Sivun näyttöjä yhteensä

3. elokuuta 2010

Ryhmäpoikkeus ja vangin pako


Kemppinen valistaa.

Autoissa EU:n hyvin raju asioihin puuttuminen on tuonut jo muutoksen. Vaimoni auton huolto ja järjestäminen katsastukseen Kirkkonummella maksoi erittäin selvästi alle 100 euroa.

Ryhmäpoikkeusasetus 461/2010 tuli voimaan 1.6. Säädöksen nimi on mutkikas. Siinä puhutaan vertikaalisista sopimuksista ja moottoriajoneuvoista.

Käytännössä se tarkoittaa, että vaikkapa Kirkkonummella toimiva nyrkkipaja – töiden vastaanottaja ja tietääkseni yksi autonasentaja – saa maahantuojan, tässä tapauksessa Vehon voimata estää, auton vikakoodilistauksen. Maahantuoja ei liioin voi estää edes klassisella keinolla eli uhkaamalla takuun raukeamisella pikkupajoja huoltamasta autoja (II luku, 5. artikla).

Nykyinen henkilöauto on todella ”suljetun platformin tuote”. Se on luultavasti tietoisesti rakennettu tuottamaan merkittävää tuloa huoltokorjaamoille. Ei se ole sattuma, että esimerkiksi ajovalon vaihtaminen on monissa autoissa hyvin vaikeaa taitavallekin omistajalle. Eräissä autoissa se on mahdotonta.

Yleisö on omaksunut tämän nöyrästi ja tottunut jonottamaan ja maksamaan hirveitä. Vehon Olarin pikakorjaamon nimi on arvoituksellinen – sinne jotuuu aina jonottamaan. En halua yleistää omia kokemuksiani, mutta mainitsemani pikkukorjaamo tuntuu toimivan vastuullisesti. Useita kertoja on ollut puhetta, että erinäisiin asioihin he eivät lainkaan kajoa vaan lähettävät asiakkaan merkkikorjaamolle.

Taannoin auto kolisi, ja pikkukorjaamossa havaittiin, että katalysaattorin metallipanta oli katkeamassa. Ehdin juuri säikähtää sanaa ”katalysaattori”, koska tiedän suunnilleen, mitä sen vaihtaminen maksaa. Nyt oli kuitenkin kysymys vain metallisiteestä, joka hitsattiin korjaamolla. Katsastus totesi toimenpiteen asianmukaiseksi.

Ryhmäpoikkeusasetuksen myötä pikkukorjaamot ovat organisoituneet yhteistyörenkaiksi. En tunne asian yksityiskohtia. Minulle henkilökohtaisesti riittää, että nyt tiedän, mihin vien auton milloinkin. Tämän yhteistyörenkaan nimi muuten on Fixus. Jos vika olisi katalysaattorissa, veisin auton merkkikorjaamoon.

Kysymys on oikeudellisesti täsmälleen samasta asiasta, kun kovakouraisesta asiakkaiden kohtelustaan kuuluisa Apple sai kylmää vettä kaulukseensa. Yhdysvaltain tekijänoikeusvirasto (Copyright Office) katsoi vasten Applen väitettä, että Jailbreak –niminen softa on luvallinen eikä loukkaa Applen iPhonen (4.0) tekijänoikeuksia.

Kysymys on ohjelmistosta, jota käyttäen puhelimen tai iPodin käyttöjärjestelmään voi murtautua ja laitteeseen voi asentaa muita kuin Applen hyväksymiä ja myymiä sovelluksia eli pikkuohjelmia. Näistä pikkuohjelmista muuten olen kovin mieltynyt Hesarin HS-ohjelmaan, josta seurasin mm. myrskytietoja (vaimon suvun mökki oli tuhoaluetta) ja toiseen, joka vilkaisee sijaintipaikan satelliitista ja sylkäisee heti tiedot lähimmistä juna- ja bussireiteistä aikatauluineen.

Alan slangilla – kun joku oli onnistunut avaamaan apit, menettely katsottiin luvalliseksi. Euroopassahan valmistajat pystyvät kopioinninestoa (DRM) koskevien tekijänoikeuslain säännösten perusteella julmistelemaan ohjelmien virittellijöille. Joissakin laitteissa – kamerat ja videokamerat – esiintyy enimmäkseen vain sopimukseen perustuvia apuohjelmia (add-ins, plug-ins). Esimerkiksi huippukalliin Adobe Photoshopin kyljessä on luultavasti sopimuksiin perustuvia ohjelmia, joista eräät ovat oikein hyviä, esimerkiksi PhotoStudio. Excelin tilastoihin pääsee halvalle syvemmälle, esimerkiksi laskemaan tunnuslukuja ja piirtämään regressioita.

Ei ole erityistä syytä odottaa, että EU avaisi tietotekniikkaa samalla lailla kuin autojen myyntiä ja huoltoa tai maataloutta. Apple urputtaa ankarasti ja varoittelee käyttäjiä vaaroista ja riskeistä. Luulen että se on menettänyt pelin tältä osin.

Myönnän että USA:n käyttäjäystävällinen ratkaisu yllätti minut.

4 kommenttia:

  1. Perheen Citroënia huollatin Olarin Länsi-Autossa kun kypsyin Olarin Vehoon. Ei Länsi-Autonkaan pikahuolto ollut nimensä väärti, joten muuttivat nimen jokin vuosi sitten pienhuolloksi. Toista autoa joudun juoksuttamaan Piispansillalla vieläkin. Varsinaisen huollon puolella voi työnjohtajiin hätätilassa yrittää vaikuttaa suhteilla yhtiöön ja sen omistajiin; mutta pikahuollossa asioidaan suoraan juippien kanssa. Kun tuntisi laillisessa iässä olevan kaunottaren, delegoisi huoltamokäynnit hänelle, luulenpa että palveluaate heräisi.

    App Storessa on helmiä, yksi niistä on Weather Pro. Siitä näkee monipuoliset ennusteet (lämpötilat, tuulet, saderiskit, pilvisyyden, ilmanpaineen, premium-versiossa 10 vrk:n päähän) eri esitystavoilla, on ollut yli vuoden kokemuksen perusteella tarkka Välimereltä tuntureille. Pilvianimaation näkee kätevästi ja sadetutkassa on ennustekin - siitä minä Saimaan rannoilla reaaliaikaisesti seurasin ukkosen tuloa jo ennen kuin alkoi salamoida, välke kuin uuden vuoden juhlissa.

    VastaaPoista
  2. USA:ssa välitetään vielä perusoikeuksista - ainakin omaisuuden osalta. Omistusoikeuteenhan tuo suoraan liittyy.

    VastaaPoista
  3. Autokorjaamot, tässäpä kaikkien äitien ongelmakenttä. Itsellä on (edelleen) viime vuosituhannen viimeisen vuoden diesel-sitikka. Suht uutena diesel autona (mittarissa 110000km) ja reilu kolme vuotta ajoa, alkoi talvella pitää pientä sipsutusta ja aavistuksen kolketta. No, vein veholle ja jonkun ajan kuluttua soi puhelin ja tuli ilmoitusasiana että joutuvat vaihtamaan moottorista kansipuolen. (ja maksaa reilu parituhatta ecua). Vian laatu paljastui myöhemmin. Muistaakseni perimmäinen syy oli jokin pultin tiiviste, joka hapertunut ja päästänyt pultin kolkkamaan, jakopäähän liittyvä juttu. Kun pulttia oli yritetty avata, oli napsahtanut poikki. Nykyäänhän isoissa firmoissa näitä ei porailla tms vaan koko jakopäähän liittyvä kokonaisuus oli vaihdettu eli melkein uusi moottori sen jälkeen ;). Nyt alkoi varsinainen show; kuka maksaa. Huomasin prosessin aikana melkoista vedätystä, toimitusjohtajakin pääsi sanomaan komenttinsa (en oikein pitänyt huoltopäällikön selostuksia kuluttaja ystävällisinä ja yritin kysellä firman politiikasta tj:ltä). Totesin homman luonteen suht nopeasti ja laitoin asiasta reklamaatioon ja valituksen kuluttajavalituslautakunnalle. Johtavaksi "narukseni" otin että tuon ikäisessä dieselautossa ei voi moinen materiaalivika (tärkeän osan haprastuminen) olla normaalia. Kun valituksessa voi esittää vaatimuksensa, esitin että 1) ao osan on oltava tallessa tulevia oikeuskäsittelyjä varten , 2) avataan citikan huoltotietokannat euroopan laajuisesti ja todennetaan onko ao materiaalivikaa laajemmin. No, lienee selvää että kohta 1) oli heti ns osuma koska ei huollossa vikaosia jemmailla vaan roskiin saman tien. 2-kohdasta ja sen vaikutuksesta en ole aivan varma koska siihen liittyy intressi nimenomaan maahantuojalla. Vehon kanssa puhelinrumbassa valittelivat kovasti ettei maahantuoja ole kiinnostunut osallistumaan kustannuksiin. Lopputulema oli että kun huoltopomo sydämensä kyllyydestä pyysi osallistumaan kustannuksiin niin markkamääräisesti sitten lupasin tulla vastaan 200 mk. En muista mistä markat tulivat peliin, oli just euroon siirtymän kieppeillä. No, nykyään huolto pelaa muualla kuin veholla ja kohtalaisesti pienemmin kustannuksin,esim hitsatulla pakoputkella mennyt nyt jo 4v. PS sitikassa ei ole muita vikoja ilmennyt, ajettu 250000km. Syynä lienee dieselmalli, bensapuolella ainakin netissä on "hirveät" tilastot - tosin monella muullakin merkillä. Jutussa mainittu lakipykälä on erinomainen asia.

    VastaaPoista
  4. Ranskalaiset, Italia:laiset ajoneuvot ovat laadultaan olleet ala-arvoisia mm.autot on todettu samoin kuin korealainen KIA, tutkimusten mukaan vikatilastojen kärkipäähän kuuluviksi. FIAT konserinin ainoa laatutuote on Fearrari joka maksaa sen minkä maksaa. Saksalaiset autoteollisuuden yritykset tuottavat vielä laatua ja siedettävän hinta -laatusuhteen. VAG - konsernin tuotteet: AUDI, VW; SKODA, SEAT ovat erittäin suosittuja ammattikäytössä vrt. Poliisi ja pelastusajoneuvot.

    VastaaPoista