosten valokuvaus ei olekaan ihan helppoa. Jos haluaa onnistua pitää koettaa polarisaatiosuotimilla sekä valolähteissä että kamerassa ja niitä kierrellä kunnes heijastukset katoavat, jos katoavat.

    Lasittamattomien teosten kuvaus on oma lukunsa sekin. Monet tietävätkin että kannattaa laittaa 18% harmaa paperiliuska viereen ja kuvankäsittelyssä ottaa siitä referenssi jolla tehdään white balance. Silloin saadaan hyvä lähtötilanne värien korjailuun, jopa valmis kuvakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli nuorena keskiharmaat hiihtohousut. Valotusittarin ensimmäisen ueman sai ottaa polvestaan. Polarisaatiosuodin (esim. Hoya) antaa potkua yleisetkin maisemakuviin ja tappaa muovisuutta, joka on suuri ongelma paremmissakin digikameroissa.

      Poista
    2. Niin ja niille jotka vielä jäivät niukkaa ohjetta ihmettelemään, seuraava. Harmaa paperi siis asetetaan kuvattavan viereen siten että se tulee mukaan kuvaan. Photoshopissa tai Corelissa voi kuvaa käsitellä (mieluiten RAW) ja ensimmäisenä etsiä white balance työkalun. Sillä osoitetaan tuota harmaata ja ihme tapahtuu! Sitten voi kiertää ja rajata kuvaa ja tehdä muita voimisteluliikkeitä.

      Poista
  7. Terveisiä enemmänkin Ylisen Viipurintien varrelta!
    http://huljalantupalassa.blogspot.fi/
    PT.

    VastaaPoista
  8. Motareiden linjauksia mietittäessä eräs huomioon otettava tekijä on mahdollisimman yksitoikkoinen tienvarsi. Huomio pysyy liikenteessä.

    No ehkäpä ensimmäiset itsekseen ajelevat todelliset automobiilit eivät vielä tuo viihdelaitteitta elokuvineen tienvarsiin vaan ajoneuvojen sisätiloihin mutta kyllä sen joku ns. yrittäjä piankin hoksaa mikä mainostila onkaan kyseessä. Sitten vaan pätkimään saippuasarjaa joka toiseen parikymmenmetriseen tienvarsinäyttöön ja mainoksia joka toiseen.

    Kylätiet seurailevat useasti iänkaikkisen vanhoja karjapolkuja, navetannurkkia hipoen. Talouskeskus lystikäs sana - Huonerakenteiden oppikirjassa jo kaksikymmenluvulta - viljellyn alan keskellä, kalliolla mutta kaivoa lähellä.

    Nyt niitä ookoomurjuja on niittyjen tukkeena ja pelloilla jo vaikka mikä määrä, nähdäkseni tyhmästi savisilla alavilla paikoilla aivan kuin peruskalliosta olisi pulaa.

    Melko kummaa puuhaa, uudemmanmuotista ja lyhytikäistä rakentamista. Voi olla että talon ei tarvitsekaan kestää pitkään mutta mitä haittaa siitä on jos asumus kestää vähällä vaivannäöllä vaikkapa sata vuotta? Kustannuksien ei tarvitse nousta suorassa suhteessa, ei edes lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallio on huono paikka rakentaa, ainakin käsipelillä. Louhit sen ensin semmoiseen muotoon että sen varaan voi tehdä perustukset. Lisäksi muotoilet koko pohjan semmoiseksi että sinne ei jää vettä kerääviä painanteita. Louhit tiet vedelle ulos. Louhit kanaalit putkille. Soraharju se pitäisi olla, mutta niistä on sitä pulaa.

      Poista
    2. Kun rakennettiin kivitolppien päälle eikä vesi kulkenut kumpaankaan suuntaan, niin kallio oli oiva rakennuspaikka.

      Poista
    3. Talon paikkaan ei voi soveltaa hyvän teltanpaikan kriteerejä.

      Perustus on se osa rakennusta joka tulee alakerran lattian ja maaston väliin. Telttaillessa se tulee sisälle olohuoneen lattialle (mutta ei nyt puututa siihen onko se keittiö vai olohuone). Perustuksia on lukuisia erilaisia, esim. asuntolaivan perustuksen on hyvä olla kelluva siihen määrään että vettä ei ole keittiössä polven korkeutta ylemmäs.

      Molemmat, sekä teltta että asuntolaiva ovat tosiaan aivan kenkkuja kalliolla ja mukavampia soraharjulla mutta asuntolaiva on mukavampi ellei se keiku.

      Hyvänen aika sentään, nyt tosiaan meni meikäläiseltä harkitsemattomasti lipsahtamaan että kallio on vakaa ja helppo rakennuspohja eikä lapiolla saa siihen kaivettua kahden auton tallia.

      Tässä taitaa olla tontin koko kyseessä? Hehtaari on sellainen kätevä mittayksikkö tonttikauppoihin näin harvaan asutussa maassa. Neliömetri on hyvä koko paskaahuusin lattiapinta-alaksi.



      Poista
  9. Niinpä, soraharjuista on pulaa, kuikas muuten kun niitä on kymmenet vuodet kärrätty muualle. Yksitoikkoiset tienvarret eivät suinkaan auta pitämään ajovireyttä yllä vaan täysin päinvastoin. Ja jos satut nukahtamaan niin satavarmasti löydät sen ainoan kiven tai satavuotisen männyn johon autosi lopulta pysäköityy.

    VastaaPoista
  10. Tiet vedettiin soraharjuille silloin, kun ei parempaan kyetty. Harjuilla on nykyään parempaa käyttöä pohjavesialueina kuin tienpohjina, talviaikaan suolattavina ja ympäri vuoden vaarantuvina liikenteen öljy- ja kemikaalipäästöistä.

    Kotinurkkieni vuosikymmeniä sitten raiskattuja harjuja maisemoidaan nyt uudelleen, peitetään pohjavesilammikot suojaavalla maakerroksella, ettei pintavesien humus ja lika pääse pilaamaan pohjavesiä. Ja oikein hyvä niin.

    Parempi louhia kallioista se murske mitä tientekoon tarvitaan, silloin jää juomavettä myöhemmillekin vuosikymmenille.

    VastaaPoista