Norsun ampuja

Tuokio sitten joukko intellektuelleja keskusteli televisiossa George Orwellista – tai väitti keskustelevansa. Aiheeksi oli ilmoitettu romaani ”1984”.

Tapausta oli mainostettu ahkerasti etukäteen.

George Orwell kirjoitti eräässä esseessään:” Kukaan tavallinen ihminen ei ota tuollaista täydestä. Tuota eivät usko muut kuin intellektuellit.”

Muuan nuori naishenkilö hälisi eerilaisista asioista, joita hänen mieleensä sattui juolahtamaan, ja Timo Harakka hymyili viisaan näköisenä.

Korviini ei sattunut mainintaa, että Orwell on se kirjailija, jota prostituoitu julkisuus väärinkäyttää kaikkein eniten. ””1984”” (kahdet lainausmerkit) on etenkin uuskonservatiivien ja riidanhaluisten yksityisajattelijoiden suosiossa.

Nyt se oli kirja "joka muutti maailman".

Noinkohan?

Kuollutta norsua on helppo ampua.

En kuullut sanottavan, että Orwell vastusti raivokkaasti stalinismia järjestelmänä, jota Englanti sodan aikana virallisesti tuki kaikin tavoin ja jota osa maan älymystöä kovasti kehui ja kiitteli.

Orwell kirjoitti hyvin paljon tavallisesta ihmisestä ja poikkesi kirjailijoiden enemmistöstä juuri siinä, että hän luotti tavalliseen ihmiseen ja tavanomaiseen kunnollisuuteen (common decency).

”1984” on dystopia ja monessa mielessä jatkoa Swiftin ja Hobbesin aloittamalle keskustelulle, jossa Orwell asettui lähinnä John Locken kannalle. Tuo keskustelu alkoi siis Cromwellin aikana 1600-luvun puolivälissä. Orwell oli sangen kotiutunut brittiläiseen yhteiskuntaan ja käänsi selkänsä mm. Yhdysvalloille.

Kirja ei ole kertomus vallan väärinkäytöstä eikä propagandasta. Se on satiiri stalinismista ja sen päähenkilönä on tavallinen ihminen.

Orwell oli itse sodanaikainen propagandamies, BBC:n palkkalistoilla.

Aldous Huxley oli kirjoittanut kuuluisan dystopian ”Uusi uljas maailma” jo 1934. Ikävien tulevaisuudenkuvien sommittelu oli vakiintunut kansallinen harraste. Muun muassa H.G. Wells oli harrastanut sitä innostuneesti. Sellaisia olivat rakentaneet myös Spengler, Toynbee, Karl Kraus ja monet muut. Metafyysinen perunamuusi tuhon siemenistä ja kontrollin kamaluudesta on ollut puoli vuosisataa vähemmän lukutaitoisille amerikkalaisille suunnattujen aikakauslehtien vakioaineistoa.

Kuten tiedämme, Orwellin kirja ei ollut ennustus – tai jos oli, se meni pieleen juuri yhtä pahasti kuin muutkin ennustukset. "Isoveli" ja "uuskieli" olivat vanhastaan tuttuja kaikilla sisäoppilaitosten oppilaille ja sitä ennen vuosisatojen ajan luostareiden asukeille. Ajatusrikoksista kirjoittivat jokseenkin kaikki kristilliset teologit.

Mutta eihän Orwell hyvänen aika ollut mikään horoskoopin kirjoittaja! Myös uskontoon hänellä oli hyvin etäinen suhde - vaikka hän jostain syystä ihaili T.S. Eliotia.

Onni että Joe McCarthy oli niin läpitse tyhmä mies, ettei keksinyt ottaa Orwellia keppihevosekseen – hän oli valtavassa maineessa ”Eläinten vallankumouksen” ansiosta.

Ei hän ennustellut länsimaiden perikatoa, vaan tähdensi eräitä eurooppalaisia arvoja ja varoitteli esimerkiksi sionisteja sotilasvaltion perustamisesta.

Hän nyt vain sattui kirjoittamaan vuosisadan parasta englantia ja vaikka hän epäonnistui pahasti ampuessaan norsun nuorena poliisina Burmassa, hän oppi myöhemmin osumaan norsuihin. Hänestä tuli muita taitavampi ja vakuuttavampi valheen paljastaja.

Harry Potterin suunnaton suosio voi johtua siitä, että Englannin kauhistuttavaa ja perverssiä koulujärjestelmää on käytetty romaaneissa niin taitavasti hyväksi. Kaikki ihmiset vihaavat koulumuistojaan samalla kun valehtelevat rakastavansa niitä.

Paitsi Orwell. Kaivakaan esiin ”Kun ammuin norsun” ja lukekaa ”Armas aika” tai jos mahdollista alkuteksti ”Those, those were the days”, niin saatte melkein tyhjentävän kuvan imperialismin eli siis ”demokraattisen sosialismin” vihollisen toimintatavoista.

Orwell sanoo tekstissään ”Miksi kirjoitan” kirjoittaneensa viimeistään vuodesta 1936 totalitaarista järjestelmää vastaan ja demokraattisen sosialismin puolesta.

Voitte minun luvallani unohtaa sanan ”sosialismi” tässä yhteydessä. Se oli sitä aikaa. Nykykielellä (joka ei ole ”uuskieltä”) se tarkoittaisi tavallisuuden, vastuun tai välittämisen yhteiskuntaa saalistamisen ja hobbesilaisen tarjonnan himon vastakohtana. Käsittääkseni esimerkiksi brittiläinen, ruotsalainen tai suomalainen vallitseva sosialidemokratia eivät vaivaa asiakkaitaan tällaisilla kysymyksillä.