Fasistisin rakennus

J.S. Sirénin suunnittelema Eduskuntatalo on sisältä ja ulkoa hätkähdyttävän samanlainen kuin Vittorio Emanuelin muistomerkki Roomassa, kuin Hitlerin valtakunnankanslia oli Berliinissä, kuin Leninin mausoleumi Moskovassa.

Valitettavasti mielleyhtymä on pintapuolinen. Washingtonissa rakennusten torjuva mahtipontisuus yllättää. Lontoon parlamenttitalo ei aiheuta samaa vaikutelmaa, mutta se voi johtua siitä, että viktoriaaninen teko-gotiikka ei tunnu miltään.

Ranskassa kuninkaan ns. hirmuvallan tyyssija (Tuileries – Louvre) on muutettu museoiksi, mutta toisaalta Champs-Elysées’n ja Riemukaaren maailman hirvittävin mahtipontisuus ei aiheuta minussa torjuntareaktiota, vaan korkeintaan ajatuksen, että hyvä että näistä Napoleoneistakin päästiin.

Sekin tyyli on keinotekoista ja pitnakovaa.

Eduskuntatalon fasistisuus – rakenteellisesti turha pylväsrivi, suunnattomasti paisuteltu portaikko, hämmentävät, jotenkin pöyhkeän oloiset sisätilat – taitaa olla sattuma.

Talolla ei ole maassa kuin yksi veli – Yhdyspankin pääkonttori. Sen graniittiverhoilu on kammottava senaatintori pienois-Pietari-ympräristössä, ja sisältäkin se on rahan ruhtinaskunta.

Vitsi voi olla se, että sotien välisenä aikana ei toteutettu juuri muita monumentaalirakennuksia. Ei ollut onneksi rahaa.

Suurista liiketaloista toteutettiin ehkä maan hienoimmat, Frosteruksen Stockmann ja Blomstedtin Liittopankki. Hauskaa kyllä, Frosterus oli syyllistymässä myös PYP:n taloon, kun taas Jukka Sirén revitteli klassismiaan Kallion kirkolla, joka kieltämättä on hiukan kuin jääkärivääpeli työläisten päitten päällä. Kirkon mahtipontisuus näkyy erikoisen selvästi tähystäessä Rauhankadun paikkeilta Unioninkadulta eli ”vanhan kuppasairaalan” kohdalta.

Maailmansotaa edeltänyt monumentaalitaide on yhden miehen varassa. Teräsbetoniholvirakentein toteutettu Eliel Saarisen Helsingin rautatieasema on ikään kuin ruotsalaisesta sadunkuvituksesta (John Bauer) ja tavallaan enteilee 20-luvun lopun radiovastaanottimia (Telefunken). Kansallismuseo puolestaan on puhtaasti naurettava kirkontorneineen ja kirkon päätyineen. Talo lienee myös tarkoitukseensa varsin hankala. Museoksi sitä ei kukaan äkkinäinen kumminkaan arvaisi.

Sanokaa te – jos Eduskuntatalon kuvia näyttäisi arvostelukykyiselle ulkomaalaiselle, tämä luullakseni arvelisi, että rakennus on jokin poliittisen vallan tyyssija mistä tahansa maasta, mahdollisesti Romaniasta tai Serbiasta.

Minua miellyttäviä ”kansalaisyhteiskunnan” monumentaalirakennuksia ovat Finlandia-talo, Ooppera ja ennen kaikkea Teknillisen korkeakoulun päärakennus.

Rumin on ilman muuta Tarjanteen Kansallisteatteri.

Tarjanne ja Siren muuten olivat TKK:n arkkitehtuurin professoreita. Sirenin jälkeen rakennustaidetta professoroi Nils-Erik Wikberg, jonka kaikki kirjat ovat suuriarvoisia. Valitettavasti niitä ei ole monta.

Kirkkorakennuksista suosikkejani ovat Keuruun ja Pielaveden vanhat kirkot, Seurasaaressa oleva Karunan kirkko ja jokainen keskiajan harmaakivikirkko, vaikka sydämeni itkee Espoon kirkkoa maailman rumimpien epä-monumentaali-rakennusten kätkemänä. Kotikirkkoni eli Kirkkonummi on yksinkertaisesti ruma monien muutosten jälkeen. Mielestäni Turun tuomiokirkon pilaa 1800-luvulla rakennettu tornihuippu, joka on mittasuhteiltaan jotenkin virheellinen ja tietysti tavallaan muistutus Venäjän vallan ajasta syvästi ruotsalaisen tiilirakennuksen päälle avuttomasti istutettuna.