Sivun näyttöjä yhteensä

18. marraskuuta 2012

Kuusisto II





Kuusisto siis kertoo, että häntä huonommin Suomalaisessa Yhteiskoulussa menestyi vain tuleva näyttelijä Elina Salo, joka kuitenkin jollain tavoin kohentautui alle viitosen keskiarvosta kirjoittamaan ylioppilaaksi. Kuusistosta ei tullut valkolakkia, vaikka isä käytti kaikkia tunnettuja keinoja, nimittäin lahjontaa, kiristystä ja uhkailua.

Lauri Pohjanpäällä puolestaan oli joskus tapana puhua pulpettirivien välistä ja laskea kätensä välillä selän takaa pulpetin kannelle. Ja silloin tyttöoppilas kynsilakkapulloineen iski.

Huonosta koulumenestyksestä puhuttaessa – jäin pohtimaan vieläkin tunnettua brittikäytäntöä. Jopa juristit jättävät viimeiset tentit suorittamatta ja diplomit hakematta. Tutkinto osoittaisi, ettei asianomainen ole kelvannut töihin ennen valmistumistaan, kuten kuuluisi…

Kuka teistä, lukijat, vaivautuisi selvittämään, ketkä teatterin tai oopperan johtajat ovat suorittaneet erilaisia tutkintoja? Yhden tiedän. Maria-Liisa Nevala, joka on samasta koulusta kuin minä, opiskeli kirjallisuutta hälyttävän ahkerasti, eikä siitä hyvää seurannut. Hänestä tuli professori, kuten monista muista, jotka eivät ole huomanneet, ettei enää olisi pakko päntätä, ja sitten teatterinjohtaja.

Opiskelu, oikeastaan opettelu on sitten eri asia. Kiinnostuneet vanhemmat ja isovanhemmat saavat Ilkka Kuusiston kirjasta jopa vihjeitä. Jälleen sama, mitä muistaakseni Saraste kerran sanoi – viulu on niin vaikea, että sopii vain kakaroille, jotka ovat niin kovana sen perään, ettei heistä pääse muuten eroon. Ja sitten opettajan on heti oltava ensiluokkainen. Oikea säveltaso merkitsee lopultakin yhtä ja toista musiikissa. Jousisoitinta treenaamalla sen voi oppiakin.

Toinen tie on sitten musiikkiopistot. Kovin yleisesti ei tiedetä, että tämä suunnilleen samaan aikaan peruskoulujärjestelmän kanssa syntynyt systeemi on ollut jättiläismäinen menestys. Kuusiston kirjassa tämä tosiasia vilahtelee. Muistaakseni Jorma Hynninen puhui tästä asiasta kerran erittäin painokkaasti. Tiesittekö mitä perua Usko Viitasen hämmästyttävä, ponnistelematon ja kuin luonnostaan lähtevä laulu oli? Hän kävi ahkerasti maailman parhaalla alan opettajalla Italiassa.
Sopii hyvin, että Kuusisto on Iiro Rantalan appiukko, ja paljastaa nyt, että Rantala sai pohjakoulutuksensa Cantores Minoreksessa ja opiskeli jazzia soittamalla vuosikausia klassista, etenkin Bachia. Kuusisto sanoo viisaasti, että jazzpianisti ajautuu melkein väkisin käteen sopiviin sointuihin. Tämä taitaa olla sama asia kuin Charlie Parkerin ja John Coltranen vallankumouksellinen ajatus opetella sujuvuus saksofonllia kaikissa sävellajeissa. Se kuuluu olevan hyvinkin vaikeaa.

Halusin kirjoittaa Kuusiston kirjasta hiukan laajemmin, koska minun tekee mieleni paljastaa hänen kikkansa. Entiseksi oopperanjohtajaksi ja nykyiseksi oopperasäveltäjäksi hän puhuu vain ohimennen oopperataiteen puolesta.

Juoni on rajattomuus – hän on itse soittanut samana päivänä tasatunnein hautajaisissa, taiteen alttareilla ja kapakoissa, ja korostaa vain ammattitaitoa. Lukija kukaties nyökkää mielessään. Musiikki voi olla esimerkiksi kaunista ja se on ainakin usein omiaan tuottamaan mielihyvää.Mutta se on esitettävä kunnolla. Muuten se ei toimi.

Vaikka suhtaudun periaatteessa vihamielisesti urheiluhullutuksiin, koin suurta mielihyvää nähdessäni Zlatanin saksipotkun ja maalin televisiosta. Arvaatte varmaan, oliko kysymyksessä luonnonlahjakkuuden spontaani itseilmaisu. No ei taatusti ollut. Voi vain kuvitella, miten paljon lahjakkuutta ja työtä tuollaisen takana on.

Sama musiikissa. Lahjakkuus ei ole hullummaksi, mutta työtä riittää, ja tämä koskee kaikkea musiikkia.

Kerrottuaan miten hän itse pyysi kerran Eino Gröhnin Sibeliusakatemiaan näyttämään kuorolaisilleen, miten sanat lauletaan ymmärrettävästi, ja todettuaan, että tämä on sama ongelma tangossa kuin gregoriaanisessa kirkkolaulussa, Kuusisto tulee epäsuorasti todistelleeksi, että väittely oopperan ja esimerkiksi kamarimusiikin tarpeellisuudesta on aivan yhtä älytöntä kuin rokkifestareiden tai tangokarnevaalien kyseenalaistaminen. (Itse hän tosin sanoo kyllästyneensä Kaustisilla odotellessaan, että pelimanneilta löytyisi soittimista neljäskin sointu.)

Musiikkia ei ole ainakaan vielä osoitettu vahingolliseksi (vaikka juuri rokista ja sitä ennen jazzista tätä uumoiltiin). Siksi sitä on edistettävä – taidollisesti. Ooppera on vaikeinta (liedin jälkeen). Sitä on tuettava. Jos tukee vain sitä, mistä itse tykkää, päätyy kulttuuridiktatuuriin, josta kokemukset ovat huonoja.

10 kommenttia:

  1. Mä en ymmärrä tästä mittään . .. jos foni on solistiaine; konsiksen perustutkinnossa kaikki sointujen skaalat on klaarattava. testataan satunnaisotanalla - tenori on tietysti tenori, altto on altto, baritoni baritoni, jne.

    VastaaPoista
  2. Oikeastaan eiliseen kommenttina. Luin juuri pari mielestöäni todella merkittävää musiikkikirjaa: David Dubalin Keskusteluja Horowitzin kanssa ja Daniel Barenboimin Elämäni musiikissa ja vähän niitä ennen Dmitri Shostakovitsin muistelmat, tietenkin Heikinheimon kääntämiä. Varsinkin kaksi ensinmainittua loistavia suomenkielen ja musiikin synteesejä. Alkuteoksia tuntematta voin epäillä, että osansa tähän on Heikinheimolla, aivan loistavalla ja nerokkaalla kirjoittajalla.
    Muistan valokuvanneeni häntä 80-luvulla erästä artikkelia varten, kokeneena lehtimiehenä SH oli valmis auliisti antamaan neuvojaan kokemattomalle kuvaajalle. Toisaalta hän tuntui nauttivan asettuessaan asentoihin, joissa hänestä sai vain kuvia, joista syntyi erittäin pirullinen vaikutelma. Sen tuo mies osasi. Mutta kasvokkain keskustellen ja tekstejä lukemalla ei neron vaikutelmalta voi välttyä. Mieshän oli halutessaan suorastaan mukava, joskin kun äityi kuvailemaan jotakin ilmiötä, jota piti vastenmielisenä, suorastaan murhaavan terävä.
    Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että neroudesta ei seuraa, että henkilö olisi miellyttävä. Silti on syytä olettaa, että neroudesta seuraa se, että hän on merkittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunsin Sepon enkä väitä vastaan. Hänellä oli kyllä jaksoja, jolloin holtti petti. Lisäksi hän erehtyi joskus asiatietojensa ulkopuolelle. Sellaista hyvin älykkäille ihmisille sattuu helposti. Toisin kuin monet muut, Seppo otti keskustelussa pakkia, jos huomasi maalanneensa itsensä nurkkaan.

      Varmuuden vuoksi niille lukijoille, jotka eivät asiaa tiedä - SH ei ollut juoppo, minkään aineen väärinkäyttäjä tms. Hän nyt vain oli sellainen. Kai niille psyykisille ominaisuuksille on lääketieteellisiä nimityksiä. En tiedä lähemmin ja jos tietäisin, en kertoisi.

      Poista
    2. "...ja tekstejä lukemalla ei neron vaikutelmalta voi välttyä."

      Tai sitten on niin, että voi. Ainakin Heikinheimon omaelämäkertaa lukiessa tältä vaikutelmalta välttyi jopa aika helposti ja luontojaan.

      Poista
  3. Ilkka Kuusiston sisar oli kirjallisuustieteenprofessori Irmeli Niemi. Minulla oli kerran kunnia astua sisään Turun yliopiston ovesta hänen kohteliaasti pidellessä ovea - minä nuori miesopiskelija, hän keski-ikäinen professorisnainen! Pääsykokeisiin olin joutunut lukemaan miehensä Mikko Niemen solubiologian kirjan. Että sellaisia sattumuksia.

    VastaaPoista
  4. En minäkään, mmutta ah tuntuu niin hyvältä. Ei rajoja, ei aitoja, eikä kuvitelmaa vapaudesta.

    VastaaPoista
  5. Jos joku ei muista mainita, muistutan että Elina Salo on maailmankaikkeuden ihanin näyttelijä. - Jo äänensä vuoksi hyppäisin kaivoon tai uisin (yrittäisin) meren yli, jos käskisi.

    Siinä viimeisessä, muuten jokseenkin tyrmistyttävissä "Suomisen perhe"- elokuvista, häneen jo rakastuin. Taisin olla sen nähdessäni olla jotain 10 tai 12.

    VastaaPoista
  6. Jotenkin ihmetyttää tämä vouhotus muusikoista, urheilijoista ja muista monomaanikoista. Jos joku jannu käyttää koko lapsuutensa ja nuoruutensa viulunsoittoon tai jouten juoksemiseen, ei hänen mielipiteitään kannata jatkossakaan kuunnella. Kaverihan on ilmiselvästi yksinkertainen.

    VastaaPoista
  7. >>JK: ”Musiikkia ei ole ainakaan vielä osoitettu vahingolliseksi (vaikka juuri rokista ja sitä ennen jazzista tätä uumoiltiin).”


    Mielestäni lähellä tätä ajatusta on Ralf Cothonin lausunto Helsingin Sanomissa 25.7.2007: Heavyrock ei ole kulttuuria, vaan se edustaa tunne-elämän kehittymättömintä ja raainta kerrostumaa.

    VastaaPoista
  8. >>Kuka teistä, lukijat, vaivautuisi selvittämään, ketkä teatterin tai oopperan johtajat ovat suorittaneet erilaisia tutkintoja?<<

    Onhan meillä "tohtori" Carl Öhman ;=)´

    Öhman oli Helsingin Ruotsalaisen teatterin johtajana vuosina 1963−1982.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_%C3%96hman

    VastaaPoista