Sivun näyttöjä yhteensä

7. helmikuuta 2015

Atima



Yhdestä syystä todistettiin, että aivan hyvin voi puhua atimajuustosta, vaikka ei ihan sukulaisia oltukaan. Pudasjärvellä on meneillään umpihankihihdot. Rastin lähellä kestittiin toimitsijoita. Minä olin mukana virkaa tekevänä siipimiehenä, rauhanomaisin aikein ja ilman suksia, kelkkahaalareissa kyllä. Samassa pöydässä istuivat Pudasjärven kunta ja Metsähallitus.

Joutilaan luokan kuljettamiseen käytetään ahkiota, joka todellisuudessa on moottorikelkan vetämä parireki, idealtaan sama kuin entisen tukkimetsässä käytetyt. Tässä oli istuimetkin.

Käsitykset tuosta hiihtolajista saivat rakennetta. Tämän päivän osuus on ehkä 40 kilometriä. Lunta on puolitoista metriä ja se on pehmeää. Yörastilla on polttopuut. Muu on tuotava mukana, ja ensin tehdään tulet.

On paha mennä sanomaan erikoistilaisuuden pohjalla, onko tämä aivan toinen maailma kuin Etelä pääkaupunkeineen. Sanoisin että on.

Juustoista toinen oli tehty ternimaitoon, toisesta sipullettiin kahvin sekaan. Talo oli mäellä. Puheenaiheena oli muun muassa lähiruoka. Tarjoamukset olivat tiettävästi noin sadan metrin päästä, enimmilään.

Iltapäivällä kun muut kaatuivat moottorikelkalla hankeen, mietin millaista olisi ryhtyä erakoksi. Puheena olleet kiinalaiset runoilijat harrastivat sitäkin ammattia. Täällä Syötteellä toiminta Vuorten Erakkona onnistuisi. Ylöspito ei olisi haitaksi. Olen jo saanut aiheen muistella, miten siitä on vuosia, kun viimeksi tervastulien savut ovat kihonneet silmiin niin kuin nyt.

Luontoa voisi epäillä mauttomuudesta. Suurimmat lumikuormat ovat tällä haavaa puista poissa, mutta veistoksellisuus on jäljellä ja erikoisen vahvasti näkee, miten valo veistää. Aamuinen möhkälekuusi on päivällä ihan toinen, illalla vaikea tunnista ja yöksi syntyy peikkometsä, juuri se, jota sadut ja legendat kuvaavat.

Stevens:


Tarvitaan talven mieli
katsomaan kylmän ja lumen kuorta
mäntypuun oksilla,

ja tarvitaan pitkää pakkasta
näkemään jäästä karvaiset katajat,
karkeat kuuset etäällä kiiltävät

tammikuun auringossa, ettei miettisi
mitään kurjuutta tuulen äänessä,
harvojen lehtien äänessä

joka on maan ääni
täynnä samaa tuulta,
joka puhaltaa samaan paljaaseen paikkaan

kuulijalle, joka kuulee lumessa
itse tyhjänä ja katsoo
tyhjää jota ei ole, ja sitä tyhjää, joka on.


3 kommenttia:

  1. Niin,

    Päätalon sanonnat tarttuvat vaikkei haluaisikaan. Sipultaminen, personkupit, toppakahvit, atimointi, kikotuspolsteri, kotahalko, humeeti, ensirivin työmies, hartsuherra ja vaikka mitä. Sanoja joita en ole koskaan korvin kuullut, vain kirjoistaan lukenut.

    VastaaPoista
  2. Kyllä meillä Koilliskairassa sanottihin atimo.

    VastaaPoista
  3. Ja meillä Savon synkillä saloilla sipultaminen oli sipeltämistä.

    Punustamisestakin puhuttiin ja se taas tarkoitti, että otettiin leivänsipellystä suuhun, "punusteltiin" suussa ja tarjottiin koiranpennulle. Ja kairA oli se, millä tehtiin pilkkireikä. Kairiksi Lapissa sanovat sitä samaa jääporaa, vissiin juuri sen takia, kun siellä ovat ne Länsi-, itä ja Koillis"kairat" jänkineen.

    VastaaPoista