Hurja joukko

Sota siviilejä vastaan?

Katsoin sitten Peckipahin ”Hurjan joukon”. DVD-versiossa on mukana joukko kohtauksia, jotka tekevät juonen ymmärrettävämmäksi.

Silti jäin pitkiin mietteisiin. Tämän elokuvan olen nähnyt hyvin monta kertaa ja lukenut suurimpiin suosikkeihini. Näin sen aikoinaan ennen ensi-iltaa. Siihen aikaan eli 70-luvun alussa elokuvansensuuri yritti padota väkivaltakuvauksia vaatimalla poistoja tai soveltamalla korkeaa rangaistusveroa. Elokuvien maahantuojat soittelivat vähän väliä ja laadin valituksia valtion elokuvalautakunnalle ja korkeimmalle hallinto-oikeudelle lopulta melkein kaikkien vuokraamojen pyynnöstä.

Porno oli eri muodoissaan sekin tehnyt läpimurron ja oli toinen valitusten kestoaihe.

Peckipahin ”Olkikoirat” oli meilläkin sensuurivaikeuksissa, eikä ”Hurja joukko” ollut mikään helppo tapaus. Sitä ei pidä ihmetellä. On se edelleen valtavan taidokkaan kuvauksen ja etenkin leikkauksen takia harvinainen elokuva tässä suhteessa. Lopun joukkoteurastus konekiväärillä on elokuvan historiaa, vaikka ei sitä kovin usein mainita. Se on – hämmentävä.

Peckinpah oli henkisesti outo ihminen. Tulee äkkiä mieleen vertauskohtana Roman Polanski. Toisaalta syvien sanomien etsiminen elokuvista ei ole oikein viisasta. Jos ihmisellä on jokin viesti ihmiskunnalle, elokuva on harvinaisen huono väline sellaisen viestin esittämiseen. Yhdeksän katsojaa kymmenestä on rokotettu syvempiä ajatuksia vastaan ja kahdeksan katsojaa kymmenestä on alaikäisyyden tai muun vastaavan syyn takia sekä haluttomia että kykenemättömiä omaksumaan mitään erikoisempaa.

Jopa Chaplin itse asiassa epäonnistui sijoittamalla ”Diktaattorin” loppuun sydämen pohjasta nousevan vetoomuksen sotaa vastaan, rauhan puolesta. Se tuntuu tuossa elokuvassa päälle liimatulta ja kiusalliselta.

Tämä väitteeni ei ole millään tavoin uusi eikä poikkeuksellinen. Alituinen vertauskohta on ooppera. Hyvien ideoiden sorvaaminen laulettavaan tekstiin ei toimi näyttämöllä. Ainoa mieleeni tuleva erinomainen ooppera, joka noudattaa suhteellisen tarkasti alkuperäisnäytelmää, on Alban Bergin ”Woyzeck”.

En ymmärrä, miksi ”Hurjan joukon” lopputeurastus tuo mieleeni Montezuman ja conquistadorit. Ehkä se johtuu vai siitä, että paikka on Meksiko ja kapinakenraali Mapachea esittävä Emilio Fernández on niin vetävän näköinen. Hän oli Meksikon ylivoimaisesti kuuluisin elokuvaohjaaja, oikeasti puoliksi intiaani ja oikeasti ollut jollain tavalla tekemisissä Huertan ja Pancho Villan kapinaliikkeiden kanssa.

Peckinpah on sijoittanut apokalypsinsa vuoteen 1913, jolloin juuri nuo kapinaliikkeet olivat ankarimmillaan – Emiliano Zapata oli hänkin mukana yleisessä sekamelskassa. Amerikkalaisissa sotavoimissa näyttäytyivät ensimmäisestä maailmansodasta kuuluisa Pershing ja toisesta maailmansodasta vielä paljon kuuluisampi Patton.

Olen yleensä ottanut täydestä enemmistön mielipiteen: pahoja miehiä pahoina aikoina. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että miehet ovat elokuvassa liian vanhoja ja ajankohta väärä. ”Villiä länttä” ei ollut enää olemassa. Rosvot käyttävät sotilaskivääreitä ja Colt-puoliautomaattipistoolia.

Miksi suuri junaryöstö on haettu elokuvan aiheeksi? Sehän oli ensimmäisen kuuluisan näytelmäelokuvan aihe – (Edwin S. Porter, 1903 – 12 minuuttia).

Halusiko Peckinpah tehdä Vietnamin tunnelmissa viimeisen kuuluisan näytelmäelokuvan?

Hän ei ollut ajattelija, vaan jokseenkin varmasti mielisairas alkoholisti ja narkomaani, jolla oli kyky tehdä myös toisten elämästä helvettiä. Hän levitteli mielellään perättömiä tietoja itsestään ja väitti esimerkiksi olevansa intiaanisukua. Se ei pidä paikkaansa. Hän kuului sodan aikana merijalkaväkeen, mutta ei osallistunut taistelutoimintaan, ja sotamuistot rauhan ajalta eivät oikeastaan selitä mielenkiinnon suuntautumista eivätkä käyttäytymistä.

Helpointa olisi viitata teatteriopintoihin ja sanoa että ”Hurja joukko” on Peckinpahin versio Learista tai Macbethista. Ainakin siinä on harvinaisen hyvä miehitys kameran molemmilla puolilla ja sangen hyvä käsikirjoitus. Nyt katsottuna William Holdenin alinäytteleminen sopii hyvin Borgninen ylinäyttelemiseen ja tolkuton väkivaltaisuus saa ääriviivoja eräiden kohtausten kummallisen hentomielisyyden ja romanttisuuden taustoittamana. Amerikan puolella maisema on kuvattu helvetiksi ja Meksikon puolella taivaaksi. Raja on vehmas joki, jonka sillalta pahat putoavat ikimuistettavassa kohtauksessa hevosineen.

Elleivät nuo neljä olisi jättäneet hevosiaan kaupungin ulkopuolelle, he olisivat Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa, jotka levittävät ympärilleen tautia, nälkää ja kuolemaa.

Britti Niall Ferguson on tämän hetken nimekkäimpiä ja muodikkaimpia historiantutkijoita – ei kuitenkaan parhaita. Hänen uusin kirjansa World of the Wars – The Age of Hatred on laaja pohdinta Vihan Vuosadasta. Kirjan ensimmäinen jakso on “Suuri junaonnettomuus”, joka viittaa ensimmäiseen maailmansotaan.

Juna.

”Villissä joukossa” kaksi saksalaista upseeria kapinakenraalin leirissä ovat juonen kannalta tarpeettomia viittauksia Zimmermannin sähkeeseen (KVG) ja Saksan Meksikossa harjoittamaan vehkeilyyn. Rosvoilulla olisi siis kytkentä maailmanpoliittiseen tilanteeseen.

Arvosteluissa ja kirjoituksissa on usein virheellinen viittaus. Kun joukko ihmettelee henkilöautoa, O’Brianin esittämä vanha äijä kertoo kuulleensa lentävistä koneistakin. Pike (William Holden) vahvistaa tiedon oikeaksi. ”Sellaisia aiotaan käyttää sodassa.”

Ja on kai konekivääri yllätys elokuvan katsojalle, vaikka etenkin Hiram Maximin keksintöä oli jo käytetty tehokkaasti ”alkuasukkaiden palauttamiseen järjestykseen”. Elokuvassa esiintyä kone on nähdäkseni amerikkalainen Hotchkiss.

Fergusonin mielestä 1900-luvun suuri keksintö oli sota siviilejä vastaan. Juutalaiset on vain yksi esimerkki. Etenkin toisessa maailmansodassa siviilejä kuoli sotatoimissa tai niiden johdosta enemmän kuin sotilaita. Vietnam oli käännekohta, koska viimeistään silloin kaikkien oli pakko käsittää, että gerillasota näkymätöntä vihollista vastaan oli tosiasia ja siviililtä näyttävä henkilö saattoi kantaa kranaattia. Gerillataktiikka sinänsä oli kehitetty buurisodassa ja nostettu mestaruuteen Arabian Lawrencen kamelijoukoissa Palestiinassa. Vaikka se ei kuulu tähän asiaan, sama taktiikka oli kehitetty Suomessa itsenäisesti ja sitä sovellettiin Talvisodassa tehokkaasti.

Myös sota siviilejä vastaan tunnettiin täällä. Se nimi oli kauan Vapaussota, joka on aika julmaa kielenkäyttöä.

Luulisin että ”Hurja joukko” liittyy läheisimmin Joseph Conradiin. ”Pimeyden sydän” on kertomus ”sivistyksen” toimittamisesta viidakon pimeyteen. Conradilla on oikeastaan parempi teksti samasta aiheesta, nimeltään ”An Outpost of Progress”. Molemmissa teemana on sivistäjän muuttuminen villipedoksi – väkivalta. ”Apocalypse now” on julkisesti tunnustettu muunnelmaksi Conradin teemasta. Fergusonin väkivallan vuosisata esiintyy sellaisenaan Conradilla. ”The horror of it…”

En panisi paljon painoa rosvojen rupattelulle uskollisuudesta, sanan antamisesta ja systeemille antautumisesta (selling out). Tuo oli jo aika tuttua jupinaa lännenkuvissa ja gangsterielokuvissa. Sekään ei tunnu tärkeältä, että teurastuksen kohteeksi joutuvat sotilaat eivätkä siviilit. Sekään ei ole pääasia, että lain ja oikeuden on ottanut käsiinsä rautatieyhtiö.

Erikoista on joukkojen käyttö, nimettömät massat, joita edustavat muun muassa romanttiseesti nähdyt intiaanit (yaqui?) ja kasvottomat amerikkalaiset sotilaat.

Kymmenen vuotta aikaisemmin oli tehty ”lopullinen” western – Rio Bravo. Sen henkilöt ja tapahtumat mahtuivat sadan metrin matkalla kuraista kaupungin raittia. ”Hurja joukko” on road-movie. Siinä ollaan matkalla – helvettiin.

= = =

Kuvassa "washers" eli prikkoja - ei kultadollareita.

= = =

Lisäys: siviilit mietityttävät "Hurjassa joukossa", koska ensin ammutaa kuin kunniamurhana nainen ja sitten päähenkilöt surmaa pikkupoika sotilaskiväärillä ja vanhus, sotilasleirissä.

Lasten ja siviilien rooli on hyvin näkyvä myös alkukohtauksessa, jossa hiukan hupsut kaupunkilaiset jäävät ristituleen ja siten ennen vinjetiksi on nostettu lasten julmuus eläintä eli skorpionia kohtaan. Ja elokuva on oudon täynnä kaatuvia hevosia?