Kuvien näkemisestä

Nykyisin uskonnoksi, tieteeksi ja taiteeksi eli siis kulttuuriksi luokittelemallamme alueella on kymmeniä, satoja tarinoita tietoisuuden heilahduksista, jotka ovat antaneet asianomaisen elämälle uuden suunnan. Jotkut näistä heilahduksista ovat vavisuttaneet ihmisyhteisöjä.

Ehkä tunnetuimpia ja suvaituimpia ovat runsaat kertomukset matemaatikkojen ja fyysikkojen yllättävistä oivalluksista, jotka ovat tehneet kunniallisista koulumiehistä kuolemattomia tiedemiehiä. Puhe ei ole merkittävistä tieteellisistä oivalluksista, vaan ”paradigmanvaihdoksista” eli todellisista siirtymistä, joiden tapahduttua asiat sekä koetaan että tulkitaan toisin kuin ennen. Esimerkki: mikrobien, etenkin taudinaiheuttajien löytäminen. Kun riittävän moni tutkija oli katsonut mikroskooppiin, syntyi uusi tietoisuus yllättävän pienistä eliöistä, joiden torjuminen vaikuttaisi edullisesti sairauksiin. Aikaisemmat, täysin järkevien henkilöiden pohtimat miasmat ja muut myrkylliset huurut, hylättiin kerta kaikkiaan.

Itse asiassa oivallus oli vanhempi. Rokottaminen (Jenner) on vielä tulkittavissa jo Paracelsuksen 1500-luvulla esittämän homeopaattisen periaatteen noudattamiseksi: samanlainen voitetaan samanlaisella – tauti voitetaan tartuttamalla tauti. Bakteerit oli löydetty 1676 (Leeuwenhoek), mutta Koch ja Pasteur osoittivat 1870-luvulla niiden yhteyden sairauksiin. Ensimmäinen tunnistettu tapaus oli pernarutto. Englantilainen John Snow keksi 1854 päättelemällä, että koleran on oltava yhteydessä huonoon juomaveteen, ja viranomaiset uskoivat hänen laskelmiinsa Lontoon kaivojen ja pumppujen yhteydestä lähitalojen tartuntatapauksiin, epidemia voitettiin järjestämällä juomaveden jakelu. Tarina on mainio, koska pahimmalla tartunta-alueella oli rakennusryhmä, jossa kukaan ei sairastunut – panimo jossa käytettiin omalla tontilla olevan kaivon vettä.

Tämä oli tietoisuuden muutos. Nyt tiedettiin, että maailmaan mahtuu välttämättömästi huomioon otettavia eliöitä, jotka ovat niin pieniä, ettei niitä voi erottaa silmin eikä suurennuslasilla. Laskeutuminen pienuuden maailmaan oli alkanut. Samaan aikaan useat uranuurtajat kehittivät ensi teoreettisesti ja sitten kokeellisesti käsityksen atomien kytkeytymisestä molekyyleiksi.

Newton saattoi olla erikoinen henkilö syvän taikauskonsa takia, mutta esimerkiksi Lyell, Darwin ja Freud olivat tavallisia eteviä tutkijoita, jotka päätyivät kukin kohdallaan romahdusmaisesti aivan uusiin ajatuksiin. – Jostain syystä huonosti tunnettu Charles Lyell oli se henkilö, joka keksi geologian ja todisti itselleen ja muille, ettei maapallo ole tuosta vain luotu, vaan kehittynyt, ja väitettyä paljon vanhempi. Lyellin nyt myös Internetistä löytyvät laajat teokset (Principles of Geology 1830-1834) ovat muuten aivan yhtä innostavaa luettavaa kuin Darwin (On the Origin of Species by Means of Natural Selection, or the Preservation of Favoured Races in the Struggle for Life, 1859); Freudista ei voi sanoa samaa, koska vain eräät hänen varhaisen vaiheensa kirjat innostavat näkemään oivallukset, jotka olivat uraa uurtavia ja luultavasti vääriä (Zur Psychopathologie des Alltagslebens, 1901).

Puhe ei siis ole siitä, että ilmiöt voidaan selittää nykyisen tietoisuuden ja kokemuksen ehdoin. Varmaan Luther oli sairaalloisessa tilassa ja näki omiaan paiskoessaan pirua mustepullolla. Montezuma ja Atahualpa erehtyivät pahan kerran nähdessään espanjalaisia. Syitä on haettu uskomusjärjestelmistä, mutta conquistadoreihin liittyvät tapahtumat ovat silti hämmentäviä.

* * *

Euroopan runsas luolataide on nykyisen ihmisen työtä eli toisen Afrikasta vaeltamisen tulosta. Rinnan meikäläisten kanssa kauan elänyt Neanderthalin ihminen osasi kopioida ainakin terien tekemistä kivestä, mutta ei luultavasti ymmärtänyt luolataiteesta tuon taivaallista. Meidän väkemme käsitti menneen ja tulevan ja harjoitti hautauksia, joista kehittyi jopa erittäin monimutkaisia ja rasittavia menoja. Myös Neanderthal-serkku hautasi vainajia, mutta on arvailtu, että tuonpuoleiseen saattamiseen viittaavat seikat, kuten kukkien laskeminen hautaan, olisi jäljittelyä, jonka kauaskantoisuutta hautaajilla ei olisi ollut edellytyksiä tajuta. Serkkumme elivät, sikäli kuin tiedämme, vailla käsitteellistä kieltä, ja joutuivat ehkä juuri siksi väistymään meidän, heiveröisempien tieltä.

Uusin biologinen tutkimus eli lähinnä DNA-analyysi näyttäisi vahvistavan vanhan käsityksen; Homo sapiens sapiens ja Homo neanderthaliensis eivät voineet saada yhteisiä jälkeläisiä.

Suosittu tapa puhua ”neoliittisesta vallankumouksesta” saattoi olla Gordon Childen ja muutaman muun vakaumuksellisesti marxilaisen arkeologin tapa korostaa tärkeyttään. Sana ”vallankumous” tuntuu niin komealta. Tuo termi ei kuitenkaan voi tarkoittaa muuta kuin että pitkä paleoliittinen kivikausi johti kiihtyvään kehitykseen, joka ilmeni kielenä, kuvina ja esineistönä, ja tuo muutosprosessi jatkuu edelleen. Luultavasti se liittyy ilmastonmuutoksiin eli viimeiseen interstadiaaliin ja Würm-jäätiköitymiseen. Voi olla, että nyt kukaties alkanut ilmastonmuutos on osa samaa sykliä.

Radiohiiliajoitus ja modernimmat menetelmät osoittavat, että kuuluisimmat luolamaalaukset, kuten Altamira ja Lascaux kuuluvat Madeleinen kulttuuriin (10 000 – 15 000 e.Kr.s.) ja vanhimmat maalaukset on tehty noin 30 000 e.Kr.s. (Aurignac, Périgord jne.).

Tieteellisessä kirjallisuudessa on ongelmia, kun Kristus on nyt joutunut huonoon huutoon. Tavallisin lyhenne on BCE, before common era, mutta usein kirjoitetaan myös kilovuosista.

Käsitykset näistä asioista ovat muuttuneet perinpohjaisesti muutamassa vuosikymmenessä. Ajoitus on osoittanut vääriksi todeksi luultuja vaikutuksia ja diffuusioilmiöitä. Esimerkiksi Stonehenge, Carnac ja koko isojen kivien kulttuuri on riippumaton Egyptistä ja pyramideista, koska se on vanhempi tai samanaikainen ilmiö. Lisäksi kivien kasaaminen ja pystyttäminen näyttää olevan yksi niistä asioista, joka on keksitty eri tahoilla eri aikoina. Ei se ihme olekaan että puusta ja kivestä rakennetaan, ja painovoima ja välttämättömyys määräävät paljon.

Tässä on puhe innovaatioista – joka on liiketaloustieteen käsitteitä – joten innovaatioiden välittyminen ja elinkaari ovat keskeisiä kysymyksiä.

Innovaatio on hauskempi termi kuin ”keksintö”. Jälkimmäinen sisältää vihjauksen uuteen ja ennen näkemättömään ja lisäksi se tuo mieleen teknologian. Historiallinen aika hahmottuu hanakasti keksintöjen historiaksi, koska metalleilla ja esimerkiksi heettiläisten sotavaunuilla oli niin kiistaton merkitys. Sitä vastoin emmer-vehnän suunniteltua keräämistä ja viljelyä ei haluaisi sanoa ”keksinnöksi”. Orjuus ei oikein voi olla ”keksintö”, mutta orjuuden poistaminen oli innovaatio.

Férnand Braudel ehti vielä ennen kuolemaansa miettiä historiallisen muutoksen käsitettään postuumisti julkaistussa ja toisten täydentämässä tekstissä Les Mémoires de la Mediterranée: Prèhistoire et Antiquité (englanniksi Memory and the Mediterranean. Geologia liikahtelee tuskin havaittavasti; varsinainen historiallinen muutos on hidasta kuin jäätiköityminen tai liettyminen; ”konjunktuurit” kuten suurmiesten syntymät ja kuolemat, meritaistelut ja luonnonmullistukset ovat yleensä triviaaleja, Braudel totesi jo yli puoli vuosisataa sitten.

Lineaarisen, tasatahtisen aikakäsitteen voittaminen oli merkittävä saavutus historiatieteelle. Kun ajanlaskumme yksityiskohdista oli sovittu ja kellotkin saatu keskiajan lopulla käyntiin, syntyi taustaoletus, että historiallinen aika kulkee kiinteällä asteikolla, ja joskus tapahtuu paljon, kuten 1789, ja joskus vähän.

Braudel osoitti, ettei mitattu aika kelpaa muuhun kuin eräiden syyn ja seurauksen suhdetta koskevien oletusten karsimiseen. Menneisyyteen vaikuttaa tulevaisuus eli siis kirjoittajien ja kokijoiden käsitys siitä, mitä kukaties on tulossa. Nykyisyydeksi sanotaan erästä rajapintaa.

Kukaan ei tiedä, mikä pani ihmisen kävelemään pois Afrikasta, joka lienee kuitenkin ollut miellyttävää seutua. Kukaan ei tiedä, miksi monella tavoin rikas Madeleinen kulttuuri viihtyi jään reunalla oloissa, joita ainakin lomamatkojen myyjät pitäisivät ankeina. Ehkä yksi vastaus olisi mammutin, alkuhärän ja poron viihtyminen viileillä, puuttomilla tai pensaikkoisilla seuduilla. Pronssikaudella eli Trias-kauden tilapäisen jäähtymisen jälkeen ainakin Eurooppa oli erittäin vaikeakulkuista ja hankalaa maastoa, sankkaa metsää ja ennen kaikkea loputtomia, jokseenkin läpipääsemättömiä soita.

Voi olla, että juuri tämä aiheutti kehityksen – tai taantumisen – viljelyskulttuureihin, joista meillä on nyt tietoa Jerikosta nykyisen Turkin Catal Höyükistä ja Tonavan peukalosta (Vinça).

Tämä on toinen arkeologian nykyinen piirre: ajoitukset käyvät yhä aikaisemmiksi. Tämän hetken löytöjen perusteella ei ole aivan mahdotonta, että jonkinlainen kirjoitus olisi ollut käytössä jo kahdeksan – kymmenen tuhatta vuotta sitten, ja hiljanlöydetyt kaupungit tai linnoitetut kylät elinkeinoineen ja työnjakoineen ovat tuottaneet suuria yllätyksiä.

Mutta luolamaalausten kulttuuri ulottuu joka tapauksessa suurena kaarena Pyrenneitten juurelta kauas Venäjälle, jossa esiin kaivettu Sungir pakottaa tarkistamaan käsityksiä myös pyyntikulttuureista ja kansojen eriytyneisyydestä. Sungirin muutamalla vainajalla oli vaatteissaan 5 000 helmeä, joiden valmistamiseen on arvioitu kuluneen nelisen tuhatta työtuntia. Löytö on noin kolmenkymmenen tuhannen vuoden takainen. (www.donsmaps.com sisältää hyvin runsaan kuva- ja kartta-aineistoa.)

Varhaisempia keräilijäkulttuureja voi varmaan aika turvallisesti pitää tasa-arvoisina. Vaeltava keräilijäkulttuuri ei voi kerätä rikkauksia maan päälle, koska kaikki on kannettava mukana.

Sungirin haudat osoittavat, että yhteiskunnallinen työnjako eli siis eriarvoisuus oli keksitty. On tapana puhua ruhtinashaudoista, koska ei ole oikein muuta selitystä. Jotkut vainajista ovat nuoria ja jotkut naisia. Eivät he ole voineet saada erikoisen työlästä hautausta muutoin kuin päällikön tai papin (shamaanin) aseman ansiosta.

Luolamaalauksien kulttuurista saamme viitteitä siihenkin, minkä ikäinen on informaatioyhteiskunta, verkostoituminen ja globalisaatio. Olennaisesti samanlaista tavaraa on löydetty alueelta, joka on pidempi kuin mitä riuska ihminen jaksaa kulkea vuodessa – Brittein saarilta Moskovan koillispuolelle.

Esineistön voi vielä selittää kaupankäynnillä samalla tavalla kuin Itämeren meripihkan, jota tunnetusti löytyy vaikka mistä. Se oli halutumpaa kuin kulta. Mutta luolamaalauksia ei voi kaupitella. Kymmenien tonnien hautapaasia ei voi kuljettaa. On ollut kulttuuri tai kulttuureja, jotka ovat levittäneet näitä käytäntöjä, ja siihen ne ovat tarvinneet kielen – olennaisesti modernin, abstraktisiin ilmauksiin taipuvan kielen.

Mutta luolamaalauksissa, jotka siis ovat tasoltaan ja taidoltaan kaikin puolin käsittämättömiä, ilmenee mieli. Geometrinen kuviointi, niin kuin ne, joista kivikautisia kulttuureja tunnistetaan, voivat hyvinkin olla hermoston lähettämää syötettä.

Se on hauska ajatus, että RSS feed olisikin 30 000 vuotta vanha keksintö. Oikeastaan tuokin luku olisi kaksinkertaistettava, koska vanhin nyt tunnettu raapustettu kivi on lähes sata tuhatta vuotta vanha. Ihminen joka on saattanut itsensä tiettyyn ”epänormaaliin” tilaan, alkaa piirtää kuvaa, joka ei ole ympäristö kuva, vaan hänen omien aivojensa, hermoverkkojensa kuva.

Hyökkäävä alkuhärkä on jotain muuta. Ne sijaitsevat kaikki paikoissa, joissa oikeastaan kukaan ei nähnyt niitä. Ne ovat syvällä, ahtaiden tunnelien ja oikullisten käytävien päässä pimeässä.

Ehkä ne liittyvät shamaaneihin ja hallitsemiseen. Ehkä ne liittyvät vihkiytymiseen ja kykyyn kiinnittää näky eli harhanäky kiveen niin että eläin näyttää syöksyvän suoraan kalliosta.

Silloin kivi olisi rajapinta ja talvella Helsingissä käytetty keino heijastaa ulkotilassa televisiokuva höyryvirtaukseen eli näennäisesti ilmaan olisi kaikkein vanhin kuvan esittämisen tapa. Tai ei siis esittämisen, koska sellainen kuva ei esitä, vaan on.