Sivun näyttöjä yhteensä

11. heinäkuuta 2017

Ken kysyisi nimeä heiltä



Eilinen otsikko ”Ne pitkän matkan kulkijat” oli Larin Kyösti runon ensimmäinen säe. Tämän päivän otsikkoon saman runon seuraava säe.

Laulu ei ole tuiki tuntematon, koska Sibelius on säveltänyt sen mieskuorolle niinkin myöhään kuin 1925.

Eilen kirjoitettiin ja kommentoitiin pitkämatkalaisista. Yritin tehdä selväksi, että yksin tai kaksin kulkeminen on aivan eri asia kuin liikkuminen joukolla tai kyläkunnittain. Jos on väkeä ja vääntöä, 1000 virstaa ei ole liikaa. Kasakat kävivät Tyynen meren rannassa 1600-luvun puolella.

Ivan Moskvitin oli ensimmäinen venäläinen, joka tuli Tyynen valtameren rantaan 1639. Matkaa oli kertynyt noin 7930 kilometriä. Sitä ennen oli tunkeuduttu itään joki joelta ja ainakin Jenisei oli lahjoitettu henkilökohtaisesti Iivana Julmalle. Seudulla asui burjaatteja, ja mongolien valtakunta oli tottunut pitämään sitä omanaan.

Valloittajilla, joiden yhteydessä kuuluu mainita Aleksanteri Suuri, oli matkailuharrasteissaan se etu, että ruoka ja muut tarvikkeet hankittiin ryöstämällä. Tuo toimintatapa oi pahimmillaan niin tehokas, että tutkijoiden vahvistamien aikalaiskuvaajien mukaan 30-vuotisen sodan riehuessa pahimmillaan 1640-luvulla, Saksa oli ylittämätön este. Kaikki mahdollinen oli poltettu ja ruoho oli syöty joka paikasta.

Poltetun maan taktiikasta tuli tapa, joka on tunnetusti edelleen käytössä.

Ja eilen viittasin kommentissani paimentolaisuuteen, mutta metsästäjä-keräilijät olisi voinut mainita saman tien. Ehkä 100 000 vuotta ihmisryhmät elivät koko elämänsä jalkojensa päällä. Myös Afrikassa parhaatkin ravinnonsaannin paikat ovat osavuotisia.

Kalaharin autiomaassa ja sen ympärillä taitaa liikkua edelleen bushmanneja (nimitys on jäänyt käytöstä) ja ihmisiä, joita sanottiin hottentoteiksi. Australiassa jotkut ”abot” liikkuvat edelleen paljon. Etenkin kuuluisa Jared Diamond on ylistänyt monia primitiivisiksi väitettyjä kulttuureja. Hänestä jatkuva selviytyminen juurilla, mukuloilla, marjoilla ja hyönteisillä on yksi sopeutumisen paraatiesimerkeistä.

Omaan laskuuni ja jälleen vailla riittävää asiantuntemusta – Björn Kurtén –vainajan ihailijana kuitenkin – lisäisin luetteloon kai meidänkin kantaisiimme luettavat mammutinmetsästäjät. Pitkiä aikoja mammutit liikuskelivat laajalla aroalueella laajoissa osissa Eurooppaa.

Arvaisin senkin, että mammutin metsästys oli vahvasti luomassa sitä yhteistoimintaa, jota nimitämme kulttuuriksi. Kokoeroja ja aseita ajatellen yksi metsästäjä on aika avuton mutta taitava ja hyvin harjoitellut joukko pysyy lihassa. Mammuttihan itse asiassa metsästettiin sukupuuttoon. Kertakaikkiset selitykset ihmisen rikollisuudesta lienevät oikeita mutta eivät riittäviä. Suuret elefanttieläimet kai viihtyivät parhaiten aivan tietynlaisen ravinnon keskellä, ja jääkauden lopulta alkaen ilmaston muutos oli hurja. En ainakaan keksi, miten jokin mastodontti mahtuisi aarniometsään ja mitä se niissä söisi.

Pentti Haanpäällä on novellli ”Ruijaan”. Siinä mainittu viiden viikon hiihto nälkää pakoon tuntuisi perustuvan itse kuultuun. Matkassa oli jätkäporukka, kukin omissa eväissään.

Sellaista tarinaa en ole tavannut, että kokonainen perhe olisi selvinnyt muutosta pohjoiseen. Uudisasukaat olivat yksinäisiä miehiä, joille saattoi sitten löytyä jostain vaimo.

Jutun kuvassa on vuonna 1926 nimensä kartalle jättänyt Raja-Jooseppi eli Jooseppi Sallila, Valokuva on Erkki Mikkolan, ja Raja Jooseppi on siis Venäjän rajalla sopiva ja tyypillinen vaelluksen alkupiste, jos haluaa noudatella Luton ja esimerkiksi Muorravaarakan varsia.               

Niill' on pitkä määränpää,
Se vetten takaa kimmeltää
Vasten hopeansinistä pohjaa.

Ne kysyisikö mistä leivän saa,
Kun vaan on kaunis jumalanmaa
Ja kaunis on iltainen rusko!

Ne kulkemahan Luoja loi
Ja korpit niille leivän toi,
Sillä niillä on ihana usko.


13 kommenttia:

  1. Käytän aasinsiltana blogitekstissä sivuttuja "paleoeläimiä". Museovirasto on kuluvana kesänä julkaissut mielestäni hyvin mielenkiintoisen teoksen Jääkauden jälkeläiset. Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhainen historia. Kirjoittajina ovat aihepiirin parhaat suomalaiset asiantuntijat Pirkko Ukkonen ja Kristiina Mannermaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tämä blogistin alustus on aivan ylivertainen. Hyvänen aika! Alkaa kateeksi käymään...

      Poista
  2. Minua ihastuttaa se ajatus, että juuri me olimme niitä, jotka tappoivat mammutit sukupuuttoon.

    Tätä vahvistaa se empiria, jonka tahtova näkee, kun hirviporukka koirineen organisoituu tai lohiporukka lähtee suurlohijahtiin. Tämä vietti puuttuu naapurikansoiltamme.

    Valtiollinen brändäystoimikuntamme voisi lähteä tälle mammuttitielle. Se olisi vielä kutkuttavasti vihreähkön valtavirran vastainen: emme ole mikään luonnon kanssa sopusoinnussa elävä marjanpoimijakansa, vaan niitä jotka tappoivat mammutit sukupuuttoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin kaukaa haettu ajatus, että suomalaiset voisivat laskea sen enempää ansiokseen kuin syykseensäkään 10000 vuotta sitten sukupuuttoon kuolleiden mammuttien häviämisen.

      Ei siihen aikaan ollut olemassa mitään nykysuomalaisten yhteisiä esivanhempia. Suomen väestö on jääkauden jälkeen muodostunut useiden muuttoliikkeiden seurauksena, ja niin kieli kuin geenistö on tämän seurauksena vaihtunut mahdollisesti useaan otteeseen.

      Edes saamelaiset tuskin ovat tämän alueen alkuperäisintä väestöä.

      Poista
  3. Se tarkoitta sielunmatkaa - myös kösä oli teosofisorientoitumut.

    Björnin oliko Lempeät Tappajat, ahhhh.

    VastaaPoista
  4. Karin Bojs kertoo kirjassaan miten ihmiset tulivat jääkauden jälkeen Skandinaviaan. Ensin tulivät nämä metsästäjä-keräilijät, sitten tulivat maanviljelijät ja viimeiseksi itämaiden aroilta ratsastajat, jotka toivat mukanaan indoeurooppalaiset kielet. Kuulemma joillekin argeologeille on ollut kova paikka myöntää, etteivät pohjoisessa maanviljelystä aloittaneetkaan jotkut metsästäj-keräilijöistä, vaan sitä varten tuli ihan oma porukka. DNA:lla voidaan se nykyään todentaa. Se on tämä Karin DN:n tiedetoimittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisille voi olla kova paikka sekin, että ne maanviljelijät, syyrialaiset, toivat viljelyopin kanssa mukanaan vaalean ihon, siis meille silloisille tummaihoisille.

      Poista
  5. Suomalaisten vaellukset Jäämeren rannalle olivat melkoinen muuttoliike jonka Norjan viranomaiset ottivat mielihyvin vastaan. Suurin muuttoaalto lienee ollut siinä 1850-60-luvulla kovien nälkävuosien aikana. Paulaharjun kirjassa "Ruijan Suomalaisia" kerrotaan melko seikkaperäisesti, tilastoja myöten, muuttoliikkeestä ja perheiden ja sukujen vaiheista.

    Ainoat keinot silloin päästä sinne olivat joko hiihto tai poron vetämänä. Veneellä pääsi vain pienen osan matkasta ja sekin pääosin ylävirtaan kiskomalla. Talvella ja kesällä jotkut kulkivat hevosilla. Vähäluminen alkutalvi oli hyvä koska maa oli jäässä ja edessä oli vain kovaa kenttää, osa joista ja järvet olivat jäässä joten ylitykset eivät olleet pahoja. Heti kun keli meni suojaiseksi tai lunta alkoi tulla runsaasti, tuli suuria ongelmia. Matkat olivat pitkiä, raskaita ja täynnä vaaroja.

    Paulaharju on tehnyt käsittämättömän suuren työmäärän perinnetietoa kerätessään ja aineistoa työstäessään. SKS ei ole vieläkään saanut käsiteltyä kaikkea materiaalia jota sinne on tuotu. Paulaharjua nimitettiin, aiheellisesti, maailman parhaaksi perinnetietouden kerääjäksi aikanaan ja pidän häntä samassa asemassa kuin Lönnrotia. En pysty tekemään hänelle oikeutta jos ryhdyn luettelemaan aikaansaannoksiaan. Hänen teoksiaan on PDF-muodossa saatavilla Kansallisarkiston sivuilta.

    VastaaPoista

  6. Eivätkö ne radioaallot heijastu jostakin maan- ilmakehän hyllyistä takaisinpäin ja tehneet globaaliin kietoutumisemme mahdolliseksi ?

    Moni muukin luonnonihme kuten noi bitit Jobsin käsissä ja Intellin väen. Fiksumpi lamaantuisi sivilisaation edessä. Nauttisi sup-laudalla tai kiskoisi kaljaa. Mitään ei voi osata ja turpiin tulee tyhmemmiltä jotka kuvittelvat isoja itseistänsä.

    Silti. Juha Sipilän verannalta näkisi Rajasaaren koiratarhan yli Taivallahteen jos voimajohtotolppaan Hietsussa pantaisiin high tech peili. Ja kuulisi laulua jos iltatuuli toisi. Sieltä tulisi Oskar Merikantoa ja Teuvo Pakkalaa Tukkilaisineen, kesäteatterista. Aivan ihana, näyttelijöitäkin toistakymmentä eli liki spektaakkelin verran kutistuneilla mitoillamme. Voittaa se Kansallisen myös väliaikatarjoilussa. Minä jopa santsasin vaikka en uskokaan kysyntäni ja kulutukseni elvyttävyyteen vaan kun niin hyvää ja makkaragrillin ajoitus satutettu nappiin ja piirakan päällä viherlehti.

    Sieltä jos insinöörimme hakisivat mallia ei tarvitsi myydä Lauri Kuokkasen keksintöä Amerikkaan eikä ottaa tilalle suurfirmoihimme ulkomaalaisia PwC serttifikoituja toimitusjohtajia.

    Mutta turha toivo. Tiedänhän sen itsestänikin. Nyt vasta ymmärrän mitä uittojoen törmällä tapahtui. Katsoinkin heti perään jokisuuta. Akateemikko Toivo Pekkanen kertoi Aamuhämärässä kuinka porukka katseli ohitseen menevää jauhosäkkirekien kulkua ilman että kukaan olisi arvannut ottaa osaansa. Sitten kuoltiin. Heidät oli häädetty taloista ja seurakunnista kohti viljasuomea. Toivat tautinsa vastuskyvyttömille rintamaille. Isännät olivat panneet omaakin väkeä maantielle eivätkä vain loisväkeä.

    Työn allahan oli kristinopin vaihto ja kirkko-organisaation vaihto järkiperäiseen plus rahaan, valtion rahaan ja Yhdyspankin. Eli Unitas yhtyminen rahan ympärille. Konsensus että yhdet tekee rahat ja toiset työt. Jälkimmäiset superin osa ja edellinen alakoulusta välkyiksi stipendioitujen.

    Pitkistä matkoista pisin on kulttuurinen ja yhä pitenevä. Rakentavana vastuunviertäjänä sanoisin heinärauhan nimissä täältä rehupaalini kyllästysliemistä että Finnkinossa menee just nyt eikä kohta, kumahtava toiveikas murhenäytelmä Oliivipuu. Sieltä tulee hoippuen ulos fotonikylvystä jos anturit kestää. Ellei, vahvista omiasi lukemalla kiellettyä kirjallisuutta. Itse otin uudelleen esiin Dantonin Mirabeaun Robespierren ja marsellialaisten joukko-osaston. Porukkaahan ja laulua tarvitaan jos marssia meinataan. Taivallahdesta vaikka Kesärantaan -ikuiseen kesään. Joukkoani vetää itse Simon Schama. Itsehuudettu johtaja kulttuurin viidakossa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marssi Taivallahdesta Kesärantaan? Mutta siitähän tulee kolme kilometriä! Siis johan siinä Sibeliusmonumentin kohdalle täytyy saada lääkintäpaikka tai vähintään rakkolaastareita saataville. Entä jos sataa, tai peräti sataa ja tuulee? Parempi on jättää moiset hullutukset ulkomaiden urheilijoille. Herrasmies soittaa vuokra-autonkuljettajalle ja järjestää asian joutuin siten että kiertää Seurasaaren. Siellä on myös makkaranpaistoa...

      Poista
    2. Taivallahdesta Kesärantaan on vain vähän toista kilometriä, sekin tasaista sorapintaista jalankulkuväylää rannassa, asvaltoitua pyörätietä tai rantakatua, millä kulkuvälineellä sitten onkaan liikenteessä. Ja Seurasaari on aivan eri suuntaan...

      Koko Sjöstedtin kommentin idea jäi minulle täysin mysteeriksi. Jonkun pitäisi viritellä jotain peilejä voimajohtolinjan maisemapylväisiin? Kenen tarpeisiin, ja mihin tarpeisiin?

      Taitavat herrat olla kesälaitumilla päätä sekoittavien kemikaalien äärellä, kun hengentuotokset ovat tavallistakin käsittämättömämpiä.

      Poista
    3. Ei taida olla paikallistuntemusta neuvomiseen riittävästi edellisellä marssijärjestyksen selvittäjällä. Läheppä käymään kattelemassa jos vaikka ihan itse ja jalan niin selviää se Seurasaaren sijaintikin kun vaan seurailee rantaa lähinnä kulkevaa tietä.

      Näillä kulmilla ei ole juuri muuttunut saarten sijainnit johki toviin ja lahdetkin on melkolailla pysyviä.

      Mittarina olen käyttänyt polkupyörän matkamittaria, lukuisia erilaisia aikojen kuluessa.

      Seurasaaren makkaran tuotenimeä en kyllä osaa kertoa, täytyyhän sitä olla jotain jännitystä, eiks vaan?

      Poista
  7. Joo, paikallistuntemukseni on varmaan vielä liian niukka, kun olen asunut vasta 25 vuotta Taka-Töölössä ja pitänyt venettäni parikymmentä vuotta Taivallahdessa. Joka siis sijaitsee Hesperiankatujen länsipäässä.

    Kesäranta on sieltä reilun kilometrin verran pohjoiseen, Paciuksenkadun mutkan kohdalla. Ja Seurasaari siitä vielä Meilahden puiston kautta länteen toiset reilun kilometrin verran.

    Aluetta tuntemattomat voivat halutessaan tarkistaa vaikka tästä kartasta Töölön länsipuolisten paikkojen sijainnin:

    https://kartta.helsinginseutu.fi/

    Kaikesta sitä täälläkin vaivautuu porukka vääntämään, kuten niin selkeästä asiasta kuin Helsingin paikkojen sijainnista...

    VastaaPoista