Sivun näyttöjä yhteensä

11. helmikuuta 2015

Hiihtotekniikasta





Kuvassa kirjoittaja. Kelkkakypärä visiireineen osoittautui hyvin tarpeelliseksi. Kelkkahaalarit ovat vieressä lattialla ja saappaat siististi naulakossa. Minulle tämä oli kyllä uutta. Hiihtomatkalla ei tarvitse suksia.

Dokumenttielokuvani on valmis, kiitos kuvausryhmän, jota ei ollut. Ei ollut kameraakaan. Se on hyvin vapauttavaa.

Tämä oli vapauttava tunne, ja ehkä se oli oivalluskin. Samuli Paulaharjulla oli edeltäjiä ja ennen kaikkea seuraajia. Yksi heistä oli Kullervo Kemppinen. Kaikkein maineikkaimmista nimistä yllättäen K.M. Wallenius, A.E. Järvinen ja Yrjö Kokko eivät olleet juuri nimeksikään dokumentaristeja eli todellisuuden nähtäväksi tuojia. Sisäinen todellisuus ja mielikuvitus hallitsivat.

Lappi-kirjallisuuden järjestelmällinen läpikäyminen ja luettelointi osoitti, että matkakirjallisuus on kadonnut. Tuota sanaakaan ei enää käytetä. Matkaoppaat on eri asia. Niitä on joka paikassa, myös verkoissa. Mutta sellainen matkan kuvaus, jonka loivat maantieteilijät ja sitten päätoimiset tutkimusmatkailijat, näyttää siirtyneen kokonaan dokumenttielokuviin. Televisio tuntuu Suomessakin esittävän niitä, loistavan hyviä yleensä, harva se viikko.

Waltari kirjoitti ”Yksinäisen miehen junan” ja ”Lähdin Instambuliin”. Saisi olla erinomainen kirjailija, että vastaavasta aiheesta syntyisi kiinnostava kirja. Sellainen erinomainen kirjailija tietysti on olemassa, Rosa Liksom.

Kaikeksi onneksi tästä asiasta on kattava yhteenveto, Sakari Pälsi, joka laadultaan epätasaisessa tuotannossaan kokeili kaikkea. Pälsi, josta on tiettävästi tulossa elämäkerta, taitaa olla ainoa esimerkki kirjoittajasta, jolla oli vahva ote tieteelliseen kirjoittamiseen, tietokirjoihin, esseistiikkaan ja kaunokirjallisuuteen.

Pälsi oli arkeologi, väitellyt tohtori. Eri syistä hän ei päätynyt professoriksi, vaan toimi Kansallismuseossa. Tieteen historian pintaan hän nousi ja pinnassa pysyi löydöillään. Antrean verkko mainitaan kaikissa lähteissä.

Nyt ei ole vastaavaa asiantuntijaa, joka välittäisi laajemmalle sen tiedon, että verkkomiehen kaltaisia souteli mannerjään reunoilla todella paljon. Vähien, aika hankalasti löytyvien tietojen mukaan verkon löytöpaikan lähettyviltä on pätevästi tunnistettu sata kiinteää muinaisjäännettä. Sata tarkoittaa tässä suuruusluokkaa.

Arkeologian ohella kansatiede oli Pälsin omaa aluetta, esimerkiksi uittopurot. Kaikkein tunnetuin hän on tutkimusmatkailijana, pohjankävijänä maapallon toiselta puolelta, mutta hän kuvaili laajasti ja monin kirjoin myös Eurooppaa, esimerkiksi Balkania. Aikoinaan kuuluisien poikajutelmien eli lapsuuden muistojen (Fallesmannin Arvo) lisäksi hänellä on romaaneja, kuten Suomen luultavasti ainoa romaani kivikauden ihmisistä, ”Kova mies ja nimetön”. Ja esseistiikka Pälsin tapaan on kaunokirjallisuutta.

Pälsin tavattomat ansiot valokuvaajana ja elokuvaajana tunnetaan niin yleisesti, ettei asiaa olisi mikään pakko korostaa erikseen.

Kuitenkin nyt, Arktikumin kokoelmat ja Rovaniemen kaupunginkirjaston laajat Lapin kirjat katseltuani tiedän, minkä ennen aavistin.

Väitettyä informaation runsauden tai informaatioähkyn aikakautta ei ole olemassa. Tämä ei missään tapauksessa ole sellainen. Informaatioksi väitetty aineisto on luonteeltaan kloonausta. Siinä on samat asiat yhä uudelleen ja uudelleen. Jopa valokuvakirjoissa ja vieläpä luontovalokuvauksessa samat näkymät toistuvat aina.

Ellen olisi sopinut tapaamisista paikallisten professoreitten ja tohtoreitten kanssa, olisin jäänyt tyystin vaille hakemiani tietoja. Miten Lappi syntyi oli se toinen. Tahtoisin siitä kirjaani lyhyen, hyvän tekstin. Jääkauden päättymisen jälkeisistä tapahtumista ei ole sellaisia esityksiä, joita en olisi tuntenut. Matti Huurteen yhteenveto saanee kelvata, tai sitten Vahtolan Suomen historian ote. Asia on joka tapauksessa vain pistemäisesti selvitetty. Miten suhtautuivat toisiinsa jääjärvet ja Pohjanlahden maan kohoaminen?

Kuka keksi että Lappi on kaunis? Tätä en tiedä eikä tekstiä ole. Karelianistit tietenkin löysivät erämaan, idästä. Gallen-Kallela maalasi sen. Yllättäen nämä tunnetuimmat varhaiset, kuten Inarilla kuljeskelleen M.A.Castren ja Lönnrot ja itse Fellman eivät uhraa tuntureille monta sanaa. Sekä saamelaisten että lappilaisten perusasenne oli torjuva. Tunturialue oli este ja sellaisena ikävä. Sompion – Luirojärven – Maantiekurun reitti ylämaihin oli käytössä sangen kauan. Ennen Suomen itsenäisyyden aikaa en löydä ensimmäistäkään mainintaa Luirojärvestä tai Sokostista. Luonnossa liikkujien kertomuksissa eränkäynti ja kalastus ovat mielenkiinnon kohteena, maisema ei.

Mutta sen kuitenkin tiedän nyt, että Luirojärven luusuassa on todettu yksi Lapin sadoista kivikautisista asuinpaikoista, On iskoksia, luun jäänteitä, kvartsia. Keskeinen pauikka siis. Suunniteltiinhan sinne kerran maantietäkin…


19 kommenttia:

  1. "Kova mies ja nimetön" lienee ensimmäinen suomalainen romaani kivikauden ihmisistä, mutta ei suinkaan ainoa. Björn Kurtén pitää mainita, ja muistan lukeneeni aiheesta nuorten romaanin joskus kauan sitten. Wikipedia vihjaa, että kirjoittaja olisi voinut olla Veikko Haakana. Termillä "paleofiktio" löytyy uudempiakin kirjailijoita.

    VastaaPoista
  2. Samuli Paulaharju on juuri nyt ajankohtainen. Salakirjat on julkaissut hänen kirjoittamansa Lapin muisteluksi vuodelta 1922 uutena painoksena. Teos on upeasti toteutettu kuvineen kaikkineen ja kovissa kultauksin koristellussa muodossa. Itse löysin ja osti kirjan kustantajalta suoraan osoitteesta: http://www.salakirjat.net/.

    Lisäksi samalta kustantajalta on juuri tulossa pohjoisempaa Lappia käsittelevät Paulaharjun teos Sompio, Luiron korpien vanhaa elämää, joka ilmestyi vuonna 1939.

    Tämä on kulttuuriteko jos mikään, kun saadaan Paiulaharjua luettavaksi.

    VastaaPoista
  3. Rosa Liksom on juuri näitä, ennakkoluulottomien ja rohkeiden tienraivaajien jälkeläisiä, suoraan alenevassa polvessa! Hänen maisemiaan ja polkujaan kun seuraa kirjoista, ei tarvitse aremman ihmisen nousta lukutuolistaan.

    VastaaPoista
  4. Jos et ole havainnut Maantiekurun reitiltä mitään mainintaa varhaisemmilta ajoilta, niin tutustu Inarin pappi Fellmanin päiväkirjamerkintöihin 1820 luvulta. Kun hän hoiteli vaivojaan "vetävillä sinappivoiteilla" ja menetetti nahan jalkapohjistaan, vedätti hän itseään poroilla etelään hoitoon. Luirojärvellä hän pelkäsi lumimyrskyn nousevan, kun "Liuron tunturin takaa" nousi niin uhkaava pilvi.

    VastaaPoista
  5. "matkakirjallisuus on kadonnut... Mutta sellainen matkan kuvaus, jonka loivat maantieteilijät ja sitten päätoimiset tutkimusmatkailijat, näyttää siirtyneen kokonaan dokumenttielokuviin."

    Vaikka konservatiivi olenkin, tässä asiassa on myönnettävä, että elokuva, joka voi näyttää asian kuvina, on formaattina lyömätön verrattuna matkakirjallisuuteen esim. Waltarin teokseen. Kansatiede (esim. Pälsi, Paulaharju) on sitten asia erikseen, vaikkakin esim. Markku Lehmuskallion dokumenttielokuvat Siperian kansoista ovat laadukkaita ja havainnollisia.

    VastaaPoista
  6. "Mutta sellainen matkan kuvaus, jonka loivat maantieteilijät ja sitten päätoimiset tutkimusmatkailijat, näyttää siirtyneen kokonaan dokumenttielokuviin."

    Taidan olla vanha jäärä, mutta itse nautin paljon enemmän hyvästä kirjallisesta matkakuvauksesta. En juurikaan edes katso TV-dokumentteja. Kirjassa voidaan tuoda esiin paljon vivahteikkaammin ja täsmällisemmin myös asioiden laajempia taustoja.

    En tietenkään väitä etteikö dokumenttielokuvallakin olisi oma paikkansa, mutta lyhyessä esityksessä on pakko karsia paljon olennaistakin taustaa pois. Silloin katsojalta helposti katoaa myös se oivaltamisen ilo minkä osaava kirjoittaja pystyisi loihtimaan tekstimuotoiseen esitykseen.

    Kyllä näitä matkakuvauksia ja jopa tutkimusmatkakuvauksiksi luonnehdittavia kirjoja ilmestyy harvakseltaan edelleen. Menekki ei taida olla suurta, mutta kuka tietää mikä on trendi edes ensi vuonna. Informaatioähkyn aikana rauhallisempi lähestymistapa voi vedota ihmisiin.

    VastaaPoista
  7. "Kuka keksi että Lappi on kaunis"

    Se keksintö on kieltämättä tuore samoin kuin Lapin romantiikka, olisiko jopa vasta sodan jälkeisten iskelmien ja Rovaniemen markkinoilla tekoa. Ennen sotia oli eräkirjallisuutta.

    VastaaPoista
  8. Tuosta kloonauksesta on helppo olla samaa mieltä. Perinne on pelkkää huolimattomuutta, sanoi Mahler. Liksomin Hytti-kirja oli mahtava, sitä voi suositella kaikille jotka eivät ole koskaan vaivautuneet suureen naapurimaahan.

    VastaaPoista
  9. Arkelologiassa ammattilaiset puhuvat jäännöksistä eikä jäänteistä, koska kysymyksessä on kaksi eri sanaa eri merkityksillä. Turkulaiset tietysti amatööreinä puhuvat muinaisjäänteistä ja luun jäänteistä.

    VastaaPoista
  10. Muutama vuosi sitten perustettiin Sakari Pälsin seura (sakaripalsi.wordpress.com) ja koska tuosta mahtavasta kulttuurin monitoimimiehestä ei ole elämänkertaa, laaditaan seuran toimesta tänä vuonna parinkymmenen tutkijan voimin artikkelikokoelma "Pitäisi nähdä kaikki. Sakari Pälsin töitä". Vuodenvaihteessa pitäisi ilmestyä! Ennakkotilauksia otetaan vastaan! Poikajutuista on kirjoittanut viimeksi oivaltavasti Juha Hurme souturomaanissaan "Nyljetyt ajatukset". Koska Pälsin elämäntyön päättymisestä on tänä vuonna 50 vuotta, järjestää seura myös KAVIn kanssa elokuvaseminaarin "Jukopliut mitä kuvia" Orionissa 25.4, esillä mm uusi komea digitaalikopio elokuvasta "Arktisia matkakuvia"(1917). Lopen kirjastossa on elokuussa Pälsi-aiheinen näyttely. Iloitaan Pälsin elämäntyöstä! Terv Mirja Metsola SP seurasta

    VastaaPoista
  11. Ähky syntyy juuri kloonauksesta. Verkossa kaikki leviää kuin influenssavirus, monistuen ja lievästi varioiden.

    VastaaPoista
  12. Kun ikää karttuu, niin kypärää on hyvä pitää päässä sekä sisällä, että ulkona.

    Nukkuessa kypärä on hankala, joten sen voi jättää yöpöydälle vartoilemaan heräämistä aamulla. Saunassa kypärä haittaa kylpemistä, joten se kannattaa suosista jättää pukuhuoneen puolelle. Viisirin voi jättää auki sisätiloissa liikuttaessa kypärä päässä.

    VastaaPoista
  13. Dokumentaristi - hyvä termi kirjalijoidenkin luokitukseen. Ero tietokirjaan lienee selvä, vaikka ei suuri. Vainko yhden kerran kirjallisuuden Nobel on mennyt tietokirjailijalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletan, että Rienzi viittaa Winston Churchilliin, mutta en kutsuisi Bertrand Russellinkaan kirjoituksia fiktioksi. Churchillhän sanoi jo varhain: Tiedän, että historia on kohteleva minua hyvin, koska aion kirjoittaa sen itse.

      vuorela, tampere

      Poista
  14. Paukkuja ja menohaluja olisi vaikka kuinka, mutta täällä piäkaupunkiseuduilla tuppaa tuulitakissa ja villapuserossa kulkiessaan olemaan välittömässä turpaansaantivaarassa. Se vaikeuttaa yliopisto-opiskelua, ja pahapa sitä on yksinäisenä ja täysin persaukisena junantuomana tosikkona lähteä harrastelemaan "turhanpäiväisyyksiä". Tosikkona siksi, että leikinlaskun suhteen on oltava poliittisesti äärimmäisen tarkka, eikä missään tapauksessa liian tarkka.

    Kaikki haluavat auttaa, ja avuntarpeen kovin tavanomaisen luonteen hyvin nopeasti selvitessä alkaa välitön vittuilu, joka loppuu kuvainnollisesti kengän kuvaan persauksissa.

    Saavutetut edut ovat saavutettuja. Ehkäpä pitäisi yrittää pärjäillä ilman vuokrarästihäätöä keski-ikäiseksi, mutta riittääkö silloin enää intoa? Kokemuskin voisi olla arvokasta.

    Sitten vielä ihmetellään, että missä ryhdikkäät nuoret ovat. Vastaus on edelleen, että se on hyvin valikoivasti sallittua. Kokeilepa muuttua parikymppiseksi niin näet omin silmin.

    VastaaPoista
  15. Barry Lopez: Arktisia unelmia,
    on kyllä yksi hienoimpia modernimpia matkateoksia.

    VastaaPoista
  16. Kuvassa Kemppinen numero 3, luotettavin ja käyttökelpoisin kaikista varakemppisistä. Erinomainen tiedonkerääjä, joviaali kansanmies.

    Lyhyet kuvaukset muista.

    Kemppinen numero 4: Kopiointiprosessissa vaurioitunut malli, sybariitti. Ei voida lähettää edes lähikauppaan ostamaan rasvasilliä, ilman valvontaa. Hyväsydäminen hölmö, ÄO 55, naisten suosikki.

    Kemppinen numero 2: Älykäs ja kunnianhimoinen, ei voida erottaa alkuperäisestä, tyytymätön rooliinsa kotimiehenä. Viimeaikoina kuultu jupisevan toistuvasti itsekseen, "mistä se muka voi tietää olevansa alkuperäinen."

    VastaaPoista
  17. Lappia koskeva kirjallisuus on varmaankin bloginpitäjällä hallussa, mutta laitan tähän yhden alan harrastajan kokoaman luettelon, josta olen löytänyt kiinnostavia tarinoita:
    http://seppoj.suntuubi.com/?cat=17

    Matkakirjoista puheen ollen kannattaa huomata Suomen matkailuaatteen isäksikin mainittu Ernst Lámpen, jonka matkakertomukset sadan vuoden takaisesta Suomesta ovat monesti yhtä hauskoja kuin Fallesmannin Arvon tempaukset ja yhtä sivistäviä kuin Maamme-kirja:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_Lamp%C3%A9n

    VastaaPoista
  18. Seppo Saraspää kuvaa arkisen upeasti Inarin Lappia eränovelleissaan, melkein kuin Simenon Pariisia Maigreteissaan. Yhtäläisyyttä löytyy myös ammatista, Saraspää on entinen poliisimies Wikipedian mukaan.

    VastaaPoista