Sulho

 

Tarnoiden taika on salaperäisyys. Juuri sitä tutkijat pyrkivät pilaamaan. Kuten minä.

Eilinen Sulhon haamu, jossa joku seisoi Mariaanan ovella ja hiljalleen kolokutti, on kansanrunoudessa ATU 365. Kirjainyhdistelmä on Aarne-Thompson-Uther. Alkuperäinen suuroivaltaja oli suomalainen tutkija Antti Aarne. Hän käsitteli satutyyppejä jo väitöskirjassaan 1910 ja kuoli 1925 ja unohtui, mutta hänen ja Stith Thompsonin luokitus oli käytössä vuosikymmeniä. Sitä täydensi Uther, ja nykyisin yllä mainittu koodi tarkoittaa “Kuollut sulhanen vie mukanaan morsiamensa”. Esimerkkejä on Englannista (The Suffolk Miracle), Saksasta, Balkanilta, Kreikasta ja niin edelleen kirjojen keksimisestä asti, ja on aivan selvää, että tuo balladi, joka on joidenkin mielestä kaikkien aikojen komein, on vanha tai ikivanha suullinen kertomus.

Itse aloin käyttää 1960-luvun lopulla tarinoiden luokittelua Aku Ankan ja sitten muiden sarjakuvasankareiden ruumiinavauksiin. Huomasin kohta, että myös James Bondit noudattavat ikiaikaisia tarinakaavoja: mahdoton tehtävä, peloton matkaan lähtö, yllättävä avustaja, Bondeissa Q, jolta sankari saa taikakaluja, vihollinen (Smersh, Spectre. Blofeld) asettaa ansoja, mutta sankari tunkeutuu hänen linnaansa, surmaa sankarin ja pelastaa neidon, tai länsimaisen sivistyksen, tai muuta sellaista.

Tarinakuviot löytyvät myös niistä Internetin välittämistä peleistä, joista sinänsä aiheellisesti puhutaan paljon.

Minä katselen karttojani ja tietäen, että hupsut kirjoittavat Lönnrotin kokoaman Kalevalan sammosta mietin Baltian jääjärveä ja Ancylushrveä ja tiedän, että vesistöjen tärkein käyttö oli jäätienä. Esimerkiksi täältä meiltä pohjoiseen ei oikein päässyt kesäkeleillä, mutta talvella sitäkin paremmin.

Niinpä mietin, että jospa Väinämöinen oli “virolainen” ja “suomalaiset” ja saamelaiset savolaisia, tulkitsijat olivat kukaties liian fiksuja.

Ellei seppä (Ilmarinen) takonutkaan rautaa, vaan sepitti. Huomatkaa sana! Arkelogien mukaan jo vanhemmalla kivikaudella kehittivät myös tekniikat, jotka vaativat ammattilaisen. Säleiden lyöminen kivellä kivestä ei ole todellakaan helppoa, mutta tulos on aivan mainio keihäänkärki. Sellaisia on löydetty vaikka mitkä määrät.

Ja tiedämme löytöjen perusteella, että täällä tapettiin syötäväksi myös mammutteja. Se on tosi iso ja kukaties vihainen eläin. Sen kaatamiseen tarvittiin sopiva joukko ja taitavasti mietitty menetelmä. Pohjoisessa Lapissa on löydetty jopa kumpareitten rivejä, jotka supistuvat kapenevaksi kuruksi niin että lopulta ahdistettu eläin ei mahdu kääntymään ja saa sitten rinteestä kiviä ja keihäitä niskaansa.

Ympäristöstä eläminen vaatii aina jonkin verran porukkaa. Eli jo kivikaudella huolto ja logistiikka olivat ratkaisevan tärkeitä.

Sammon tarina ja sen edellä torjumani ajattelemine jonkinlaiseksi koneeksi, kuten myllyksi, taitaa olla paha ajoitusvirhe. Ja mtsästyksen sijaan panisin kalastuksen. Kun kerran piti pysyä hengissä jääkauden jälkeen, kai siinä tulivat ensin mieleen hylkeet ja sillit, silakat ja kuivatut hauet. Jäämeren varhain sulaneissa rantavesissä liikkui herkullinen turska.

Siis Kemppisen ajatus: kaipa sampo “oli” Antrean verkko tai Porin Tuorsniemen verkko. Kuin esihistorian kertauksena minun nuoruusvuosinani elokuvien alkufilmeissä näytettiin joka vuosi nuotanvetoa Rymättylässä. Ja uutisissa mainittiin, että sillejä kuljettava laiva Saukkko oli lähtenht Islannin vesiltä koht kotimaata. Mutta valtamerikelpoisen purren keksivät vata viikingit.

Huvittavaa, että kun Ilmarinen sepittää Sammon, Väinämöinen turvautuu rautaan ja ensi töikseen lyö pahasti polveensa.

Vuoksen kautta noussut Laatokan lohi oli kuulemma niin hyvää, että se kelpasi keisarillekin. Arvattavasti myös Kymijoen rantaan riitti onkimiehiä ja verkon viskojia.

Joten kysyn vain tyhmästi, ovatko arkeologia ja kansanrunouden tutkimus sittenkin samaa asiaa. Ottaen huomioon, että myös meillä ja koko Skandinaviassa hallitsijat ja heitä pienemmät herrat tekivät parhaansa julistaakseen vanhat tarinat ja uskomukset kauhistuttaviksi synneiksi, joiden toisteleminen oli noituutta, siitä aiheutuvine seurauksineen…