Sivun näyttöjä yhteensä

4. heinäkuuta 2017

Lapualaisooppera



Jonkun pitäisi kirjoittaa oivaltava essee Arvo Salon ”Lapualaisoopperasta”, jonka Ylioppilasteatterin ensi-illasta tuli viime vuonna 50 vuotta. Ihmettelin tekijänoikeusjuttua, joka siitä syntyi. Korkeimman oikeuden ratkaisu löytyy Wikipedian linkillä. Se oli 1971-II-44.

Minulla on syykin muisteluun. Olin Arvo Salon asianajaja tuossa jutussa. Kapteeni evp. Artturi Vuorimaa, joka oli omalla nimellään yksi näytelmän henkilöistä, väitti kanteessaan, että tekstiin oli lainattu liikaa hänen tekstiään teoksesta ”Kolme kuukautta Kosolassa”.  Laskuni maksoi kustantaja, Tammi.

Oikeudessa oli todistamassa isänmaan miehiä, kuten Yrjö Soini (Agapetus) ja Kauko Kare. Salon sitaatteihin tukeutumista selvittivät muiden ohella Tuomas Anhava ja Kai Laitinen.

Muistan teoksen näyttämöllä. Se meni vuoroon vanhalla ylioppilastalolla ja Työväenopiston auditoriossa. Innostukseeni sekoittui kummastusta. Useat näytelmän henkilöistä, siis esikuvista, olivat vielä elossa, ja jotkut asiaan liittyneet tunsin. Tiesin viidakkorummun kautta, että Lapuan suunnalta ei ryhdyttäisi rymistelemään. Eturivin mielestä Vuorimaa oli luettava pienempiin profeettoihin.

Juttua ajaessani en tiennyt mutta sain tietää, että näytelmässä keskeinen suutari Mätön surmaaminen, johon Kosolan talvisodassa kaatunut Pentti-poika oli sekaantunut, aiheutti kummallisuuksia tuomioistuimissa. Paikallinen alioikeus osoitti nähdäkseni lain rajat ylittävää myötämieltä mustapaitaisia kohtaan, ja myös Viipurin hovioikeudessa äärioikeistolaisuus oli kunniassa. Oikeuskansleri Makkonen teki sen, mitä oikeuskansleri ei oikein saisi tehdä, eli sekaantui vireillä olevaan juttuun, mutta syyttäjän kautta. Ennen sotia muuten Turun hovioikeudessa kanneviskaalina kommunisteja vastaan ajettuihin juttuihin syventyi suurella tarmolla myöhempi presidenttiehdokas Olavi Honka (”Honka-liitto”).

Muistan kummastelleeni Vuorimaata, joka tuli tehneeksi mainosta näytelmälle, jossa hän ja hänen kaverinsa esitettiin pahoina ja monin kohdin naurettavina.

Poliittista vääntöä käytiin kulttuuritaisteluna. Lapualaisooppera oli yhtä tärkeä mittari kuin Salaman Juhannustanssien oikeudenkäynti, koska viimeksi mainitussa radikaalia ääntä säesti   liberaali porvarillinen joukko eli Otava ja sen myötä merkittävä osa kirjailijakuntaa. Syytteessä oli Salaman lisäksi vuorineuvos Kari Reenpää, jolla en tiedä olleen vapaamielisyyteen viittaavia kantoja, toisin kuin jo kuolleella serkullaan Heikki Reenpää vanhemmalla, joka oli lähellä Rytiä ja Ståhlbergiä. Kari Reenpäälle tuo oikeusjuttu saattoi olla myös henkilökohtainen murhenäytelmä.

Mutta nykyinen tulkinta Lapualaisoopperasta pasifismin ja fasismin kuvauksena ei ole oikea. Työväenlaulut tulivat ja myös työläiset oppivat 1966 useimmille vieraan ”Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa, vastassa valkoinen armeija on…”

Rähmällään olon aikakaudelle tarkoitetaan suhdetta Neuvostoliittoon. Sotia edeltänyt oikeistoliikehdintä oli hyvin sisäpoliittista, ja taustalla oli Kansalaissota ja ”Venäjän ikeestä vapautuminen” vuonna 1918. Ehkä Vuorimaa oli vielä 1960-luvun lopulla samaa mieltä kuin Pohjanmaalla jotkut, että talvi- ja jatkosodat olivat Vapaussodan jatkoa. Minusta ne olivat osa suurvaltapolitiikkaa.

Vuonna 1966 eliitti vaihtui. Kortit jakoi Kekkonen. Rahalla politikoivat saarrettiin Kansallispankin holviin. Kekkonen oli oikullinen diiva. Kun revyyteatteri meni hänestä radiossa pitkälle, revonnahka tuli myyntiin.


Minulta kysytään, miksi nälvin pikku Halla-ahoa. Vastaan että olen seurustellut fasistieneli väisin oikeassa olevien kanssa koko ikäni; aatteita voi vaihtaa, ja sitä tehdään. Asenne säilyy. Sinimustien jälkeen oli ”temokraatit”, sitten stallarit ja nyt tämä tavattoman suomalainen metelikansa. Mutta Lapualaisooppera oli käännekohta. Tuomioistuimissa entiset rintamaupseerit katsoivat, että pöyhistyneelle isänmaallisuudelle saa nauraa.

14 kommenttia:

  1. Jussi Halla-ahon suomalaisuutta puolustava turvapaikkapoliittinen asenne saa kansalaisten enemmistön kannatuksen gallup gallupilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisuuden puolustaminen on laitonta ja kansainvälisten sopimusten vastaista. Näin on kommunistiprofessorit laatineet, että finis Finlandiae.

      Poista
  2. Toimissasi etenkin 1960-luvulla on jotakin sangen hämärää. Pyrit selkeästi antamaan tietynlaisen kuvan ja rakentelet olkiukkoja, mutta taidat peitellä jotain. Saatat olla sekaantunut jonkinlaisiin puhdistuksiin.

    VastaaPoista
  3. Kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto - niitähän Halla-Aho perää maahantulijoilta. Hamppareita riittää omasta takaa.

    VastaaPoista
  4. Häristä puhuvat kovimpaan ääneen ne, jotka eivät niillä kynnä. Eivät nekään kynnä, joiden kirjoituksia he lukevat ja vakuuttuvat. Asuin Vantaalla suuressa vuokratalossa 1988-2002. Talossa olivat edustettuina somalialaiset, venepakolaiset, Balkanin kriisiä karkuun lähteneet, inkeriläiset yms, yms. Islam oli yleinen uskonto. Heitä kaikkia oli suunnilleen yhtä paljon kuin meitä valkolaisia ja romaneja.Joskus tuli häätöjä valkolaisille, ja ulosottomiehet kantoivat tavarat pihalle. Yöllä ne aina hävisivät. Vain kaktukset jäivät.
    Talossa kyllä minun nähdäkseni viihdyttiin. Olen puhelias evakkojen jälkeläinen ja saan helposti kontaktin.
    Paikallisessa pubissa istujista suurin osa oli kotoisin Pohjois-Karjalasta.
    Alueen äänestysprosentti on ollut alati Suomen alhaisimpia, vähän yli 30:n.
    Nyt asun Itä-Pasilassa vastapäätä suurta asuntolaa. Poliisit, paloautot ja ambulanssit ovat jatkuvasti sen pihassa. Kerran pelastin yhden ihmisen. Olin ensimmäinen, joka hälytti yöllä sinne palokunnan. Savu tulvi ikkunasta. Täällä keräillään adresseja, mutta en niihin nimeäni pane. Asuntolassa ei näy asuvan maahanmuuttajia. Yhdessä ikkunassa on hakaristi, yhdestä liehuu Suomen lippu. Asun vapailla markkinoilla vuokralla ja maksan yksiöstäni 800/kk. En saa mitään tukia, koska minulla on niin hyvä eläke. Vantaalle muutin silloin naimisiinmenon kautta. Rakastin.
    Olen kiertänyt kaikissa maanosissa runsaasti Etelänapamannerta lukuunottamatta. Sinnekin olin vähällä päästä työmatkalle, kun Suomen tutkimusasemaa perustettiin. En valehtele. Harmitti, kun matka peruuntui minusta johtumattomista syistä. Suomen vanhoista kaupungeista on käymättä Uusikaarlepyy, Lapin kuntakeskuksista Hetta ja merkittävistä järvistä Koitere. Olen käynyt Pyhasalmen kaivoksessakin, joka on Suomen syvin. Haltilla en.
    Pitäkää minua hölmönä, mutta en äänestä Halla-ahoa. Unelmoin rakkaudesta. Kaikkein eniten vajaat kaksi kuukautta kestäneessä sädehoidossa viime syksynä. Pidän saavutuksena sitä, että olen ollut seitsemän kuukautta juomatta. Suomen neljäs nobelisti Rangnar Granit kirjoitti muistelmissaan, että jos olisi mahdollista, että, 20-, 30, 40-,50- ja 60-vuotiaat Granitit (siis hänet itsensä) pantaisiin samaan huoneeseen, niin kukaan ei tulisi sieltä elävänä ulos.

    VastaaPoista
  5. Aivan loistavaa, että Kemppinen muistaa pienen fasistimme. Valtamedia on alkanut unohtaa hänet sopivan tarkoitushakuisesti.

    HS;

    ”Se, että täällä on paikalla vain 30 europarlamentaarikkoa, osoittaa, ettei parlamenttia voi ottaa tosissaan. Euroopan parlamentti on naurettava, hyvin naurettava”, Juncker keuhkosi

    Suomalaisista mepeistä paikalla oli yksi. Arvatkaa kuka.

    VastaaPoista
  6. H-a:n vanhemmat ovat lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta.

    Luulen vaimeasti, että jos rasisti-, natsi-, vaskisti- ym korttien heiluttelu jatkuu, niin lakeurelta vielä kajahtaa notta "Jumalauta näillä lakeuksilla ei pilkata Halla-ahoa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tartte pelätä, saman pitäjän kasvatteja olen kuin vanhempansa.
      Myötähäpeää ne siellä tuntee: "Miten se tuollaiseks rupesi?"
      Äitinsä isän suku on vanhaa ruotsinkielistä sivistyssukua, sekin vielä.

      Poista
    2. Lakeudella ihmisiä tarkkailtuani epäilen. He näyttävät ylensyöneiltä, sohvillaan makaamisesta veltostuneilta ja autoihinsa rakastuneilta siinä määrin, ettei niistä ole taisteluhuutoja huutelemaan.

      Poista
  7. Olipa oivallinen kirjoitus. Kuin taidemaalarin, joka muutamalla siveltimen vedolla onnistuu ilmaisemaan oleellisen. Se taisi olla Aulikki Oksanen, joka hennolla varrellaan, mutta kovin vihaisella äänellä lauloi n. 45 v. sitten "...pitäköön puolueettomat humanistit korulauseensa...". Luulen, että hänestä ja kanssakulkijoistaan sen aikaiset touhut tuntuvat nykyään kovin lapsellisilta - ja melkein lapsiahan he silloin olivat.

    Ikävää on jos Eurooppa jälleen kerran vouhkaantuu joukkohulluuteen. Mitenhän sitä voisi toppuutella? Eiväthän natsitkaan oikeastaan koskaan tulleet järkiinsä, vaan hävisivät sodan. Ehkä EU kykenee siihen mihin se on rakennettu, ehkä ei. Silloin voi vielä tulla kovin ikävä niitä puolueettomia humanisteja.

    VastaaPoista
  8. Saksalainen diplomaatti vieraili 1980-luvun alussa työpaikallamme Porvoossa. Hän puhui ja yritti udella "Rähmälläänolosta" eli Finlandisierungista. Se oli silloin paljon esillä.
    Päätoimittaja Rauno Velling, kirvulaisia,(niin totta kuin nimeni on Velling, yksinkertaisella veellä) kysyi saksalaisvieraaltamme vakavalla naamalla: "Niin. Miltä tuntuu asua miehitetyssä maassa?"
    Lähes kaikki yrittivät näyttää vakavilta tai maastoutuivat. Osan oli poistuttava kampaamaan. Muistaakseeni diplomaatin vierailu siirtyi aika nopeasti seuraavaan kohteeseen...

    VastaaPoista
  9. Muistelen ,että Lapuanliikkeen johtajiin kuuluneen Vihtori Herttuan jälkeläinen myös kanteli ja protestoi Lapualaisoopperasta. Hänelle vastattiin , että oopperassa esiintyneiden nimien ja tapahtumien mahdollinen samankaltaisuus historiallisiin henkilöihin on sattumaa. En ymmärrä miksei voida avoimesti myöntää käsiteltävän todellisia eläneitä henkilöitä, kun se on selvästi nähtävissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun taiteilija tekee kuvan, se on taiteilijan näkemys aiheesta. Ei välttämättä yleispätevä eikä kaikkien mielestä oikea näkemys. Lause, että teoksen mahdolliset yhteydet historiallisiin tapahtumiin ovat sattumaa, on lyhyt tapa kertoa, että kyse on taideteoksesta, ei oikeudenkäyntipöytäkirjasta, jonka pitäisi kuvata asiat "niin kuin ne todella ovat tapahtuneet".

      Parhaimpia esimerkkejä tästä on mielestäni Mikko Niskasen Kahdeksan Surmanluotia, jossa maininta siitä, että kyseessä on tekijän näkemys asiasta on hyvin tarpeen juuri siksi, että teoksen tyylilaji on niin realistinen. Tällöin katsoja alkavaa helposti kuvitella teoksen olevan tarkka kuvaus tapahtumista, vaikka kuvatut asiat todellisuudessa onkin valittu tukemaan tarinan kertojan haluamaa sanomaa. Mikko Niskanen kertoi reilusti sen, että hän tekee propagandaa. Ja tekikin sen hyvin.

      Toinen, kerronnallisesti muutamankin kierroksen monitasoisempi esimerkki voisi olla Bulgakovin Saatana. Siinä Palestiinan parin vuosituhannen takaiset tapahtumat esitettiin hyvin realistisesti, kun taas kertojaminän ajalle sijoittuvat tapahtumat Moskovassa on kuvattu yliluonnollisina. Siinä kirjailija otti kantaa oman aikansa ainoaan mahdolliseen toteuteen. Ja samalla esitti oman kommenttinsa siihen, että jos asiasta ei voi puhua, onko siitä vaiettava. Bulgakov vastasi, että ei tarvitse. Ihmisellä on tapoja ja sanoja puhua myös sellaisesta, mitä ei saa ja voi sanoa. Siinä olivat neuvostosensorit, lukeneita ihmisiä hekin, ihmeissään, mitä tämän vääräoppisen, mutta selvästi nerokkaan kirjailijan kanssa pitäisi tehdä. Teoksesta sitten vain pyyhittiin pois jotain liian suoria viittauksia valtioterroriin, mutta perusidea siinä on edelleen luettavissa.

      Taiteilija esittää vain ja ainoastaan oman näkökulmansa. Jos se sattuu olemaan yleispätevä totuus, sehän kiva, mutta ei välttämäättä laadun tae.

      Poista