Alaluokka

 

Kielestä on kadonnut sana “rahvas”. Joskus sen paikan ottaa “tavallinen kansa”. Se tuli muotiin, kun sana “työ” alkoi ottaa paikkaansa eri kielissä.

Tarkoittamatta ketään pääministeriä, suomen “orpo” on samaa sanojen perhettä kuin saksan Arbeit ja ruotsin arbete, työ, ja latinassa “orbus” viittasi etenkin orjatyöhön.

Aluksi luulin, kun ihastuin roomalaiseen oikeuteen, että joku oli nyt vain hienostellut. “Työlle” ei ollut edes nimeä, vaan termi oli “tekemisen tulosten vuokraaminen” (locatio conductio operis”), ja työn tulos oli siis kuin myöhemmillä säveltäjillä ikään “opus”.

Myös “palkka” oli ruma sana. Piireihin kuuluva ei koskaan ottanut palkkaa mistään. Tänäkin päivän tekijänpalkkio on “rojalti” tai “honoraari”.

Tietysti aatelismiehelle ja muille paremmille ihmisille saattoi ilmaantua säkillinen kultaa tai oman mielensä mukaan hallittavaksi kokonainen maakunta.  Mutta se oli lahja, esimerkiksi keisarilta tai henkilöltä, jollaisia alettiin myöhemmin sanoa pankkiireiksi. Sen sanan takana on “penkki”, jolla rahamies istua rönötti.

Kaupankäynti oli sopimatonta. Saksassa edes tavarataloketjun omistajia ei kelpuutettu seurapiireihin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tästä oli suomen kielessäkin merkki. “Kamasaksa” oli huijaamiseen taipuvainen rihkamakauppias. Ja muistelen omin korvin kuulleeni yläluokan pilkkaavan saksalaista tavaraa, joka oli “schlecht und billig” eli huonoa ja halpaa.

Sen muistan varmasti, että asiantuntijoiden mielestä todella huonon kameran haluava saattoi hankkia japanilaisen kameran, koska kaikki tiesivät, että ne olivat huokeita jäljitelmiä.

Mutta eivät saksalaiset eivätkä amerikkalaiset saaneet aikaan Canonin ja Nikonin kaltaisia 35-millisiä. Sama koskee kelloja. Kuka luulee, että markkinat räjäyttäneet aian tarpeeksi hyvät kellot, tyyppiä Swatch, valmistettaisiin Sveitsissä?

Viimeksi eilen luin juttua, jossa kerrottiin, miten kaikki nauroivat kiinalaisille vatsansa kipeäksi, kun hekin muka suunnittelivat ja valmistivat sähköautoja. Saman artikkelin mukaan kiinalainen Byd olisi jo nyt maailman suurin autonvalmistaja ja Euroopassa premiummerkitkin olisivat paiskanneet pyyhkeen kehään.

En ole varma, kuuluivat käsityöläiset alaluokkaan. Sanoisin että kuuluivat.

Ole hakenut tilaisuutta esittää huomautuksen Irma Sulkusen uudesta Lönnrot-kirjasta. Se nimittäin ei ole uutinen, että Lönnrot yhtä vähän kuin kukaan muukaan merkkihenkilö ei ollut aivan hänestä tehdyn kuvan kaltainen.

Kahdesta suomalaisten keksimää ja kokoon keittämää suomalaisuutta edustanesta räätälin pojasta Lönnrot oli se taitava, kun taas Kivi kaadettiin helposti. Alhaisosta itse nousseesta A. Ahlqvistista on muuten itsestään hyviä uusiakin tutkimuksia. Hän oli nerokas mies, mutta täysin pidäkkeetön.

Ellei hauskaa, ainakin kiinnostavaa olisi saada käsiinsä edes jossain määrin rehellinen katsaus maamme merkittävistä henkilöistä. Muistelen että jo Snellman ja Y.A. Wallin tappelivat juovuspäissään yliopistolla ja toisaalta taas sosiaalisilla superlahjakkuuksilla, kuten Z. Topeliuksella, oli kovia vaikeuksia yksityiselämässään. Kuten Mannerheimilla, jonka tyttäret eivät tainneet tuoda kunniaa oikein kellekään.

Sen vuosisada ehkä kaikkein ihmeellisin lahjakkuus saattoi olla Larin Paraske joka poti suurimman osan elämäänsä kaltoin kohtelua ja kovaa köyhyyttä. Hänen lausumiaan runoja on merkitty muistiin 32 000 säettä ja käsityömalleja on museo väärällään.

Mutta kun olen lukenut näitä Parasken omia runoja, sanoisin että ei hänelle taida löytyä vertaa maasta eikä kai koko Euroopasta. 

Ja tästä sitaisen kirjolituksen teemat nippuun kuin vappupallon.

Luulen olleeni paikalla, samoissa huoneissa, väliin äänessä, kun aikakausi vaihtui. Tekoäly eli AI on maailmanhistoriallinen käänne siinä, että Baabelin torni on kumossa. Kielten rajat voi ylittää helposti ja nopeastikin.

Mutta pelkkä kieli ei riitä. Blogin kommenteissa on asiaa Helsingin entisistä puliukoista, jotka näyttäytyivät pilapiirroksissa. Ruotsissa erittäin viinaanmenevä “Kolingen” oli suuri kuuluisuus Albert Engströmin pilapiirroksista, ja ainakin ruotalaisille yhteys Carl Mikael Bellmanin yli 200 vuoden takaisiin lauluihin oli selvä. Bellman kirjoitti ja sävelsi nerokkaasti aikakauden suosimia idylleja, joissa päähenkilöitä olivatkin pummit. Laulu numero 23 kertoo, miten Fredman makasi kapakka Kryp-in (ryömi sisäänI) edessä kesäyössä vuonna 1768 voihkien: äiti, kuka lähetti sinut isäni sänkyyn - vai pöydälläkö sain alkuni…

Ja Ranskassa clochardi el sillan alla rätteihin ja roskiin kääriytynyt henkilö kuului katukuvaan; olen itsekin katsellut. Joten eiköhän kysymys ole monen vuosisadan perinteestä.