Sivun näyttöjä yhteensä

17. elokuuta 2007

Läpikuultavaa I

Kirjallisuuden lukeminen on vaikeaa. Väitin eilen muuta katsoakseni, älähtääkö kukaan. Älähti.

Tämä on oikeastaan tunnustus, enkä pidä tunnustuksista, paitsi jos ne ovat vilpillisiä.

Elias Canettin muistelmasarjassa (Pelastunut kieli - Soihtu korvassa - Silmäpeli) on lyijykynämerkintöjä, jotka joku on tehnyt minun käsialallani silloin kun teos ilmestyi.

Asiahan oli niin erikoinen, että kaksi jälkimmäistä osaa julkaistiin vasta kun Canetti oli saanut Nobelin palkinnon 1981, eikä monikaan ollut aivan varma, miksi hän sai Nobelin palkinnon. Ne joka tapauksessa suomennettiin oitis, ja hyvin.

Soihtu korvassa on viittaus Karl Krausiin ja hänen Soihtu-lehteensä (Der Fackel). Canetti itse oli kansallisuudeltaan ja kulttuuriltaan helposti määriteltävä: syntynyt Bulgariassa sefardim-juutalaisena äidinkielenään spanjoli, piikojen kielenä bulgaria ja vanhempien kielenä saksa, joten perhe muutti Englantiin, jossa hän aloitti koulun ja oppi kielen siirtyäkseen siitä Zürichiin ja edelleen Pariisiin. Joten hän oli aito wieniläinen myös asuessaan Berliinissä.

Canetti mainitsee, miten Thomas Mann ja kumppanit perustivat kannatusyhdistyksen pitääkseen hengissä diplomi-insinöörin ja psykologian tohtorin uransa hylännyt Musilia silloinkin, kun tämä pyöri Kafkan kanssa Prahassa ja Rilken seurassa Böömissä. Itse Canetti riiteli Brechtin kanssa Berliinissä ja Joycen ja Jungin kanssa Sveitsissä mutta oli sen sijaan Alma Mahlerin ja hänen suunnattoman miesjoukkonsa suhteellisessa suosiossa Itävallassa. Esimerkiksi Alban Berg oli ihan mukava poika. Wienissä oltiin yleisesti sitä mieltä, että Freudin ajatukset, jotka muiden ohella Joyce oli erehtynyt omaksumaan, olivat pahanpäiväisesti vanhentuneita jo ennen vuotta 1914. Kuten olivatkin.

Kirjasta käy muuten selkeästi ilmi se Internet-keskusteluumme liittyvä seikka, että romaanin ääneen lukeminen erittäin asiantuntevalle yleisölle oli Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa vakiintunut tapa ja on edelleen - jopa kirjamessuilla kirjailijan odotetaan lukevan otteita teoksestaan. Ja siten noissa maissa oli kuuluisia kirjailijoita, jotka eivät olleet julkaisseet vielä mitään. Sellainen Canettikin oli vuoteen 1936, jolloin hän oli kumminkin ollut kehissä jo yli 15 vuotta.

Se tunnustus. Luulin että kysymyksessä oli omaelämäkerta, kunnes luin kirjat toistamiseen. Samoin taisivat luulla monet muut. Teossarja ei ole saavuttanut mainittavaa asemaa, koska se on hiukan kummallinen. Ei se mitään. Joyce sai asemansa luullun pornografisuutensa vuoksi ja Musil siksi, että myös hänen kadehtijansa myönsivät, että hän oli aikakauden johtava kyky ja siltä kirjallisuuden ja matematiikan / fysiikan välillä. Mikäs Musilin oli siltoja rakentaessa, kun sekä hän itse että faija olivat koneinsinöörejä.

Nämä arvot ja arviot ovat siitä maailmasta, jossa henkinen paino ratkaisee tai sitä ei ainakaan lueta raskauttavaksi asianhaaraksi.

Kuten tiedätte, Suomi ei oikeastaan ole ollut sellainen maa, mutta Ruotsi on. Meillä on edelleen vallalla pöljä kulttuuri. Jos kansakoulunopettaja sanoo, että jokin kuvataulu on hyvä tai että Sibelius oli musikaalinen mies, asia on sitä myöten selvä, eikä sitä tarvitse miettiä sen enempää. Jos joku on hyvä luistelemaan tai juoksemaan räkä poskella pitkin maita ja mantuja tai jos joku on leimattu lupaavaksi mediapersoonallisuudeksi, se riittää.

Käytän tuota kätevää ilmausta, koska arkeologit tunnistavat "Pöljän keramiikan" erään löytpaikan mukaan.

Canettin muistelmateos ei ole muistelma, vaan romaani ja sellaisena lähes sama luokkaa kuin Musil eli parempi kuin Broch.

Saan kiittää tästä oivalluksesta Internetiä. Huomasin tietysti, ketä kaikkia Canetti ei mainitse, mutta sitten aloin miettiä hänen kuvailemiaan taiteilijoita ja kustantajia ja lopulta pystyin toteamaan, että hänen kaikkien muiden yläpuolelle kohottamansa tohtori Abraham Sonne löytyy lähteistä, uusheprealaisena runoilijana.

Viimeistään tässä vaiheessa kävi selväksi, että Canetti on tehnyt nimeltä mainituista henkilöistä romaaninsa henkilöitä ja kertonut oman tarinansa ja omat pinttymänsä kirjarovioineen, peileineen kaikkineen sijoittamalla ne myös toisten henkilöiden ominaisuuksiksi.

Kirja on siis valetta alusta loppuun - vähän niin kuin Strindbergin "Palkkapiian poika". Henkilöt ovat karikatyyreja. Canettin itsestään piirtämä kuva on on lähinnä epämiellyttävä - henkilö jollaisen kanssa ei todellakaan haluaisi joutua tekemisiin. Tältä osin kirja on luultavasti totuudenmukainen.

Ja niin Canetti nousee romaanimuodon uudistajaksi ja vuosisadan kärkinimeksi ja jää vain ihmettelemään, miten Ruotsin Nobel-komitea tämänkin huomasi.

Canetti esittää saman määritelmän kuin George Orwell kirjoittaessaan tekstistä. Orwell sanoi että hyvä teksti on kuin ikkunalasi, joka auttaa näkymään mutta ei itse näy. Canetti sanoo että hyvä teksti on läpikuultavaa.

Sana kohdallaan. Tämän ainoan kerran suomen kielellä parempi kuin muilla.

Hyvä teksti on kuultava läpi. Se on ilmaista, ei kaasumaista eikä vetistä.

(Kuva on Egon Schielen ja tuossa pelkästään siksi, että pidän Schielestä ja Canettin kaveri Grosz suotta järkyttäisi herkiksi tietämiäni lukijoita.

15 kommenttia:

  1. http://www.typewritermuseum.org/collection/index.php3?machine=underwood5&cat=kf

    Tässä mulla on toi La Nausée Mannerkorven suomentamana vuodelta 1947

    esipuhe siinä päättyy näin;

    S:n psykologinen vaisto ei ole voinut kieltää elämänkatsomuksen ja yksilöllisen sielullisen rakenteen välistä yhteyttä.

    Ehkä hän ei ole sitä halunnutkaan juuri siksi, ettei hän halua yleispäteviä normeja.

    Mutta nimenomaan tällaisena voi se, mitä hän antaa, aidosti ravita niitä, jotka intensiivisesti kysyen etsivät omaa elämänkatsomustaan ja vaativat jokaiselta julistajalta rehellisyyttä,s.o. asennetta, joka uskojan ohella on myös epäilijän.

    " Vain heittiöt ", kuten Antoine Roquentin sanoo,
    " luulevat voittavansa ", toisin sanoen vain heittiöt kuvittelevat, että heidän edustamansa arvot myös muiden kokemina ovat samanasteisia ja samanlaatuisia.

    Kuka se sanoikaan, että älyllä me tiedoitsemme, tahdolla me olemme ja että tahdon valtakunnassa hallitsevat tuskan ja kuoleman, pettymyksen ja ikävystymisen synkät mahdit. Ilo ja hyvä ovat siellä pelkästään harhakuvitelmia.



    Runolle

    Arjen harmaus painaa -
    oi Runo, lohtua tuo!
    Välkkyvät siipesi lainaa -
    lennämme nuoruuden luo


    ajattomuuden maahan,
    rannoille kaikkeuden.
    Kauaksi haipua saahan
    kaupunki, kuhina sen!


    Mutta jos turhuuden turun
    ylle en kohota saa,
    tuo edes särkyyn surun
    lääkettä huumaavaa,


    unikonmehua pisar
    tuskani nukuttamaan,
    päihtymys, kuoleman sisar,
    rumuus hukuttamaan!

    Kaarlo Sarkia

    VastaaPoista
  2. "Tämä on oikeastaan tunnustus, enkä pidä tunnustuksista, paitsi jos ne ovat vilpillisiä."

    Minkäläinen on vilpitön tunnustus? Ketä sellainen hyödyttää?

    VastaaPoista
  3. " Vain heittiöt ", kuten Antoine Roquentin sanoo,
    " luulevat voittavansa ", toisin sanoen vain heittiöt kuvittelevat, että heidän edustamansa arvot myös muiden kokemina ovat samanasteisia ja samanlaatuisia.


    Tätähän minä olen yrittänyt toverille politbyroossa selittää.

    VastaaPoista
  4. Katselin eilen neuvostodokumentaristi Roman Karmenista tehtyä dokumenttielokuvaa.

    Jos Canettin dokumentti on (dokumentti)romaani, niin Karmenin elokuvat ovat parhaiten lavastettuja dokumenttielokuvia ikinä.

    Canettin kirjojen muisto on niin syvä, ettei niihin ole hennonut koskea vuosiin. Paraatipaikalla ne kuitenkin hyllyssä ovat. Vinkiksi niille kylänmiehille jotka pasteeraavat hyllyn ääressä.

    Pöljäkulttuuri on muuten jo muuttunut pöljäilyn kulttuuriksi. Siksi tuo mediahahmo voidaan liittää tavallasi osaksi samaa jatkumoa.

    Mutta vain pöljäilyn kulttuuri voi omaksua ohimennen blogien kaltaisen ilmiön.

    Vaikka me tietysti salaa, ohi mennen ja salailkeästi huiputamme kaikkia ja teemme jotain muuta.

    VastaaPoista
  5. Ad Petja Jäppinen:

    Luullakseni psykoterapeutit joutuvat kuuntelemaan näitä vilpittömiä tunnustuksia, joilla on se määrittävä piirre, että ne eivät lopu koskaan.

    Muistan lukeneeni, että hyvän ystäväni M. Lutherin rippi-isä hirmustui lopulta tähän hylisitkeään synnintunnustajaan ja käski (näitä sanoja käyttämättä) hänen painua nukensynteineen helvettiin kulkematta lähtöruudun kautta.

    VastaaPoista
  6. Antikvariaatit, kirjakaupat ja levykaupat voisivat ehkä sinnitellä hiukan pidempään, jos niissä voisi ladata tavaraa muistivälineelleen, oli se sitten usbiasema tai kännykkä tms.

    Tarjoaja väistäisi fyysisten muistivälineiden kulut ja ostaja väistäisi tiedonsiirtokulut sekä turhan muovin ostamisen varastoimisen jne.

    Maitohinkkien aika palaa takaisin?

    Antikvariaatit voisivat aloittaa vanhasta ja arvokkaasta kamasta - kyllä joku ostaa ihan siitä riemusta, että saa digitoituja ikivanhoja kirjoja kokoelmiinsa, vaikkeivät ainoita maailmassa olisikaan.

    VastaaPoista
  7. Pöljä kulttuuri

    -massaan sulautumisen ihana keveyden tunne; että voi piiloutua jonkun toisen selän taakse; panna omat vikansa toisen syyksi (helvetti ovat nuo toiset); välttää katsomasta maailmaa sellaisena kuin se ihmissilmälle näyttäytyy.

    VastaaPoista
  8. Minä olen aina suhtautunut epäillen tuohonkin, joutuvatko psykoterapeutitkaan kuuntelemaan vilpittömiä tunnustuksia; mikä on tunnustajan motiivi?

    Puhdas oman voitonpyyntinen vilpillisyys voisi olla lähinnä täysin vilpitöntä.
    Minä yrittelin kerran kirjoittaa veijaritarinaa täysin rehellisestä huijarista, mutta en saanut sitä oikein liikkeelle. Rehellisyys on vaikea asia.

    Tämä tuo mieleeni latkautuksen jota kutsumme perheessä Leila-tädin doktriiniksi.
    Luultavasti peräisin jostakin vierailta mailta, kuten monet, monet maat kolunneen, konjakin ystävän heitot: "On moraalisesti väärin, antaa tyhmän pitää rahansa, sillä muutoin ne joku ketku siltä vie"

    Lutherin tunnustukset arvelen mitä kirkkaimmin silmin vilpillisiksi, hän tunnusti mitättömätkin syntinsä noustakseen syntisenä suuremmaksi. Arvelen hänen olleen toki tosissaan, mutta vilpillisesti.

    Mahdollisesti pateettisin mielenterveyden ongelma on pienimuotoinen suuruuden hulluus, jossa ihminen haaveilee peruskoulun opettajan virasta, kun voisi elättää ideaa jätehuoltoratkaisujen logistiiggatoimen suorittajan asemasta.

    Pienimuotoinen suuruudenhulluus ei oikein johda mihinkään, eikä sen viihde- tai polttoarvo ole kovinkaan korkea.

    ps. tämä blogi on mäcillä paljon miellyttävämpi käyttää kuin pöytäkoneellani

    VastaaPoista
  9. "Tämä on oikeastaan tunnustus, enkä pidä tunnustuksista, paitsi jos ne ovat vilpillisiä."

    Onkos lainaus suoraan Robert H. Jacksonilta? Kylläpä vaan on, hänen vastatessaan neuvostoliittolaiselle kollegalleen.

    VastaaPoista
  10. Ad Jarmom:

    Tuotapa on tiennyt. Jackson oli pöljä poika Nykistä - hän jäi kakkoseksi skabailussa Blackin kanssa eikä koskaan osannut ottaa huomioon, miten hirveä roisto Douglas oli.

    Tästä ei ole pitkiä aikoja kun luin Blackin ja Douglasin laajat ja hyvin tutkitut elämäkerrat. Jacksonista ei taida sellaista ollakaan. Joka tapauksessa Vinsonin nimittäminen presidentiksi oli murheellinen tapaus.

    "Yhdeksän skorpionia samassa pullossa" on hyvä nimitys U.S. korkeimmasta oikeudesta.

    Luin muuten uudestaan myös sensaatiokirjan Brethren, ja se oli edelleen hauska.

    Blackin elämäkerran taustalla on muistaakseni aineistoa, jota muilla ei ole ollut käytettävissään.

    Siellä on sama neuvottelusalaisuus kuin meillä eli laput ovat salaisia. Toisaalta luulen osaavani sanoa varmasti, että vaikka meilläkin KKO:ssa on esiintynyt rajuja henkilökohtaisia vihamielisyyksiä, ratkaistavien asioiden toisarvoisuus ja tuomioistuimen koko vaikuttavat asiaan - ei alkuunkaan yhtä mielenkiintoista kuin jenkeissä.

    Yleisenä aformismina niille, jotka aikovat harrastaa U.S. Supr.C:n tuntemista - moni tuomari on muuttunut uransa aikana sangen paljon. Viimeksi luin kirjan Making of Justice Blackmun, joka todella ravisgteli käsityksiäni. Tämä henkilö otettiin hommiin Burgerin vaarattomaksi juoksupojaksi, mutta toisin kävin. Intelligenssin sijasta hänellä oli luonnetta, ja se aiheutti "ikäviä" yllätyksiä.

    VastaaPoista
  11. Ad Kemppinen

    Jostain täältä tuon lauseen nappasin ja naureskelin tietylle tilannekomiikalle:

    http://www.roberthjackson.org

    Jostain ihmesyystä juutuin jokin aika sitten Nürnbergin oikeudenkäynnin "oikeuteen". Myös dialogit Jacksonin ja syytettyjen välillä kiinnostivat.

    Jäin kyllä miettimään totuuden ja oikeuden eroavaisuuksia, ja sitä ettei ettei minusta vaan tulisi revisionistia.

    Kurkkasin kyllä tännekin:

    http://www.yale.edu/lawweb/avalon/imt/imt.htm

    VastaaPoista
  12. ad Jussi

    Vain (heittiöt) TYHMÄT kuvittelevat, että heidän edustamansa arvot myös muiden kokemina ovat samanasteisia ja samanlaatuisia.

    kerrassaan. Tyhmät ovat samalla usein tuhmia.

    VastaaPoista
  13. Schiele se vasta aikoinaan järkyttikin porvarillista seurakuntaa. Moraaliton, vastuuton ja kamala boheemi, saati sitten hirveät työnsä!

    VastaaPoista
  14. Ad Ripsa:

    Hyvin tiedetty - Schiele esiintyy kaikissa "erotiikka taiteessa" -kokoomateoksissa, vaikka on niissä aika kauheitakin. Perustiedot Schielen vaikeuksista viranomaisten kanssa löytyvät mm. Wikipediasta.

    Schielen suojelija ja ymmärtäjä ja niin ikään eroottisessa taiteessa näkyvä Klimt otti ja kuoli samaan aikaan 1918, mutta sydänkohtaukseen. Schielen kohtaloksihan tuli espanjantauti, johon kuoli samoina päivinä Pariisissa mm. Guillaume Apollinaire.

    VastaaPoista
  15. Täälläpäs kiinnostavaa keskustelua Canettista, jonka Pelastuneen kielen juuri sain loppuun. Eikä vuosiakaan ole kulunut kuin 13.

    VastaaPoista