Mitä kulttuuristamme on jäljellä

Poliittiset mielipidejohtajamme saivat nikotuskohtauksen Norjan joukkomurhasta, mutta jatkoivat nopeasti saarnailua vihapuheista ja niiden kieltämisestä.

Englannin mellakoinnin yhteydessä vihapuheet ovat taas hetkeksi unohtuneet. Sitä vastoin lehdissä vihjaillaan jo teknologian rukkaamisesta. Laittomuuksiin kutsutaan tekstiviesteillä. Kun joukkoa saadaan liikkeelle tarpeeksi paljon, poliisi on voimaton. Siten sosiaalinen media mainitaan tässä yhteydessä.

Viittasin eilen käyttäytymishäiriöihin. Joku kommentoija sanoi lopettavansa lukemisen heti, kun mainitaan puutteellinen kasvatus, ja kertoi tietävänsä, että jos on mainittu ”vapaus” tai ”vastuu”, tietää heti, että nyt seuraa maailman tyhmintä puhetta.

Olen samaa mieltä. Noiden sanojen ympärille kirjoitetaan paljon typeryyksiä.

Osa nuorista kuitenkin voi huonosti. Heidän kanssaan työskentelevät ammattilaiset puhuvat kasvatuksen ongelmista. Itse olen työskennellyt vapauden ja vastuun parissa. Otaksuttu tahdon vapaus on rangaistukseen tuomitsemisen edellytys. Ellei ihmisellä ole kykyä tahdonmuodostukseen, me tuomarit sanomme häntä syyntakeettomaksi. Tavallisimmat syyt ovat alaikäisyys, Suomessa alle 15 vuotta, ja syvä mielen toimintojen häiriötila.

En ole tullut ajatelleeksi, että tuomioistuimen tuomiota ja rikosoikeudellinen kirjallisuus olisivat maailman tyhmintä puhetta.  Kun nyt ajattelen asiaa tuolta kannalta, ilmoitan kohteliaimmin olevani eri mieltä.

Britti Theodore Dalrymple on oikeastaan lääkäri ja psykiatri Anthony Daniels. Kuvassa esiintyvän kirjan lisäksi hän on julkaissut mm. kirjan alaluokan syntymisestä (Life at the Bottom: The Worldview That Makes the Underclass (2001) ISBN 1-56663-382-6).

Kirjoittaja on toiminut koko ikänsä ammatissaan Afrikassa ja Englannissa, muun muassa Itä-Lontoossa ja Birminghamissa. Hän on ollut myös vankilapsykiatri.

Dalrymplen mielestä monikulttuurisuus ja kulttuurirelativismi ovat ristiriidassa terveen järjen ja tilastollisten tosiasioiden kanssa.

Yksi syy tähän on vastuullisten nihilistinen, rappeutunut asennemalli. Jos puhutaan kasvatuksesta, he lakkaavat lukemasta. Englannissa räikeä epätasa-arvon vaikutuksia lisää sentimentaalisuus eli liikatunteellisuus, jota ruokkii tarmokkaasti media, etenkin iltapäivälehdet. Palava poliisinainen, joka hyppää ikkunasta, on lottovoitto medialle.

Juristina suutuin erikoisesti Dalrymplen väitteestä, että tietynlaiset juristit ovat sotkeneet jalkoihinsa käsitykset velvollisuuksista ja nostaneet niiden paikalle oikeudet. Ihmiset, joiden kehitys on kesken tai ei ole alkanutkaan, ymmärtävät salamannopeasti. Meillä on oikeuksia mutta ei velvollisuuksia.

Minulla on lähisukulaisia opettajina ja opettajan koulutuksen parissa. Taannoin he kertoivat, että kun ala-asteen opettaja on koonnut rohkeutta ja soittaa luokan pahimman kiusaajan isälle tai äidille ja saa sanotuksi, että lapsellanne saattaa olla vaikeuksia (kun hän siis jatkuvasti lyö toisia oppilaita ja opettajia), varakas toimitusjohtaja-isä tai tohtoriksi väitellyt markkinointipäällikkö-äiti vastaavat yllättävän usein: ”Vittuuks opettajat tänne soittelee. Hoitakaa homma. Tehän siitä palkan saatte.”

Esimerkki ei siis ole Helsingistä eikä kehyskunnista.

Taksinkuljettajat ja poliisit kertovat, että kauhein mahdollinen asiakas ei ole perus-suomalainen kaljaveikko, vaan varsinkin pikkutuntien tuiskeessa oleva naispuolinen filosofian tai kauppatieteen tohtori. Vartijavahtimestarit lisäävät, että tavallinen pikkuherra menee putkaankin tappelematta ja luikkii aamulla häpeissään tiehensä. Mutta rouva tai herra ei!

Olisiko yläluokan asenteissa huomauttamista? Kysyisin Dalrympleltä, mutta hän on siis ollut tekemisissä vai roistojen kanssa…

Marinaa

Aina kun kirjoitukseni sivuaa historiaa, joku tai muutama kommentoija marisee, että taas tuota turhaa. Kun muutama marisee, muutama sata taitaa olla sitä mieltä. Kommenttien ja päivän sanan silmänneiden suhde on noin 1 : 50.

En osaisi selittää lontoolaiselle nuorelle henkilölle, miksi taloja ei saa polttaa, kauppoja ryöstää eikä ihmisiä mukiloida. Jouduin miettimään kunnolla.

Nyt minulla on kaksi perustelua.

Ensin sanoisin, että kyllä sinulla on iso pää ja nyrkit ja noilla jaloilla juoksee sekä kimppuun että pakoon. Mutta aina on toisia, joilla on vielä isommat ja jotka ovat vielä parempia juoksemaan. Jatka samaa rataa, mutta muista, että nenää on vaikea niistää, kun se on niskassa.

Tuo tarkoittaa, että monopoli väkivaltaan on valtiolla. Väkivaltakoneistoon kuuluvat armeija, poliisit ja tuomarit.

Tiettävästi ja toivottavasti ketään ei kiduteta eikä piestä. Tiedän – toisin kuin ”huolestuneet kansalaiset” ja heitäkin huolestuneemmat kärpässarjan mediaihmiset, että vankila on hyvin paha paikka. Tavallinen keskiluokkainen kansalainen laulaa 3 päivää putkassa oltuaan kuin kanarialintu. Tavallinen katuterroristi saa vankilassa äkkiä päämäärän elämälleen, päästä pois vankilasta.

Mutta entä jos avain on hukassa?

Toiseksi sanoisin, että omaehtoinen väkivalta on tähän mennessä aina, joitakin tuhansia vuosia, johtanut joko siihen, että omasta joukosta nousee suurterroristi, joka alistaa kaikki muut, tai liike pirstaloituu ja nämä alun alkaen oikeuden omiin käsiinsä ottaneet joutuvat kukin vuorollaan toisten samanlaisten teloittamiksi.

Ruotsissa tutkitaan erittäin perinpohjaisesti ja laajasti Ruotsia toisen maailmansodan aikana suhteessa natsismiin ja rasismiin. Tehtävässä on mukana sekä täsmällisiä menetelmiä käyttäviä akateemisia ammattilaisia että niitä, joiden mielestä ei ole oikein tutkia tyrannivaltion kannattamista samalla tavalla kuin esimerkiksi tyrannin uhriksi joutuneen valtion kannattamista (kuten Saksan ja Norjan).

Lars Åmarkin toimittaman artikkelikokoelman nimi ei menisi Suomessa läpi, jos täällä tutkittaisiin Suomen suhdetta Neuvostoliittoon 1944-1991, nimittäin ”Pahuuden naapurina” (Att bo granne med ondskan). Itse asiasta on hyvä esittely Historiallisen aikakauskirjan myynnissä olevassa numerossa. Kirja on muuten hyvä ase tiedonhaluiselle. Etenkin kirja-arvosteluista saa vihjeitä, nyt muun ohella Holmilan Holokausti-kirjasta, joka todetaan asialliseksi ja ensimmäiseksi suomeksi kirjoitetuksi esitykseksi tuosta aiheesta.

Historiasta kirjoittamisen perusteluni on tämä. Olen vanha isäntä, joka huutelen marraskuussa ja huhtikuussa jäätä oikaisemaan yrittäville: älä mene siitä. Jää ei kestä. Siinä on virtapaikka.

Jotkut uskovat, mutta joka vuosi muutama hukkuu.

On hengenvaarallista olla tietämätön siitä, että jotain keinoa tai käytäntöä tai oikotietä on kokeiltu ennenkin ja aina yhtä huonoin tuloksin.

Muukalaisvihamielisyydessä ja toisten porukoiden jahtaamisessa on yksi suuri vaara, josta ei ole taidettu pahemmin varoitella. Samaan aikaan kuin me keskitymme harmittelemaan, kiukuttelemaan tai vihaamaan jotain joukkiota, omat lapsemme ovat heitteillä ja opettelevat kohta muualta saadun mallin mukaan polttamaan asuntoja ja autoja, ryöstelemään kaupoista ja paiskomaan poliisia kivillä.

Epäilen että myös Ateenassa asialla ovat niiden poliittisten syöttiläiden lapset, jotka ovat jättäneet muutkin asiat hoitamatta. Ei nuorille kasva käsitystä teoista ja niiden seurauksista mitään muuta keinoa käyttäen kuin esimerkin voimalla. Papin pojista tulee perkeleitä, jos vanhemmat saarnaavat iltakaudet hyvyyttä kaupungilla sen sijaan että harjoittaisivat sitä kotona.

Sotanaiset

Satuin lukemaan Erno Paasilinnan esseen ”Englanti”. Se on vuodelta 1975 ja on siinä, kuten luvataan, Lukemista kaikille.

Kaikki on väärin. Lukemissani esseissä, joissa analysoidaan kirjoitushetkeä ja esitetään arvio tulevaisuudesta, esimerkiksi Länsimaiden perikadosta, on kaikki väärin. Vaikka ei luulisi, tämä koskee myös George Orwellia. Selailen hänen koottuja kirjoituksiaan. Olenhan varastanut häneltä kirjoittamisen kaavan ja näkymättömän otsikon ”As I Like It”, kuten suvaitsen. Aioin käyttää sitä Helsingin Sanomissa, kun aloin kirjoittaa viikoittaisia kolumneja, vaikka otsikoksi tuli lopulta ”Tänään maanantaina”. Se oli puolestaan varastettu Gustaf Mattssonilta, jota parempaa esseistiä Suomessa ei ole ollut; hänellä otsikko oli ”I dag”, tänään.

Ette ole kuulleet Mattssonista? Hän oli toimittaja ja kemisti-insinööri (1874-1914). Hakuteos sanoo: ”Pakinat käsittelevät tiedettä, taidetta, politiikkaa ja arkisia asioita.” Hyvä että ette tunne. Me nykyiset häpeäisimme entistä enemmän. Koska elettiin vakaissa sensuurin oloissa, hän ei kirjoittanut Englannin mellakoista, eikä Venäjän.

Toisin kuin jollekulle ehti jo tulla mieleen, en rinnasta itseäni näihin suuriin nimiin. Annan vain ymmärtää, että blogi keksittiin sata vuotta sitten, paitsi jos Plutarkhoksen ”Moralia” otetaan huomioon, kaksi tuhatta vuotta sitten.

Hyvän kirjoittajan teksti näkyy pitävän vettä ja pakkasta, kunhan siinä ei puhuta todellisuudesta eikä tärkeistä asioista. Tämän naapurin pojat ymmärsivät jo ennen sotia. Amerikkalaiset kirjallisuusesseistit (sukulaislaji biologisesti) käsittivät, että kirjallisuutta ei kirjoiteta maailmasta, vaan kirjallisuudesta.

Tämä viittaus tarkoitti uuskritiikkiä, koko sen kauheudessa. Joku lukijoista muistaa ehkä Wellekin ja Warrenin, joka toinen kukaties Empsonin. Oli se lystiä niin kauan kuin sitä kesti.

Odotan lähes kiihkeästi, että media kertoisi, ketkä Englannissa mellakoivat. Virallisesti on ilmoitettu (BBC), etteivät kysymyksessä ole mielenosoittajat. Eräät sanomalehdet käyttävät nimitystä ”rikollinen alaluokka”.

Yhtä ahkerasti odotan tietoa, kuka on se mies, joka syyllistyi Norjan joukkosurmaan. En ole havainnut hänessä mitään tavallista enkä norjalaista enkä ymmärrettävää. Toivon että jotain sellaista tulisi esiin. En edes käsitä, miten hänen toimensa olivat teknisesti mahdollisia. Paljon harrastamani NKVD ja sen vastinpari Sonderkommando olisivat tarvinneet komppanian vastaavaan, siis pari sataa koulutettua miestä.

Ja tässä on huomioni ja kysymykseni: mukana näyttää olevan naisia, tai oikeastaan tyttöjä. Televisiouutisiin valikoituvat eivät varmaankaan ole edustavia, mutta oli siellä kirkas tytönääni, joka lupasi pikaista jatkoa, koska vielä ei ole kaikkea poltettu.

Kautta aikojen on kehitetty ristiretkiä ja muita etäisiä sotia, joihin nuoremmat veljet on lähetetty testosteronihöyryineen. Yhtään ainutta tapausta en muista, jossa naiset olisivat olleet joukolla mukana väkivaltaisessa mellakassa. Tai muistan yhden – les pétroleuses. Pariisin kommuunin verisellä viikolla 1871 naiset osallistuivat väkivaltaisuuksiin ja polttivat mm. kaupungintalon. Kostotoimien alettua ammuttiinkin kaikki köyhästi pukeutuneet naiset, joilla oli nokea käsissä, ja joukko nokikolareita varmuuden vuoksi. (Lähde: Jean Renoirin muistelmat maalari-isästään, joka hänkin oli joutua teloitetuksi vakoojana, koska maalasi Pariisin keskustassa taulua, viestiksi kaupunkia piirittäneillä preussilaisille, kuten luultiin.)

Paasilinna, Orwell ja muut arvelivat ison Britannian läkähtyvän siirtomaissa harjoittamaansa pahuuteen. Siinähän kävi niin, että toisessa maailmansodassa dominioista tulivat parhaat taistelijat, etenkin Kanadasta, Australiasta ja Uudesta Seelannista, mutta myös Intiasta ja niin edelleen.

Sisällissotaa ei ole otettu laskuihin. Itse olen odotellut sitä Yhdysvaltoihin, joilla on kokemustakin vuodelta 1969. Nyt se saattaa olla alkamassa Kreikassa ja Englannissa.

Jos asialla todella on ”rikollinen luokka”, heitä on enemmän kuin kumiluoteja, joten siirtyminen perinteiseen nikkeliin voi tulla ajankohtaiseksi.

Varokaa Elisaa!

Voi olla että Sonera on samanlainen. Tämä kuitenkin on tarkoitettu asiakkaille varoitukseksi ja Veli-Matti Mattilalle tiedoksi.

Ainoa suhteellisen selvä säännös, saatavien perinnästä annetun lain 14 b §, näyttää käskevän lähettää erääntyneestä maksusta karhukirjeen 14 päivän kuluessa ja toisen vielä 14 päivän kuluessa ensimmäisestä. En ole varma tulkinnasta, koska nuo säännöt koskevat perimisliikettä.

Elisan lasku per 8.7. oli luultavasti jäänyt maksamatta; selvittely on kesken. Asiakaspalvelu arveli, että karhukirje on ”kai” lähetetty. Perille sellaista ei ole tullut. Laajakaistayhteyteni katkaistiin 8.8. ilman varoituksia, ilmoituksia tai huomautuksia.

Ei operaattorilta voi niin paljon odottaa, mutta on minulla tämä jatkuvasti kaatuileva liittymä ollut yli 10 vuotta, ja laskut on maksettu ajallaan. Nyt ongelmia aiheutti pankkien uusi, maksupalvelulaista johtuva järjestelmä. Ainakin minusta suoraan tililtä napattavissa maksuissa ilmeni heti ongelmia.

Varoittaisin lukijoita myös niistä, esimerkiksi sähkölaskuista.

Elisan vikailmoituspalvelu ylitti itsensä. Jouduin kuuntelemaan pimpelipom-musiikkia tällä kertaa vain 56 minuuttia, ja syy, laskun maksamatta jättäminen, ilmeni nopeasti. Sitten taas jonottamista asiakaspalveluun, jossa neuvottiin ystävällisesti maksamaan lasku, jonka jälkeen verkkoyhteyden avaamista voidaan harkita. Kysyin kohteliaasti, mikä lasku, ja sieltä luvattiin lähettää viitenumerot ja vastaavat, kunhan joudetaan.

Kysyin, miten minä sen maksan, kun verkko ei toimi, ja minua kehotettiin ystävällisesti pohtimaan asiaa. Kysyin olisiko yhtiöllä Itä-Pasilassa kassaa, jossa voisi käydä maksamassa, ja asiakaspalvelu sanoi, ettei tiedä, mutta tuskin. – Kello oli yli viiden, joten pankit olivat jo kiinni.

Opettavainen vaihe päättyy tähän. Aloin näet käyttäytyä tavalla, jota en itse hyväksy. Röyhistäydyin, ilmoitin tittelini ja taustani ja sanoin, että kuulkaas nyt ihminen, te avaatte sen yhteyden nyt heti paikalla ja lähetätte laskun maksutiedot sähköpostilla, ja sen jälkeen maksan vaivaisen satasenne.

Onneksi elämme luokkayhteiskunnassa. Asiakaspalvelu otti yhteyttä johonkin ja ilmoitti, että tehdään nyt tässä tapauksessa poikkeus, ja tunnin kuluttua yhteys toimi.

Valitettavasti asiointihaluni loppui tähän. Siirryin kirjoittamaan artikkelia patenttisuojan laajuudesta etenkin analogiamenetelmäpatenttien yhteydessä. Tietenkin minun olisi pitänyt haastaa Masa Mattila oikeuteen törkeästä petoksesta, mutta kun on muutakin tekemistä.

Alle vuosi sitten kävin häviöön tuomittua taistelua Espoon kaupunginkirjaston kanssa 17 euron perimiskustannuksista. Mielestäni oli luultavasti lainvastaista ja joka tapauksessa väärin, että julkisen palvelun yksikkö käyttää Instrum Justitiaa pennosten perimiseen. Ehdin ilmoittaa perimistoimistolle, että kiistän vaatimuksen perimiskulujen osalta. Perittävä summa oli 2 euroa ja senttejä päälle.

Tulkintani mukaan teleoperaattorit rahastavat salamyhkäisyydellään. Odotan että seuraavassa laskussa on muhkea veloitus verkkoyhteyden avaamisesta. Luottokorttiyhtiöt ovat hyvillään määräpäivän ylityksistä ja myöntävät halukkaasti maksuaikaa esimerkiksi 2 viikkoa, koska sillä kurin voi lyödä kaikenlaisia lisiä maksuun. Tätä en ole itse kokeillut, vaan maksanut nahjusmaisesti laskut ajallaan.

Parhaiten toimii – verotoimisto. Tässä taannoin kävin Tapiolan toimipisteessä ihmettelemässä ylen ankaria verojani ja sanoin tiskin takana olevalle ihmisille, että minulle näkyy määrätyn verot erikseen Teknillisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston maksamista palkoista, samoista summista, ja että kysymyksessä on kuitenkin yksi ja sama laitos. Rouvashenkilö katsoi papereitani päätteeltä, naputti jotain ja minuutin kuluttua sanoi, että asia on oikaistu ja uusi paperi tulee aikanaan postissa.

Poistuin paikalta niin pökertyneenä, että tuskin löysin Heikintorin parkkipaikalta oman autoni.

Rapaaminen

Isoisä ja enot olivat kovia krapaamaan. Monin paikoin Suomea puhutaan rassaamisesta. Naisväellä on omia nimityksiä tälle hengen terveyden hoitamisen mainiolle muodolle. Olen käsittänyt, että naisten käsityöt ovat kovasti muotia. Tosin äitini ja anoppi-vainaja sanoivat kumpikin tahollaan, kun näytin kuvia, että aika on olematonta käden taito, toistaiseksi kumminkin.

Helppo sitä on toista laittaa kun on itse harjoitellut kevyet 80 vuotta.

Rapaaminen on englanniksi ”tinkering” ja ranskaksi ”bricolage”. Luotettavat kirjoittajat ovat huomauttaneet, että näpertely autotallissa on ollut monen hienon keksinnön lähtökohta. Ranskassa Levi-Strauss ja hänen jälkeensä moni, kuten Derrida ja Guattari, ovat nostaneet näpertelyn myös ajattelun ja jopa mytologian lähtökohdaksi. Ihminen sovittelee yhteen kaikenlaista ajatellen, että mitähän tästäkin tulisi. Hän saattaa keksiä esimerkiksi jumalan.

Kasvatustieteessä ja biologiassa bricolage eli ”kludge” eli ”quick and dirty solution” (nopea ja sottainen ratkaisu) on liitetty evoluutioprosessiin. Se on siis myös elimistön ja hermoston oma ratkaisu kiperiin kysymyksiin.

Analyyttista toimintaa arvostetaan liikaa. Umpimähkäinen näprääminen on poikaa.

Analyyttisyys on tieteen ja insinööritieteiden menetelmä, vaikka todellisuudessa myös insinöörit turvautuvat päättömään sotkemiseen ja saavat sillä joskus aikaan suurenmoisia tuloksia.

Tietokoneen ääressä jokseenkin jokainen pitää kunnia-asianaan, että helppiä ei käytetä eikä ohjelmia opetella.

Yli kymmenen vuoden auktoriteetilla teknillisten korkeakoulujen seinien sisältä, ajoittain ovien takana, joissa lukee ”tietotekniikka” tai jokin sen johdannainen, ilmaisen hyväksymiseni.

Ei kannata opetella ohjelmia eikä mennä kursseille.

Edustamani mielipidesuunta on vallitseva. Yleensä sihteerit eivät osaa käyttää Wordia eivätkä tilivelvolliset Exceliä. PowerPoint –saaste johtuu enimmäkseen siitä, ettei itse ohjelmaan sisältyviä mahdollisuuksia käytetä hyväksi.

Oma rapaamisen kohteeni on edelleen Adobe Photoshop, jota en suosittele kenellekään kuolevaiselle. Ammattilaiset käyttävät sitä suosittelemattakin samalla tavalla kuin toiset ammattilaiset InDesignia.

Photoshop on luultavasti paholaisen keksintö. Se on erittäin vaikea oppia. Onneksi se on niin kallis, ettei kenelläkään ole varaa hankkia sitä, ja verkosta löytyy aivan ilmaisia yhtä hyviä ohjelmia (Gimp).

Minulla on meneillään karttojen näpräämisessä neljäs tai viides kierros. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että nykyaikaiset karttamerkit ovat sittenkin selkeimpiä, ja näprään ennen sotia laadittuja Karjalan kartat –värityksiäni uuteen uskoon. Suurin osa lehti- ja havupuiden merkeistä tulee poistetuksi käsin, hiiren kynä-toiminnolla. Color Range tai vastaavat eivät oikein toimi, koska koordinaattiviivat ja paikannimet, samalla mustalla kartassa esitetyt, tarvitaan mukaan uuteenkin ja korkeuskäyriä joutuu piirtämään uudestaan.

En toimi omien ohjeitteni mukaan. Maski on verraton apu juuri tällaisessa työssä. Olen ehkä opetellut layerit kunnolla ja totutellut käyttämään kirottua Pen-työkalua, joka siis tekee kuva päällä leijuvia viivoja, myös kaaria.

Vaikka käyttelisi uusia ja fiksuja työkaluja, kuten Healingiä ja Patchia ja mainiota valintavälinettä Quick Selection, työ on kuitenkin näpräämistä. Ja siitä on apua valokuvien käsittelemisessä. Menetelmä on kokeilla eri keinoja.

Kun ylistän tässä sattumanvaraista tai umpimähkäistä oppimista, joka on rentouttavaa, tunnen velvollisuudekseni lisätä, että tavalliset digikuvat paranevat silmittömästi pienellä käsittelyllä. Ilmaisten (IrfanView, Picasa) ohjelmien automaattisäädöt toimivat hämmästyttävän usein erittäin hyvin.

Kysymys ja toinen kysymys

Haluaisin Virallisen tilaston niteet tänne, mutta ei tähän huoneeseen enää mahdu. Niitä on yli sata, myös 1800-luvun ensimmäiset, tapailevat taulukot ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneet loisteliaat oikeustilastot, joita lukemalla ratkaisi eräät historian, sosiologian ja sosiaalipolitiikan ongelmat. Siellä on mm. rikoksista rangaistut taulukoitu tekotyypeittäin 11 parametrin mukaan. Lukija saa tietää, että 1911 tuomittiin väärän rahan vaihettamisesta yksi 30-34 -vuotias nainen, jonka varallisuusolot olivat heikot koulutus ”olematon”.

Tuomituista punakaartilaisista on muuten tilasto, joka osoittaa, että kysymyksessä oli Suomen ensimmäinen nuorisokulttuurin kukoistus. Kaikkien tuomittujen mediaani-ikä oli karvan yli 18.

Sellaista tilastoa ei ole, josta saisi apua kysymykseeni: säilyikö Suomi länsimaistyyppisenä demokratiana evakkojen ansiosta?

Selvien lähdetietojen mukaan Risto Ryti teki huomautuksia siitä, että evakoille maksettiin rahakorvauksia Karjalaan jääneestä omaisuudesta. Paasikivi sooloili tavalliseen tapaansa. Jos karjalaiset olisivat jääneet 1940 paikoilleen, nämä herrat ja muutamat muut poliitikot olisivat tuskin asiaa kummastelleet. Kukaties heille olisi sopinut sekin, että he olisivat ryhtyneet Neuvostoliiton alamaisiksi syksyllä 1944.

Käytännössä Raivolaan jäi yksi mummo, joka kieltäytyi kyydistä, koska häneltä oli kissa kadonnut.

Evakkoja oli yli 400 000. He äänestivät eduskuntavaaleissa maaliskuussa 1945. He osallistuivat kunnallisvaaleihin, vaikka esimerkiksi Harlun kunnantoimisto oli Kauhavalla, josta se siirrettiin Hankasalmelle tai Konnevedelle.

Vaaleissa on merkillistä, että mitään ei tapahtunut. SKDL:n vahva nousu 1945 oli ainakin jälkiviisauden valossa täysin odotettavissa. Liiton luonteesta ei ollut mitään käsitystä. Maailmansota jatkui. Berliinissä hallitsi Hitler. Neuvostoliiton jo valloittamien alueiden tulevaisuudesta ei ollut tietoa. Stalin oli puhunut jotain vapaista vaaleista.

Niissä vaaleissa maalaisliitto hävisi vain 1,5 % ja kokoomus voitti saman määrän. Kaikista äänistä SKDL sai 23 % ja demarit 25. Seuraavissa vaaleissa 1948 SKDL menetti 3,5 % ja 11 paikkaa. Maalaisliitto ja demarit saivat yhdessä yli 100 paikkaa.

Eduskuntapaikkaan tarvittiin karkeasti yleistäen 10 000 ääntä. Evakkoäänestäjiä oli ainakin 100 000. Ellei heidän asioitaan olisi hoidettu jollain tavalla ja elleivät he olisi vihanneet Neuvostoliittoa ja istuttaneet vihaa jälkeläisiinsäkin, olisimme ehkä talsineet Tshekkoslovakian tietä.

Tietäen jotain neuvostoeliitin realismista luulen että tuo ilmiö yhdistettynä osoitettuun kykyyn maksaa sotakorvauksia ja tuottaa teollisuustuotteita määräsivät pelin hengen vuosikymmeniksi. Ryti ja Paasikivi muuten olivat todistelleet, että niitä sotakorvauksia on mahdoton maksaa. Sääli ettei Saksan talousihmeen rinnalla puhuta Suomen talousihmeestä, täystyöllisyydestä, jalostusasteen noususta ja inflaation autuaaksi tekevästä vaikutuksesta.

Nyt meidän pitäisi hoitaa vielä suurempi osa omasta väestöstämme, väliin pudonneet. Heitä lienee puoli miljoonaa, jättäen pikkulapset ja vanhukset laskuista. Suuri ryhmä on alikoulutetut miehet. Toinen suuri ryhmä on pitkäaikaistyöttömät.

Tilanne ja sen syyt ovat samat kuin Pohjois-Afrikan valtioissa, ja seuraus on luultavasti sama, kapina. Perussuomalaisten esiintyminen ei ole syy vaan seuraus.

Yhdellä sanalla kuvailtuna ongelma on näköalattomuus. Odotettavissa ei ole mitään hyvää. Toisen maailmansodan jälkeen oli, ja se näkyi syntyvyydessä.

En usko Soinia. Maailman suurimman talousalueen EU:n epäonnistuminen, joka taitaa olla nyt tosiasia, ei ollut poliittinen, vaan taloudellinen, ei rahapoliittinen (euro), vaan finanssipoliittinen (velka).i

Haluaisin Virallisen tilaston niteet tänne, mutta ei tähän huoneeseen enää mahdu. Niitä on yli sata, myös 1800-luvun ensimmäiset, tapailevat taulukot ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneet loisteliaat oikeustilastot, joita lukemalla ratkaisi eräät historian, sosiologian ja sosiaalipolitiikan ongelmat. Siellä on mm. rikoksista rangaistut taulukoitu tekotyypeittäin 11 parametrin mukaan. Lukija saa tietää, että 1911 tuomittiin väärän rahan vaihettamisesta yksi 30-34 -vuotias nainen, jonka varallisuusolot olivat heikot koulutus ”olematon”.

Tuomituista punakaartilaisista on muuten tilasto, joka osoittaa, että kysymyksessä oli Suomen ensimmäinen nuorisokulttuurin kukoistus. Kaikkien tuomittujen mediaani-ikä oli karvan yli 18.

Sellaista tilastoa ei ole, josta saisi apua kysymykseeni: säilyikö Suomi länsimaistyyppisenä demokratiana evakkojen ansiosta?

Selvien lähdetietojen mukaan Risto Ryti teki huomautuksia siitä, että evakoille maksettiin rahakorvauksia Karjalaan jääneestä omaisuudesta. Paasikivi sooloili tavalliseen tapaansa. Jos karjalaiset olisivat jääneet 1940 paikoilleen, nämä herrat ja muutamat muut poliitikot olisivat tuskin asiaa kummastelleet. Kukaties heille olisi sopinut sekin, että he olisivat ryhtyneet Neuvostoliiton alamaisiksi syksyllä 1944.

Käytännössä Raivolaan jäi yksi mummo, joka kieltäytyi kyydistä, koska häneltä oli kissa kadonnut.

Evakkoja oli yli 400 000. He äänestivät eduskuntavaaleissa maaliskuussa 1945. He osallistuivat kunnallisvaaleihin, vaikka esimerkiksi Harlun kunnantoimisto oli Kauhavalla, josta se siirrettiin Hankasalmelle tai Konnevedelle.

Vaaleissa on merkillistä, että mitään ei tapahtunut. SKDL:n vahva nousu 1945 oli ainakin jälkiviisauden valossa täysin odotettavissa. Liiton luonteesta ei ollut mitään käsitystä. Maailmansota jatkui. Berliinissä hallitsi Hitler. Neuvostoliiton jo valloittamien alueiden tulevaisuudesta ei ollut tietoa. Stalin oli puhunut jotain vapaista vaaleista.

Niissä vaaleissa maalaisliitto hävisi vain 1,5 % ja kokoomus voitti saman määrän. Kaikista äänistä SKDL sai 23 % ja demarit 25. Seuraavissa vaaleissa 1948 SKDL menetti 3,5 % ja 11 paikkaa. Maalaisliitto ja demarit saivat yhdessä yli 100 paikkaa.

Eduskuntapaikkaan tarvittiin karkeasti yleistäen 10 000 ääntä. Evakkoäänestäjiä oli ainakin 100 000. Ellei heidän asioitaan olisi hoidettu jollain tavalla ja elleivät he olisi vihanneet Neuvostoliittoa ja istuttaneet vihaa jälkeläisiinsäkin, olisimme ehkä talsineet Tshekkoslovakian tietä.

Tietäen jotain neuvostoeliitin realismista luulen että tuo ilmiö yhdistettynä osoitettuun kykyyn maksaa sotakorvauksia ja tuottaa teollisuustuotteita määräsivät pelin hengen vuosikymmeniksi. Ryti ja Paasikivi muuten olivat todistelleet, että niitä sotakorvauksia on mahdoton maksaa. Sääli ettei Saksan talousihmeen rinnalla puhuta Suomen talousihmeestä, täystyöllisyydestä, jalostusasteen noususta ja inflaation autuaaksi tekevästä vaikutuksesta.

Nyt meidän pitäisi hoitaa vielä suurempi osa omasta väestöstämme, väliin pudonneet. Heitä lienee puoli miljoonaa, jättäen pikkulapset ja vanhukset laskuista. Suuri ryhmä on alikoulutetut miehet. Toinen suuri ryhmä on pitkäaikaistyöttömät.

Tilanne ja sen syyt ovat samat kuin Pohjois-Afrikan valtioissa, ja seuraus on luultavasti sama, kapina. Perussuomalaisten esiintyminen ei ole syy vaan seuraus.

Yhdellä sanalla kuvailtuna ongelma on näköalattomuus. Odotettavissa ei ole mitään hyvää. Toisen maailmansodan jälkeen oli, ja se näkyi syntyvyydessä.

En usko Soinia. Maailman suurimman talousalueen EU:n epäonnistuminen, joka taitaa olla nyt tosiasia, ei ollut poliittinen, vaan taloudellinen, ei rahapoliittinen (euro), vaan finanssipoliittinen (velka).

Rakas entinen rasisti

Olin poistanut muististani Karjalan evakot. Kauhavalle heitä tuli ainakin Viipurin läänin Pyhäjärveltä ja Suistamolta.

Jo kansakoulussa samalla luokalla oli paljon evakkoperheiden lapsia. En totisesti muista, kiusattiinko heitä. Sen olen muistavinani, että ikätoverini poistivat vieraan murteen puheestaan hyvin nopeasti. Toisaalta korvani on tässä huono, koska olin tottunut murteeseen. Isänpuolinen sukuni on Kannnakselta, enimmäkseen ei evakkoja, Kemppiset 30-luvulla jo Helsinkiin asettuneita. Isäni aloitti kansakoulun Kaisaniemessä, ja se oli siis vuosi 1928.

Monissa televisiosarjoissa, myös nyt pyörivissä, ikätoverini muistelevat, miten heitä huudeltiin ryssiksi ja käskettiin painumaan helvettiin tai joka tapauksessa takaisin sinne Karjalaan.

Vielä opiskeluaikoinani, äärioikeistolaisissa lakimiespiireissä kun liikuin, käsitin että karjalaisuus on samanlainen häpeällinen vamma kuin savolaisuus, joka on kaikin mokomin kätkettävä.

Mummu sanoi veljelleni, joka kiskoi mononsa nauhaa hampaillaan:” Elähän sie poika syö kenkäjäis.” Veljeni vastasi: ”Sin’et osaa eres puhua.”

Olen poiminut Karjalan evakoihin kohdistetut moitteet laiskuudesta ja työpaikkojen viemisestä kunnon ihmisiltä. Luettelo on 1 : 1 sama kuin nyt maahanmuuttajiin, etenkin somaleihin kohdistettu.

Tämä on tietenkin salattua historiaa. Tiedossani ei ole uskottavaa, kohtuullisen tieteellistä selvitystä asiasta. Se on ymmärrettävää. Ajankohta oli kaamea. Kaikki olivat kokeneet menetyksiä. Kaikki pelkäsivät. Aika oli toinen. Ainakin Pohjanmaalla suhtauduttiin epäluuloisesti ja kaunaisesti kaikkiin vieraisiin, myös naapuripitäjästä kotoisin oleviin. Vieraat maat olivat pelottavia, paitsi Ameriikka ja Kanaata. Kukaan ei ollut nähnyt luonnossa neekeriä. Vanhat miehet olivat nähneet kiinalaisia patteritöissä Helsingissä 1916 ja kertoivat heistä hurjia juttuja. Kävivät kuulemma hautausmaalla varkaissa ja käyttivät seppelenauhoja kaulaliinoina.

Olen itse juossut mustalaiskaravaanin perässä lällättämässä kimeällä lapsen äänellä: ”Mustalainen mulliturpa, osta pala voita.”

Sekin oli toista, että evakoilla oli vahva poliittinen tuki, maalaisliitto. Urho Kekkonen ja Johannes Virolainen olivat Viipurin läntisestä vaalipiiristä, jälkimmäinen syntyjään Viipurin maalaiskunnasta. Karjalainen oli Vennamokin, asutustoiminnan napamies. Muistelen että Helsingin pitäjän valtuuston vahva mies oli piankin nimeltään Jussi Pyy, samoja viipurilaisia. Viipurin virkamieseliitistä tuli Helsingin virkamieseliittiä; hyvin tuntemani neljä viipurilaista korkeimman oikeuden jäsentä olivat kirjoittaneet ylioppilaaksi Norssista, johon nähtävästi siirrettiin Viipurin klassillisen lyseon pojat.

Puheet suomalaisten rasismista tai rasismin vähyydestä ovat yhtä tyhjän kanssa. Karjalaisuutta olen nyt taas opiskellut, kun Karjalan historia –sarja on saatavana. 

Hyödyllinen muistutus

Eilen oli perusteltua kaivella menneitä. Kun asiassa oli vakavuutta ja ulkoministeri on eri henkilö kuin tuntemani Erkki Tuomioja, en pannut otsikoksi ”Eki, Pena, minä ja me muut”. En muista edes ihan varmasti, istuiko siellä perussarjan katsomossa joskus yksikin Tarja kutomassa pyöröpuikoilla angoralangasta jotain. Muistaisin että istui.

Äskeinen oli rebound eli paluupallo. Ministerin ei pidä kirjoittaa kaikkea mitä hän haluaisi. Kädet ovat sidotut. Valtiovarainministerin täytyy valehdella. Meillä on jopa rikoslaissa rangaistus totuuden puhumisesta. Teon nimi on sisäpiirinrikos. Vain harvojen hallussa olevan tiedon perusteella toimiva henkilö, joka sanoo kaverilleen, että huomenna tulee ulos aika kovaa tekstiä, saa ankaran rangaistuksen, jos puhuteltu tietää, että huomenna tulee osavuosikatsaus, ja hänellä on tuon repliikin johdosta tilaisuus myydä replikoijan yhtiön paperit tänään.

Tämä on mielestäni täysin järkeenkäyvää. Sisäpiiriläinen muuten ei saa ostaa eikä myydä itsekään, kun vain sisäpiiri tietää osakekurssiin vaikuttavia asioita.

Haluaisin muistuttaa hyödyllisesti arvoisille lukijalle kahdesta politiikan asiasta, jotka näyttäisivät unohtuneen. Tasavallan presidentti muistuttelee demokratiasta ja avoimuudesta, jotka ovat tietysti tärkeitä asioita.

Sanassa ”sosialidemokratia” alkuosa kirjoitetaan edelleen yhdellä a-kirjaimella, koska se tarkoittaa sosialismia. Puolue kannatti demokraattista sosialismia.

Kun nyt puhutaan demokratiasta, on aihe kysyä, entä sosialismi?

Muistan erittäin hyvin, että suomalainen vasemmisto vaati merkittävästi lisää demokratiaa talouselämään. Muutamat vielä mukana olevat demarit, nimiä tässä yhteydessä mainitsematta, pitivät hyvin tärkeänä apteekkien ja pankkien sosialisoimista eli ottamista valtion haltuun.

Apteekeista ei ole puhuttu vuosikymmeneen; ne ovat epädemokraattisia laitoksia, jotka tuottavat kai edelleen julmetusti rahaa apteekkarille. Kun ne toimivat kohtuullisen hyvin, puheet valtiollistamisesta ovat kulahtaneet ja kuihtuneet. Myös ns. vasemmisto tietää myös kokemuksesta, ettei valtio ole välttämättä häävi liikkeenharjoittaja osakeyhtiömuodossa (Finnair) tai kevyesti naamioituna virastona (VR).

Ajatusleikki: mitä tapahtuisi, jos taksit valtiollistettaisiin tai kunnallistettaisiin?

Liikepankit piti ottaa valtiolle, jolla oli jo Postisäästöpankki, myöhempi Postipankki, jonka kävi niin kuin kävi, vaikka oli Koiviston kaveri Seppo Lindblom puikoissa. Itse Paavo Haavikko ylisti KOP:tä ylivoimaisena sijoituskohteena eräässä viisauskirjassaan.

Nythän pankit sosialisoivat valtioita eikä päinvastaisesta tiestä, esimerkiksi Pohjola-ryhmän (sis. Osuuspankit) kansallistamishankkeita ole käynnissä.

Sosialidemokratian suuri ongelma on juuri talouselämä. Sama ongelma muuten vainoaa tuomioistuimia – velkoja ja maksukyvyttömyyttä koskevissa asioissa haluttaisiin edistää kohtuutta, mutta kun se ei onnistu. Talouselämä on suurelta osin nollasummapeliä, jossa toisen voitto on toisen tappio. Tuomioistuin voi puuttua vain räikeimpiin tapauksiin, jos ongelmana on se, että kauppias myy tavaraa liian halvalla tai liian kalliilla. Sääntelyä kohdistuu rakenteisiin. Oikeudenala on nimeltään kilpailuoikeus.

Vaikka 1980-luvulla ilmestyneistä uusliberalismin äärimmäisyyksistä on päästy, koko Suomi ja Sukkenpakka on siirtynyt sekatalouteen. Pakko, koska rahamarkkinat ovat vapaassa pudotuksessa.

Kun taloudellisten rakenteiden sääntely – esimerkiksi vähemmistösuoja osakeyhtiöissä – on selkeästi eduskunnan käsissä olevaa politiikkaa, johtopäätökseni on, että julkinen toiminta ei voi olla kauttaaltaan demokraattista eikä liioin mainittavan sosialistista. Epä-markkinapuolue Keskusta, joka huolehti melkein 100 vuotta maatalouden pakkorahoittamisesta, romahti jo. Lieneekö seuraava romahtaja sosdem-puolue? Sillä ei ole aatteita ja kannattajatkin alkavat olla eläkkeellä. – En tiedä.  Kysyä kyllä saa. Ja ilkeillä, että intraserebraalinen tai subarkanoidinen paniikki selittäisi eräitä toimenpiteitä ja lausuntoja.